Raamatussa jo dna

Raamatussa jo dna

Raamattu ja DNA. Tätä kirjoitusta (http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html ) kirjoittaessa mieleeni nousi, että voisiko Raamattu kertoa DNA:sta todisteena luomisesta. Kun tutkin asiaa Raamatusta sekä Internetin lähteistä, niin huomasin että Jumala on voinut jättää todisteet DNA:sta Raamattuun.

Raamatussa ei ole DNA sanaa, sillä ensimmäisen kerran DNA sana ja käsite otettiin käyttöön lähes 1900 vuotta Herran Jeesuksen syntymän jälkeen. Raamatusta voimme kuitenkin löytää DNA käsitteen.

Tutkimme ensin hepreankielen kirjainten merkityksiä. Juutalaiset ovat antaneet hepreankielen jokaiselle kirjaimelle lukuarvon, kirjaimellisen merkityksen sekä symbolisen merkityksen tietämättä DNA:sta sekä siitä, että Jumala on koodannut DNA:n kautta ihmisen elämän rakentumisohjeet. DNA on kansainvälinen kirjainyhdistelmä, joka kertoo ihmisen sisällä olevasta tietokoodijärjestelmästä.

D-kirjain on hepreaksi Dalet, jonka symbolinen merkitys on polku, astua, tulla. N-kirjain on hepreaksiNun, jonka symbolinen merkitys on elämä. A-kirjain on hepreaksi Alef, jonka symbolinen merkitys on voima, johtaja ja ensimmäinen.

Hepreankielen kirjainten DNA symbolinen merkitys on polku elämän voimaan; tulla elämään ensimmäisenä; tulla elämän voima, eli elämän voiman tuleminen. DNA:n kautta rakentuu ja tapahtuu ensimmäisenä ihmisen elämän voiman ilmituleminen äidin kohdussa. En usko tässä kohden sattumaan, vaan siihen että Jumalalla on tässä sormensa pelissä. Jumalan vaikuttama elämän henki antaa ihmiselle voiman elää josta myös DNA ja sen rakenteet sekä ihmisen elimistön mekanismit ammentavat elämän voiman.

Näin puhuu Petri.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nellilä 92

      Jännää on .

    • Ville12v

      Raamattu on jälkiviisauden käsikirja.

      • armossaleväten

        Raamattu on Jumalan sanana kirja joka kertoo Jumalan viisaudesta Kristuksesta Jeesuksesta joka on Pelastaja!


    • Kaikkea se keksiikin

      Ottikohan Paavola huomioon minkä maan kieltä on DNA eli mistä sanoista ne tulevat?
      Tai miksei D kirjain voisi olla vaikka Daavid.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe