Jo neljä päivää putkeen on eronnut yli sata per päivä.
2012-04-15 263
2012-04-16 144
2012-04-17 110
2012-04-18 107
2012-04-15 263
2012-04-16 144
2012-04-17 110
2012-04-18 107
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yli sataa lupailee tällekkin päivälle. Nyt ennuste 101 ja eronneita jo 26.
2012-04-19 105
Myös tänään näyttää vahvasti siltä, että tulee yli sadan eron päivä.
Nyt ennuste 133.
Mediassa ainakin kaksi juttua, joilla voi olla vaikutusta erohin.
Kirja, jossa kerrotaan vanhoillislestadiolaisten ns. hoitokokouksista, joissa esiintyy suoranaista henkistä väkivaltaa, Kirjan kirjoittaja tutkija Aini Linjakumpu vaatii kirkkoa ja valtiota puuttumaan asiaan. Kirjan nimi taisi olla Haavoittunut yhteisö.
Mielestäni poliisikin voisi olla asiassa aktiivisenpi, oma-aloitteisempi, vaikka ei se tietysti helppoa ole. Uhrit pelkäävät ihan syystä mennä poliisin puheille, koska sillä on seurauksensa yhteisön sisällä.
Niin ja se toinen juttu oli Chicagon yliopiston tutkimus jonka mukaan jumalaan uskovien määrä maailmassa on jatkuvasti vähenemässä.
Vähiten uskotaan Itä-Euroopassa ja Skandinaviassa, eniten katolisissa kehitysmaissa, ja Usassakin uskotaan jumalaan yleisesti. Kehitymaat jotenkin ymmärtää, mutta Usaa ei oikein.
Toisaalta taitaa olla niin että Usassa yleinen koulututaso, tietotaso, sivistystaso ei ole kovin korkea. Se on monessa suhteessa polarisoitunut maa. Joka asiassa löytyy ehdotonta maailman huippua, mutta toisaalta uskomattoman laajalle levinnutttä takapajuisuutta. Noista huipuista täytyy sanoa sen verran, että käsittääkseni suuri osa heista on ostettu suurella rahalla ulkomailta. Ilman aivotuontia se olisi pulassa.
En edes pidä usaa sivistysvaltiona. Vaikka siellä on huippuosaajia joka alalla, niin opiskelijat suorittaa jopa matikan kokensa monivalntatehväninä ja mikä oudointa, kaikki ei pääse läpi vaikka kysymyksetkin annettaan aina etukäteen, kokeessa järjestys on vain eri.
Julkisissa kouluissa usassa ei sitten tuputeta uskonta lainkaan, se on täysin kielletty aihepiiri ja sitä saa sivuta vain muiden asioiden yhteydessä ja silloinkin pitää varoittaa että puhutaan uskonnosta eikä sitä ole tarkoitus tuputtaa.
Jos tämä tahti jatkuisi kuun loppuun saakka, eroja tulisi peräti 3 000. Verolappusia postitellaan kansalaisille vielä kuun loppuun saakka, niiden avulla satasia voi tulla vielä ensi viikollakin. Viikonloput sen sijaan saattavat jäädä vajaiksi, eli ehkä kolme tonnia ei kuitenkaan aivan mene rikki.
Sata meni rikki jo, ja päivää on vielä neljä tuntia jäljellä.
Tästä lauantaistakin tulee hyvä päivä, vaikka satasien putki luultavasti loppuukin. Eroja nyt 66, ennuste 79.
Satasia ei ehkä enää vähään aikaan tule, mutta sellaiset 80 päivässäkin on melkoinen määrä. Tällä tahdilla huhtikuussa eroaisi jotain 2 800 ihmistä eli tavanomainen määrä.
Tänään taas sata rikki...
Katos, katos! Oli melkoinen loppurysäys vaisusti alkaneelle päivälle.
Viikossa katosivat kaikki ERI kristittyjen nimimerkkien kirjoittamat "kirkosta eroaminen loppuu" - tyyliset avaukset!
Kummasti kirkon Jumalointi väheni JUURI Brevikin oikeudenkäynnin ja eropiikin aikaan!
Yli 100:n eri Kristityn kirjoittajan usko loppui ja viestinsä poistivat!
Luultavasti trollimme on lomalla tai putkassa tai jossain, kyllä se spämmääminen pian jatkuu. Usko pois. Ei se ole ennenkään ollut kiinni mistään maailmalla tapahtuneesta.
Tänäänkin saattaa vielä tulla satanen. Ennuste 118 ja kaksi edellistä päivää 92.