Rasismin syytä

Tämäkin on

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¢

      mitä siinää lukree? Ei tällä älymobiililla mitään ssnomalehtiä pydty lukemaan, prkl

      • humanoid1

        Vuonna 1968 syntynyt maahanmuuttajataustainen mies lukitsi tyttärensä iltaisin kotiin yli kahdeksi ja puoleksi vuodeksi Tampereella, kirjoittaa Aamulehti.

        Mies tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Molemmille tyttärilleen hän joutuu maksamaan 2500 euroa.

        Lasten äiti oli eronnut miehestä ja hakenut tälle lähestymiskieltoa, mutta tästä huolimatta mies vietti aikaa asunnossa ja kontrolloi perheen elämää.

        Isää häiritsi, se, että tapahtuma-aikaan 13-16 ja 8-11 -vuotiaat tytöt olivat käyneet joitakin kertoja iltaisin ulkona ja naapurissa asui poikia. Isän mukaan hän toimi kuten normaali huoltaja, äiti olisi voinut halutessaan avata ovet. Äiti kuitenkin pelkäsi tyttäriensä tavoin isää.

        Tyttäriä puolestaan ahdisti se, että he asuivat suomalaisten keskellä, mutta eivät saaneet käyttäytyä kuin suomalaiset.

        Isä myös pahoinpiteli tytärtään.

        Hänet on aiemmin tuomittu muun muassa kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe