Merisalo sanoo tulleensa uskoon 1988 helluntailaispiireissä. Tämän jälkeen on sitten tullut useampikin talousrikostuomio. Kaava on aina sama: savuavat rauniot, yrityksen rahat kadonneet ja velkojat jääneet nuolemaan näppejään. Tuomioistuimet ovat katsoneet menettelyt törkeiksi.
Merisalo on kuitenkin edelleen uskossa ja vertasi Nova Groupin tiimoilta tutkintavankeudessa viettämiään aikoja Jobin kärsimyksiin.
Miksi uskova varastaa ja pettää kerta toisensa perään? Miksi häntä jopa kunnioitetaan, eräässä tilaisuudessa jossa hän oli puhujana kerrottiin hänen vaurautensa olevan Jumalan siunausta. Nyt olemme viisaampia, tiedämme, ettei kyse ollut siunauksesta vaan rikoksista.
Merisalo ja
7
146
Vastaukset
- DoctorT
Arto on saanut aikaan ERITTÄIN paljon hyvää! Useat Tokmanni-tavaratalot ovat syntyneet paikkakunnille hänen toimistaan. Työtä ja hyvinvointia.
Tuohon helluntailaisuuteen tuijottaminen on täysin hyödytöntä. Pahenpia ex-hellareita ja jopa nykyisia, liikkuu vapaalla jalalla. Mitä on tämä massakokouksilla rosvoaminen. Mitä ihmeitä ja tunnustekoja kauppaavat harhaopettajat. N'iden rinnalla Merisalo on pyhäkoulupoika.
Merisalolla on sydämensivistystä enempi kuin useammalla rahoitusta saaneella ja kinunneella kansaedustajalla yhteensä. Hänen puhettaan haastatteluissa oli ilo kuunnella, taito vastata oleelliseen ja hämmentymättä toimittajien kamppausyrityksistä.
Huolimatta siitä, että voi olla jopa rikollista toimintaa hänen teoissaan, arvostan suuresti häntä ihmisenä ja aikaansaajana. Todella suuret rosvot ovat tosin vielä vapaalla ja hyvissä asemissa.
Muistan Artoa iltarukouksissa silloin tällöin.En tunne Merisaloa, enkä hänen tapaustaan, josta hän tuomion sai, mutta yleisesti ottaen voin sanoa, että tiukalla seulonnalla / tutkimisella moni yrittäjä voisi saada saman kohtalon kuin hän. Tiedän useita yrittäjiä, joilla ei ole ollut mitkään pahat mielessään, mutta ovatkin löytäneet itsensä poliisin pakeilta. Periaatteessa siihen riittää se, että kirjanpitäjä ei ole osannut tehdä työtään oikein ja varsinkin isompia liikevaihtoja pyörittävissä yhtiöissä koko homma makaa kirjanpitäjän hartioilla. Yleensä kyseinen henkilö on vielä ulkopuolinen taho, eikä omilla palkkalistoilla ja hoitaa monien muidenkin asioita. Yllätys voi olla suuri, kun mahdollisissa tarkastuksissa havaitaan liian isoja virheitä ja yrittäjä joutuu asioista vastuuseen. Siinä ei auta sanoa, että enhän minä tiennyt ja että tuo kirjanpitäjän tämän teki, kun koko vastuu on kuitenkin itsellä.
Lisäksi löytyy niitäkin yrittäjiä, jotka tosiaan hoitavat kirjanpidon itse. Siinä se soppa vasta voikin tulla, kun kirjanpitoalaa osaamattomat henkilöt pyörittävät papereita. Se menee suurella todennäköisyydellä väärin jossain kohdassa ja silloin ollaan jälleen kerran rikoksen poluilla, vaikka ei rikollisia oltaisikaan. Yrittäjät tekevät myös valtavan määrän päätöksiä kokouksissa ja hallituksen jäsenillä / puheenjohtajalla on tällöin suuri vastuu. Päätökset on kuitenkin tehtävä ja ne tehdään vallitsevien olosuhteiden ja tilanteiden paineessa, eikä vaihtoehtoja yleensä ole kovinkaan paljoa. Mikäli yrityksessä on johtoryhmä, joka esittelee asiat, ovat kyseiset johtajat tällöin asiantuntijoita ja hallitus yleensä tekee päätökset sen mukaan, kun esitetään. Virheelliset päätökset, voivat kuitenkin pahimmassa tapauksessa johtaa jopa vankilaan saakka ja siitäkin huolimatta, että päätöstä tehdessä, ei kenellekään tullut edes mieleen, että tapahtuu mitään väärää.
Jääviys kysymykset ovat yksi asia, joissa ei välttämättä osata olla riittävän tarkkoja ja näissäkin tapauksissa voi tulla ikäviä jälkiseuraamuksia, joista esimerkkejä on paljon. Yleensä asiat menevät hyvin niin kauan, kun yritys pystyy suoriutumaan velvoitteistaan. Verottaja on tyytyväinen ja vaikka jotain virheitä olisikin, hoituvat ne lisäveroilla, korotuksilla jne., mutta jos yrityksen liiketoiminta jollain tavalla haavoittuu ja maksukyky heikkenee, muuttuu kaikki. Asioita lähdetään penkomaan ja vastuullisia henkilöitä etsitään. Monesti asiat vielä henkilöityvät näissä tilanteissa ja voi olla, että jotkut tulevat tuomituiksi pelkästään siksi, että jokin ärsytyskynnys on vain ylitetty. Tässä suhteessa oikeuslaitos ja poliisi voivat tehdä hyvinkin erityyppisiä ratkaisuja. Kyse on vain siitä, miten asiat halutaan nähdä ja nimittää.
Merisalon tapauksessa asiaan liittyy myös politiikkaa, joka osaltaan on vaikuttanut siihen, että asioita on pengottu ja selvitelty erityisen tarkasti. En mitenkään jaksa uskoa, ettei jäsenkirjan värillä olisi mitään tekemistä näissä asioissa. Kyse on monilta osin ollut ajojahdista ja siinä rytäkässä sitten yksityisten ihmisten tekemisiin alettiin kiinnittää erityistä huomiota. En tosiaan tunne tarkemmin Merisalojen ym. kumppanien tapausta, enkä voi väittää, etteikö vääryyksiä olisi tehty, mutta yrittäjänä ja alaa hyvin tuntevana voin sanoa, että lähes kaikki yrittäjät voidaan tuomita, jos joka kivi käännetään ja asioita halutaan katsoa siten, että henkilö on tehnyt tahallaan vääryyksiä. Kuka määrittelee sen, missä se raja menee, että jokin virhe voidaan tulkita petokseksi tms.
On olemassa erityyppisiä yrittämisen aloja ja jotkut näistä ovat hyvin haastavia. Silloin kun yritys pyörittää isoa liikevaihtoa ja toimii esim. rakennus, tai kiinteistöalalla, voi vuosien saatossa tulla eteen monia sellaisia asioita, joissa tehdään ns. rajanvetoja. Silloin kun näitä asioita ryhdytään tutkimaan auringon valoa vasten ja etsimällä etsitään rikosta / syyllisiä, ei kukaan selviä kuivin jaloin. Aivan tavalliset, lainkuuliaisena itseään pitävät ihmiset, voivat saada raskaita seuraamuksia. Kyse on vain siitä, että tutkitaanko asioita riittävän tarkasti ja missä tarkoituksessa tutkimuksia tehdään.- KTS (Ei kirj.)
Taitaa olla "Tohtorilla" laajemminkin tätä puoluemielisyyttä eikä vain israel-lössin alueella...
Syyttää helluntaiherätystä puolueellisuudesta ja ite on vajonnut siihen syntiin syvemmälle kuin yksikään vastaan kävellyt uskovainen...
Hyväveliverkosto elää.
Tietyt lössit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset...
Vapaamuurarien hyväveliverkosto on lasten leikkiä verrattuna fundislössipunaniskojen henxelipaukutteluun...
- 18
Hakkarainen ja Merisalo ovat kunnon helluntai-idoleja kaikille malliksi.
- tööt töööt
Samoin Late.
- juttututtu
Vesa Pylvänäinen kirjoitti blogissaan 2009 pohtineensa Arto Merisalon kanssa vaalirahakohua, joka silloin kosketti puoluesihteeri Korhosta ja pääministeri Vanhasta. Lause Pylvänäiseltä " Eihän politiikka minulle kuulu pätkän vertaa, mutta on harmillista kun noin lapselliset miehet saavat johtaa tätä kansaa. Jos on vähässä nurja, niin sitä on silloin myös paljossa." Mikähän adjektiivi kuvaisi Merisaloa nykyään?
- Väärin oikein
Vai on Suomen oikeuslaitos noin huonosti tutkinut nämä asiat joista tuomio tullut, dogtorit ym,. tuntuu olevan paljon viisaanpia, voi yhdenkerran.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847