Kotimaa24: Oikeusministeri kaipaa säätelyä ympärileikkaukseen
STT
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) haluaa, että tyttöjen ympärileikkauksesta säädettäisiin erillislailla. Asiasta kertoi Kotimaa24-verkkosivusto torstaina.
Henrikssonin mukaan toinen mahdollisuus olisi, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laatii ohjeet siitä, kenellä on oikeus tehdä toimenpide ja missä oloissa.
Ministeri hyväksyy kulttuurisista ja uskonnollisista syistä tehdyn leikkauksen, kunhat olot ovat turvalliset.
– Joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 prosenttia kaikista tytöistä ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa, hän sanoo.
Henriksson muistuttaa, että mahdollisen säätelyn jatkovalmistelu kuuluu STM:lle. Sen työryhmä esitti jo vuonna 2004, että kulttuurisista ja uskonnollisista syistä suoritettujen ympärileikkausten salliminen pitäisi kirjata lakiin. Lääkäriliitto oli asiasta eri mieltä.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194737825572/artikkeli/kotimaa24 oikeusministeri kaipaa saatelya ymparileikkaukseen.html
Näinhän sen uutisen ainakin olisi pitänyt olla. Jos tuo s-atanan femakkoakka haluaa levittää tuota poikien silpomista Suomeenkin ja vielä verorahoilla tehtynä, toivon, että joku tekee sille mitä pikimmiten korvasta korvaan ympärileikkauksen, silpoen kuitenkin alapään ensin mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.
Oikeusministeri: Tyttöjen ympärileikkaus sallittava
41
676
Vastaukset
- Faktatietoa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ympärileikkaus
"Ihmisoikeudet
Jacqueline Smith Alankomaiden ihmisoikeusinstituutista raportoi poikien ympärileikkauksen olevan ilmeinen lapsen ihmisoikeuksien loukkaus ja että se on rinnastettava tyttöjen ympärileikkaukseen.
Naisten ympärileikkaus
Naisen ympärileikkaus, eli sukupuolielinten silpominen on Suomessa rikos, josta voi saada 10 vuotta vankeutta, vaikka leikkaus teetettäisiin ulkomailla.[8] Se on tapana joissain osissa Afrikkaa.[8] Tapa on kristinuskoa ja islamia vanhempi eikä kuulu kummankaan perusoppeihin.[8] Maailmassa on 100 – 140 miljoonaa ympärileikattua naista.[8]"
Millä p-rkeleen oikeudella Suomessa puututaan tyttöjen ympärileikkauksiin, kun kerran pojille sallitaan Tuollainen "oikeus"ministeri pitäisi viedä saunan taakse.
"Esinahka on miehen seksuaalisin alue
Esinahka on peniksen tuntoherkin alue. Ympärileikkaamattomat miehet raportoivat sen olevan myös seksuaalisuudelle tärkein, merkittävästi terskaa tärkeämpi.[12][2]
Kiihotus-, yhdyntä- ja orgasmivaikeudet
Koreassa aikuisten miesten ympärileikkaus on yleistä. Alle sadasta haastatellusta 41 ilmaisi penetraatiokykynsä heikentyneen leikkauksen jälkeen, lisäksi tuli ongelmaksi saada itsensä kiihottumaan sooloseksissä ja mielihyvä väheni. Nuorilla ympärileikatuilla on useammin ongelmia saada erektio tai orgasmi.[2]
Naisten kiihottumishäiriöt
Esinahka torjuu emättimen kuivumisen aiheuttamat haitat[13], mutta ympärileikattu penis vetää ulos emättimen tuottaman liukastuksen. Molemmista kokemusta omaavat naiset kertoivat saavansa ympärileikkaamattomien kanssa helpommin orgasmeja, jopa perättäisiä, ja pitivät yhdeksän kertaa useammin ympärileikkaamatonta penistä parempana.[14] "Naisen kiihottumishäiriötä" voidaan pitää normaalina vasteena seksiin ympärileikkaamattoman kanssa.[2]
Vaikutukset tunne-elämään
Vastasyntyneen kipuradat ovat täysin toimivat. Ympärileikkauksessa vastasyntynyt kokee äärimmäistä kipua, kauhua ja avuttomuutta[15]. Post-traumaattinen stressihäiriö (PTSD) aiheuttaa ympärileikatuille vauvoille käytöshäiriöitä ja pelkotiloja lääkäreitä ja hoitajia kohtaan verrattuna tyttöihin tai ympärileikkaamattomiin poikiin.
Uskonnolliset ja kulttuurilliset perusteet
Uskonnollisin perustein ympärileikkausta pojille suoritetaan juutalaisuudessa ja islamissa. Naisten sukuelinten silpominen ei kuulu islamiin eikä kristinuskoon.[8] Suomessa muun muassa Lääkäriliitto sekä Lastensuojelun keskusliitto on ottanut eettisin perustein kielteisen kannan uskonnollisin perustein suoritettaviin ympärileikkauksiin.
Yhdysvalloissa keskimäärin yli puolet vanhemmista on ympärileikkauttanut poikalapsensa[9] – enemmän kulttuuriperinnön kuin uskonnollisten syiden ohjaamana –, joskin ympärileikkausten lukumäärä on vähentynyt viime vuosikymmeninä koko liittovaltion alueella. Kehitys on ollut leimallisinta eritoten itä- ja länsirannikoiden suurille väestökeskittymille, joihin muuttaa väestöä muista maista. Ympärileikkaus on selvästi yleisempää Yhdysvalloissa syntyneiden kuin maahanmuuttajien keskuudessa. Vuonna 2010 ympärileikkaukset ovat vähentyneet noin kolmannekseen ikäluokasta
Ympärileikkauksia tehdään maailmassa vuosittain arviolta
miehille noin 15–20 miljoonaa, joista noin 12 miljoonaa muslimimaissa ja noin 100 000 juutalaisuuden parissa ja
naisille noin 2-3 miljoonaa, joista pääosa Afrikassa."
Yleensä puhutaan juutalaisista, vaikka se on tuon mukaan pienimpiä ryhmiä, islamistit tuota pakanuutta eniten harjoittaa ja amerikkalaisetkin onneksi alkavat luopua, mutta Suomessa idiootit akat vaan haluaa sitä yhä tehtävän.
On muuten tuo henriksson yhtä tyhmän näköinen mitä puheensakin, muissakin, ei vain tässä asiassa.- vale, tilasto, fem..
Olemme oppineet, että feministien kanssa keskustellessa totuudella ja faktoilla on joka tapauksessa lapsipuolen asema. Liioittelu ja tunteisiin vetoaminen ovat yhtä lailla toisenkin sukupuolen käytössä. Tosin itse miehenä mieluummin näkisin tosiasiaperusteluja, mutta toistaiseksi minkä tahansa pitää käydä.
Yläoleva ei tarkoita, ettei poikien ympärileikkaus olisi ihmisoikeusrikkomus.
- KysynVaan-76
"– Joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 prosenttia kaikista tytöistä ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa, hän sanoo."
Olipa todella näppärä ja fiksu veto muutella hieman linkin lausuntoa ja korvata sana poika tytöllä ja muutella hieman prosentteja. Linkin tekstihän meni:" Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista pojista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa, hän sanoo."
Mitä ajettelit vääristelylläsi saavuttaa? - Luetun ymmärtäminen?
Siinä ei ollut lainausmerkkejä ja lopussa "Näinhän sen uutisen ainakin olisi pitänyt olla."
Otsikon jatkona vielä nimimerkki "tasa-arvon vuoksi".- KysynVaan-76
No minä näen edelleen alkuperäisen otsikon muodossa "Oikeusministeri: Tyttöjen ympärileikkaus sallittava" ja sen jälkeen nimimerkin "tasa-arvon vuoksi".
Kuullostaa ihan selkeältä eikä paljasta mitenkään että on keksitty.
Jos jossain ihan lopussa käy hieman kiertäen ilmi että kaikki onkin käännetty ympäri tarkoituksella niin sehän on juuri sitä huomion hakemista. Tiedät ihan hyvin että moni ei jaksa lukea juttua niin tarkkaan että tajuaisi että se on kokonaan kuvittelua eikä sisällä yhtään oikeaa faktaa. Siis juuri samanlaista "persu-avustaja meininkiä" jossa sanotaan ensin ja sitten osoitetaan että kaikki oli vain ironiaa ja vitsiä. Taitava kirjoittaja tekee jutun niin että ironian tajuaa heti eikä vasta kun tavaa jutun sana sanalta läpi... - Tai sitten
KysynVaan-76 kirjoitti:
No minä näen edelleen alkuperäisen otsikon muodossa "Oikeusministeri: Tyttöjen ympärileikkaus sallittava" ja sen jälkeen nimimerkin "tasa-arvon vuoksi".
Kuullostaa ihan selkeältä eikä paljasta mitenkään että on keksitty.
Jos jossain ihan lopussa käy hieman kiertäen ilmi että kaikki onkin käännetty ympäri tarkoituksella niin sehän on juuri sitä huomion hakemista. Tiedät ihan hyvin että moni ei jaksa lukea juttua niin tarkkaan että tajuaisi että se on kokonaan kuvittelua eikä sisällä yhtään oikeaa faktaa. Siis juuri samanlaista "persu-avustaja meininkiä" jossa sanotaan ensin ja sitten osoitetaan että kaikki oli vain ironiaa ja vitsiä. Taitava kirjoittaja tekee jutun niin että ironian tajuaa heti eikä vasta kun tavaa jutun sana sanalta läpi...pelkästään jotkut eivät tajua heti.
Noinhan sen uutisen olisi pitänyt ollakin, jos tasa-arvoa halutaan tai sitten järkevämmin kirjoitettuna pitäisi kieltää kaikilta, mutta naisia kiinnostaa vain naisten oikeudet. henrikssonia kylläkin kiinnostaa erityisesti myös korruptoituneiden ruotsinkielisten poliitikkojen ja muiden rikkaiden oikeudet. - KysynVaan-76
Tai sitten kirjoitti:
pelkästään jotkut eivät tajua heti.
Noinhan sen uutisen olisi pitänyt ollakin, jos tasa-arvoa halutaan tai sitten järkevämmin kirjoitettuna pitäisi kieltää kaikilta, mutta naisia kiinnostaa vain naisten oikeudet. henrikssonia kylläkin kiinnostaa erityisesti myös korruptoituneiden ruotsinkielisten poliitikkojen ja muiden rikkaiden oikeudet.Onko sinusta tosiaan miesten ja naisten ympärileikkaus vaikutuksiltaan ja vakavuudeltaan samanlaisia asioita?
- kevytpahoinpitely
KysynVaan-76 kirjoitti:
Onko sinusta tosiaan miesten ja naisten ympärileikkaus vaikutuksiltaan ja vakavuudeltaan samanlaisia asioita?
Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?
- KysynVaan-76
kevytpahoinpitely kirjoitti:
Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?
"Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?"
No jossain menee aina se rangaistavuuden raja. 5 km/h linopeutta ei aiheuta sakkoja mutta 10 km/h voi jo saada. Aina kaikki on rajanvetoa enkä väitä että se olisi helppoa tai että olisi edes yksi oikea ratkaisu olemassa.
Mutta jos kuitenkin ajatellaan että poikien ympärileikkaus ei aihuta mitään varsinaista haittaa pojille joitan harvinaisia tapauksia lukuunottamatta niin minusta on aika raflaavaa verrata sitä tyttöjen ympärileikkaukseen joka tuhoaa usein naisen seksuaalisen nautinnon ja aihuttaa lukuisia terveydellisiä vaikeuksia. Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide koska huonon hygienian aikana tulehdukset esinahan alle kertyneestä liasta johtuen olivat yleisiä. Nykyään sillä ei toki ole kuin lähinnä rituaalinen vaikutus. - Älä höpötä
KysynVaan-76 kirjoitti:
"Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?"
No jossain menee aina se rangaistavuuden raja. 5 km/h linopeutta ei aiheuta sakkoja mutta 10 km/h voi jo saada. Aina kaikki on rajanvetoa enkä väitä että se olisi helppoa tai että olisi edes yksi oikea ratkaisu olemassa.
Mutta jos kuitenkin ajatellaan että poikien ympärileikkaus ei aihuta mitään varsinaista haittaa pojille joitan harvinaisia tapauksia lukuunottamatta niin minusta on aika raflaavaa verrata sitä tyttöjen ympärileikkaukseen joka tuhoaa usein naisen seksuaalisen nautinnon ja aihuttaa lukuisia terveydellisiä vaikeuksia. Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide koska huonon hygienian aikana tulehdukset esinahan alle kertyneestä liasta johtuen olivat yleisiä. Nykyään sillä ei toki ole kuin lähinnä rituaalinen vaikutus.p-skaa, kun et tiedä. Vain liian tiukka esinahka voi aiheuttaa ongelmia. Smegma on bakteereja tappavaa ja ihoa suojaavaa.
Ympärileikkaus pojille aiheuttaa aina haittaa, joskin voi olla pienempi haitta, kuin tiukka esinahka, mutta tytöille lievimmässä muodossaan ei ole mitään haittaa.
Kehitysmaissa leikkaushaava tulehtuu helposti ja penis joudutaan usein amputoimaan tai poika on jopa kuollut.
Naisellakin voi olla järkeviä mielipiteitä.
"Esimerkiksi tiukan esinahan tapauksessa lääkärit kuitenkin odottavat usein murrosikään asti, että tilanne helpottaisi kasvun myötä. Pienen pojan esinahka on luonnostaan tiukempi ja vähemmän irti terskasta kuin vaikkapa 15-vuotiaan.
Lääketieteellisistä syistä ympärileikkauksilla on siis kovin harvoin kiire. Ympärileikkauksen kohtaan voi myös kehittyä joustamaton arpikudos, joka itse asiassa aiheuttaa myöhemmällä iällä esinahan ahtauman terskan juureen. Tällainen tilanne kohtaa paria prosenttia vastasyntyneinä ympärileikatuista. Siksi ympärileikkaus on kovin huono tapa ehkäistä esinahan ahtaumaa.
Vaikka rinnastin yllä ympärileikkauksen kosmeettisiin leikkauksiin, esinahan puuttuminen terskan päältä ei ole pelkkä kosmeettinen seikka. Esinahalla on tarkoituksensa ihmiskehossa. Se ei ole pelkkä ”nahankaistale”, vaan limakalvoa, verisuonia ja hermoja sisältävä kehon toiminnallinen osa.
Esinahka suojaa terskan limakalvoa hiertymiseltä ja pitää sen kosteana. Esinahalla on suuri merkitys elimistön puolustamisessa, niin kuin limakalvoja sisältävillä rakenteilla usein on. Esinahka toimii läppänä virtsaputken aukon päällä, erittää alapinnaltaan lysotsyymejä, jotka hajottavat bakteereita ja viruksia ja sen verisuonien kautta immuunipuolustuksen solut pääsevät alueelle.
Ruumiinaukot ovat säännönmukaisesti limakalvolla varustettuja pitkälti juuri kehon suojelemiseksi mikrobeilta. Ympärileikatuilla miehillä myös terska on menettänyt ”limakalvomaisuutensa” ja heillä elimistöä suojaamasta puuttuu siis sekä esinahan että terskan limakalvon ominaisuudet.
Esinahassa on erittäin paljon kosketuksen aistivia hermopäätteitä. Ympärileikkauksessa poistetaankin peniksen erogeenisesti herkin alue. Lapsuudessa ympärileikattu ei tule koskaan kokemaan, millaista elämä olisi herkästi aistivan esinahan kanssa.
Esinahalla on muutenkin suuri merkitys seksielämässä. Sen rauhaset kostuttavat terskaa ja helpottavat yhdyntää, samoin esinahan liukuminen vähentää epämiellyttävää kitkaa yhdynnässä. Aikuisena ympärileikatut miehet ovat kertoneet muun muassa leikkauksen aiheuttamista erektiovaikeuksista, seksuaalisen itsetunnon vähentymisestä ja orgasmin saamisen vaikeuksista. Lapsina ympärileikatut eivät tietenkään voi tällaisista muutoksista kertoa.
Naisten ympärileikkausten vastustusta perustellaan yleensä juuri sillä, että naisella tulee olla oikeus seksuaaliseen ”normaaliuteen” ja nautintoon. Sama oikeus pitää olla miehillä." - Jatkuu...
KysynVaan-76 kirjoitti:
"Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?"
No jossain menee aina se rangaistavuuden raja. 5 km/h linopeutta ei aiheuta sakkoja mutta 10 km/h voi jo saada. Aina kaikki on rajanvetoa enkä väitä että se olisi helppoa tai että olisi edes yksi oikea ratkaisu olemassa.
Mutta jos kuitenkin ajatellaan että poikien ympärileikkaus ei aihuta mitään varsinaista haittaa pojille joitan harvinaisia tapauksia lukuunottamatta niin minusta on aika raflaavaa verrata sitä tyttöjen ympärileikkaukseen joka tuhoaa usein naisen seksuaalisen nautinnon ja aihuttaa lukuisia terveydellisiä vaikeuksia. Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide koska huonon hygienian aikana tulehdukset esinahan alle kertyneestä liasta johtuen olivat yleisiä. Nykyään sillä ei toki ole kuin lähinnä rituaalinen vaikutus."Kaikkiin leikkauksiin liittyy riskejä, ja ympärileikkauksen komplikaatioina esiintyy muun muassa runsasta verenvuotoa. Vastasyntyneen lapsen verimäärä on kovin pieni, ja siksi verenhukka voi olla kohtalokasta. Jopa lääketieteen johtomaasta, Yhdysvalloista, on raportoitu useita kuolemaan johtaneita verenvuototapauksia ympärileikkauksen yhteydessä. Sinänsä hyvin mennyt leikkaus on sekin aina suuri stressitekijä pienelle vauvalle.
Myös tulehdusriski on huomattava: ympärileikatuilla vastasyntyneillä on 10 kertaa enemmän MRSA-sairaalabakteeri-infektioita kuin leikkaamattomilla vauvoilla. Riskeinä ovat muutkin infektiot aina virtsatietulehduksesta pahoihin kuolioon ja amputaatioihin johtaviin kudostulehduksiin. Riskit jälkimmäiseen ovat tilastollisesti toki pieniä, mutta jos kyse on hyödyiltään täysin turhasta leikkauksesta, yksikin kärsinyt poika on liikaa.
Toisinaan ympärileikkausta puolustetaan hygieniasyillä. Kun esinahka puuttuu terskan yltä, sen alle ei pääse kertymään vaikkapa sukupuolitauteja aiheuttavia bakteereita. Nämä käsitykset ovat vanhoja eivätkä perustu kunnollisiin tutkimuksiin, ja toisaalta esinahalla on tehtävä nimenomaan immuunivasteen turvaajana. Jo 1990-luvulla moni pohjoisamerikkalainen ja eurooppalainen lääkärijärjestö totesi, että tautien tarttuvuuden kannalta seksuaalinen käytös on paljon merkittävämpää kuin ympärileikkaus tai -leikkaamattomuus.
Samaa ilmiötä näyttää esiintyvän miehillä. Ympärileikatuilla miehillä näkyy ahdistusta ja haluttomuutta puhua omasta koetusta toimenpiteestä, mutta silti (ehkä juuri ahdistuksesta ja tarpeesta oikeuttaa oma menetys) halua pitää yllä ympärileikkausperinnettä. Tämä näkyy myös ympärileikattujen lääkärien joukossa. Ympärileikkauskulttuuri on eräänlainen väkivallan ketju.
Vanhemmilla ei pitäisi olla niin suurta valtaa lapsensa kehoon, että he voisivat halunsa mukaan poistattaa siitä osia. Tästäkin syystä jo pelkän lääkärinetiikan pitäisi estää lääkäreitä tekemästä ympärileikkauksia ja yhteiskunnan kieltää niiden tekeminen. Uskonnonvapaus ei kohdistu toisen ihmisen kehoon."
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/alkaa-silpoko-poikianne - Nahallinen mies
KysynVaan-76 kirjoitti:
Onko sinusta tosiaan miesten ja naisten ympärileikkaus vaikutuksiltaan ja vakavuudeltaan samanlaisia asioita?
Kyllä molemmille sukupuolille on tehtävissä erilaajuisia ympärileikkauksia. Aina puhutaan poikien osalta "pienestä nipsaisusta" ja tyttöjen osalta silpomisesta, vaikka asiaan perehtyneet tietävät, että toteutustapa riippuu kulttuurista ja perinteistä. Joissain kulttuureissa miehiltä poistetaan nahka melkein napaan asti...
Miksei voitaisi vaan tulla sellaiseen läntisen kulttuurin loppupäätelmään, että alaikäisten ihmisten sukupuolielinten leikkely on kielletty ilman lääketieteellistä syytä.
Ympärileikkauksella ei ole mitään muuta virkaa, kuin toimia masturbointia ehkäisevänä silpomisena, sukupuolesta riippumatta. - pyhä tekopyhyys
KysynVaan-76 kirjoitti:
"Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?"
No jossain menee aina se rangaistavuuden raja. 5 km/h linopeutta ei aiheuta sakkoja mutta 10 km/h voi jo saada. Aina kaikki on rajanvetoa enkä väitä että se olisi helppoa tai että olisi edes yksi oikea ratkaisu olemassa.
Mutta jos kuitenkin ajatellaan että poikien ympärileikkaus ei aihuta mitään varsinaista haittaa pojille joitan harvinaisia tapauksia lukuunottamatta niin minusta on aika raflaavaa verrata sitä tyttöjen ympärileikkaukseen joka tuhoaa usein naisen seksuaalisen nautinnon ja aihuttaa lukuisia terveydellisiä vaikeuksia. Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide koska huonon hygienian aikana tulehdukset esinahan alle kertyneestä liasta johtuen olivat yleisiä. Nykyään sillä ei toki ole kuin lähinnä rituaalinen vaikutus."Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide "
Tervetuloa vuoteen 2012 :)
Ai niin: "Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua"
Niille pojille riitäisi varmaan, että olisi sosiaalisesti hyväksyttyä lyödä niitä narttuja takaisin. - Se on jossain
KysynVaan-76 kirjoitti:
"Niin että pahasti ei saa lyödä turpaan, mutta jos lyö poikaa ja silleen vähän kevyemmin, se on sallittua?"
No jossain menee aina se rangaistavuuden raja. 5 km/h linopeutta ei aiheuta sakkoja mutta 10 km/h voi jo saada. Aina kaikki on rajanvetoa enkä väitä että se olisi helppoa tai että olisi edes yksi oikea ratkaisu olemassa.
Mutta jos kuitenkin ajatellaan että poikien ympärileikkaus ei aihuta mitään varsinaista haittaa pojille joitan harvinaisia tapauksia lukuunottamatta niin minusta on aika raflaavaa verrata sitä tyttöjen ympärileikkaukseen joka tuhoaa usein naisen seksuaalisen nautinnon ja aihuttaa lukuisia terveydellisiä vaikeuksia. Alunperinhän poikien ympärileikkaus oli nimenomaan terveyttä edistäväksi ajateltu toimenpide koska huonon hygienian aikana tulehdukset esinahan alle kertyneestä liasta johtuen olivat yleisiä. Nykyään sillä ei toki ole kuin lähinnä rituaalinen vaikutus.Lievä raiskauskin on ihan hyväksyttävää.
- Lopetettava !!!
Kaikki ihmisruumiin silppoaminen uskonnollisista syistä on kiellettävä. Vain lääketieteellisesti tarpeelliset toimenpiteet sallitakoon.
Lopettakaa moinen rääkääminen! - vitut neitsyydestä
En ymmärrä että miksi voi laillisesti sallia ylivallan toisen ihmisen kehoon. . Itseasiassa äidit ja isoäidit ovat kautta aikain Afrikassa sallineet tytöille ympärileikkauksen, syystä että leikkaamattomat tytöt eivät kelpaa pojille. Silvottu nainen ei nauti seksistä, kärsii alaraajakivuista sekä hirveistä kuukautiskivuista, pissaamisesta puhumattakaan. Mikä helvetin järki on silpoa elävää kudosta?? En muuten usko että silvottu alapää on esteettisesti kaunis.
- Pienimmässä
muodossa se vähentää vähemmän nautintoa tytöillä, kuin ympärileikkaus normaalimuodossaan pojilla.
Niin kauan, kun naiset perustelevat poikien ympärileikkausta ulkonäkö- tai muilla idioottimaisilla syillä, voi yhtä hyvin vaatia tyttöjenkin silpomista. - mitä hyötyä kenelle
Pienimmässä kirjoitti:
muodossa se vähentää vähemmän nautintoa tytöillä, kuin ympärileikkaus normaalimuodossaan pojilla.
Niin kauan, kun naiset perustelevat poikien ympärileikkausta ulkonäkö- tai muilla idioottimaisilla syillä, voi yhtä hyvin vaatia tyttöjenkin silpomista.Senkus vaativat, miettisivät itse miltä tuntuu olla lapsen nahoissa siinä tilanteessa. Eivät pysty.
- On se väärin
Ketään ei tulisi silpoa ilman siihen sopivaa lääketieteellistä syytä. Jos kyseiset lapset tahtovat aikuisena silvottaviksi niin antaa heidän sitten tehdä kyseinen päätös, vanhemmuuden väärinkäyttöä lapsien silpominen.
- GodWasGayForNoah
Nosto
- Kuvotus332
Olipa hyvää tietoa ympärileikkauksesta.
- Onpas sensuroitu
Tässäkin ketjussa oli paljon enemmän viestejä ja moni ketju hävinnyt kokonaan.
Lol, ärkoopee [insert annoying gif here]
Jos joku ei halua, että häntä silvotaan, silloin häntä EI SILVOTA. PISTE. Olivat syyt sitten mitä tahansa.- Mitenkäs
se pikkulapsi pystyy estämään tai edes vanhempi kun koko yhteisö painostaa? No jotkut sentään, mutta lailla se pitäisi kieltää edes länsimaissa.
- torvelo hih hih hii!
Henriksson haluaa näköjään olla ensimmäisenä näyttämässä mallia uuden muoti-ilmiön tullessa.
- Ei näin!
Uskonnollisista tai kulttuurisista syistä kehon muokkaamisen legitimointi on loputon suo. Entä, jos joku kultti haluaa tatuoida tai arpeuttaa jokaisen jäsenensä otsaan tekstin "pyllynaama" (Courier 36pt)?
Tarvitaan _yksiselitteinen laki_, joka määrää, että jokainen leikkiköön omilla värkeillään. Ulkomaiden kautta kiertäminen pitää estää asettamalla kansalaisuus ja huoltajuus välittömästi kyseenalaisiksi tällaisissa.
Tarpeeksi kova uskoja tai kulttuuriin hurahtaja voi tilata 18-vuotispäiväkseen läjän kivoja hoitoja.
Ajokorttiakin joutuu odottamaan - mikä tekee vanhempien tarpeesta niin ylivoimaisen että sitä ei voi odottaa?! - ministeri?
Jos Henriksson tuota mieltä oli, nainen on vaan heikko. Haluaa miellyttää, eikä ole valmis sanomaan x-meille että ei käy! Ihan siellä Thorsin linjalla... Suomella ja suomalaisilla vuittuakaan väliä, kunhan oma häntä ulkomaalaisten silmissä nousee.
- ei enää suomalaista
Esinahan leikkaus ei vie seksuaalista kykyä mitenkään ja leikattu mies on leikkaamatonta seksikkäämpi ja herkumpi, ja taatusti saa orkkuja siinä missä pienivärkkinen, jolla esinahka roikkuu polvissa ja pili sen sisällä näyttää mitättömältä pikku retiisiltä.
Ympärileikattu nainen on ympärilaikattu nimenomaan klitoriksesta, joka on orgasmin avain toisin kuin esinahka. Toki peräkammarin pojilla on se käsitys että nainen saa orkut ainoastaan kun smegmaista esinahkaa hinkataan reiässä tai suussa, klitoris on niille uhka ja rasite suhteessa, kun se oma miehinen nautinto on tärkein.
Jos nainen ei saa pannessa niin peräkammarin poikaa ei vois vähemmän kiinnostaa. Ja sitten ihmettelevät kun nainen on tyytymätön. Suomalaista miestä ei kannattaisi yhdenkään naisen enää suosia, vaan siirtyä eurompaan suuntaan. Ruotsalainenki äijä on parempi ku suomalainen.- Ymmärrän
Kyllähän se katkeraksi vetää kun ei kelpaa yhdellekään suomalaiselle, joutuu mamuun tyytymään. Toivottavasti leikkauttaa tyttäresikin aikanaan jos saatte ja sinullahan on melkoisen iso todennäköisyys saada tuo korvasta korvaan ympärileikkaus. Hauskaa halalia!
- Mietipä itse.
Nimenomaisesti nainen ei tarvitse klitorista yhtään mihinkään. Nips naps, pois vaan.
Ei ole relevantti ihmiskehon osa lisääntymisen, elämisen tai minkään kannalta. Mies tarvitsee lisääntymiseen orgasmia, nainen ei. - zzxxx1
Mietipä itse. kirjoitti:
Nimenomaisesti nainen ei tarvitse klitorista yhtään mihinkään. Nips naps, pois vaan.
Ei ole relevantti ihmiskehon osa lisääntymisen, elämisen tai minkään kannalta. Mies tarvitsee lisääntymiseen orgasmia, nainen ei.Minä kans oon nainen. Kaikilta naisilta pitäisi klitoris leikata pois
mielstäni. Leikkautin jo häppärit 25v. sitten, nyt ei koske kävellessä.
Ei mun mielestä naisella ole oikeutta nautintoon.
- Vääräuskoinen
Joo, näinhän se menee, että virkamiehet saavat tehdä suomalaisille melkein mitä vaan suomessa ja näissä arabimaissa mitä haluaa vääräuskoisille. Ministeri on myymässä meidän kulttuurin pois: Jo nyt uskonnollisita syistä saa täällä mamut tehdä mitä vaan ! Erivapauksia ovat saanet Intialaiset emigrantit eli romaanit:
Äänestämällä oikeata puoluetta voimme vielä pelastaa Suomen. Suomalainen ei saa peittää kasvojansa, mutta mamut saa.
Aikoinaan eräs köyhän torpan isä oli sitä mieltä, että hänen lapsensa täytyy saada koulusta kengät, jotta lapset voivat kulkea sydänmaalta kouluun, saamaan oppia määrättyyn järjestelmään. Ei saanut kenkiä lapset, niin lapset koulutettiin kotona.
Tämä Henriksonin meininki on taas sitä, että meidän oikeuslaitos täytyy saadaa sopimaan paremmin Globaaliin arabimaailmaan.
Yrittähän Stalin saada meidät koulutettua oikealle kulttuurille, mut mites kävi ? - GodWasGayForNoah
Tästä videosta löytyy lisää hyvää tietoa ympärileikkauksesta:
https://www.youtube.com/watch?v=H4p9O3HSpaY&list=FLmgd3rt-FRHKE669QnLHENQ&index=4 - Voisi antaa
kenkää tuollaiselle "oikeus"ministerille. Mitähän ämmällä oikein liikkuu päässä, ilmeisesti sitä itseään. Huntukieltoa ei tarvita, mutta silpomiset tarvitaan. Yksi idiooteimmista ämmistä kautta aikojen.
"Oikeusministeriön mukaan Suomessa ei ole tarvetta kieltää muslimien kasvojen peittävien huntujen käyttöä julkisilla paikoilla."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011416549502_uu.shtml - -Juliet-
Jessus mikä idiootti! Sensijaan, että vastustaisit poikien ympärileikkausta, otat esille tyttöjen sukuelinten silpomisen ja yrität saada jutun kuullostamaan siltä, että sekin olisi hyväksyttävä. Oletko naistenvihaaja? Itse olen etupäässä IHMINEN ja sitä kautta pystyn ihan hyvin vastustamaan kaikenlaista lapsen ja aikuisen oikeuden tallomista. Poikien ympärileikkaus on väärin. Niin on tyttöjenkin! Molemmat on väärin, mutta koska meidän sukuelimemme eivät ole samanlaiset, niin niitä kahta asiaa ei voi verrata keskenään. Vääryys on silti vääryys, tehtiin se kummalle sukupuolelle tahansa! Mun mielestä jokainen ihminen vois aikuisena itse päättää haluaako sukuelimiään leikeltävän. Se päätös ei kuulu lapsen vanhemmille MISSÄÄN tapauksessa!
- Jessus olet nero!
Tuo oikeusministeri ei siis ole ihminen, sitähän minäkin.
- Miksei voi?
Tarkoitatko ehkä, että jos mieheltä ja naiselta leikataan kummaltakin sukuelimet kokonaan pois, ei sitä mitenkään voi verrata, koska naisen sukuelimet ovat ihan erilaiset?
- nnnnnnnnnnnnnn
Tätä se on feminismin tasa-arvo. Nimenomaan naisten alistaminen nyrkin ja hellan väliin kunhan naiset ovat 'niitä muita naisia' jotka eivät kuulu 'etuoikeutettuun yläluokkaisen suomalaisnaisen kategoriaan'.
Femakot eriarvoistavat myös suomalaisnaisia. Kukaan ei esitä syytettä koska kun naiset sortavat naisisa niin se on sallittua. Jos joku mies olisi esittäny saman mielipiteen, niin kauhee huuto ois alkanu, ja miesten sättiminen. Akkavalta on jo luonut tänne pohjan aivan käsittämättömän eriarvoisen yhteiskunnan ja ihmisiokeuksien polkemiseen. - kaikki jotka
hyväksyy ympärileikkaukset, ovat MIELISAIRAITA ja kuuluisi lopettaa siis tappaa pilaamasta viattomien lapsien elämää!!! Katkaiskaa jo se s44tanan kierre, v.tun ääliöt!!!!!!!!
Määkivät lampaat voisi alkaa vaatimaan ihan oikeaa oikeutta eikä antaa hullujen puuhastella lain varjolla mitä lystää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - sama jatkuu
Edelleenkin naiset ajavat vain tyttöjen silpomisen kieltämistä, mutta samaan aikaan haluavat sallia poikien silpomisen myös Suomessa. Niissä ei ole käytännössä mitään eroa ja yhtä hyvin tytöt voidaan silpoa turvallisesti sairaalassa lääkärin toimesta jos kerran barbaariset tavat hyväksytään.
Poikien silpominen on tuskin yhtään sen vaarattomampaa kehitysmaissa kuin tyttöjenkään ja tapahtuu noita tulehduksia ja sen myötä jopa sukuelinten amputointia länsimaissakin. Pelkästään tuolla pienellä alueella poikia kuollut vuodesta 1995 ympärileikkauksissa 825 ja viimeisenä kesänäkin 43. Veikkaanpa, ettei tyttöjä kuole läheskään noin paljoa.
Naiset eivät ajattele asioita koskaan tasa-arvon kannalta, vain oman (sukupuolen) etunsa kannalta, pahimpana esimerkkinä oikeusministeri. Siinä virassa pitäisi olla puoleueeton eikä femakko.
"Every single initiation season the media writes about complications accompanying the ritual: death, mutilation, physical abuse and torture. The magnitude of these complications is horrific: from 1995 till now 825 boys have lost their lives in the mountains and hills of the Eastern Cape. Many others were mutilated or even lost their manhood.
The seasonal deaths and mutilations have become predictable. This summer 43 boys have died in abominable conditions."
http://www.ulwaluko.co.za/Home.html- Lääkäri.
Itseasiassa pienten häpyhuulten poistosta on vähemmän haittaa kuin esinahan poistosta, lääketieteellisesti, sosiaalisesti ja seksuaalisen nautinnon kannalta.
Kukaan suomalainen täyspäinen lääkäri ei lähde suorittamaan kumpaakaan operaatiota lapselle, ellei ole painavia lääketieteellisiä argumentteja ja sellaisia on erittäin harvoin (tuumori).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232974- 512862
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582558Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 692088
- 452082