Perussuomalaiset vaalivoittoon syksyn kuntavaaleissa.

Näyttää keskusteluista päätellen, että syksyn kuntavaaleissa perussuomalaiset tulee saamaan merkittävän määrän lisää edustajia kunnallispolitiikkaan.

Tämä on luonnollinen jatkumo eduskuntavaalien menestykselle.

Noiden 39 kansanedustajan lisäksi tuleva merkittävä kunnallispolitiikan päätösvallan kasvu perussuomalaisille antaa hyvän selkänojan ajaa tavallisten suomalaisten etua ja asiaa.

Luonnollisesta tämä saattaa harmittaa perinteisten puolueiden kannattajia.
25143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Soini teki hyvän aloitteen.KORUPTIO KONNAT KIINNI:JA MIELELLÄÄN Tiilen päitä laskemaan.Myyvät Suomen kansan omaisuutta ja lahjovat niillä rahoilla itsensä.Parhaat päsin päät vie ulko maile koko yritykset..TUOLLAISILLA JOHTAJILLA EI OLE Mitään tulevaisuutta enää Suomessa..JOHTAJAT UUSIKSI:Entisiltä rahat pois.Hallitus möllöttää vaan.Osto hallitus irvotti ja antoi kaiken tapahtua.Arhinmäen KANSANLIIKE käyttöön pika vauhtia.Valvomaan Suomen kansan omaisuutta.

Äänestä
  • "Soini teki hyvän aloitteen.KORUPTIO KONNAT KIINNI"

    Tuo EI ole aloite. Aloite on sitä että Soini tekisi konkreettista työtä siten että laki muuttuisi. Pelkät päättömät ehdotukset eivät riitä, vaamn ehdotusten on oltava sellaisia että hän saa tarpeeksi monta muuta kanasnaedustajaa näiden taakse. Sitä hän ei ole tehnyt.

    Vai lukeeko meidän lakikirjassamme jossain että "KORUPTIO KONNAT KIINNI"?

    "Myyvät Suomen kansan omaisuutta ja lahjovat niillä rahoilla itsensä."

    Ketkä myivät ja ketä lahjoi, ja missä toivossa?

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    "Soini teki hyvän aloitteen.KORUPTIO KONNAT KIINNI"

    Tuo EI ole aloite. Aloite on sitä että Soini tekisi konkreettista työtä siten että laki muuttuisi. Pelkät päättömät ehdotukset eivät riitä, vaamn ehdotusten on oltava sellaisia että hän saa tarpeeksi monta muuta kanasnaedustajaa näiden taakse. Sitä hän ei ole tehnyt.

    Vai lukeeko meidän lakikirjassamme jossain että "KORUPTIO KONNAT KIINNI"?

    "Myyvät Suomen kansan omaisuutta ja lahjovat niillä rahoilla itsensä."

    Ketkä myivät ja ketä lahjoi, ja missä toivossa?

    Rosvot kiinni! Kyllä kansa tietää...

    Äänestä

Kyllä tämä harmittaa perinteisten puolueiden kannattajia siinä määrin, että pitää omastapäästä alkaa keksimään kaikennäköistä paskaa. Tämä harmittaa perinteisiä puolueitakin niin paljon että, kehitellään kaiken maailman gallup lukuja, jotka osoittautuvat sitten loppupeleissä täysin vääriksi. Perussuomalaiset tulevat ensi kunnallisvaaleissa saamaanvähintään 18% kannatuksen. Ja seuraavissa eduskuntavaaleissa jopa 25% kannatuksen.

Äänestä
  • vai niinkö meinaat? olitko se sinä joka täällä vakuutti että soini tulee saamaan pressanvaaleissa yli 20 prosentin kannatuksen ja että gallupit valehtelivivat. mutta miten sitten kävikään? gallupit olivat täysin oikeassa ja soini sai sen yhdeksän prosentin kannatuksen niin kuin oli ennustettu.

    ps. saat olla muuten varma, että tämä sinun noottisi kaivetaan esille sitten kun vaalit ovat ohitse. sen tiimoilla nauretaan oikein kunnolla...

    Äänestä

"Noiden 39 kansanedustajan lisäksi tuleva merkittävä kunnallispolitiikan päätösvallan kasvu perussuomalaisille antaa hyvän selkänojan ajaa tavallisten suomalaisten etua ja asiaa."

Etuja ja asioita ei hoideta ilman poliittista ohjelmaa. Jos ei kansanedustaja tai kunnallisvaltuutettu tiedä mitä hän edustaa hänen on hyvin vaikea toimia. Olman poliittista linjaa nämä kansan valitut eivät pysty neuvottelemaan hallitusohjelmasta tai kuntaohjelmasta, jolloin tämä auttamattomasti jää sivuun päätöksenteosta.

Soini on johtanut puoluetta vuodesta 1995! Eikä vieläkään ole saanut ohjelmaa kyhätyksi edes sisäiseen levitykseen.

Äänestä

"Soini on johtanut puoluetta vuodesta 1995! Eikä vieläkään ole saanut ohjelmaa kyhätyksi edes sisäiseen levitykseen."

No höh, ei tietenkään ole, Soinillahan pitäisi olla ennustajan lahjoja kirjoittaakseen sellaisen!
Se ohjelmahan riippuu täysin vastapuolen esityksistä ja niitä sitten vastustetaan.

Siinä ohessa kukin sekakuorolainen (=persut) saa sitten ajaa omaa agendaansa, mitä nyt milloinkin sattuu jostain asiasta mieltä olemaan. Helppoo!!

Äänestä
  • Kansa nousee, hurreja pelottaa. RKP kutistuu, PS kasvaa. Pakkoruotsin ja kaksikielisyyden lähtölaskenta on alkanut.

    Äänestä

  • PS on ihmiselle hyvä kirjoitti:

    Kansa nousee, hurreja pelottaa. RKP kutistuu, PS kasvaa. Pakkoruotsin ja kaksikielisyyden lähtölaskenta on alkanut.

    Mut olisko parempi, että konnat joutuvat linnaan vasta vaalien jälkeen, ettei meidän äänimäärä laske voimakkaasti ?

    Äänestä

Jos nettigallup kertoo, mihin otti osaa 6600 vastaajaa ilmoittaa, että 27% uskoo PS:n tavoitteisiin kuntavaaleissa, ja samaan aikaan Helsingin Sanomat väittää perussuomalaisten kannatuksen olevan enää n. 15%, niin jossain mättää.

Jos jätämme pois ihmisluonnolle pakonomaisen itsepetoksen, ja tarkastelemme tuloksia objektiivisesti, niin kumpi lukema vaikuttaa todennäköisemmältä.

Äänestä
  • Nettigallup kertoi, että vastanneista 27 % uskoo persujen saavuttavan Soinin tavoitteen kunnallisvaaleissa eli valtakunnallisesti 10 %:n osuuden.

    Se, missä tässä mättää, on eräs korvien väli. Taisit aikoinaan osallistua matematiikan ns. sovellettuun opetukseen sivaripersujen neurootikkojen luokalla ja nyt se tulee hankalasti syliin.

    Eläköön Suomen ruotsalaisten keksimä Suomen leijona.

    Äänestä

  • Korjaan!

    Luku ei ollut 27% vaan 40% mainitussa nettigallupissa.

    Äänestä

  • peees kirjoitti:

    Korjaan!

    Luku ei ollut 27% vaan 40% mainitussa nettigallupissa.

    Oho. Siis jo 40 % uskoo persujen jäävän Soinin asettamaan 10 %:n kannatukseen valtakunnallisesti seuraavissa kuntavaaleissa.

    Olispa pudotusta eduskuntavaaleihin verrattuna. Jos saisitte nämä teidän hölmöilijät kuten Jamekset, Tepit ja Halla-Ahot jonkinlaiseen kuriin ennen vaaleja, niin ehkä lasku ei jatkuisi noin voimakkaana.

    Äänestä

  • äänestäjä23 kirjoitti:

    Oho. Siis jo 40 % uskoo persujen jäävän Soinin asettamaan 10 %:n kannatukseen valtakunnallisesti seuraavissa kuntavaaleissa.

    Olispa pudotusta eduskuntavaaleihin verrattuna. Jos saisitte nämä teidän hölmöilijät kuten Jamekset, Tepit ja Halla-Ahot jonkinlaiseen kuriin ennen vaaleja, niin ehkä lasku ei jatkuisi noin voimakkaana.

    Noo, jos kannatus näyttäisi nousevan yli kymmenen, niin eiköhän Soini keksi jotakin ettei kasva liian suureksi.

    Äänestä

Nettikysely (siis ei mikään gallup) kertoo vain sen, miten ihmiset olettavat persujen menestyvän seuraavissa kunnallisvaaleissa. Se ei kerro mitään siitä, kuinka he TOIVOISIVAT sen menestyvän - hyvin suuri osa suomalaisista toivoisi sen putoavan maanrakoon, mutta he ovat, toisin kuin monet persut, sen verran realisteja, että tietävät tämän epätodennäköiseksi vielä näissä vaaleissa.

Soini puolestaan ei paljoa odota, hänhän väittää jo taas tähtäävänsä seuraaviin eurovaaleihin. Presidentin vaalien aikaan hän tähtäsi kuulemma kuntavaaleihin. Ja Metalliin piti saada iso edustus, mutta silloin kai keskityttiin niihin penkin alle menneisiin presidentinvaaleihin...

Että sellaista vaalityötä. Eipä käy kateeksi.

Äänestä

Kun yhteiset tavoitteet puuttuvat, politiikasta tulee persumallin mukaista haahuilua. Näennäisesti ollaan olevinaan muutosvoima, mutta kun kysytään, miten asiat sitten pitäisi järjestää, on vastauksena vain jotain aggressiomölinää ja häirikköperformansseja. Ilmeisesti puoluetukien kerääminen pienen piirin harrastustoimintaan ja näennäisprotestin toteuttaminen riittävät valtaosalle persuäänestäjistä, joten jonkin aikaa saamme vielä ihmetellä tätäkin ilmiötä.

Äänestä

Raiskaajat , rattijuopot ja rosvot vuosiksi vankilaan. Ei ehdonalaisia ollenkaan. Itsepuolustuksesta ei saa rangaista.
Äänestä peruSuomea kuntavaaleissa.

Äänestä
  • Ai? Onko meidän perustuslakia muutettu jo niin paljon, että kunnanvaltuustoissa päätetään laeista?

    Äänestä

  • niin että tämä teidän putkonen siis linnaan? sieltä päinkö hän jakaa sitten ohjeitaan perSSujen ek-ryhmälle?

    Äänestä

PerusSuomalaiset on puolue hyvä
melkein voi sanoa että kotomaa on heille pyhä.
Timo heitä taitavasti johtaa
hänen puheissa järki ja laatu kohtaa.
Sitten on meillä tuo viisas Jussi
jolla on viisauksia iso pussi.
Pirkko reippaasti poikia auttaa
soljuttaa PerusSuomalaisten lauttaa.
Kuntavaaleihin ilolla mennään
ja taas iso "JYTKY" tehdään.
Timoa tarvitaan aktiivisena puolueessa,
ei pesidenttinä kaapin päällä pölyttymässä.
Matias tuo nuori poika
kuinka fiksu hän olla voikaan,
tehokkaasti viestintää pyörittää
ja PerusSuomalaisten asiat pakettiin nyörittää.
Kun käyt uurnilla sinun kunnassa
niin älä äänestä silmät ummessa
vaan listalta PerusSuomalainen valitse
ja varmista että Kansan valta vallitsee!

Äänestä
  • Suomen isänmaanystävät katselevat tyytyväisinä ennusteita Perussuomalaisten vaalivoitosta kuntavaaleissa!

    Hypätkää mukaan, liittykää PS-puolueeseen!

    Äänestä

  • pois paskoruotsi kirjoitti:

    Suomen isänmaanystävät katselevat tyytyväisinä ennusteita Perussuomalaisten vaalivoitosta kuntavaaleissa!

    Hypätkää mukaan, liittykää PS-puolueeseen!

    Miksi kukaan normaali-ihminen haluaisi hypätä rasistisen roskasakin mukaan???

    Äänestä

Persuilla on vaikeuksia saada ehdokkaita vaaleihin. Kunnon ihmiset eivät halua samaistua ääriainekseen.

Veikkaan, että hyvin harvassa kunnassa on lähellekään täysiä listoja.

Äänestä
  • Vihakirjoitusten määristä päätellen muissa puolueissa, tietenkin varsinkin ärkkopeessä, vallitsee totaalinen paniikki!

    Pelko pois roosmari, pakkoruotsituksen poistaminen rauhoittaa poliittiset markkinat kummasti. ottakaa oppia persuista!

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Vihakirjoitusten määristä päätellen muissa puolueissa, tietenkin varsinkin ärkkopeessä, vallitsee totaalinen paniikki!

    Pelko pois roosmari, pakkoruotsituksen poistaminen rauhoittaa poliittiset markkinat kummasti. ottakaa oppia persuista!

    Norrköpingin kunta Lounais-Suomessa on päättänyt, että kunnan persut kerätään aina iltaisin yhteen harrastamaan keskustelua ruotsin kielellä ainakin kahden tunnin ajan ja kieltäytyjät lähetetään kuukauden kesäleirille Ahvenanmaalle.

    Ja siellä ei saa edes ruokaa, jollei pyydä sitä ruotsiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yhtähymyä :) kirjoitti:

Näyttää keskusteluista päätellen, että syksyn kuntavaaleissa perussuomalaiset tulee saamaan merkittävän määrän lisää edustajia kunnallispolitiikkaan.

Tämä on luonnollinen jatkumo eduskuntavaalien menestykselle.

Noiden 39 kansanedustajan lisäksi tuleva merkittävä kunnallispolitiikan päätösvallan kasvu perussuomalaisille antaa hyvän selkänojan ajaa tavallisten suomalaisten etua ja asiaa.

Luonnollisesta tämä saattaa harmittaa perinteisten puolueiden kannattajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu