Hän otti ensimmäisenä Euroopassa käyttöön 40-tuntisen työviikon. Hänen ansiostaan jokaisen suuren työpaikan yhteyteen rakennettiin urheilukenttä, kahvila ja kirjastonurkkaus, yhteensä 13 000 työpaikalle, joihinkin myös uima-allas, ja työpäivän aikana sai pitää kahden tunnin edestä taukoja, jotka saattoi viettää noissa virkistyspaikoissa.
Hän sai aikaiseksi sen, että hänen maansa jokaiselle työntekijälle rotuun katsomatta annettiin oikeus eläkkeeseen, sekä jokainen työläinen vakuutettiin työtapaturmien varalta. Hän määräsi, että uudet tehtaat pitää suunnitella tilaviksi ja valoisiksi, kun vanhat tehtaat olivat ahtaita ja hämäriä. 17 000 vanhassa työpaikassa saniteettitilojen peseytymisvadit korvattiin juoksevan veden lavuaareilla.
Hänen määräyksellään perustettiin äitejä ja lapsia varten näiden tarpeita palvelevia vapaa-ajankeskuksia, yhteensä yli 26 000, joissa äidit ja lapset saattoivat viettää ilmaisia lomia valtion kustannuksella. Neuvoloita ja lastentarhoja perustettiin yli 4000. Ensimmäisenä maailmassa hänen suostumuksellaan naisia koulutettiin tarkkailemaan mahdollista rintasyöpää oma-aloitteisesti.
Hän määräsi yliopiston tutkimaan, olisiko tupakoinnin ja keuhkosyövän välillä jokin yhteys aikana, jolloin tätä ei vielä oltu tutkittu, ja tutkimuksissa asia myös onnistuttiin todistamaan.Tupakointi julkisissa tiloissa kiellettiin. Hän myös suunnitteli tupakka-askeihin painettavaksi tekstin: ”Syöpävaara. Tupakansavu tappaa” - 40 vuotta ennen, kuin toiset keksivät saman idean.
Kansaa valistettiin elohopean, lyijyn, kadmiumin ja säteilyn vaaroista aikana, jolloin näitä vielä käsiteltiin huolimattomasti. Median ja koulujen kautta alettiin kansaa kehottaa välttämään keinotekoisten väriaineiden ja säilöntäaineiden käyttöä ruoassa. Kemiallisesti valmistettujen lääkkeiden, lannoitteiden ja kosmetiikan tilalle alettiin hänen määräyksestään etsiä luonnonmukaisia, korvaavia aineita.
Hän kehitti eläintensuojelua. Hänen määräämänsä lait kielsivät tarpeettoman kivun aiheuttamisen eläimille, lemmikkieläinten heitteillejätön, rituaaliteurastukset, koirien hännän typistämiset jne. Lääketieteellisille eläinkokeille määriteltiin tiukat säännöt, jotka mm. ottivat huomioon eläinten kokeman kivun lievittämisen.
Sen jälkeen, kun hänen ystävänsä oli kuollut lento-onnettomuudessa, hän esitti ajatuksen, että lentokoneiden ohjaamot pitäisi varustaa tukevarakenteisilla magneettiraitanauhureilla, jotka tallentaisivat lentäjien keskustelun, jotta onnettomuuksien syyt saataisiin selville. 20 vuotta myöhemmin keksittiin ensimmäinen musta laatikko.
Hänen ideastaan pankit alkoivat myöntää tuoreille aviopareille avokätisesti lainoja omakotitalon hankkimista varten. Kun parille syntyi ensimmäinen lapsi, lainasta mitätöitiin neljännes, toisen lapsen syntyessä toinen neljännes, kolmannen lapsen kohdalla kolmas neljännes ja kun neljäs lapsi syntyi, laina katsottiin kokonaan maksetuksi. Näin ollen parhaassa tapauksessa asuntolainaa tarvitsi lyhentää vain alle neljä vuotta. Yli 900 000 pariskuntaa hyödynsi tätä lainaa.
Kenen merkkipäivä?
6
<50
Vastaukset
- ArtoPaasilinna.
- selkeää
Hitlerillä oli paljon hyviä ajatuksia.
- ,..,.,.,.
Adolf Hitler (20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari – 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa) oli Saksan valtakunnanjohtaja (Führer), valtakunnankansleri ja kansallissosialismina tunnetun aatesuunnan kehittäjä. Hänen valtansa ja politiikkansa perustuivat rasismiin, antisemitismiin, totalitarismiin ja nationalismiin. Hitlerin johdolla kansallissosialistit, natsit, toteuttivat Mein Kampfissa ideoidun, sittemmin holokaustina tunnetun etnisen puhdistuksen ja kansanmurhan, jossa pakkosiirrettiin ja surmattiin miljoonia juutalaisia, toisinajattelijoita ja valloitettujen alueiden kansalaisia.[1]
Huolimatta diktatuuristaan ja rikoksistaan ihmisyyttä vastaan Hitler oli monien aikalaistensa kannattama ja palvoma johtaja. Hänen valtakautensa alkoi Versailles'n rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja sitä seuranneella asevarustelulla, joka nosti Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä. Hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät toisen maailmansodan, jonka kestäessä Hitlerin Saksa liittolaisineen valloitti suuren osan Eurooppaa. Saksan häviön käytyä epäonnistuneen Neuvostoliiton valloitusyrityksen jälkeen väistämättömäksi Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan puna-armeijan saartamassa Berliinin hallituskorttelissa sodan viimeisinä päivinä.- selkeää
Hänen politiikka perustui oman kansan puolustamiseen ja hyvinvointiin.
Holokausti on pelkkä vale. Sen ymmärtää jokainen. Ja sodassa on aina tarkoitus tappaa, sekin on selkeää.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin/1135259324418
- gdfxfgsdgdgxd
wahlroos?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760