Silikonirinnat

Hei,
Olen harkinnut ja pohtinut tässä viimeiset 5-vuotta silikonien ottoa. Niiden hyviä että huonoja puolia punniten.
Ja lopputulos alkaa näyttämään siltä että tulen ne ottamaan.

Sillä minulla ei ole juurikaan menetettävää ulkonäöllisesti rinnoissani vaikka implantit joutuisin syystä tai toisesta postattamaan joskus.
Mutta ajatus siitä että saisin samaa paria olevat rinnat edes hetkeksi.
Olen pohtinut asiaa itsekseni, että miksi en hyväksyisi itseäni tälläisenä kuin olen ymym.
Eikä tähän ole auttanut puuheetkaan "sarjassamme" olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet.
Koska on kyse minusta ja siitä mitä minä ajattelen itsestäni.

Se epävarmuus ja se että ei ole sinut itsensä kanssa jonkin kehon osansa takia, on hyvin ahdistavaa. Vaikka en ajattelisikaan asiaa lainkaan niin silti jokin siellä takaraivossa kolkuttaa ja estää minua olemasta täysin oma itseni.
En kuitenkaan häpeä itseäni, voin mennä uimarannoille pukeutua miten haluan ym. toki joutuu aina miettimään että miten saan rintojen alueen näyttämään mahd. tasapainoiselta ja se että on vaikeaa löytää rintaliivejä kun toiseltapuolelta kuppi tuntuu hilaantuvan kokoajan ylös ja toisella puolella sitten taas pullahtaa tissi liivien yli.
Kuitenkin jos olisi mahdollisuus korjata asia edes hetkeksi Niin miksi ei!
Enkä kuitenkaan halua lapsia enempää kuin mitä minulla on. Vaikka nuori olenkin.
Koska se mihin suuntaan tämä mailama on menossa pistää ajattelemaan että haluanko tähän karuun mailmaan enää jälkikasvua lisää.
Otan sitten vaikka koiria lisää jos hoivattavaa haluan.
Mutta eipäs poiketa asista sen enempää.

Lähtökohta siis a- ei mitään, eripari rinnat.

Olisin kiinnostunut kuulemaan ihmisten kokemuksista joilla on ollut jo pidemmän aikaa nuo implantit.
Kyllä jokapaikasta näistä foorumeista löytyy leikkaus kokemuksia sekä muita tarinoita joissa lähinnä on kerrottu tuo paranemis prosessi sekä lopputulos sen jälkeen. mutta entäs sitten myöhemmin ja paljon myöhemmin?

Mikä sai teidät valitsemaan klinikan ja kirurgin jonne menitte operoitavaksi?
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsellä ekan implantit laitettiin Virossa noin15 vuotta sitten. Tuolloin olin nuori ja varaa ei ollut teettää Suomessa. Parin imetyksen jälkeen aloin miettimään rintojen korjausta. Olivat venyneet ja implantit olivat lihaksen alla ylhäällä ja oma rinta alhaalla. Kävin ensin yhden kirurgin vastaanotolla. Hänen mukaansa olisi pitänyt tehdä myön kohotusleikkaus. En halunnut rintoihin enemmän arpia. Mietiskelen vuoden verran ja menin toisen kirurgin vastaanotolle. Hän suositteli rintaa kohottavaa implanttia ja sen siirtoa lihaksenalta sen päälle. Nyt mulla on alkuperäisen A kupin jälkeen ensin ollut B kuppi ja nyt D. Painoa kun on tullut jonkin verran nuoruusvuosista lisää ei kuppi ole ollenkaan liian suuri ja tulos muutenkin melko luonnollinen. Kaikkineen voin suositella implantteja jo tällä 15 v kokemuksella. Ei tullu katselivat eikä toipumisessa ole ollut ongelmia kummallakaan kerralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mollamaija kirjoitti:

Hei,
Olen harkinnut ja pohtinut tässä viimeiset 5-vuotta silikonien ottoa. Niiden hyviä että huonoja puolia punniten.
Ja lopputulos alkaa näyttämään siltä että tulen ne ottamaan.

Sillä minulla ei ole juurikaan menetettävää ulkonäöllisesti rinnoissani vaikka implantit joutuisin syystä tai toisesta postattamaan joskus.
Mutta ajatus siitä että saisin samaa paria olevat rinnat edes hetkeksi.
Olen pohtinut asiaa itsekseni, että miksi en hyväksyisi itseäni tälläisenä kuin olen ymym.
Eikä tähän ole auttanut puuheetkaan "sarjassamme" olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet.
Koska on kyse minusta ja siitä mitä minä ajattelen itsestäni.

Se epävarmuus ja se että ei ole sinut itsensä kanssa jonkin kehon osansa takia, on hyvin ahdistavaa. Vaikka en ajattelisikaan asiaa lainkaan niin silti jokin siellä takaraivossa kolkuttaa ja estää minua olemasta täysin oma itseni.
En kuitenkaan häpeä itseäni, voin mennä uimarannoille pukeutua miten haluan ym. toki joutuu aina miettimään että miten saan rintojen alueen näyttämään mahd. tasapainoiselta ja se että on vaikeaa löytää rintaliivejä kun toiseltapuolelta kuppi tuntuu hilaantuvan kokoajan ylös ja toisella puolella sitten taas pullahtaa tissi liivien yli.
Kuitenkin jos olisi mahdollisuus korjata asia edes hetkeksi Niin miksi ei!
Enkä kuitenkaan halua lapsia enempää kuin mitä minulla on. Vaikka nuori olenkin.
Koska se mihin suuntaan tämä mailama on menossa pistää ajattelemaan että haluanko tähän karuun mailmaan enää jälkikasvua lisää.
Otan sitten vaikka koiria lisää jos hoivattavaa haluan.
Mutta eipäs poiketa asista sen enempää.

Lähtökohta siis a- ei mitään, eripari rinnat.

Olisin kiinnostunut kuulemaan ihmisten kokemuksista joilla on ollut jo pidemmän aikaa nuo implantit.
Kyllä jokapaikasta näistä foorumeista löytyy leikkaus kokemuksia sekä muita tarinoita joissa lähinnä on kerrottu tuo paranemis prosessi sekä lopputulos sen jälkeen. mutta entäs sitten myöhemmin ja paljon myöhemmin?

Mikä sai teidät valitsemaan klinikan ja kirurgin jonne menitte operoitavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu