Japani valmistautui ydinkatastrofiin

Tämmösen jutun kun lukee, niin tulee mieleen, että Fukushimassa ydinkatastofia suorastaan kerjättin

"Wikileaks: Atomienergiajärjestö varoitti Japania jo kaksi vuotta sitten
julkaistu 16.3.2011 klo 18:24

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA varoitti Japania maan ydinvoimaloiden puutteista jo pari vuotta sitten. Brittilehti The Telegraph on julkaissut Wikileaks-dokumentin, jonka mukaan Japania varoitettiin yli kaksi vuotta sitten ydinvoimaloiden heikosta järistyksenkestävyydestä.

- Ydinvoimaloiden turvallisuusohjeistot ovat vanhentuneet ja voimakas maanjäristys aiheuttaisi voimaloille vakavia ongelmia, IAEA:n nimeltä mainitsematon edustaja kirjelmöi.

Kriisivalmiutta Fukushimassa parannettiin, mutta ei riittävästi viime perjantain kaltaista maanjäristystä varten.

YLE Uutiset"
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/wikileaks_atomienergiajarjesto_varoitti_japania_jo_kaksi_vuotta_sitten_2439836.html

En usko, että Japanin kansalaisille oli kerrottu IAEAn varoituksesta. Jo olisi kerrottu, he olivat voineet tehdä jotain ydinkatastrofin välttämiseksi. Esimerkiksi sen, minkä tekivät sen jälkeen: vain yksi ydinvoimala 54:stä käytössä. Tai vielä vähän vähemmän.

6

105

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vesa Kaitera

      Se, että IEAE oli varoittanut Japanin ydinvoimayhtiötä jo vuosia aiemmin, oli varsin hyvin tiedossa. Ja kuten olin itse eräässä aiemmassa viestissäni kirjoittanut, niin Suomen Ulkoministeriö järjesti marraskuussa 2010 simulaation, jossa Japanissa oli sattunut runsan 8:n magnitudin maanjäristys. Se aiheutti suuren tsunamin. Näiden yhteisvaiktuksena yksi ydinvoimala hieman Fukushimasta pohjoiseen oli joutnut suuriin vaikeuksiin.Luonto seurasi tuota simulaatiota varsin tarkasti neljä kuukautat myöhemmin. Yksi tuttavistani oli mukana tuossa simulaatiossa.

      • Onko näistä jutuistasi mitään dokumenttia? Juuri osoitit, että saatat valehdella ihan "päiin naamaa".


    • Vesa Kaitera

      Vastaaja kirjoitti :"Onko näistä jutuistasi mitään dokumenttia? Juuri osoitit, että saatat valehdella ihan "päiin naamaa".


      Jos kysyt UM:stä Japanin ydinvoimalonnettuumden simulaatiosta loppuvuodesta 2010, niin kyllä sieltä todenäköisesti ivahvistetaan, että tullainen simulaatio pidettiin. Täysin varma en kuitenkaan ole, koska voi olla, että tuo simulaatio ei ole julkista tietoa. UM:ssä on aika paljon sellaista tietoa, jota ei juuri ulkopuolisille levitellä. Mutta kun minäkin kuulin siitä, niin oletan, etei se ole salaista tietoa.

      • tarkoitus oli kysyä saatavissa olevia dokuja, koska ei tuohonkaan juttuusi voi luottaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      212
      2101
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1257
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      36
      695
    Aihe