Ihmisvainoa Suomessa vuonna 2012.
Nämä murajat luulevat ettei Suomalaiset osaa ajatella omilla aivoillaan...tulevaisuus näyttää että katkerasti joutuvat pettymään...
Tsemppiä Jamesille ja Helenalle.
Sairasta ja pelottavaa
2
<50
Vastaukset
- dsdsasad<sasad
Kyllä soini ja lerner kaivavat puolueensa hautaa moisilla erottamisparodioillaan. Enemmän kunnioitusta puolue olisi saanut, jos olisi käynyt aiheellisesti median valehtelua vastaan yhtenäisesti.
- Jääman
Ei tällä palstalla ainakaan kaikki osaa ajatella omilla aivoillaan, kun etsitään syytä perussuomalaisten kannatuksen alamäelle jatkuvasti vääristä asioista kuten lehdistön mustamaalauksesta ja ei huomata todellista syytä kannatuksen alamäelle vaikka se on suoraan nenän edessä.
Niin kauan kuin perussuomalaisista löytyy idiootteja jotka möläyttelevät sopimattomia ja muuten vain toilailevat on turha odottaa kannatuksen laskun loppuvan ja kun siihen lisätään vielä se, että moni viimeisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestänyt on pettynyt perussuomalaisten vastuunottokyvyttömyyteen pysyy kannatus laskussa entistäkin varmemmin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750