Kokoomus hallituksessa ja velkakäyrä nousee aina !

Hirveästi on yhtäläisyyttä käyrien suunnassa Suomen velkaantumisessa kuin 1990. Jolloin velkaantuminen ikäänkuin pumpsahti, kohti taivaita, ja nyt on vauhti hurrrrrrrjaa. Nyt, kuten silloinkin 1980 luvun lopulla, verotusta laskettiin ja palveluita yksityistettiin, oli siis kaiken kaikkiaan oikein kivaa, lähinnä "jupeilla ja liikemiehillä" ja tietysti velaksi.

Kuinka ollakaan, nyt tämä Kokoomuksen Suomessa ajama malli on ollut toimimatta maailmassa kymmenisen vuotta, ja maailma on velkaantuneempi kuin koskaan aikaisemmin, kuten suomi, EU, kaikki muut, paitsi Kiina.

Olisiko hyvä nyt ennen täydellistä romahdusta, todeta, ettei tämä Kokoomuslainen (edustaa Suomess sitä), nyt vaan toimi, tai on todettava ettei meillä Suomessa ole siihen kerta kaikkiaan varaa.
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

.

40 miljardia on kaatumassa Suomen veronmaksajien syliin ja se on tietenkin fantastista

.

Äänestä
  • Ylivoimaisesti eniten tämä keinottelijoiden rahoittama Kokoomus on rokottanut säästäjiä. Viime vuonna tallettajat hävisivät 3-4 miljardia ja pörssisäästäjät tuossa pyramidihuijauksessa paljon enemmän. Suurin osa heistä kokoomuslaisia. Kokoomus seuraa kuin hai laivaa Keskustan tekoja. Kannattajat ovat joutuneet petkutuksen kohteeksi.

    Äänestä

Historia toistaa itseään, missä kokoomus hallituksessa, siellä velka kasvaa hallitsemattomasti.

Äänestä

Niinhän siinä aina käy, ihmisillä meni liian hyvin, liian kauan, ja halusivat aina vain enemmän vähemmällä vaivalla ja nopeammin.
Siihen rakoon iskee aina tämä Kokoomus, luvataan seitseman hyvää ja seitsemän kaunista, mutta kuten aina, laskun maksamme me tavalliset ihmiset, myös ne jotka eivät viitsineet ääntään antaa, eli jäivät kotiin. Nyt se maksetaan kalliisti, kun nämä hurjat Kokoomuksen vasemmistohallistus on ajanut meidät sellaiseen ylisuurten vastuiden kurimukseen, joista emme selviä millään, jos ja kun alkaa suuret EU-maat turvautumaan rahastoihin.
Valitettavasti Demareilla on mennyt pönttö himmeeksi oppositiossa, ja nyt oli pakko lähteä Kokoomuskelkkaan tuhoamaan tämä maa, Kepukin tajusi jäädä oppositioon, sillä hehän olivatkin jo oman osansa tuhoista kerenneet tekemään, aloittaessaan tämän tukipakettihelvettien loputtoman rumban. Nyt on sitten salassa, ja itseasiassa ilman mitään valtuutusta kansalta, sitoutettu kansa maksamaan näitä tollojen leikkejä, joka vain nopeuttaa täällä omien kansalaisten verojen kiristystä ja palvelijen heikentämistä.
Joka muuta väittää, puhuu vastoin parempaa tietoaan, ja/tai vastoin totuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Michu kirjoitti:

Hirveästi on yhtäläisyyttä käyrien suunnassa Suomen velkaantumisessa kuin 1990. Jolloin velkaantuminen ikäänkuin pumpsahti, kohti taivaita, ja nyt on vauhti hurrrrrrrjaa. Nyt, kuten silloinkin 1980 luvun lopulla, verotusta laskettiin ja palveluita yksityistettiin, oli siis kaiken kaikkiaan oikein kivaa, lähinnä "jupeilla ja liikemiehillä" ja tietysti velaksi.

Kuinka ollakaan, nyt tämä Kokoomuksen Suomessa ajama malli on ollut toimimatta maailmassa kymmenisen vuotta, ja maailma on velkaantuneempi kuin koskaan aikaisemmin, kuten suomi, EU, kaikki muut, paitsi Kiina.

Olisiko hyvä nyt ennen täydellistä romahdusta, todeta, ettei tämä Kokoomuslainen (edustaa Suomess sitä), nyt vaan toimi, tai on todettava ettei meillä Suomessa ole siihen kerta kaikkiaan varaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu