Laillinen maaryöstö!

Faktaa.

Aikoinaan 70 luvulla Järvenpää teki lailliseen, mutta täysin moraalittoman superrosvouksen Terholassa, kun kaupungin herrat puhuttivat iäkkään sotaveteraanin ja Karjalan evakkopariskunnan myymään useita hehtaareja maata ja OK- talon pilahintaan, eli vaihtamaan koko arvokkaan kiinteistön kerrostalo-osakkeeseen. Herrat eli Konow ja kumppanit valittelivat maanitellesaan vanhuksille kovasta ja huutavasta tonttimaan tarpeesta asukkaille.

Vasta nyt tälle alueelle rakennetaan, vaikka aikoinaan herrojen mukaan oli huutava pula tonttimaasta! Hintaero oli jo aikoinaan todella räikeä, mutta nykyään hintaro kt- kolmiolla ja tällä alueella on useita miljoonia, eli noin 7-8 mijoonaan kaavoitettuna. Kaupunki panttasi tätä aluetta vuosikausia ja samalla pakkolunastutti Kapiteelin maita, vedoten taas kerran tonttipulaan.

Kun lunastus sai lainvoiman, niin Terholassakin alkoi rivitaloja nousta gryndereitten toimesta kuin sieniä sateella. Kauppa täytti toki aikoinaan kaikki lailliset perusteet ja myynti oli vapaaehtoista, mutta moraalia siinä kaupassa ei kaupungin herroilla ollut millään mittareilla lainkaan.

7

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jusa.

      Tätä hienoa aluetta pantatiin kuulema paremman väen tarpeisiin.

      • Jusa.

        Hieno siitä on tullutkin.


    • Ei, vaihtoon

      Niin siis onko sitä moraalia tällä hetkellä?

    • faktaa.

      Konowin aikaan moraali oli ainakin löysällä.

    • JussiW.

      Päättäjien moraali riipuu siitä, kuka maksaa eniten vaalirahaa.

    • Pertsa.

      Tämä oli maanhankinnasta vastaavilta törkeä temppu vanhuksia kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18234
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5122
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4767
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4680
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4490
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4397
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3963
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3605
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2894
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2599
    Aihe