Monikulttuuripropagandan vuoksi: Breivik paha "äärioikeistolainen" , joka vastustaa monikulttuurisuutta ja islamia, joka asetetaan median kautta tuohon tapahtumaan liitettynä kuin hyväksi asiaksi euroopalle.
Tiedämme niin hyvin, kuinka tietty väki kiihkoilee monikulttuurin ja vapaan liikkuvuuden kanssa ja näitä on politiikassakin näkyvästi esillä, joka on kyllä kaikille vaarallista pidemmällä tähtäimellä.
Breivikistä on tehty ase jatkuvan sekoituksen, monikulttuurin puolesta ?.
Käyetäänkö Breivikiä
33
143
Vastaukset
- Oikeassa taas.
Juutalaiset toivat ensimmäiseksi monikulttuurisuuden Eurooppaan.
- Siltä se näyttää
Siltähän tuo vaikuttaa. Tällä Breivikillä tehdään sellanen mielikuva ihmisille, että jokainen joka vastustaa islamin leviämistä Eurooppaan on sekopäinen murhaaja, joka tappaa lapsia ja nuoria. Tällä toiminnalla viedään kaikki pohja pois toimia islamin leviämistä vastaan. Nyt kun nää mediamyllyt käy täysillä pitäisi saada sinne myllyyn sekaan järkevien ihmisten, jotka vastustavat islamin leviämistä, lausuntoja. Pitäisi tuoda selvästi esille, että islaminuskon leviämistä vastustavat ihmiset eivät mitenkään liity tähän Breivikiin, vaan hän on juuri sillä toisella puolella, eli sillä joka haluu islamin leviävän, sillä kun hänen tekojaan katsoo niin juuri siihenhän ne ovat johtaneet, islamin leviämisen sallimiseen ja kaikkien jotka sitä vastustavat heidän leimaamiseen murhanhimoisiksi hulluiksi.
- Erikoista.
Miksi Islam ei saisi levitä, ketä se uhkaa, Kristinusko levisi Lähi-Idästä ihan samaten palvelemaan juutalaisia?
- MEE KYSY
Erikoista. kirjoitti:
Miksi Islam ei saisi levitä, ketä se uhkaa, Kristinusko levisi Lähi-Idästä ihan samaten palvelemaan juutalaisia?
Mee kysy Malmölaisilta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos et muuten tajua. - Erikoista.
MEE KYSY kirjoitti:
Mee kysy Malmölaisilta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos et muuten tajua.Ei tarvitse, kun tiedän asian, eli jos siellä olisi kaikki Islamilaisia, niin mitään rähinöitä ei olisi.
- Malmön Kohtalo?
MEE KYSY kirjoitti:
Mee kysy Malmölaisilta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos et muuten tajua."...brutaaleine amputaatio-, kivitys-, mestaus-, ja
raipparangaistuksineen.
Sharia mm. määrää, että muslimien on pakollista rukoilla viidesti päivässä ja että heidät on teloitettava uskonluopioina, mikäli he eivät taivuttelusta huolimatta suostu siihen.
Sharia määrää kivittämään aviorikkojat ja sodomian harjoittajat kuoliaiksi, alistamaan naisia ja pitämään vaimoja käytännössä vankeina ja lyömään heitä, pelkästään mikäli heidän pelätään olevan uppiniskaisia, ja se kieltää musliminaisia avioitumasta ei-muslimien kanssa.
Se määrää vihaamaan, alistamaan ja syrjimään juutalaisia ja kristittyjä ja olemaan ankaria näitä kohtaan, ottamaan uskottomia panttivangeiksi lunnaiden toivossa tai mestaamaan näitä.
Se määrää verikoston pakolliseksi, paitsi jos omaiset suostuvat verirahaan tai jos uhri on uskonluopio tai jos muslimi tappaa ei-muslimin.
Se kieltää vaimoja lähtemästä kodin ulkopuolelle ilman aviomiehen lupaa, ei-muslimia todistamasta oikeudessa muslimeja vastaan, ja se edellyttää, että raiskauksella on oltava vähintään neljä miespuolista silminnäkijää.
Muussa tapauksessa raiskauksesta syytteen nostava nainen voi joutua itse syytetyksi aviorikoksesta ja saada kivitystuomion..."
http://shariatulee.wordpress.com/sharia-laki/ - Huh, mitä tyhmyyttä!
Erikoista. kirjoitti:
Miksi Islam ei saisi levitä, ketä se uhkaa, Kristinusko levisi Lähi-Idästä ihan samaten palvelemaan juutalaisia?
Kerro mulle miksi oot niin sekasin?
Haluutko oikeesti paluun pimeeseen keskiaikaan?
Eikö se jo riitä, että kristinusko aikoinaan tuhosi tieteen saavutukset, pitääkö nyt vielä sallia islamin tuhota ihmisten edistys, kun kristinuskosta on päästy siihen tilaan, että se ei ole uhka maailman rauhalle ja hyvinvoinnille, niin nytkö sit pitää ottaa siihen islaminusko lyömään lisää pökköä pesään, HÄH?
Etkö oikeesti tiedä mihin islami johtaa, oletko sokee vai tyhmä vai ootko joidenkin hyysäreiden kasvattama? Omiikin aivoja saa käyttää jos omistaa sellaset, kaikil ei niit valitettavasi ole:( - vai erikoista ?
Erikoista. kirjoitti:
Miksi Islam ei saisi levitä, ketä se uhkaa, Kristinusko levisi Lähi-Idästä ihan samaten palvelemaan juutalaisia?
Erikoista on se, että jotkut eivät ole ymmärtäneet minkälaisia tapaeroja sekä uskontonsa kautta tulevia eroja ristiritoja sisältyy heidän ja länsimaailman suhteen.
Se ristiriita leviää nopeasti. Mitä enemmän heitä on, sitä varmemmin luodaan kunnolla vstaakainasettelu, joka yltyy melkoisella varmudella sotiin.
Islam uhkaa siis lopulta kaikkia. Tutustu koraaniin ja mieti. Olet joko nuori tai sellainen henkilö joka nautii sekamelskasta, koska oma mieli on sekamelskaa - Tosimies.
Erikoista. kirjoitti:
Ei tarvitse, kun tiedän asian, eli jos siellä olisi kaikki Islamilaisia, niin mitään rähinöitä ei olisi.
Tappelettehan te keskenäänkin;)
Se vaan on joillakin verissä.
Katso mitä tahansa muslimimaata niin rähinöivät ja hyvä niin toivon että tappavat toisensa sukupuuttoon. - 9 + 2
Erikoista. kirjoitti:
Miksi Islam ei saisi levitä, ketä se uhkaa, Kristinusko levisi Lähi-Idästä ihan samaten palvelemaan juutalaisia?
Ongelmana on että tällä kertaa ei leviä pelkät ajatukset vaan sieltä tulee myös vieraita geenejä.
- Erikoista.
>>>Se määrää vihaamaan, alistamaan ja syrjimään juutalaisia ja kristittyjä ja olemaan ankaria näitä kohtaan, ottamaan uskottomia panttivangeiksi lunnaiden toivossa tai mestaamaan näitä.
- No siinä!
Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa [islamia]. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa. (Koraani 9:29)
Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Allahia (koko maailmassa), mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin lisäksi), tietää Allah, mitä he tekevät.” (Koraani 8:39)
”Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksiantava.” (Koraani 9:5)
36% Britannian nuorista
muslimeista on sitä mieltä, että ihminen joka luopuu
islaminuskosta tulisi tappaa. (Telegraph
30.1.07)
Enemmän kuin 30 000 (32%) Britannian
muslimiopiskelijoista on sitä mieltä että tappaminen
uskonnon nimissä on oikeutettua. (Telegraph
27.7.2008)
Lueppas vielä, mitä kaikkea pitää sisällään heidän Sharia-lakinsa: http://sitatoiminta.files.wordpress.com/2009/06/sharia-tulee2.pdf
Tässäpä vielä kaikkea muuta lisätietoa: http://aikapommi.wordpress.com/ - No siinä!
Otappa muutenkin se ämpäri vaan rohkeasti pois ja seuraappa ulkomaalaisista medioista mitä kaikkea ongelmia siitäkin on ollut ja meneppä vielä muutenkin lukemaan Koraania joku päivä kirjastoon, niin palataanpa asiaan sen jälkeen uudelleen!
- Korjaus lauseeseen
No siinä! kirjoitti:
Otappa muutenkin se ämpäri vaan rohkeasti pois ja seuraappa ulkomaalaisista medioista mitä kaikkea ongelmia siitäkin on ollut ja meneppä vielä muutenkin lukemaan Koraania joku päivä kirjastoon, niin palataanpa asiaan sen jälkeen uudelleen!
*Otappa muutenkin se ämpäri vaan rohkeasti pois silmiltä*
- Ei huono---
Breivik on jo sen tasoinen brändi, että sillä voisi markkinoida hyvälaatuista miestensarjaa. Breivik partavesi ei kuulosta lainkaan huonolta. Itse ostaisin.
- ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Jäänsininen ja cool. AAHHHH...Hieman makea ja pitkävaikutteinen. Jättää nimenomaan kylmäksi. Mainio miestensarja.
