En haluais kuulla mitään tuomitsevia kommentteja, haluaisin vain purkaa mieltäni enkä sääliä hae.. Tällä hetkellä itken ´silmät päästäni, itkeny jo kuukauden putkeen. Kello on neljä yöllä. Mä oon 20-vuotias tyttö tai no nainen mutta en oo saavuttanut elämässä mitään. Asun kotona edelleen mutta haave olis päästä omaan kotiin. Isä ei koskaan kannusta, aina jaksaa vaan kritisoida. Kauppiksessa opiskelen neljättä vuotta vaikka kolme vuotta ois pitänyt kestää. Aamulla menen kouluun ja kun kotiin saavun olen vaan huoneessani tai väsäilen koulujuttuja. Kavereita ei ole vaikka joskus muutama kuukaus sitten kävin ahkerastikin baarissa heidän kanssa mutta nyt on vaan lopahtanut, olen ollut nyt 2 kuukautta putkeen kotona viikonloppusin ja huoneessa vaan nyhjään. Elämänhalua ei vain ole kun päivästä toiseen samanlaista. Mun elämänhalu loppui joulun jälkeen, sain tietää että opiskelutukeni otettiin pois, siten kasvoi pikavippivelat koska oli maksettava laskut kuten opiskelulaina jonka otin tarpeeseen. Täällä pikkukylässä ei ole töitä tarjolla. Kesään mennessä mun on muutettava tai mut heitetään pihalle. Mun tekis mieli puhua vanhemmilleni tilanteestani, muistan kun 16vuotiaana lähdin itkuisena juhlista ja äiti kysyi mikä hätänä. Silloin kerroin että olen yrittänyt itsemurhaa. Äiti oli tietysti hämillään, mutta ei ole sen koommin kysynyt miten voin, olenko minä masentunut. Heille olen taakka minkä ymmärrän. En ole antanut ylpeyden aihetta, koulut edelleen kesken ja kotona vain olen. En ole laiska luonteeeltani, kun työharjoittelussa olen sain K3 eli kiitettävän. Tää elämä vaan tuntuu mustalta. Nyt nuo raha-asiat on ne mitkä mua huolestuttaa, ja miten selviän elämässä. Tämä kirjoitus oli tälläinen, ottakaa kantaa tai ette. halusin vain kirjoittaa.
Itsemurha
kds
5219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
huoh miten tyhmältä toi kuulosti.. Olisikin vain ohimenevää, mutta monta vuotta kestänyt sama fiilis. välillä helpottanut mutta tänä keväänä laukes taas masennus oikein kunnolla..
Ongelmiisi ei ole mitään yksinkertaista vastausta. Ei kenenkään meistä.
Suosittelen silti, että rukoilet Jumalalta apua. Periaatteessa voisit myös tehdä itsemurhan...jos tietäisit miten, ja JOS sinulla olisi siihen kaikki tarvittavat välineet sekä paikka. Raha-asiat voidaan kuitenkin vielä noin NUORELLA järjestää!
Olet NUORI ja tämä on avainsana. Ei sinun noin vain anneta syrjäytyä. Suomella ei suoraan sanoen ole siihen varaa.
http://yle.fi/uutiset/yha_useampi_nuori_syrjaytyy_kotiin/2764234
Ja mitä tulee taas näihin mamuihin...no, Suomeen ollaan todella tuomassa ns "pakon sanelemana" mamuja tekemään hommia joita Suomalaiset eivät halua tehdä.
http://www.hs.fi/kotimaa/Ministeriö Suomi tarvitsee 150000 uutta työntekijää/a1305554676142
Kultaseni, sanon tämän sinulle suoraan;siitä ei seuraa mitään hyvää, ja kaikki täällä myös tietävät sen. Se on jonkinlainen epätoivon projekti. Pääosin suurten ikäluokkien aivopieru. Tiedän aiheesta jonkinverran. Minulla ns henkilökohtaista kokemusta;
http://yle.fi/uutiset/suomeen_sopeutuminen_on_adoptoiduille_tyolasta/2031684
http://yle.fi/uutiset/adoptiolapselle_oma_kulttuuri_on_tarkea/2738314
Se johtaa viimekädessä syrjäytymiseen, laitostumiseen, etnisiin konflikteihin, sotiin jne jne...
Suuret ikäluokat tässä maassa vain toivoivat että joku pyyhkisi heidän perseensä koska he tietävät että heidän lapsensa ja lapsen lapsensa eivät sitä kumminkaan tule tekemään.
Sinua ei ole varaa syrjäyttää kultaseni. Olet siihen aivan liian arvokas. Rukoile kuitenkin näin aluksi Jumalalta apua. Mene sossulle puhumaan ongelmistasi. Toistan vielä, ettei sinun syrjäyttämiseen ole Suomella varaa. Suomi on syrjäyttänyt(ja on SYRJÄYTTÄMÄSSÄ)ihan kylliksi ihmisiä. Enempään töppäyksiin ei suoraan sanoen ole varaa riippumatta siitä kuinka paljon sinulla on opintovelkaa!
Moi, täältä tulee sulle sympatiaa ja lämpöä vähän vanhemmalta ihmiseltä, ei paljoa neuvoa eikä tuomiota tipan tippaa. Oma nuoruuteni oli lähes samanlainen: yksinäistä nyhjäämistä, kunnes muutin kotoa toiselle paikkakunnalle ja sain kavereita ... loppujen lopuksi sitten huonoa seuraa. Joten en kyllä käy esimerkiksi sori, mutta pikku hiljaa se elämä siitä jollain lailla muuttui. Yksinäisyys ja mitättömyyden tunne eivät toki kadonneet, mutta välillä vetäytyivät taka-alalle.
Sori, en viitsi pidempää omaa tarinaani kertoa, mutta yhden neuvon haluana antaa: etsi ihminen, jolle puhua asioista, mieluiten jokin ammattilainen: kuraattori, sosiaalityöntekijä tms. Nuo rahahuolet ja muut huolet kun tuntuvat meidän omassa päässämme paljon isommilta kuin mitä ne oikeasti ovat. Se johtuu siitä, että olemme hautoneet niitä liian pitkään. Sun ongelmasi kuulostavat hyvin paljon nuoren ihmisen "normaaleilta" kasvukivuilta, eivät ne sitä kokonaan ole, mutta minusta nuo eivät ihan riitä perusteeksi itsemurhaan. Valinta on tietysti viime kädessä sun, mutta vähän sen kuvan saan, että sä oikeasti haluat elää, mutta olet vain nyt hukassa. Ehkä sun on tosiaankin nyt aika lentää vanhempien pesästä, mikä on luonnollinen askel viimeistään tuossa iässä. Siihen askeleeseen sä tarvitset nyt apua. Keskitä nyt kaikkit tarmo sen avun hakemiseen: käy läpi kaikki: terveyskeskus, mielenterveystoimisto, sosiaalitoimisto, ja jos sulla on sukulaisia kuten kummitäti tai -setä tai muuten vain luottoaikuisia: puhu niille, ja vaikka itke.
Ensinnäkin sinulla on oma elämä. Ei sunun tarvitse palkita olemassaoloa pärjäämielläsi. Ja vanhemmat ovat vastuussa jälkikasvunsa hyvinvoinnista vielä tuossa iässä. Jospa voisit pyyttää vanhemmlta apua tai lainaa, että pääsisit veloistsi. Ei kai ole mikään menetys jos ei noissa bilettämisissä jaksa rampata, mutta ystävyyssuhteet ovat tietenkin tärkeitä.
Jospa alat kertoilemaan vanhemille murheista ja huolistasi. He eivät vältämmättä ole selvänäkijöitä: eivät osaa ymmärtää ja ottaa osaa ongelmiisi jos et sitä heille kerro.
Ihan tyypillisiä nuoren ihmisen ongelmia. Et ole sillai poikkeus. Älä ainkaan kuolemaan vakavasti harkitse.
VAI IIN