Osaako joku kretueetu selittää miten laulukaskaat päätyivät Nooan arkkiin kun niiden elämänkierto voi olla jopa seitsemäntoista vuotta. Ne olisivat hukkuneet vedenpaisumuksessa koska ovat karikkeessa lähes koko elämänsä.
Laulukaskaat Nooan arkissa
5
85
Vastaukset
Ehkä Nooa oli monien muiden taitojen ohella myös kaskaiden erikoisasiantuntija?
- hjkhjkhjkhjkhjkhjk
Samoin voisi ihmetellä loispistiäisten selviämistä. Nehän eivät osaa muuta, kuin munia isäntäeläimen sisään ja nämä toukat sitten syövät isäntäeläimensä hengiltä.
Hyönteisistä kolmannen on loispistiäisiä ja onpa niitä loispistiäiten loisiakin.
Melkoinen nakerrus on käynyt arkissa. Termiitit on varmaankin purreet paattia ravinnokseen.
Yhtäkaikki, kyllä kreationistilla uskoa riittää, muuten ei kreationisti olisikaan. - kretarded
No jos otetaan huomioon että hyönteisiä tunnetaan yli miljoona lajia, niin on siinä ollut Nooalla ja perheellä aikamoinen haaviminen että saivat kaikki kasaan. Vai oliko (hyönteis)haavia tuolloin vielä keksittykään?
Kreationistinen näkemys lienee sen kaltainen että hyönteiset eivät lukeutuneet arkkiin kerättäviin eläimiin, vaan että ne selviytyivät tulvasta Jumalan erikois-suojelun avulla, olenko oikeassa?- LaD
Mielenkiintoista on myös se että jos oletetaan Vedenpaisumuksen veden olevan suolaista, mite järvikalat, jotka eivät suolaa siedä, selvisivät? ja jos vesi oli makeaa, miten makeaa vettä kestämättömät selvisivät?
- jupukka
Palstalla ei näytä pyörivän ketään kretupelleä joka osaisi vastata tuohon aika simppeliin kysymykseeni laulukaskaista. Ei taida tiedot biologiasta riittää. Mutta ei se haittaa. Teidän on lupa esittääkin vastaus ihan omien näkemystenne mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780