Mitä ihmettä?

Minulla on nyt muutaman päivän sattunut vasemman puolen ylähampaiden "yläpuolelle" ikenien sisälle, aivain kuin olisi turpaan saanut, nyt kipu tuntuu samassa kohtaa mutta myös oikealla puolella, ei tosin yhtä paljoa. Mistä voisi olla kyse? voisiko viisauden hampaat olla kyseessä, sillä minulle sanottiin joskus nuorempana että luultavasti jouduttaisiin ne joskus poistamaan tilanpuutteenvuoksi. Mutta kipu on siis jo olemassa olevien takahampaiden yläpuolella, ei takana...
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saattavat olla kasvaneet viimeisten hampaiden juuria vasten. Kehottaisin menemään lääkeriin äkkiä, nimi. isältäni jouduttiin juurihoitamaan ja lopulta poistamaan toiselta puolelta kaikki poskihampaat kun oli viisuri kasvanut vaakatasossa hampaiden juuria vasten ja kovertanut niihiin reiän. Luultavasti käynnissä jonkin sortin tulehdus. Lääkärissä selviää.

Äänestä

Voi olla viisaudenhampaat, jotka tekee kipeää. Syitä saattaa kuitenkin olla muitakin. Mulla takahampaat ja niitä ympäröivät alueet kipeytyi, kun aloin narskuttelemaan ja puremaan hampaita yöllä yhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuvvvaaaa kirjoitti:

Minulla on nyt muutaman päivän sattunut vasemman puolen ylähampaiden "yläpuolelle" ikenien sisälle, aivain kuin olisi turpaan saanut, nyt kipu tuntuu samassa kohtaa mutta myös oikealla puolella, ei tosin yhtä paljoa. Mistä voisi olla kyse? voisiko viisauden hampaat olla kyseessä, sillä minulle sanottiin joskus nuorempana että luultavasti jouduttaisiin ne joskus poistamaan tilanpuutteenvuoksi. Mutta kipu on siis jo olemassa olevien takahampaiden yläpuolella, ei takana...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu