Porschella 150 km./h. seinään Helsingissä.

Turva-auto

Porsche törmäsi lohkaisi palan kivitalon seinästä torstai-iltana Helsingin Pakilassa Jakokunnantien ja Lepolantien risteyksessä.

Poliisin mukaan auton kuljettaja ajoi tapahtumahetkellä huomattavaa ylinopeutta, noin 130-150 kilometriä tunnissa. Poliisin tietojen mukaan auto suistui tieltä, ja liukui omakotitalon pihan läpi koirankopin kautta kivitalon seinään. Siitä auto jatkoi vielä matkaansa, ja pysähtyi viimein törmätessään autotalliin.

Silminnäkijän mukaan autoa kuljettanut noin 24-vuotias mies yritti paeta tapahtumapaikalta törmäyksen jälkeen.

- Hän lähti kävelemään pois paikalta, ja joku sivullinen kävi hakemassa hänet takaisin. Miehellä oli pää veressä, ja hän oli paljain jaloin, tapahtumapaikalla ollut silminnäkijä kertoo IS:lle.

Kuljettajan lisäksi autossa oli myös toinen henkilö. Molemmat kuljetettiin tapahtuman jälkeen sairaalahoitoon. Alustavan tiedon mukaan he eivät loukkaantuneet vakavasti.

Paikalla olleen henkilön mukaan autossa pelkääjän paikalla istunut kaveri kertoi, että kuljettaja oli ajanut roimaa ylinopeutta ilmeisesti näyttämisenhalun vuoksi.

- Niin onni onnettomuudessa, ettei kukaan jäänyt alle. Koiratkin olivat juuri sillä hetkellä koirapuistossa, silminnäkijä toteaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/porsche-hurjalla-ylinopeudella-pain-seinaa---keskella-asutusta/art-1288461763512.html

Mitä tästä opimme? Sen, että Porsche on turvallinen auto, jolla voi ajaa vaikka 150 km./h. päin seinää, ja sittenkään ei kuole, vaan selviää vain vähäisillä vammoilla! Turvavaltion Ruotsin turva-auto Volvo on kohdannut voittajansa!

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onneksi porsche

      Tahallinen liikenneturvallisuuden rikkominen. Pitäisi olla korvausvelvollinen, mutta nytkin saavat hoitoa sairaalassa yhteiskunnan varoilla!

      • SInun Volvollasi

        jos ajaa seinään sataaviittäkymppiä niin lähtee henki. Porschella ei.


    • b
      • Roskaa!

        Törmäys on tapahtunut valtavalla vauhdilla ja täysimittaisesti, ja silti kuski selvisi olemattomin vammoin! Koirankoppi - kiviseinä - autotalli: "...auto suistui tieltä, ja liukui omakotitalon pihan läpi koirankopin kautta kivitalon seinään. Siitä auto jatkoi vielä matkaansa, ja pysähtyi viimein törmätessään autotalliin."


      • Ja vauti oli
        Roskaa! kirjoitti:

        Törmäys on tapahtunut valtavalla vauhdilla ja täysimittaisesti, ja silti kuski selvisi olemattomin vammoin! Koirankoppi - kiviseinä - autotalli: "...auto suistui tieltä, ja liukui omakotitalon pihan läpi koirankopin kautta kivitalon seinään. Siitä auto jatkoi vielä matkaansa, ja pysähtyi viimein törmätessään autotalliin."

        törmäyshetkellä noin 25 km h.


    • porsche on porch

      Porsche on porch !

    • Ehdin jo

      toivoa, että olisi rakki päässyt hengestään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2898
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      48
      2284
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1654
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    Aihe