ja yhden avustajan järjenjuoksua ihmettelevänä jokin ihme pisti sitten tutustumaan tuohon alkuperäiseen juttuun. Kyse on nyt tietysti tästä Hirvisaaren avustajasta, joka haluaa Turun Sanomien mukaan hihamerkit vanhaan kunnon natsimalliin ulkomaalaisille.
Itse kuvittelin jutun saaneen alkunsa kun Räsänen vaati mopojengien liivien käytön kieltoa ja poliisi taas sano jotta antaa poikien pitää liivit, kun ne sitte tunnistaa helpommin. Mutta ei, tuo pahamaineinen blogi oli alkanut Ylen ohjelmasta, jossa joku valtuutettu oli tuohtunut siitä, että poliisi oli kysellyt itäeurooppalaisen näköiseltä miesjoukolta henkilöllisyystodistuksia ihan tosta vaan.
Ja itte jutussa käsiteltiin muuten myös suomalaiset hihamerkkiä tarvitsevat ihmisryhmät, ja juttu vastaa lähinnä vappulehtien huumoria, joten se siitä.
Toimittajat kun ovat lukeneita ihmisiä, niin tietysti he tietävät Saksan juutalaisten keltaisista tähdistä ja jaksavat pauhata niistä. Joskus olisi syytä lukea enemmänkin historiaa ja kääntää katse tuonne itärajan taakse. Siellä setä Stalin 1934 aloitti sellaiset puhdistukset, että ei ole jäänyt ketään myöhemmin niistä muistuttamaan. Vai onko taas niin, että ne olivat hyväksyttäviä?
Ärinää, murinaa, parranpärinää. Sataakin, perhonen sentään.
Itsekin kovasti tuohtuneena
30
130
Vastaukset
- asialinjalla''
"Itäeurooppalaisille" pitää tietenkin määrätä aivan omanlaisensa hihamerkki, ettei tule sekaannuksia länsimaisten henkilöiden kanssa..
Muuten liivit on hyvä asia, josta tunnistaa eläjän tavan hoitaa arkisia juoksevia asioitaan.- asialinjalla''
LaardiBee kirjoitti:
Yksi asia huolestuttaa. Nimittäin liivittömät naiset. Mitä he viestittävät?
Oliskos he liivijengien vakoojia? Tahi muuten vaan "tuulettavat" avujaan? ,-)
- i-v atte
LaardiBee kirjoitti:
Yksi asia huolestuttaa. Nimittäin liivittömät naiset. Mitä he viestittävät?
Höh nehän on ulkojäseniä eivät näin ollen osallisia mihinkään eivätkä kommentoi;)
Minulla on ollut Jokerien logo. Mutta ei Kiekko-Espoon ~ myöhemmin Blues eikä HIFK logoa. Ei Tapparan, ei Ilveksen. Muutaman Tepsinkin ottelun olen nähnyt. Ei ole enää Jokerienkaan logoa, ei muidenkaan. (Onnea Lahden Pelicanssille loppuottelu paikan johdosta.)
Olenko siis jengitön ja logoton? Entä maaton, karjaton, kirjaton kulkuri? Muutama ilmaisjakelulehti löytyy.puhdistuksia, monenmoisia. jonkinmoista puhdistusta myös oli brittien megapommeilla suorittama siivous muunmuassa dresdenissä. siviilit suli kadulle kun koko kaupunki oli tulimerenä. atomipommi miinus atomi.
eilen käppäilin lounaalle venäläisen kolleegan kanssa, ja hää otti esille tuon hirvisaaren avustajan jutun. venäläinen media tuohon oli tarttunut kuulemma. siitä siirryttiin sitten sujuvasti siskonsa rantasalmen datshalle. suullisesti - pahus vieköön :-)- PerErik
Kaikestahan nykyisin nousee kauhea älämölö, jos joku "kuuluisuus" (vaikuttaja) tai häntä koskeva asia hiukankin poikkeaa totutusta käytännöstä. Usen tuntuu siltä, että media on ottanut vallan maassa, mutta eihän tuo kumma ole koska elämmehän yhdessä mailman modernisimmassa yhteiskunnassa. No, meikäläinen on jäänyt asemalla, kun juna meni kauan sitten.
Ulkomaalaisille samanlainen kohtelu, mitä met saamma kyseisessä maassa. Tosin en suosittele saunantaakse viemistä vaikka sekin tapa taitaa olla moninpaikoin käytössä.
Noida "puhdistuksia" on tapahtunut kautta historian ja tapahtuu edelleen aina jossain päin mailman kolkkaa. Ei ehkä enää Stalinin mittakaavan suuruisia, mutta täysin samoin periaattein vai mitä mieltä olet siitä, kun Kiinassa tulkitsivat tyttöjen surun hymyilyksi, niin kuolemantuomio tuli, että napsahti.
Taivaalta tulee kaikkea mahdollista... paljaspersiisiä akkoja odottelen tippuvaksi!- PerErik
kielibasa kirjoitti:
ei helvata.. jos niitä tippuu niin jo on maailmanlopun kirjat käsillä :-)
Oottelenkohan mä tuolla ulkona sitten ihan turhaan? No, toivossa on hyvä elää...vai oonkohan mä sittenkin lukenut liikaa aikuisten satukirjoja :)) Ei kun ulos, eiköhän tuonne sentään sekaan sovi.
- annikoo..
kielibasa kirjoitti:
ei helvata.. jos niitä tippuu niin jo on maailmanlopun kirjat käsillä :-)
Voi pojat teitä.......ennen sanottiin et maailmanloppu tulee jos lehmät lentää......tai lipputangot alkaa kukkimaan.....
PerErik kirjoitti:
Oottelenkohan mä tuolla ulkona sitten ihan turhaan? No, toivossa on hyvä elää...vai oonkohan mä sittenkin lukenut liikaa aikuisten satukirjoja :)) Ei kun ulos, eiköhän tuonne sentään sekaan sovi.
ja uskossa vielä parempi, sano paikallinen pastori :-)
lepposaa löördaagia, reksonaa vaan niin sitten soppii :-)annikoo.. kirjoitti:
Voi pojat teitä.......ennen sanottiin et maailmanloppu tulee jos lehmät lentää......tai lipputangot alkaa kukkimaan.....
viimeksi lensi lehmä tervon kirjassa ohrana.. oli törmäyskurssilla venäläisen pommittajan kanssa joka pakkolaskeutu sipoolaiselle pellolle :-)
olikohan se sipoo.. vai porvoo..
- annikoo..
Solzhenitsyn kirjan julkaisi juuri sama kustantaja .....joka on Sofi Oksasen kirjojen kustantaja......Gulan vankileiri....tai jotain
Kertoo sen ajan kauheuksista......ajattelin katsoa lähiaikoina jos kiinnostaa lukea....
täysin sumuverhon ja pienen tihkun täyttämä maisema.....tekee hyvää katupölylle.....ja lähtee lumet- ;)
Sää - on - seljennyt - tää - llä päin.
- annikoo..
;) kirjoitti:
Sää - on - seljennyt - tää - llä päin.
Katsoin sadekarttaa......etelä on jo kirkastumassa...täällä lontoon sumussa vielä
- annikoo..
Eilen luin aivan tarpeeksi paljon surullisia aiheita...mm. tätä kauheutta...
http://www.gulag.fi/index.html
ja Sofi oksasen juttuja.....nyt iloisempiin aiheisiin....
Sensaatiolehdetkin taidan jättää lukematta....otsikossa oli äsken ...Räikkönen romahti....Räikkönen luhistui.....
En ole tutustunut alkuperäiseen juttuun..Kuullut vain "heh,heh" selityksen...No mutta satiiriahan se vain olikin...;o)... Satiiri on vaikia laji..Ja nyt , kun elämme näitä aikoja, jolloin on lähes muotia pahoittaa mielensä... moni vetää herneen nekkuun lähes mistä vain..Eli..pahuksen vaikia on kirjoittaa nykyisin yhtään mistään, niin ettei siitä joku hermostu..
....-Varmennukseksi kerron nyt, etten ole mitään mieltä mistään...Olen hajuton, mauton ja näkymätön, etten vain nrästytä ja voih..pahoita toisen mieltä...;o)...eikö se ollu satiiria se uus-seelantilaisen poliitikon taannoinen lausumakin? semmonen käsitys jäi jotta hernerokka suupielessä se oli heitetty.
vaan noottihan siitä melkeen läks, perkele! :-)kielibasa kirjoitti:
eikö se ollu satiiria se uus-seelantilaisen poliitikon taannoinen lausumakin? semmonen käsitys jäi jotta hernerokka suupielessä se oli heitetty.
vaan noottihan siitä melkeen läks, perkele! :-)Satiiriapa hyvinkin..Tai ainakin se muuttui sellaiseksi, kun ko herra lientyi suuttumuksestaan..;o)...
Ma luulen, et sekin oli vaan satiiria, kun sumalainen naisministeri kutsui hänet tutustumaan suomeen...;o)...muisquli kirjoitti:
Satiiriapa hyvinkin..Tai ainakin se muuttui sellaiseksi, kun ko herra lientyi suuttumuksestaan..;o)...
Ma luulen, et sekin oli vaan satiiria, kun sumalainen naisministeri kutsui hänet tutustumaan suomeen...;o)...tiie sitten.. vaan jonkun videokuvan perusteella ei se hirmusti hötkyilly kun sitä evankeliumiaan lausu :-)
ma luulen kanssa. suorastaan mustaa hjuumoria :-)kielibasa kirjoitti:
tiie sitten.. vaan jonkun videokuvan perusteella ei se hirmusti hötkyilly kun sitä evankeliumiaan lausu :-)
ma luulen kanssa. suorastaan mustaa hjuumoria :-)Tuostapa tulikin mieleeni..mustasta huumorista..(nyt kijoitan riskillä..)..Ehdotan suomalaisille politikoille ja heidän avustajille mustaa hihanauhaa..En nauhan alkuperäisessä merkityksessä, vaan ihan mustan huumorin merkityksessä..Näin me tavikset erotettais paremmin nuo humoristit kansasta ...Niin ja toimisihan se meille muistutuksena täysistunnoissakin, kun telkun takaa kuunnellaan heidän jutustelujaan, et mustaa huumoriahan tuo taas vaan on...;o)...
muisquli kirjoitti:
Tuostapa tulikin mieleeni..mustasta huumorista..(nyt kijoitan riskillä..)..Ehdotan suomalaisille politikoille ja heidän avustajille mustaa hihanauhaa..En nauhan alkuperäisessä merkityksessä, vaan ihan mustan huumorin merkityksessä..Näin me tavikset erotettais paremmin nuo humoristit kansasta ...Niin ja toimisihan se meille muistutuksena täysistunnoissakin, kun telkun takaa kuunnellaan heidän jutustelujaan, et mustaa huumoriahan tuo taas vaan on...;o)...
aika tuimasti (ei savo-tuima) kirjotit kyllä. pitää avata puteli jotta avartuu.
kyllä vapaaseen kommunikaatioon kuuluu oikeus heittää sarkasmia. jos ei ne ymmärrä niin scheiss egal. älykköpiireissä puhutaan hankalia ja kielikuvilla rikotaan rasismin ikkunoita. kuka jaksaa jotain jaaritusta..? mansonkin piirsi ristin ottaansa vaan kannanottona.kielibasa kirjoitti:
aika tuimasti (ei savo-tuima) kirjotit kyllä. pitää avata puteli jotta avartuu.
kyllä vapaaseen kommunikaatioon kuuluu oikeus heittää sarkasmia. jos ei ne ymmärrä niin scheiss egal. älykköpiireissä puhutaan hankalia ja kielikuvilla rikotaan rasismin ikkunoita. kuka jaksaa jotain jaaritusta..? mansonkin piirsi ristin ottaansa vaan kannanottona.Jaarittelu on sananhelinää...;o)...Mä kaipaan selkeää ja itse asiaa tarkoittavaa keskustelua..uutisointia..Mielipiteiden vaihto on hyvä asia..hedelmällistä, jos se sallitaan olla sitä..Kaipaan selkeyttä lööppeihin...en sensaationomaisuutta ja vääristelyä..Lööpit on ansoja kuluttajille..Iltapäivälehdistö on nykyisin täysin anaalista..En pidä laingan....;o)...
muisquli kirjoitti:
Jaarittelu on sananhelinää...;o)...Mä kaipaan selkeää ja itse asiaa tarkoittavaa keskustelua..uutisointia..Mielipiteiden vaihto on hyvä asia..hedelmällistä, jos se sallitaan olla sitä..Kaipaan selkeyttä lööppeihin...en sensaationomaisuutta ja vääristelyä..Lööpit on ansoja kuluttajille..Iltapäivälehdistö on nykyisin täysin anaalista..En pidä laingan....;o)...
tuntuu, että kaiken lehtimedian tarkoituksena on myydä ja myydä ja myydä. poikkeuksena nämä valtalehdet, vaan niilläkin on oma kieroutunut politiikkansa. voihan se olla, että ihminen ei osaa uutisoida ilman polarisoitumista?
- Paronitar paradoksia
muisquli kirjoitti:
Jaarittelu on sananhelinää...;o)...Mä kaipaan selkeää ja itse asiaa tarkoittavaa keskustelua..uutisointia..Mielipiteiden vaihto on hyvä asia..hedelmällistä, jos se sallitaan olla sitä..Kaipaan selkeyttä lööppeihin...en sensaationomaisuutta ja vääristelyä..Lööpit on ansoja kuluttajille..Iltapäivälehdistö on nykyisin täysin anaalista..En pidä laingan....;o)...
Katoppa se menee jotakuinkin niin, että historia toistaa itseään mitä ihmeellisimmillä tavoin.
Tämä ihmisryhmä jota ennen kutsuttiin juorutädeiksi, kouluttautuivat sitemmin ja heistä tuli toimittajia. Lehtien nimiä en mainitse ääneen, niitä on nykyään useitakin jotka jätän lukematta. Lehtien lukija ryhmät sitten saavat outoja kiksejä toisten epäonnisista tapahtumista elämässään. Niitä tarinoita voi toki myös kehitellä ja vetää vain hyvät tulot. Siksi usein toimittajat ja kirjoitettavansa ovat "hyviä ystäviä".
Sopisivat teatterirooleihinkin jotkut parit... Paronitar paradoksia kirjoitti:
Katoppa se menee jotakuinkin niin, että historia toistaa itseään mitä ihmeellisimmillä tavoin.
Tämä ihmisryhmä jota ennen kutsuttiin juorutädeiksi, kouluttautuivat sitemmin ja heistä tuli toimittajia. Lehtien nimiä en mainitse ääneen, niitä on nykyään useitakin jotka jätän lukematta. Lehtien lukija ryhmät sitten saavat outoja kiksejä toisten epäonnisista tapahtumista elämässään. Niitä tarinoita voi toki myös kehitellä ja vetää vain hyvät tulot. Siksi usein toimittajat ja kirjoitettavansa ovat "hyviä ystäviä".
Sopisivat teatterirooleihinkin jotkut parit...haa. juorutädit tahi puhelinimmeiset.. mikä olikaan se nimi millä heitä kutsuttiin..?
ihmisen uteliaisuus on vakio. ja sillä voi tehhä rahhoo. lehdet tekköö :-)Paronitar paradoksia kirjoitti:
Katoppa se menee jotakuinkin niin, että historia toistaa itseään mitä ihmeellisimmillä tavoin.
Tämä ihmisryhmä jota ennen kutsuttiin juorutädeiksi, kouluttautuivat sitemmin ja heistä tuli toimittajia. Lehtien nimiä en mainitse ääneen, niitä on nykyään useitakin jotka jätän lukematta. Lehtien lukija ryhmät sitten saavat outoja kiksejä toisten epäonnisista tapahtumista elämässään. Niitä tarinoita voi toki myös kehitellä ja vetää vain hyvät tulot. Siksi usein toimittajat ja kirjoitettavansa ovat "hyviä ystäviä".
Sopisivat teatterirooleihinkin jotkut parit...yks ikävän olonen nimitys on rolliämmä :-)
hihamerkki ei ole toimiva, senhän voi heittää roskiin ,.
pitäisi tatuoida viivakoodit kaikkien ulkomaalaisten ihoon niin poliisi voisi tarkistaa henkilöt lukaisemalla viivakoodit ,.- ................?
miksi laardi tuohdut moisesta pikkuasiasta, olihan ennen tansseissakin hihanauhat, joissa luki järjestysmies :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770