Artsi tuttavallisena Matin suuntaan

Karonkkaa odotellessa

STT
14.4.2010 21:51 (Päivitetty 14.4.2010 21:51)

Liikemies Arto Merisalo kirjoitti sähköpostissa pääministeri Matti Vanhaselle eduskuntavaalien jälkeen 19. maaliskuuta 2007:

Tapani Yli-Saunamäen ja omasta puolestani sekä koko Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tiimin (Tokmannin Kyösti Kakkonen ja Seppo Saastamoinen, Maskun Topi Sukari, Motonetin Lauri Juntunen ja Suomi-Soffan Toivaiset sekä Palmbergin Bono ja me Novalaiset) puolesta suuri kiitos sinulle upeasta lopputuloksesta. Alkuperäinen tavoitteemme tukiryhmässämme oli se, että saadaan vahva porvarienemmistö eduskuntaan ja sitä kautta porvarihallitus. Nyt vaalitulosta ja porvarihallitusta tuskin voidaan sivuuttaa!!! Toki on tärkeää, että Keskusta saa hyvän hallitusohjelman kannaltaan ja keskeiset ykkösministereiden salkut.

Toivottavasti voimme pitää pienen "karonkkan" em. tiimimme ja sinun sekä Jarmon ym. kanssa kunhan ehdimme ja allakkasi sen sallii!

Puhuin myös Ritva Larilahden kanssa ja toivoin, että tulisit 09.05.2007 Mäntsälään Suomen historian suurimman yksittäisen logistiikkakeskuksen, Tokmanni Oy:n sinne rakennettavan pääkonttorin ja keskusvaraston peruskiven muuraukseen. Mutta näihin palattaneen!

Parhain yhteistyöterveisin

Artsi M

Pääministeri Matti Vanhanen vastasi samana päivänä:

Kiitos kaikesta avusta. Puhu Ritvalle siitä Mäntsälästä, omalta puoleltani aihe sopii minulle hyvin jos vain aikataulu käy. Vaalituloksen pohjalta saadaan nyt parempi hallitusohjelma kuin neljä vuotta sitten.

t: Matti

ps. ja karonkka pitää järjestää
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

:D :D :D

"Karonkka on akateeminen perinne. Se on väitöstilaisuuden jälkeen illalla järjestettävä juhlatilaisuus, jolla vastaväitellyt tohtori kiittää vastaväittäjäänsä (opponentti), kustosta ja muita väitöskirjan luomisprosessiin osallistuneita henkilöitä. Karonkkaan kutsutaan akateemisen piirin lisäksi yleensä ystäviä ja sukulaisia."

"Karonkka järjestetään useimmiten yksityistilaisuutena ravintolassa, mutta voidaan pitää myös kotona tai osakunnan tai oman laitoksen tiloissa. Karonkan pukeutumiskoodi on miehille frakki tai tumma puku ja naisille iltapuku. Frakin kanssa käytetään valkoisia liivejä, tosin jos karonkkaan osallistuu pelkästään miehiä, voidaan myös sopia että kaikki käyttävät mustia liivejä."

"Myös teatteriesitysten harjoitusprosessien ja esityssarjojen, sekä elokuvien ja TV-sarjojen kuvausten päätteeksi järjestetään usein karonkaksi kutsuttuja juhlia, joihin osallistuvat tuotannon työryhmän jäsenet. Niissä ei kuitenkaan noudateta yhtä tiukkaa pukukoodia ja etikettiä."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karonkka

Äänestä
  • Mitäpä näistä enää. Karonkat ja muut konkkaronkat sekä konkurssit on koettu.
    Matti Vanhanen on veljensä esimerkin mukaisesti edustamassa yrittäjiä, Arto M. on taas vangittuna ja pukukoodit ja muut etiketit kai on täyttyneet siinä määrin, että tällaiseen tilanteeseen on päädytty.

    Ja jatkoa seuraa...

    Äänestä

  • Mainarin hakku kirjoitti:

    Mitäpä näistä enää. Karonkat ja muut konkkaronkat sekä konkurssit on koettu.
    Matti Vanhanen on veljensä esimerkin mukaisesti edustamassa yrittäjiä, Arto M. on taas vangittuna ja pukukoodit ja muut etiketit kai on täyttyneet siinä määrin, että tällaiseen tilanteeseen on päädytty.

    Ja jatkoa seuraa...

    Merisalolla on nyt oikea pukukoodi käytössä seuraavat vuodet. Valitettavasti Matti on välttänyt lain kouran.

    Varsinainen vahinko on kuitenkin mustien rikollisrahoittajien aikaansaama eduskuntavaalinen 2007 tulos. Sitä joutuvat suomalaiset maksamaan vielä pitkään.

    Toivottavasti Artsi puhuu suunsa puhtaaksi ja kertoo mistä kepusatraappien kanssa todella sovittiin.

    Äänestä

  • Raita-asut kirjoitti:

    Liikemiehillähän on aina raitapuku päällä, ovat sitten vankilassa tai sen ulkopuolella, joten koodi pysyy tässä tapauksessa tuttuna ja turvallisena.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Liikemiehillähän on aina raitapuku päällä, ovat sitten vankilassa tai sen ulkopuolella, joten koodi pysyy tässä tapauksessa tuttuna ja turvallisena.

    Millainen asu on heillä, jotka vehkeilevät talousrikollisten kanssa?

    Äänestä

  • raidat vai varjot? kirjoitti:

    Millainen asu on heillä, jotka vehkeilevät talousrikollisten kanssa?

    Tumma ja raidaton puku. Virallisella vastaanotolla mirri kaulassa, iltajuhlassa rennosti raidallinen kravatti.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ilkka-kanervan-60-vuotisjuhlia-rahoitettiin-verorahoilla/art-1288336902923.html

    http://www.iltalehti.fi/viihde/200801287163382_vi.shtml

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/11/lahjusoikeudenkaynti_voi_nostaa_politiikan_moraalia_3024186.html

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Liikemiehillähän on aina raitapuku päällä, ovat sitten vankilassa tai sen ulkopuolella, joten koodi pysyy tässä tapauksessa tuttuna ja turvallisena.

    Bonuksena taitaa kuitenkin siellä, missä ovet lukitaan ulkoapäin, saada pukuunsa vielä isot kirjaimet VHL?

    Ei niissä raitoja taida nykyään olla ollenkaan?

    Äänestä

Matti Vanhanen oli koko pääministeriaikansa Merisalon, Sukarin ja Kakkosen uskollinen marionetti. Kun joku tuosta kolmikosta karjaisi Vanhasele:

- ”HYPPÄÄ!”
Vanhanen kysyi: - ”Ku-kuinka korkealle ko-korkealle?”

  • Jos esiintyy "muistamattomana" ei jää kiinni valheesta, kun dokumentit paljastuvat. Tässä tapauksessa oli edullisempaa nolata itsensä kuin joutua tiilenpäitä lukemaan Artsin kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Parhaat kaverit kirjoitti:

Karonkkaa odotellessa

STT
14.4.2010 21:51 (Päivitetty 14.4.2010 21:51)

Liikemies Arto Merisalo kirjoitti sähköpostissa pääministeri Matti Vanhaselle eduskuntavaalien jälkeen 19. maaliskuuta 2007:

Tapani Yli-Saunamäen ja omasta puolestani sekä koko Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tiimin (Tokmannin Kyösti Kakkonen ja Seppo Saastamoinen, Maskun Topi Sukari, Motonetin Lauri Juntunen ja Suomi-Soffan Toivaiset sekä Palmbergin Bono ja me Novalaiset) puolesta suuri kiitos sinulle upeasta lopputuloksesta. Alkuperäinen tavoitteemme tukiryhmässämme oli se, että saadaan vahva porvarienemmistö eduskuntaan ja sitä kautta porvarihallitus. Nyt vaalitulosta ja porvarihallitusta tuskin voidaan sivuuttaa!!! Toki on tärkeää, että Keskusta saa hyvän hallitusohjelman kannaltaan ja keskeiset ykkösministereiden salkut.

Toivottavasti voimme pitää pienen "karonkkan" em. tiimimme ja sinun sekä Jarmon ym. kanssa kunhan ehdimme ja allakkasi sen sallii!

Puhuin myös Ritva Larilahden kanssa ja toivoin, että tulisit 09.05.2007 Mäntsälään Suomen historian suurimman yksittäisen logistiikkakeskuksen, Tokmanni Oy:n sinne rakennettavan pääkonttorin ja keskusvaraston peruskiven muuraukseen. Mutta näihin palattaneen!

Parhain yhteistyöterveisin

Artsi M

Pääministeri Matti Vanhanen vastasi samana päivänä:

Kiitos kaikesta avusta. Puhu Ritvalle siitä Mäntsälästä, omalta puoleltani aihe sopii minulle hyvin jos vain aikataulu käy. Vaalituloksen pohjalta saadaan nyt parempi hallitusohjelma kuin neljä vuotta sitten.

t: Matti

ps. ja karonkka pitää järjestää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu