Mitkä ovat aikuiskummin tehtävät ortodoksikirkossa?
aikuiskummin tehtävät
4
132
Vastaukset
- ....................
En tiedä omani on lapsuuden ystävä jota ei viitsi häiritä kun hän rasittuu siitä.Ystävällinen kuitenkin on ollut jos on jollain iljennyt vaivata.sinänsä kiva kun tunnetaan lapsuudesta asti ja tiedetään miten kummankin elämä on mennyt ja millaisia ollaan.Hyvin toimii muuten.Pitää ymmärtää jos on ongelmia tai terveysjuttuja.Se voi olla jokaisella edessä.
Kummin tehtävä on tukea ja ohjata hengellisessä kasvussa.Samoin papin kummilla vaan oletetaan olevan aikaa enemmän neuvoa kuin papilla.Papilla on tietysti virka/toimi velvollisuutensa ja tieto on eri tasoa teologilla kuin maallikoilla. - miimilotta
Oma kummi tuntuu olevan niin etäinen. Kun minut liitettiin, hän oli tilaisuudessa mukana, mutta ei oikein muuten halua olla tekemisissä. Kun kysyn häneltä jotain uskontoon liittyvää, hän ei osaa vastata kysymyksiin. Hyvin harvoin edes hän vastaa puhelimeen tai muihin yhteydenottoihin. olen aika pettynyt. Tarvitsisin kummin, jonka olisi ollut kiva jakaa uskon asioita.
Minun olisi pitänyt miettiä tarkemmin ketä pyydän aikuiskummiksi. Silloin ei ollut oikein tuttuja seurakunnassa , joten pyysin vaan häntä, jonka jotenkin tunsin.
Asia harmittaa minua, koska tiedän, että kummisuhde voisi olla todella antoisa kummallekin puolelle, jos olisi oikeat ihmiset. Tai sitten minä odotin liikoja.- --------------------
Aivan sama juttu, ihmiset ovat kai kovin kiireisiä ja toiset ovat olleet srk pitkään ehkä eivät jaksa tai ole enää hengellisesti niin aktiivisia.Täytyy kuitenkin muistaa että kummikin on ihminen ja rajallinen eikä ns. meidän palveluksessamme aina silloin kun tarvitsemme.Heilläkin on oma elämänsä joillakin ehkä kiireinen.Silti ymmärrän sinua ja tiedän tunteen.
Minäkin jäin tavallaan aivan kuin yksin kirkkoonliittämisen jälkeen.Kenelläkään ei ollut enää aikaa tai ei viitsinyt vaivata kun näyttivät olevan kiireisiä.Nämä asiat kun eivät ole sellaisia odota on minulla 5 minuuttia aikaa ennenkuin siirryn toiseen asiaan juttuja.
Yleensä aikuisiällä kirkkoon liittyneillä on hengellinen tarve ja tarpeita joista myös haluaa keskustella.Tosin tiedän sellaisiakin joille kirkko näyttäytyy enemmänkin sosiaalisena ympäristönä kuin hengellisenä tarpeena.Ja tiedän sellaisiakin jotka ovat kirkkoon ikäänkuin paenneet ihmisuhde ongelmiaan tai muita elämänsä ongelmia ja haluaisivat tukihenkilön tapaista apua tai mielenterveydellistä apua ja joskus tämä tie näyttää olevan loputon kun viralliset paikat on käyty läpi ja jäljelle on jäänyt enää kirkko.Silloin kannattaisi miettiä miksi mistään avusta ei ole ollut hyötyä tai apua.
Ihminen saattaa olla siinä tilassa ettei kykene muuttumaan ja siksi aina hakeutuu uuden avun ja ihmisten piiriin.
Joittenkin ihmisten elämä vain on siinä pisteessä.Kirkko ei kuitenkaan tuomitse ketään olipa heidän tarpeensamillaisia hyvänsä tulla kirkkoon se on taas eriasia millaista apua sieltä saa ja onko se ihmisen odotuksien mukaista.
No tuo vain tuli mieleen kun on seuraillut vähän erilaisia ihmisiä seurakunnassa.Toki sellaisia ihmisiä on aivan muissakin kuin liittyneissä.Kaikenlaista löytyy ja siihen en ainakaan minä ollut varautunut.Oletin että kun en vaadi muilta mitään menen vain palvelukseen ja poistun niin ei tarvitse olla kenenkään huolinarikkana ja saatavilla pahaan oloon 24/7 varsinkaan kun ei ole ammattilainen.Normaali kanssakäyminen on ihan hyvä asia mutta joskus on ihmisiä joitten avuntarve on pohjaton eikä siltikkään heidän solmuiseen elämään ole apua kuitenkaan kenestäkään.Eräänlaisia solmussa olevia ihmisiä jotka etsivät apua rajattomasti mutta eivät tunne sitä siitä huolimatta saavan mistään.
Olen tavannut vaikka mitä kirkonpiirissä tänä lyhyenä aikana mitä olen siellä ollut ja asia on yllättänyt täydellisesti.Minusta sosiaalinen käytös on vain ollut pahaksi vaikka luulisi sen olevan hyvä asia.Koska aina on joku joka tarvitsee sinua korvakseen huolinarikakseen tai muuhun tarpeeseen.Se on ikävää jos joillekkin ihmisille riittäisi pelkkä omien hengellisten akkujen lataaminen ilman suurempia hälinöitä ympärillä.
Suurinosa kyllä on mukavaa mutta täytyy muistaa ettei kirkko ole vapaa ongelmattomista ihmisistä ja ettei kaikille hengellisyys merkitse samaa eikä tarve ole ehkä samanlainen.
Sinuna keskustelisin rippi-isäsi kanssa asiasta ja kertoisit mitä kummiltasi oikein odotat ja rippi-isäsi osaa tultkita sitten tilanteen.Mutta ilman avoimuutta ja selkeitä sanoja on vaikea tulla yhteisymmärrykseen.
Olen nähnyt tapauksen jossa ihminen on mennyt ripille täräyttänyt vikansa tiskiin selittelemättä syitä ja sitten jälkeenpäin on alkanut puheet rippi-isän ymmärtämättömyydestä asioita kohtaan.Papitkaan eivät ole ajatustenlukijoita.
Mutta ota rippi-isääsi yhteys ja keskustelkaa mitä voimme odottaa ja keneltä ja missä määrin ehkäpä asiat alkavat siitä selkiintyä.Rippi-isä kuitenkin osaa määritellä sen rippi suhteen myös sinun ja kummisi välillä.
Itse törmäsin siihen että omankin kiireisen elämän keskellä olisi pitänyt löytää aikaa lukemiseen ja sillätavoin oppia ortodoksisuus ihmisten keskellä joilla on jokaisella oma erilainen näkemys.Itse kaipailin myös keskustelua hengellisyydestä ei niinkään erilaisista tavoista sitä harjoittaa.Itse luen jo tarpeeksi muuta kirjallisuutta joten aika ei riitä kaikkeen ja joskus kirjastakin olisi kiva nenäsä irroittaa.Mutta sellaisen ei taida seurakunnan teologeilla olla resursseja.Hekin tekevät tiukkoja työpäiviä.
- Miimilotta
Kiitos, kun vastasit.
En taidakaan olla ainoa, jolla on tällaisia tuntemuksia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783