Millaista on olla Jeesuksen seurakunnassa profeetta

Jumala asettaa pyhät

tämän ajan Suomessa tai muissa maissa? Tietysti voidaan samalla keskustella myös paimenen ja aposolin ja opettajan ja evankelistan tehtävän sisällöstä ja sen tuomista muista asioista.

Oletko itse keskustellut aiheesta profeettojen kanssa tai mitä mieltä olet itse profeettana tai noissa muissa tehtävissä?

2

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko niin että

      Jumalan seurakunnassa paimen saa palkkaa, ja evankelista kannatusta, ja apostoleista ja opettajista ja profeetoista Jumala pitää muutoin huolta? Tietysti kokopäiväisessä tehtävässä tarvitaan palkka ja osa-aikaisessa kannatusta, mutta Paavali kirjoitti apostoleista, että hänestä tuntui että heidät ihan vihoviimeisiksi oli asetettu:

      ´ Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten, me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja. Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina, me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti. En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen. ´ (1. Kor. 4:9-14)

      Toki tämä on vain yksi näkemys, sillä samoin Paavali kehotti kaikkia kuulijoitaan olemaan kuin hän itsekin kahleita lukuunottamatta.

      Profeetoista on aika vähän kirjoitettu eikä yhtään suoranaista Uuden Testamentin kirjaa tai kirjettä ole heiltä Raamattuun tallennettu.

      Ilmestyskirja on ainutlaatuinen profetia suoraan Isältä Jumalalta annettu Jeesukselle ja edelleen enkelin välityksellä Johannekselle ja myös meille käännettynä ja tulevat myös täyttymään tämän sukupolven aikana, kuten nähdään ja voidaan ymmärtää Herran suuren päivän läheisyydestä.

      Pannaan kaikki toivomme Jumalan armoon ja totuuteen ja siinä pyhitytään ja janotaan vanhurskauttaan Hengessään.

    • yksin armosta

      Minä ymmärtäisin, että moni paimen, profeetta ym. vielä odottaa lähtölaukaisua Jumalalta. Tosin jonkin verran seurakunnissa vierailee tehtävän ja ajankohtaisen sanan saaneita. On myös huomattavaa pyrkimystä eteenpäin, ainakin osassa seurakunnista.

      Mutta siinä tullaankin dilemmaan: jotta seurakunta saataisiin valmiiksi palveluksen työhön, on oltava noita edellämainittuja, Jumalan valtuuttamia ihmisiä, jotka näkevät Jumalan valtakunnan ja Jumalan toimeksiannon tärkeäksi ja välttämättömäksi työn eteenpäin menemiselle. Liian paljon ollaan vielä ihmisvoimien varassa, eikä toteuteta Jumalan antamaa kutsua olla evankeliumin levittäjä, ilosanoman viejä, kaduille ja toreille, teille ja aitovierille.

      Kerran eräs ihminen, jonka työtä (lähetystyötä) arvostan suuresti, sanoi, kerrottuaan vaativasta monia etovasta työstään, että hänen sydämessään nousi ajatus noita tiettömiä teitä ajaessaan, että Jumala, sinä olet voittanut minut. Tuo tuli pienellä äänellä.

      Kunpa voisi olla, että me voisimme sanoa: Jumala, sinä olet voittanut minut. Ei enää minun tahtoni, vaan sinun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe