"Seurakuntalaisten raju yksityiselämän ruotiminen niin sanotuissa hoitokokouksissa on palannut osaksi vanhoillislestadiolaisen liikkeen toimintaa. Tutkija Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta pitää hoitokokouksia hengellisenä väkivaltana ja kehottaa valtiota ja kirkkoja puuttumaan siihen.
.....
Hoitokokousten kolmenkymmenen vuoden takaiset asiat alkoivat tulla julki internetin keskustelupalstojen yleistyessä. Samaan aikaan esille nousivat myös lasten seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset. Jotta vanhoillislestadiolaisten rivit pysyisivät ojennuksessa, on hoitokokoukset otettu liikkeessä jälleen käytäntöön.
.....
Aini Linjakumpu pitää myös nykyisiä hoitokokouksia hengellisenä väkivaltana, johon tulisi puuttua.
Tämä toiminta ja sen seuraukset olisi syytä nostaa esille, ja niistä tulisi keskustella yhteiskunnan sisällä. TULISI MIETTIÄ, PITÄISIKÖ NIILLÄ OLLA JURIDISISA JA SOSIAALISIA SEURAUKSIA, Linjakumpu sanoo."
Aini Linjakummulta ilmestyi eilen Lapin Yliopistossa tehty tutkimus Haavoittunut yhteisö. Tutkimus keskittyi menneisyyden "simputuksiin" ko. yhteisössä, joille vertailukohtana on Lapuan liikkeen kyyditykset.
Ehdottomasti pitäisi olla juridisia vaikutuksia, SRK (vl-lahkon päämaja) oikeuteen ja tuomiolle rikokseen -väkivaltaan- yllyttämisestä. Miten Suomessa ihmiset voivat olla niin eriarvoisessa asemassa, että jokin väkivalta katsottaisiin läpi sormien - ei kai islamistista "kunniaväkivaltaankaan" niin suhtauduttaisi?
Miksi kirkkokin on hiljaa?
Olen pettynyt tähän "oikeusvaltioon" :(
http://yle.fi/alueet/oulu/2012/04/hengellinen_vakivalta_koettelee_lestadiolaisyhteisoa_3417661.html
YLE: Hengellinen väkivalta koettelee lestadiolaisyhteisöä
2
72
Vastaukset
- Upsista ups
Upsista.
- vajaus ihmisissä
Eilen luonani vieraili jehovantodistajia
Ihan antoisa keskusteluhetki, mutta toinen sanoi sitten, että henki pitää antaa hengestä, mikä kuulosti uhkaavalta. Liekö vanhoja Hammurapin lakeja.
Yhtenä pnä autoani pihassa käytiin ryskimässä, pakoputki hajalla.
Aiemmin jollain kuula-aseella ammuttiin päähän ja ohi pihasta tiellä kävellessäni.
Minusta tuntuu että uskonasioiden käsittely saa ihmisissä aikaan aika kummia käytöshäiriöitä, on uhkailua ja rahankiristämisen makua ja ties mitä, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä vain loppuunajetuksi saaliseläimeksi.
Positiivisten tunteiden kuolemaako toivotaan ihmisillä, sekö uskontojen tarkoitus?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802908Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka492298Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051664Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 561189
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181