Venäjä menestyi veronkiertokilpailussa

Foreign Policy -lehti on tehnyt tutkimuksen siitä, missä maissa kierretään eniten veroja. Tässä veronkiertokilpailussa Venäjä pärjäsi erittäin hyvin, sillä siellä harmaan talouden osuus on peräti 44 % bruttokansantuotteesta eli Venäjän valtio menettää 220 miljardia $ verotuloja vuodessa. Eipä siten ole suuri ihme, että oligarkit rakennuttavat 170 metriä pitkiä huvialuksia itselleen.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/04/17/naissa-kolmessa-maassa-kierretaan-eniten-veroja/201227554/12
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun Venäjällä loppui neuvostovalta, kaikki päättelivät että vapaassa maassa ei tarvitse enää noudattaa mitään kommunistien lakeja, siksi kaikki yrittävät kiertää lakia niin paljon kuin mahdollista. Onhan hyvänä esimerkkinä oligarkit jotka ovat vieneet maasta suunnattomat määrä valuuttaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Öljytulot huvipursiin

    Kaikille on selvää, että Venäjällä valtaosa öljy- ja kaasutuloista menee rikkaiden oligarkkien taskuihin, ja nämä pojat osaavat rahalla mällätä. Pojat rakennuttavat toinen toistaan isompia ja hienompia huvialuksia, joiden varustelutaso on aivan mieletön. Aluksilla on helikopterit ja sukellusveneet, jotta oligarkit pääsevät varmasti karkuun, jos kilpaileva oligarkki sattuisi hyökkäämään huvialuksen kimppuun.

    Karjalassa asuvat köyhät mummot eivät paljoa öljytuloista hyödy. Mummot keräilevät metsistä marjoja ja sieniä syötäväksi alkoholisoituneille aikamiespojilleen, ja he myös keräilevät talon lämmitystä varten käpyjä ja risuja, jotta maasta pumpattavaa öljyä ei tarvitse polttaa Karjalassa. Näin toimien oligarkit voivat myydä kalliilla hinnalla ulkomaille jokaisen liikenevän öljypisaran.

    Putin on tässä touhussa pärjännyt ihan hyvin. Oligarkkien kanssa yhteistyössä toimien hän on saanut pankkitililleen karttumaan 43 miljardia euroa, joka tekee elämän ihan mukavaksi. Rahoillaan Putin on ostanut lomapalatsin Sardiniasta, ja siellä hän juhlii toisen rikkaan, italialaisen Berluskonin kanssa. Putinin ja Berluskonin lomapalatsit ovat ihan vierekkäin, joten ryyppyjuhlia on vaivaton järjestää. Naisetkin voidaan juhliin tuottaa samalla taksilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_693 kirjoitti:

    Putin pärjää hyvin

    Putin pärjää varmasti hyvin, sillä asiantuntijoiden mukaan hän on nyt maailman rikkain ihminen. Karjalan köyhät mummot ovat risuja ja käpyjä keräämällä mahdollistaneet sen, että Putin on saanut itselleen mahdollisimman paljon öljynmyynnistä saatuja rahoja.

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201204158477

    Äänestä

Demokraattinen ja Oikeudenmukainen Venäjä on verojen perimisessä köyhilta hyvin armelias. Esimerkiksi käpyjen keräämisestä samovaarin lämmittämiseen ei tarvitse maksaa veroa vaikka kävyt olisikin kerätty Valtion metsistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Putin jalomielinen hallitsija

    Kylläpä 50 miljardia euroa omistava Putin on hyvin jalomielinen hallitsija, koska hän sallii Karjalan köyhille mummoille tämän verovapaan etuuden. Putin osoittaa tässä asiassa erittäin suurta laupeutta maansa köyhiä ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_693 kirjoitti:

Foreign Policy -lehti on tehnyt tutkimuksen siitä, missä maissa kierretään eniten veroja. Tässä veronkiertokilpailussa Venäjä pärjäsi erittäin hyvin, sillä siellä harmaan talouden osuus on peräti 44 % bruttokansantuotteesta eli Venäjän valtio menettää 220 miljardia $ verotuloja vuodessa. Eipä siten ole suuri ihme, että oligarkit rakennuttavat 170 metriä pitkiä huvialuksia itselleen.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/04/17/naissa-kolmessa-maassa-kierretaan-eniten-veroja/201227554/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu