Eipä juuri koskettanut Pertin onnettomuuskaan - oli se niin kökösti ja huolimattomasti toteutettu. Vaihtavat Eevan kanssa lentosuukkoja, kännykkä soi ja sitten yhtäkkiä kuuluukin kauhea rysähdys. Ja eipä näyttänyt ambulanssimiehillä olevan kiire lainkaan, siinä vain ihan rauhallisesti toimivat. Kaukana ovat ne ajat, kun sarja kykeni tarjoamaan uskottavaa ja koskettavaa draamaa.
Kyllä on sarja mennyt rutkasti alaspäin!
Hyvä kun loppuu!
28819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Itse asiassa ambulanssimiehet ja -naiset toimivat nykyaikana huomattavasti rauhallisemminkin. Nykyään heidän ensisijainen tehtävänsä on antaa paras mahdollinen ensihoito paikan päällä, eikä leikkiä formulakuskeja, koska kiireisenkin sairaalamatkan jälkeen kaikki apu voi olla jo liian myöhäistä.
Samaa mieltä olen kuitenkin siitä, että kokonaisuudessaan onnettomuuteen ei ollut paljonkaan panostettu. Käsikirjoituksellisesti teennäisintä oli, että onnettomuuden aiheutti Afrikasta monen vuoden jälkeen saapunut Ninni Luotola. Kai Helsinki nyt sen verran iso kaupunki on, ettei kaiken tarvitsisi tapahtua naapurusten kesken. Okei, näin pienissä ympyröissähän kaikki tapahtuu amerikkalaisissakin sarjoissa, mutta olisi säästetty tämä kohtaus ympyrän sulkevana edes siihen viimeiseen jaksoon, kun muistaakseni Kotikatu alkoikin liikenneonnettomuudella, jossa Pertti ajoi Ninnin päälle.
juu mutta kö sen piti olla ninni juuri sen takia koska sarjan ekassa jaksossa pertti ajoi ninnin ylitten autolla, eli nyt kun viedään vimosia jaksoja niin olihan se hauska sketsi käsikirjoittajilta.
Yllättävän rauhallisesti ottivat omaisetkin tilanteen. Eevakaan ei vaikuttanut kunnolla järkyttyneeltä. Jannekin vaikutti suunnilleen siltä kuin olisi ohittanut koko tilanteen olankohautuksella.
Jotenkin jos ajattelee Ninnin paluuta lentokentältä kallioon äitinsä luokse, sillä lailla luonnollisemmin.Jokuhan hänet olisi voinut hakea lentokentältä.
Mihin hän nyt niin kipeästi autoa tarvitsi muka?Että se kentältä piti vuokrata.
Mutta näinhän sen piti mennä, että saatiin ajettua Pertin yli ja juurikin Ninni Luotolan toimesta.
Lepsusti suhtautui Karinkin onnettomuuteen.Ei häntä muu kiinnostanut, kuin Ninninsä paapominen.Kyläreissuakin touhotti vaan Ninnin kanssa Teemulle.
Näytti siltä kuin, Karin olisi kokonaan yhtäkkiä unohtanut koko onnettomuuden.
Tuleekohan Ninnille edes mitään seuraamuksia yliajosta?
Yksi omituisuus on mielestäni se että katsoin joku viikko sitten pätkän jossa tarjottiin Kaarinille asuntoa, vuokra 380e/kk ja kolmio?? Haloo ! Onko realistista sellanen vuokra hesassa? Voi olla että kuulin väärin mutta jos en, niin moni saa tietämätön vuokratasosta) väärän kuvan. Kertokaa jotka asutte hesassa millaiset vuokrat ovat realistisia.
Eeva on kamala vanha korppi. Pertti itseriittoinen kuivahtanut narsisti. Ovat sarjan kauheimmat hahmot. Ei tosin ole paljon kehumista muissakaan. JAMO TAKAS!!!
Nyt näissä syksyn jaksoissa näyttää Eevan naama olevan täytetty botoxilla.
Karmea ilmestys! Kuin turvoksiin potkittu!
Tuossa iltiksen kannessa naama pullean kiiltävänä kiittelee et olis rupsahtanut ilman Kotikatua? Montako kauneusleikkausta tai muuta toimenpidettä lienee kirjoitettu kässäriin jotta pysynyt naama sileenä. Firman piikkiin.
Joo ei kotikatu ole nykyään niin hyvä, kuin silloin ennen :///
Ei ole hyvä enää.. ei...
kun tuottaja otettiin Maikkarilta, nähtiin kyllä niin uskomaton tasonlasku, että vieläkin hävettää. Hyvä ohjelma meni aivan pilalle. Ennen katsoin sen aina, nykyisin vain mikäli ei ole mitään parempaa tekemistä.
Ja miten Laura voi olla lesbo jos se sarjan alussa oli hetero... Voi v....
Jotkut ovat kumpaakin...
No niin..
On totinen tosi ettei Pertin onnettumuus ja muistamattomuus koskettanut tippaakaan näissä avausjaksoissa. Eeva on teennäinen ja lääkärityttärensä ällö. Ninnin mutinamärinät oksetti niin että piti katsella välillä muualle. Entä sitten se pullamössömäkimaa Janne sen vaimokkeensa kanssa - täysin epäuskottavaa ihan näyttelemistä myöten.
Eli: tähän jäi taas kotikadun katselut. Hyvä kun loppuu.
Just samaa mieltä. Hyvä kun loppuu. Eeva on niin kalsea ja teennäinen, että kauhistuttaa. Ei uskalla juur hymyillä saati nauraa, itkeä ikinä. Varmaan pelkää et kauheeta kun näkys pari uutta ryppyy. Naama väliin kuin täyteen pumpattu jollain. Luonnottoman näköinen.
En ole katsonut yhtään syksyn jaksoa, enkä turhaan edes aloita.
Ei kinosta mäkimaan muijan kauneus operaatiot..... kun ei edes kaunistu vaikka kohta tupsu nostettu leukaan kaikkien kiristysten jäljiltä.
Miks kiusaatte itseänne katsomalla mielestänne noin huonoa sarjaa? Kun sarja loppuu, loppunee täälläkin (Kotikadusta) valitus ja vinkuminen. Uusiin valittamisiin :)
Vanhat jaksot oli parempia....
Nopeastipa Itte Mäkimaa on toipunut vakavasta loukkaantumisestaan. Äijän muisti palautui nopeammin kuin Uuno Turhapurolla, kun sai peilin eteensä, ja eilisessä jaksossa Itte klenkkasi jo kotiinsa ärhentelemään.
Sehän on tavallista noissa muistijutuissa, ainakin tv-sarjoissa. Jos olette katsoneet Uutta päivää, niin noinhan homma meni sen Ruuskasenkin kanssa. Ensin ei tuntenut perhettään millään, eikä muistanut menneisyydestään, mutta kun joku hoksasi käyttää vaimonsa haudalla, niin hokkus pokkus kaikki palautui kerralla mieleen ja taas johdetaan firmaa kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.
Aika äijä se Mauri Alho, kun pääsi ensi yrittämällä teologiseen tiedekuntaan. Vai onko heillä niin suuri opiskelijapula, että kuka tahansa ylioppaaksi päääsyt pääsee sisään, kunhan vain pistää hakemuksen?
Opiskelurahoja on hyvä tienata baaritiskin takana. Jospa vielä siinä ammatissa oppisi erottamaan, mikä ero on mukillisella kossua ja samalla määrällä vettä. Mutta hyvinhän eteläpohjanmaalainen terveysjuoma Maurille maistui.
Eivät tietenkään kaikki pääse, mutta opiskeleeko se Mauri teologiaa eli lähinnä kristinuskoa vai uskontotiedettä, jossa mukana ovat kaikki uskonnot, kuten Narsku. Samoilla luennoilla tuntuvat kuitenkin käyvän.
Joka tapauksessa 65-vuotiaan Mauri Alhon opiskelut ja varsinkin bailailut nuorison kanssa menivät taas pahasti överiksi. No, ainakin on palattu sarjan alkujuurille sikäli, että uskontoasiat ovat taas muodollisesti hyvin edustettuina. Juristi- ja lääkärijutut ovat jääneet hieman sivummalle. Eeva Mäkimaan tohtorinhattu haudattiin sentään jo ajat sitten. Senhän tarkoituksena olikin vain saada presidenttiehdokas Riitta Uosukainen mukaan kuviin.
Kuka näyttelee Riston valkovenäläistä vaimoa. On aika söde typsy.
Lopputekstien mukaan Elena Spirina.
On ihan nätti. Toivoisi Rimpelle ja hänelle oikeaakin parisuhdetta eikä pelkästään mitään maahanmuuttoviranomaisten miellyttämistä.
Erikoisesti kirjoitettu tuo Riston osa. Kyllä jokainen jätkä olis tuossa tilanteessa ainakin sormella lirputtanut. Meillä maaseudulla olis sutastu sukkula veenukseen jo aikoja sitten.
Talvella paskainen ja pimeä Helsinki jossa synkkä kansa rämpii loskassa ja kurassa räntäsateen vihmoessa. Kaikki ovat kireitä ja pahalla tuulella. kaikki riitelevät ja huutavat. Itsesääliä ja viinaa. Kotikatu on Metsoloiden tapaan ikävän yks yhteen kuvaus suomalaisuudesta. No kohta pääsee seuraamaan laatudraamaa kun vanha kunnon DALLAS palaa ruutuun.
Vuotahan kun alkaa se Peyton Place ja alkaa Allisonni silmiänsä aukomaan.....