http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/
1. Profetioita 3 -osioon nimimerkin "Veli Ruotsista" sanoma
Haluaisin tuoda esille eräitä asioita, joita olen henkilökohtaisesti
saanut näyissä ja profetioissa tässä muutaman vuoden aikana.
Suomeen odotetaan kovasti herätystä ja tätä luvattua profeettaa.
Sen käsityksen mukaan jonka olen itse saanut näkyjen välityksellä ja
profetioista, jotka olen kuullut henkilökohtaisesti tuotavan esille,
Suomeen tulee kolme profeettaa, jotka kaikki kulkevat Eliaan hengessä ja
voimassa. Jokaisella heistä on vähintään sama voima joka oli Elialla.
He ovat tasoittamassa tietä Herran paluuta varten, aivan kuten Johannes
Kastaja. Heidän sanomansa kuuluu: "Tehkää parannus sillä Herran tulo on
lähellä." Heillä jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa vapaa pääsy
rukouksessa Herran eteen. Yksi heistä on voimassa ylitse kahden. He
kaikki tulevat toimimaan tulevan miehityksen alueen sisäpuolella eli
linjan Tornio-Kajaani pohjoispuolella. Heillä kaikilla on valta
parantaa kaikkia sairauksia mitä on olemassa Jeesuksen nimessä, jopa
herättää kuolleita tarvittaessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.