- Breivik vs Bin Laden
No kai se on tän jälkeen selvää ettei kulttuurilla ole väliä, vaan mistä tahansa tullut ihminen pystyy näihin tekoihin.
- One lesson
Ihminen on peto. Ihminen voi olla vaikka kuinka julma ja valehdella toisille vaikka kuinka paljon. Luottakaa lopulta vain itseenne.
- Second lesson
Mitä tarkoittaa "käyetäänkö"?
- selvennys ole hyvä
Korjataan kirjoitusvirhe, jotta jokainen ymmärtää, sellaisetkin joilla ongelmien ratkaisu yhden kirjaimen ollessa väärässä paikassa tai puuttuu kokonaan; tuottaa jo hankaluuksia.
Sanasta puuttuu t-kirjain ja se oli tarkoitettu kirjoitettavan näin: Käytetäänkö
- 6
kyllä saa ja pitää vastustaa islamia ja kaikenlaista väärää tottakai saa ja pitääkin mutta omien kansalaisten tappaminen ei ole soveliasta oli millaiset tekosyyt tahansa. sopiva rangaistus mielestäni olisi että niin monta kuin tappoi niin niinmonta kertaa saisi ampua sitä, siis kerran viikossa ja ei kuolettavasti, se olisi kielletty kokonaan se kuolettavasti ampuminen. Senverran saisi lääkäri apua että hoidettaisi ettei kuole ja kipulääkettä senverran 'ettei tule riippuvaiseksi'', siis pari asperiinia. Sittenkun olisi se 77 viikkoa kulunut niin hoidettaisi suht'kuntoon ja loppuikä vankilassa ilman vapautusta.
- kippura
Kannatan ''6'' ehdottamaa rangaistusta , olisi ihan kohtuullinen tekoonsa nähden.. eihän itse kuitenkaan kuolisi vaan saisi jatkaa elämäänsä.
- Pena Muhammed
Voidaanko yhteenvetona todeta, että Breivikki oli hyväksi juutalaiskysymyksessä.
Mitä enemmän muslimeja Euroopassa, sitä varmemmin juutalaiset häipyy, joko Palestiinaan tai Amerikkaan, ja se on vai hyvä.
Jos siis emme voi voittaa islamisaatiota, muslimeja ja omia hyysäreitä, niin kääntykäämme muslimeiksi. Muslimeiksi kääntymällä saamme alta aikayksikössä viherpunikkihippihyysäreille burghan päähän ja suun tukittua, takaisin hellan ja nyrkin väliin.
Sharia lakia voimaan, niin yksikään asteroidi ei enää suutaan avaa oma-aloitteisesti.
Tämähän on loistava ratkaisu.- 18
MITÄ VIKAA juutalaisissa... hyvä kaupankäynti taju ja bisnesvaisto... siellä missä heitä, siellä myös kukoistavaa liiketoimintaa ja työpaikkoja.Muslimeista ei sensijaan ole kuin kaiken tuhoavaksi ja taantumukselliseksi maailmanlopun väeksi.
- 22
18 kirjoitti:
MITÄ VIKAA juutalaisissa... hyvä kaupankäynti taju ja bisnesvaisto... siellä missä heitä, siellä myös kukoistavaa liiketoimintaa ja työpaikkoja.Muslimeista ei sensijaan ole kuin kaiken tuhoavaksi ja taantumukselliseksi maailmanlopun väeksi.
Tutustu mm- noachide-tuomioistuin projektiin:
http://www.come-and-hear.com/navigate.html - Naistemme kohdut
Kannatetaan, kääntykäämme kaikki muslimeiksi, siinä olisi nykyinen muslimivähemmistökin ihmeissään, kun valtaväestö ottaisi vallan takaisin muslimien omilla aseilla.
- Ple!
Kapitalismi on poliittista terrorismia!
Kapitalismi riistää omaisuuden ja hengen!
Breivik seurasi siis vain esikuviaan!- 255
riistää siis keltä, se kapitalismi, ja mitä.... nyt en oikein tajuu juttuasi..
- droikjuhygtfrd
Kapitalistihan on murhannut öljyn takia yksinomaan irakissa viimeisen 6 vuoden aikana yli miljoona ihmista, etupäässä siviilejä.
- 16
mutta ne on muslimeja, niitä on liikaa muutenkin... mitä sitte.ei mikään uutinen
- Zombiet vauhdissa
Puolin ja toisin ihmiset on raakoja.Jos tätä ei tajua ja näe on sokea tai propaganda syövyttänyt aivot.
- mene ja katso !
No mene afrikkaan taikka lähi-itään siitä, jos olet sitä mieltä että ihmiset ovat puolin ja toisin raakoja. Näkisit "hiukan" vivahde-eroja :)
- Kylmät kädet
Käytetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770