Merisalo on keskustan jäsen, se on varma

"Nykyisin Merisalo kuuluu evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä herännäisiin, eli körtteihin. Arto luonnehtiikin itseään Paavo Ruotsalaismaiseksi karismaattiseksi körtiksi. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen osalta Merisalo joutui julkisuuteen Timo Kallin aikaansaaman vaalirahakohun alettua toukokuussa 2008. Hän oli mukana muutamien julkisuudessakin esillä olleiden yrittäjäystäviensä kanssa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n (KMS) toiminnassa taustavaikuttajana. Merisalo on kesäkuusta 2010 valitun puoluejohdon aikana ollut eräänlaisessa ristiriidassa Mari Kiviniemen ja muun Keskustan liberaalijohdon kanssa. Tästä huolimatta Keskusta on Merisalon mukaan silti arvomaailmaltaan hänen puolueensa kaiken jälkeenkin ! Kun Arto Merisalo pettyneenä Kokoomuksen ja Harri Holkerin politiikkaan vuoden 1988 alussa liittyi Keskustaan, päätti hän kertomansa mukaan, ettei ole enää jatkossa vaihtamassa puoluetta ja alkamassa "rintamakarkuriksi."
"
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Pystyyn delannut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu