Pelicans - Jyp finaaliottelu

Laskin tuossa tämän talven keskinäisiä otteluita, löysin viisi ottelua, onkohan mahdollista? Keskinäisissä otteluissa Pelicans teki 14 maalia ja sai pisteitä 9, Jyp teki 12 maalia ja sai pisteitä 6. Joten aika tasaiselta vaikuttaa noin lukujen prusteella, Pelicans ehkä hivenen edellä. Nyt täytyy muistaa kuitenkin, että Jypillä alkukausi oli todella surkea ja vaihtu jopa valmentaja. Sen jälkeen Jyp on parantanut peliä erityisesti loppua kohden, joten tämä ei näy vielä noissa luvuissa.
Minua itseäni hymyilytti, kun Erkka Westerlund sanoi ratkaisupelin jälkeen Jokerien olleen taktisesti edellä Jyppiä, mutta sitkeydessä jäljessä. Tuntuu, että hänellä oli aika jokeriväritteiset lasit päässä ja oma lehmä ojassa. Jokerit olivat jäljessä kaikessa.
Jokereilla oli myös yksi tunnettu teatteri-ihminen, joka heittäytyi muutaman kerran ja piteli milloin rannetta tai naamaa! Pelicanseilla on myös tälläinen, vierastyöläinen Lasch! Hän lentää kevyesti, kun ohi menee! Saa jyppiläiset olla varuillaan, etteivät mene siihen ansaan.
Uskon pelien olevan tasaisia ja Jypin vievän lopulta sarjan. Kaikki viittaa nyt siihen, molariosasto, valmennus, viisikkopeli, kokemus, itsehillintä!
Paras voittakoot! Eläköön JYP!
8174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jyp, rahalla tehty joukkue, Pelicans taas taidolla rakennettu joukkue, pieni budjetti.

Rahalla ei kuitenkaan aina voita, jyppikään.

Äänestä
  • Aina raha ei ratkaise, kuten nähtiin Jyp - Jokerit välisarjassa. Jypin kova yrittäninen ja yhten hiileen puhaltaminen sitkeyden kanssa oli liikaa rahakkaille Jokeripelaajille. Joten raha ei ratkaise, kyllä sen ratkaiseen joukkueen niin fyysinen kuin henkinenkin kunto yhdeístettynä hyvää pelinjohtamiseen.
    Veikkaan Jypin voittavan sarjan 4-2!

    Äänestä

  • jaakko-jkl kirjoitti:

    Aina raha ei ratkaise, kuten nähtiin Jyp - Jokerit välisarjassa. Jypin kova yrittäninen ja yhten hiileen puhaltaminen sitkeyden kanssa oli liikaa rahakkaille Jokeripelaajille. Joten raha ei ratkaise, kyllä sen ratkaiseen joukkueen niin fyysinen kuin henkinenkin kunto yhdeístettynä hyvää pelinjohtamiseen.
    Veikkaan Jypin voittavan sarjan 4-2!

    JYP on tosiaan parantanut pelejään koko kevään aikana, ei vain nyt playoffeissa. Joukkueesta on hitsautunut haastava vastustaja kenelle tahansa. Täällä toivottiin vähän finaalia JYP - Kalpa, mutta Kalpa sortuikin jo matkalla. Nyt sitten pitää peleta vaatimattomampaa vastustajaa vastaan, mutta uskon Pelicansin myös panevan vastaan. Näinhän teki yksi tämän sarjan suurin ennakkosuosikki Jokeritkin, eikä se riittänyt kuin 4-1 tulokseen paras seitsemästä. En sano, että Pelicans on suupala, sen kuviot ovat kuitenkin helpommat Jypille kuin Jokerien oli. Asennetta se toki vaatii joukkueelta, mitää ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Usko vakaasti kuitenkin Pelicansien oloevan jatkoa sille sarjalle, mihin Ässät ja Jokerit jo kuuluivat, lyötyihin vastustajiin.

    Äänestä

  • jaakko-jkl kirjoitti:

    Aina raha ei ratkaise, kuten nähtiin Jyp - Jokerit välisarjassa. Jypin kova yrittäninen ja yhten hiileen puhaltaminen sitkeyden kanssa oli liikaa rahakkaille Jokeripelaajille. Joten raha ei ratkaise, kyllä sen ratkaiseen joukkueen niin fyysinen kuin henkinenkin kunto yhdeístettynä hyvää pelinjohtamiseen.
    Veikkaan Jypin voittavan sarjan 4-2!

    jypillä jonkin verran kalliimmat pelaajat kuin jokereilla, joten raha ratkaisi.

    Äänestä

Joo veikkaan minäkin että ei taida pelkaanit pärjätä JYPille :)

Kohtahan tuo alkaa peli.

Äänestä
  • Juu, nythän se on vasta 2-0 Pussileuoille... 8 min peliä jäljellä.

    Äänestä

  • Jymppi kirjoitti:

    Juu, nythän se on vasta 2-0 Pussileuoille... 8 min peliä jäljellä.

    joo, ei auttanut raha jyppiä tällä kertaa.

    Äänestä

  • Peli Can kirjoitti:

    joo, ei auttanut raha jyppiä tällä kertaa.

    Ehkä raha ei auttanut yksin, mutta sarja on käännetty Jypille ja Jyp johtaa tehdyissä maaleissa 6-4! Joku on vaikuttanut, jos ei raha!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katsomo A3 Synergia kirjoitti:

Laskin tuossa tämän talven keskinäisiä otteluita, löysin viisi ottelua, onkohan mahdollista? Keskinäisissä otteluissa Pelicans teki 14 maalia ja sai pisteitä 9, Jyp teki 12 maalia ja sai pisteitä 6. Joten aika tasaiselta vaikuttaa noin lukujen prusteella, Pelicans ehkä hivenen edellä. Nyt täytyy muistaa kuitenkin, että Jypillä alkukausi oli todella surkea ja vaihtu jopa valmentaja. Sen jälkeen Jyp on parantanut peliä erityisesti loppua kohden, joten tämä ei näy vielä noissa luvuissa.
Minua itseäni hymyilytti, kun Erkka Westerlund sanoi ratkaisupelin jälkeen Jokerien olleen taktisesti edellä Jyppiä, mutta sitkeydessä jäljessä. Tuntuu, että hänellä oli aika jokeriväritteiset lasit päässä ja oma lehmä ojassa. Jokerit olivat jäljessä kaikessa.
Jokereilla oli myös yksi tunnettu teatteri-ihminen, joka heittäytyi muutaman kerran ja piteli milloin rannetta tai naamaa! Pelicanseilla on myös tälläinen, vierastyöläinen Lasch! Hän lentää kevyesti, kun ohi menee! Saa jyppiläiset olla varuillaan, etteivät mene siihen ansaan.
Uskon pelien olevan tasaisia ja Jypin vievän lopulta sarjan. Kaikki viittaa nyt siihen, molariosasto, valmennus, viisikkopeli, kokemus, itsehillintä!
Paras voittakoot! Eläköön JYP!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu