Juutalaisviha pahenee Malmössä.

Tosimies.

Syyllisistä lehti ei tietenkään kerro vaikka kaikki sen tietävätkin, he ovat muslimeja.
Kaupungin tilanne on pahentunut vuosi vuodelta nyt rabbi Kesselmanin ja kolmen muun yli yritettiin ajaa autolla.

Hän on seitsemän vuoden aikan Malmössä asuessaan joutunut 90 eri kertaa vihan kohteeksi, juomia kaadettu päälle, syljetty ,lyöty jne.

Malmö ennen islamin leviämistä kaupunkiin oli varsin hieno ja rauhallinen paikka juutalaisten asua.
Ruotsin valtio panostaa juutalaisten turvallisuuteen miljoonilla ja tämäkin kuluerä on vain yhden "rauhan uskonnon" syytä.

"Toivon, että vaimoni ja lapseni voivat kasvaa turvassa täällä. Poliitikot voivat tehdä asialle jotain, vaikka eivät toistaiseksi ole tehneet mitään"

-Mitään ei tule tapahtumaan vahinko on jo tapahtunut typerän maahanmuuton seurauksena, toivon ettei Suomessa maahanmuuttajat mene noin pitkälle vaikka samaahan hekin edustavat kuin Malmön islamin uskoiset ja heidän joukkoon mahtuu yhtälailla näitä täynnä juutalaisvihaa olevia mielisairaita.

45

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Linkittäjä.
    • Antivainolainen

      Kyllä vaan. Paskamuslimi-valtio Ruotsi saa kuuluisuutta lisää maailman medioissa. Ehkä se opettaa kansankodin päättäjille jotain.

      Toisaalta mikään ei ole niin ylimielinen idiootti kuin ruotsalainen sosialidemokraatti.

      • Tosimies.

        Ja erikoisisnta asissa on se ettei kukaan uskalla ottaa kantaa päivänselvään asiaan.
        Mitä he pelkäävät terrorismiako kenties?

        Ei tuollainen suvaitsevaisuus ole enää tervettä, kaikkea paskaa ei tarvitse suvaita.

      • Biff667
        Tosimies. kirjoitti:

        He pelkäävät leimaantumista rasistiksi.
        Joka tuutista tulee propagandaa, että rasismi on pahn mahdollinen asia.
        Siksi täytyy teeskennellä, että maahanmuutosta ei ole mitään haittaa.

      • rasismi-sanasta
        Biff667 kirjoitti:

        He pelkäävät leimaantumista rasistiksi.
        Joka tuutista tulee propagandaa, että rasismi on pahn mahdollinen asia.
        Siksi täytyy teeskennellä, että maahanmuutosta ei ole mitään haittaa.

        Rasismi sana on bolshevikkien, eli kasaarijuutalaisten keksintöä.

    • ,

      Ensin juutalaiset ja sitten siirtyvät krisuleiden kimppuun, sitten vuorossa on ateistit.

    • rauhanmurhaaja

      Malmö ollut sisällissodassa jo vuosia. Kumma kun YK ei vielä ole reagoinut. Äkkiä rauhanturvaajia sinne kun omat poliisit eivät uskalla tehdä mitään ;ö)

      • Ple!

        Sama Palestiinaankin!

      • NATO:n Edustaja:

        Malmössa ei ole öljyä eikä pohjavettä tarpeeksi jotta kiinnostaisi.

    • Valittu kansa.

      Tosimies on varmaan palstan pahin Juutalaisvihaa lietsova nikki, koska sen jutut Juutalaisista eivät koskaan kerro täyttä totuutta.

      • Tosimies.

        Ja mikäköhän osuus nyt jäi kertomatta?

      • Malmö
        Tosimies. kirjoitti:

        Ja mikäköhän osuus nyt jäi kertomatta?

        Kysy Juha Viitalaiselta

      • Tosimies.
        Malmö kirjoitti:

        Kysy Juha Viitalaiselta

        Kerro tarkemmin ,tuo nimi ei sano mitään.

      • kielitoimisto
        Tosimies. kirjoitti:

        Kerro tarkemmin ,tuo nimi ei sano mitään.

        Viha Juutalaiselta...

      • Tosimies.
        kielitoimisto kirjoitti:

        Viha Juutalaiselta...

        Niin ettäkö Malmön juutalaisviha onkin heidän omaa syytään, sitäkö vihjaat?
        Kyllä se viha näyttää kumpuavan ihan jostain muualta.

      • Ple!
        Tosimies. kirjoitti:

        Niin ettäkö Malmön juutalaisviha onkin heidän omaa syytään, sitäkö vihjaat?
        Kyllä se viha näyttää kumpuavan ihan jostain muualta.

        Ajoivat PALESTIINALAISET PALESTIINASTA!

      • Paras Vastaus.
        Ple! kirjoitti:

        Ajoivat PALESTIINALAISET PALESTIINASTA!

        Jo Muhammad vainosi juutalaisia. Ei silloin mitään Israelia ollut olemassa.

      • Ple!

        Sen takia ne on täällä, kun Israelin politiikka on niin raakalaismaista!
        Ei ne muuten edes tulis tänne, mutta palestiinalaisten maat ryöstetään, ja heidät ajetaan pois omilta mailtaan keskitysleiri-oloihin juutalaisten toimesta!!

      • niin oikeita sellais
        Paras Vastaus. kirjoitti:

        Jo Muhammad vainosi juutalaisia. Ei silloin mitään Israelia ollut olemassa.

        ia... Nykyisiä sumeerikasaareista Muhammad uskoiset kunnioittivat. Alusta asti kontrolloitua oppositiota, valheet ovat silti vielä syvemmällä.

      • Ple! valehtelee
        Ple! kirjoitti:

        Sen takia ne on täällä, kun Israelin politiikka on niin raakalaismaista!
        Ei ne muuten edes tulis tänne, mutta palestiinalaisten maat ryöstetään, ja heidät ajetaan pois omilta mailtaan keskitysleiri-oloihin juutalaisten toimesta!!

        Kerro lisää satuja. Palestiinalaiset on vaan niin polleita kun saavat Israelista ilmasen sähkön, veden, sairaanhoidon ja jopa elintarvikkeet. Samaan aikaan on pakko pitää "taistelua" yllä, jotta saavat pumpattua EU:lta tukirahat.

    • Keralassa kerran.

      Äärioikeisto eu;ssa on liittoutunut juutalaisten kanssa eli syyllisiä eivät ole oikeisto.
      Jäljelle jää muslimit ja vasemmisto.

    • viheltävä karhu

      Kannatta vilaista !

    • Ple!

      Mitä ajavat muslimit pois palestiinasta?
      Ne on sitten täällä kiukkusia, kun juutalaiset on niitä päähän potkineet!

      • Samaa kuonaa

        niin pelet kuimuutkin musjakit , noiden edesottamuksia on seurattava erityisen tarkkaan

      • Toivossa eletään
        Samaa kuonaa kirjoitti:

        niin pelet kuimuutkin musjakit , noiden edesottamuksia on seurattava erityisen tarkkaan

        Onneksi USA on nyt tarjoutunut auttamaan Ruotsia tässä muslimion-
        gelmassa, kun maan omat poliitikot eivät sitä kykene ratkaisemaan.

        Ehkä meilläkin on toivoa saada sieltä päin apua sitten kun omat
        päättäjämme ja suvaitsevaisto ovat päästäneet asiat tarpeeksi
        pitkälle.

      • Ple!
        Toivossa eletään kirjoitti:

        Onneksi USA on nyt tarjoutunut auttamaan Ruotsia tässä muslimion-
        gelmassa, kun maan omat poliitikot eivät sitä kykene ratkaisemaan.

        Ehkä meilläkin on toivoa saada sieltä päin apua sitten kun omat
        päättäjämme ja suvaitsevaisto ovat päästäneet asiat tarpeeksi
        pitkälle.

        Missä uutinen?

      • Tosimies.

      • Ple!

    • itsepähän

      nämä juutalaiset oman eliittinsä teoista kärsivät.... Mamutus on noiden ideoimaa, samoin koko nykyinen valheella perustettu terroristivaltio Israel.

    • Barackin kosto

      > juutalaisviha-karjistyi-malmossa-–-barack-obama-reagoi

      Alkajaisiksi NATO-lennokeilla voidaan ilmasta hätistellä ja ampua ohjuksilla kovimpia äärijohtajia.

      Viime kädesä Obama laittaa pienen ydinlatauksen menemään Malmön koillisille lähiöalueille, niin eiköhän se tilanne siitä ala rauhoittumaan.

    • tii7i67i67

      Sitten kun suomessakin tämän "rauhan" uskonnon edustajat alkavat järjestelmällisesti vainota juutalaisia niin thors kumppanit keksivät varmasti syitä miksi juuri tämä ilmiö rikastuttaa meidän kulttuuriamme. Taitaa hyysäreille tulla kiire muokata viharikoslait sellaisiksi että muslimin kritisoiminen on aina vihapuhetta. Taitaa Thorsilla ja muilla hyysärifeministeillä olla jalkoväli märkänä näitä islamin ihmeitä kohtaan.

      • Ple!

        Juutalaiset on rasisti-kommari-natsi-terroristeja!

      • niin ovat,
        Ple! kirjoitti:

        Juutalaiset on rasisti-kommari-natsi-terroristeja!

        tai siis eivät juutalaiset vaan juutalaisiksi kääntyneet kasaarit, joiden juuret raamatullisilta ajoilta ovat sumeriasta. Heillä ei siis ole mitään oikeuksia Israelina tunnetun valtion alueeseen perimänsä vuoksi, sillä he eivät ole raamatullisia israeliitteja.

        Jos ei tätä ymmärrä on jonkun abrahamilaisen uskonnon aivopesun uhri, mahdollisesti traumapohjaisen aivopesun, se kun on sallittua noiden hihhulien uskontopiireissä.

      • Yeshua
        niin ovat, kirjoitti:

        " Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.

      • Ilm.3:7-13
        Yeshua kirjoitti:

        " Minä tuon heidät takaisin
        pohjoisesta maasta,
        kokoan heidät maailman ääristä asti!
        Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
        raskaana olevat ja synnyttävät.
        Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.

        Hän ei puhu kasaareista, jotka olivat Israelin kukoistuksen aikoihin sumeerikansaa. Sitten tuli kansainvaellukset...

    • muovijeesus

      Kiitos vaan V itusti juutalaisille tästä kapitalismista

      • Tosimies.

        Kaikesta juutalaisia syytetäänkin, milloin kommunismista, milloin kapitalismista, milloin mistäkin mikä on sopivasti ajankohtaista.

      • se vaan on tosiasia
        Tosimies. kirjoitti:

        Kaikesta juutalaisia syytetäänkin, milloin kommunismista, milloin kapitalismista, milloin mistäkin mikä on sopivasti ajankohtaista.

        että Rothschild-sionistit ovat vähintään osasyyllisiä noihin molempiin mainitsemiisi ismeihin.

      • Tosimies.
        se vaan on tosiasia kirjoitti:

        että Rothschild-sionistit ovat vähintään osasyyllisiä noihin molempiin mainitsemiisi ismeihin.

        Kuka sitten on pää syyllisiä jos he ovat osa syyllisiä?
        Naurettavaa paskaa.

      • harmittaako, kun
        Tosimies. kirjoitti:

        Kuka sitten on pää syyllisiä jos he ovat osa syyllisiä?
        Naurettavaa paskaa.

        ihailemasi roistoja ei pidetäkään pahimpina roistoina, vai mikä trollille tuli?

        Mihin Rothschildit kuuluivat ennen kuin heistä tuli juutalaisia?

      • Tosimies.
        harmittaako, kun kirjoitti:

        ihailemasi roistoja ei pidetäkään pahimpina roistoina, vai mikä trollille tuli?

        Mihin Rothschildit kuuluivat ennen kuin heistä tuli juutalaisia?

        Miten tuollainen vois harmittaa?
        Kukaan ei ymmärrä ajatuksen juoksuasi koska sellaista ei ole.

        Mukavaa porukkaa olen tavannut heistä muutaman Palm Beachin Ritzsissä..

      • Tosimies.

        Miksi kertoisin tai ylipäätään keskustelisin enää kanssasi tuonlaisten kommenttien jälkeen?
        Hyvästi.

      • Hei, hei, trolli!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe