Koetin aloittaa aiheesta keskustelun Jehovan todistajien palstalla, mutta aloitus hävisi alle aikayksikön. Aloitin tällä:
1. Kor. 10:4
ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]
Totesin, että tämä kohta osoittaa selvästi, että VT:n Jumala oli Kristus eli Jehova.
Totesin, että Jehovan todistajilla on sama oppi Isästä ja Pojasta siinä, että He ovat paitsi kaksi eri persoonaa myös kaksi eri olentoa. Eroa on siinä, että MAP-kirkon mukaan myös Pyhä Henki on erillinen persoona ja olento, mutta hänellä ei ole kuolematonta ruumista. Jehovan todistajat pitävät Pyhää Henkenä Jumalan Henkenä. Heitä ei todellakaan usein erotella toisistaan.
MAP-kirkolla on jumaluuden jäsenille eri nimet. Pyhien kirjoitusten oppaasta:
ELOHIM. Katso Isä, taivaallinen; Jumala, jumaluus.
ISÄ, TAIVAALLINEN. Katso myös Jumala, jumaluus.
Koko ihmiskunnan henkien Isä (Ps. 82:6; Matt. 5:48; Joh. 10:34; Room. 8:16–17; Gal. 4:7; 1. Joh. 3:2). Jeesus on hänen ainosyntyinen Poikansa lihassa. Ihmistä on käsketty olemaan kuuliainen Isälle ja kunnioittamaan häntä ja rukoilemaan häntä Jeesuksen nimessä.
JEHOVA. Katso myös Jeesus Kristus; Minä Olen.
Israelin Jumalan liittonimi eli erisnimi. Raamatussa nimi Jehova on muodossa Jahve. Se merkitsee "Iankaikkinen Minä Olen"
PYHÄ HENKI. Katso myös Anteeksiantamaton synti; Ilmoitus; Innoitus; Jumala, jumaluus; Kaste; Kyyhkysen merkki; Lohduttaja; Lupauksen Pyhä Henki; Pyhän Hengen lahja.
Jumaluuden kolmas jäsen (1. Joh. 5:7; OL 20:28). Hän on henkipersoona, jolla ei ole liha- ja luuruumista (OL 130:22). Pyhää Henkeä sanotaan usein Hengeksi tai Jumalan Hengeksi.
Pyhän Hengen erityistä nimeä ei ole ilmoitettu.
Jeesus Kristus on Jehova
14
52
Vastaukset
Olisit aloittanut hivenen pehmeämmin ja kertonut, että Joseph Smith ajatteli pitkälti samalla tavalla kuin jehovantodistajat nykyisin.
MAP kirkossa ymmärrys muuttui viime vuosisadan alkuvuosina niin, että VT:n Jumala Jehova käsitetään nyt samaksi persoonaksi Jeesus Kristuksen kanssa. Näin opetus on muuttunut lähemmäksi muistuttamaan yleiskristillistä kolminaisuuoppia.- R. Sitia
Juu ei ihme, Jehovan todistajia käsittelevällä palstalla keskustellaan Jehovan Todistajista, ei mormonismista.
Missäkohdin Tapani mainitsi mormonit tai mormonismin? En näe että siitä olisi ollut kysettä vaan vain JKsta ja Jehovasta. eikö siis jehovalaisten palstalal saa puhua Jehovasta? Jos heidän mielestään aloituksessa oli jotakin väärää, miksi vain poistaa miksi ei korjata???? Merkillisiä poistoja!
Onko todettava, ettei tuolla pastalla sallita mitään heidän oppiaan kyseenalaistavaa? Toisin on tällä palstalla. Tänne ei ole hyväksytty sherifiä lukuisista yrityksistä huolimatta. - Katsookohan suomi24:n ylläpito, että mormonit ovat vahvoilla muutenkin ;-)?
- on turhia höpinöitä
nenada kirjoitti:
Missäkohdin Tapani mainitsi mormonit tai mormonismin? En näe että siitä olisi ollut kysettä vaan vain JKsta ja Jehovasta. eikö siis jehovalaisten palstalal saa puhua Jehovasta? Jos heidän mielestään aloituksessa oli jotakin väärää, miksi vain poistaa miksi ei korjata???? Merkillisiä poistoja!
Jospa jehovilla riittää omat hörhöt; enempi on liikaa.
Mutta mainitsiko Tapani tekstissään tuon OL - se jo on riittävä peruste, varsinkin jos vielä tietää nimimerkin.
minä ainakin jo nykyään sivuutan tapanin jorinat täytenä hölynpölynä. - avoimuus parempi
Tapani1 kirjoitti:
Onko todettava, ettei tuolla pastalla sallita mitään heidän oppiaan kyseenalaistavaa? Toisin on tällä palstalla. Tänne ei ole hyväksytty sherifiä lukuisista yrityksistä huolimatta. - Katsookohan suomi24:n ylläpito, että mormonit ovat vahvoilla muutenkin ;-)?
Sen kyllä tiedän, että jehovien ei toivota kirjoittavan eikä vastaavan Suomi24:n palstoilla. Ehkä siksi, ettei kukaan sooloile siellä omiaan - toisin kuin esim täällä mormonit.
- Ex-luterilainen
on turhia höpinöitä kirjoitti:
Jospa jehovilla riittää omat hörhöt; enempi on liikaa.
Mutta mainitsiko Tapani tekstissään tuon OL - se jo on riittävä peruste, varsinkin jos vielä tietää nimimerkin.
minä ainakin jo nykyään sivuutan tapanin jorinat täytenä hölynpölynä.Heh, no miksi tähänkin aloitukseen sitten osallistuit??
- !!!
Ex-luterilainen kirjoitti:
Heh, no miksi tähänkin aloitukseen sitten osallistuit??
Höh, käytä aivojasi mormoni!
- to..
"Näin sanoo Jahve, Israelin kuningas ja sen lunastaja,Jahve Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä" .
Jehovan todistajat tekevät viisaasti kun pysyvät teistä erossa, ymmärtääkseni he ovat monoteisteja.
Henki -varsinaisesti tuuli -muuten on hepreassa on feminiini, tämä vihjeenä sitten kun teille ilmoitetaan kolmannen jumalan nimi .Ovat polyteisteja siinä mielessä, että heillä on erikseen Isä ja Poika muutenkin kuin persoonina eli he eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Isää he sanovat Jehovaksi ja erehtyvät siinä pahoin.
- to..
Tapani1 kirjoitti:
Ovat polyteisteja siinä mielessä, että heillä on erikseen Isä ja Poika muutenkin kuin persoonina eli he eivät hyväksy kolminaisuusoppia. Isää he sanovat Jehovaksi ja erehtyvät siinä pahoin.
heprealainen Raamattu kyllä opettaa että Jahve on Israelin isä "Mutta olethan sinä, Jahve , meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa" Jes 64.7
ja näin opetti myös Jeesus :Shema puhuu Jahvesta ei elohimista.
Krishna, Kemos,Marduch ovat myös kukin uskontojensa elohim, mutta mikään uskonto teitä lukuunottamatta ei palvele jumalaa jolla ei ole omaa nimeä, vaan seemiläisten kielten substantiivi nimenä ja jossa on otettu mukaan muiden uskontojen jumalia alemmalle hierarkialle ja niin että näillä on erisnimet joko alkuperäisinä tai muunneltuina(Jehovah).
Jehovan todistajat eivät pidä Jeesusta jumalana joten he ovat monoteisteja.Jehova- nimestä he erehtyvät, mutta eivät siinä että Raamatun "isä" on Jahve. to.. kirjoitti:
heprealainen Raamattu kyllä opettaa että Jahve on Israelin isä "Mutta olethan sinä, Jahve , meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa" Jes 64.7
ja näin opetti myös Jeesus :Shema puhuu Jahvesta ei elohimista.
Krishna, Kemos,Marduch ovat myös kukin uskontojensa elohim, mutta mikään uskonto teitä lukuunottamatta ei palvele jumalaa jolla ei ole omaa nimeä, vaan seemiläisten kielten substantiivi nimenä ja jossa on otettu mukaan muiden uskontojen jumalia alemmalle hierarkialle ja niin että näillä on erisnimet joko alkuperäisinä tai muunneltuina(Jehovah).
Jehovan todistajat eivät pidä Jeesusta jumalana joten he ovat monoteisteja.Jehova- nimestä he erehtyvät, mutta eivät siinä että Raamatun "isä" on Jahve.Riitä kun puhuttelemme taivaallista Isää kuin lapsi isäänsä. Kristus neuvoi meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..." Olisi hassua, jos lapsi puhuttelisi maallista isäänsä tämän et- tai sukunimellä.
Jehovan todistajat tosiaan sanovat, ettei Jeesus ole Jumala, mutta sillä he tarkoittavat, ettei Hän pitänyt itseään Jumalan vertaisena. MAP-kirkossa sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä Jumaliksi ja myös Heitä kaikkia yhdessä joskus yhdeksi Jumalaksi. Kristus ja Pyhä Henki ovat Isä-Jumalan palveluksessa, Isä on suurin.
Pyhien kirjoitusten oppaasta:
Isä Jumala: Sanalla Jumala tarkoitetaan yleensä Isää eli Elohimia. Häntä kutsutaan Isäksi, koska hän on meidän henkiemme Isä (Mal. 2:10; 4. Moos. 16:22; 27:16; Matt. 6:9; Ef. 4:6; Hepr. 12:9). Isä Jumala on maailmankaikkeuden korkein hallitsija. Hän on kaikkivaltias (1. Moos. 18:14; Alma 26:35; OL 19:1–3), kaikkitietävä (Matt. 6:8; 2. Nefi 2:24) ja läsnä kaikkialla Henkensä kautta (Ps. 139:7–12; OL 88:7–13, 41). Ihmiskunnalla on Jumalaan erityinen suhde, jonka ansiosta ihminen on eri asemassa kuin koko muu luomakunta: ihmiset ovat Jumalan henkilapsia (Ps. 82:6; 1. Joh. 3:1–3; OL 20:17–18).
Merkintöjä Isän Jumalan ihmiselle ilmestymisestä tai puhumisesta on vain vähän. Pyhien kirjoitusten mukaan hän puhui Aadamille ja Eevalle (Moos. 4:14–31) ja esitteli Jeesuksen Kristuksen muutaman kerran (Matt. 3:17; 17:5; Joh. 12:28–29; 3. Nefi 11:3–7). Hän ilmestyi Stefanokselle (Ap. t. 7:55–56) ja Joseph Smithille (JS-H 17). Myöhemmin hän ilmestyi sekä Joseph Smithille että Sidney Rigdonille (OL 76:20, 23). Niille, jotka rakastavat Jumalaa ja puhdistavat itsensä hänen edessään, hän suo toisinaan etuoikeuden nähdä ja tietää omakohtaisesti, että hän on Jumala (Matt. 5:8; 3. Nefi 12:8; OL 76:116–118; 93:1).- to..
Tapani1 kirjoitti:
Riitä kun puhuttelemme taivaallista Isää kuin lapsi isäänsä. Kristus neuvoi meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..." Olisi hassua, jos lapsi puhuttelisi maallista isäänsä tämän et- tai sukunimellä.
Jehovan todistajat tosiaan sanovat, ettei Jeesus ole Jumala, mutta sillä he tarkoittavat, ettei Hän pitänyt itseään Jumalan vertaisena. MAP-kirkossa sanotaan kaikkia jumaluuden jäseniä Jumaliksi ja myös Heitä kaikkia yhdessä joskus yhdeksi Jumalaksi. Kristus ja Pyhä Henki ovat Isä-Jumalan palveluksessa, Isä on suurin.
Pyhien kirjoitusten oppaasta:
Isä Jumala: Sanalla Jumala tarkoitetaan yleensä Isää eli Elohimia. Häntä kutsutaan Isäksi, koska hän on meidän henkiemme Isä (Mal. 2:10; 4. Moos. 16:22; 27:16; Matt. 6:9; Ef. 4:6; Hepr. 12:9). Isä Jumala on maailmankaikkeuden korkein hallitsija. Hän on kaikkivaltias (1. Moos. 18:14; Alma 26:35; OL 19:1–3), kaikkitietävä (Matt. 6:8; 2. Nefi 2:24) ja läsnä kaikkialla Henkensä kautta (Ps. 139:7–12; OL 88:7–13, 41). Ihmiskunnalla on Jumalaan erityinen suhde, jonka ansiosta ihminen on eri asemassa kuin koko muu luomakunta: ihmiset ovat Jumalan henkilapsia (Ps. 82:6; 1. Joh. 3:1–3; OL 20:17–18).
Merkintöjä Isän Jumalan ihmiselle ilmestymisestä tai puhumisesta on vain vähän. Pyhien kirjoitusten mukaan hän puhui Aadamille ja Eevalle (Moos. 4:14–31) ja esitteli Jeesuksen Kristuksen muutaman kerran (Matt. 3:17; 17:5; Joh. 12:28–29; 3. Nefi 11:3–7). Hän ilmestyi Stefanokselle (Ap. t. 7:55–56) ja Joseph Smithille (JS-H 17). Myöhemmin hän ilmestyi sekä Joseph Smithille että Sidney Rigdonille (OL 76:20, 23). Niille, jotka rakastavat Jumalaa ja puhdistavat itsensä hänen edessään, hän suo toisinaan etuoikeuden nähdä ja tietää omakohtaisesti, että hän on Jumala (Matt. 5:8; 3. Nefi 12:8; OL 76:116–118; 93:1).Isäksihän Jahvea rukouksissa puhutellaankin "avinu.... " siksi Jeesuksenkin rukous alkoi niin.Tannojen ajan rukous. Historian tiedot teillä ovat näköjään nollassa .
Ihmiset eivät ole kenenkään henkilapsia .
Ps 82:6 puhuu kaananilaisjumalista joiden todetaan kuolevan ;
"7 te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas "
Tässä jae joka puhuu ihmisistä: "katoavaisiksi sinä olet luonut kaikki ihmislapset" Ps.89:47
Pyhät kirjoituksenne näkyvät edelleen pitävän tosina heprealaisen raamatun tarinoitakin, lajimme on lähes 200 000 vuotta vanha eikä ole alkanut yhdestä ihmisparista. Meissä on myös muiden lajien perimää ja nykyihmisten isäperimä on paljon nuorempaa kuin äidiltä saatu mitokondrioperimä . Miten tarinahenkilöitäkään on voitu esitellä kenellekään?
- 'Turust
Ehkä sinun on parempi pysyä täällä meidän omassa pilttuussamme jossa ymmärrämme sinua.
Turust
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954