"10-vuotiasta poikaa pidettiin lukittuna hiilikellariin yli vuoden ajan Iso-Britanniassa.
Poika nukkui yönsä riippulukolla lukitussa ulkorakennuksessa, ja joutui sinne myös päivisin useiksi tunneiksi, jos oli ollut ilkeä tai varastanut ruokaa keittiöstä.
Pojalla oli pienessä kellarikomerossa vain likainen patja ja makuupussi sekä potta, ja hän sai syödäkseen usein vain voinokareen tai raakaa lihaa. Samaan aikaan pojan noin 30-vuotias äiti ja tämän 40-vuotias kumppani asuivat mukavasti talon päärakennuksessa.
Poliisi kuvaili pojan elinolosuhteita "barbaarisiksi".
- Lapsi löydettiin epäinhimillisistä oloista. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, Lancashiren poliisin rikoskonstaapeli Matt Normanton kertoo Daily Mail -lehdelle.
- Huone oli pienempi kuin poliisin selli. Sinne mahtui juuri ja juuri yksi patja sekä keraaminen potta, joka oli täynnä virtsaa, rikoskonstaapeli jatkaa."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012042215483172_ul.shtml
Useinkin äidit kiduttaa lapsiaan ennen tappamista, tämä pelastettiin ajoissa. USA:ssa eräskin äiti ehti tappaa kaksi tytärtään kiduttamalla ja nälkään, toisen poltti elävältä. Kukaan ei puuttunut, ennen kuin kolmas tyttö ilmoitti poliisille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.