Vanhempiensa kunnioittamisesta tuolla jo keskustellaan. Mutta ajattelin sitä niin päin että pitääkö vanhempien kunnioittaa lapsiaan?
Yleensähän tuon voisi ajatella olevan molemminpuolista. Jos lapsi kunnioittaa vanhempiaan niin vanhempikin kunnioittaa lastaan? Ihan toinen juttu kylläkin, mutta kun Raamattu opettaa sitä että vaimon pitää olla alamainen miehelleen niin eihän se sitä tarkoita että vaimo on lattiamatto johon mies pyyhkii jalkansa. Jos mies rakastaa vaimoaan ja kohtelee tätä hyvin niin vaimon on helpompi kunnioittaa miestään. Mutta nämä ihmissuhteet on yleensä sellainen alue johon jokaikinen ulkopuolinen tunkee arvostelemaan ja neuvomaan.
Miten lasten kunnioittaminen sellaisessa tapauksessa jos lapsi ei esim. taloudellisesti pärjää. Jos vanhemmat ovat varakkaampia niin he saattavat alkaa avustamaan lastaan. Lapsen ei ole helppoa ottaa vastaan apua varsinkin jos sisaruksista toiset tulevat toimeen omillaan. Onhan se hienoa jos on varaa avustaa toista huonommin pärjäävää - mutta siinä helposti sitoo toisen kiitollisuudenvelkaan tai alkaa tavalla tai toisella määräilemään toisen elämää. Tuollainen hyväsydämisyyteen verhottu dominoiminen ei oikein sovellu lapsensa kunnioittamiseen.
Vanhemmat saattavat uhrautua lapsensa takia. Lapsi voi olla "vahinko" - jota äiti on alkanut odottaa ja on joutunut hylkäämään omat tulevaisuuden suunnitelmansa. Tai isä on joutunut aikoinaan kiikkiin epämieluisaan suhteeseen kun yllätyslapsi on ilmoittanut tulostaan. Jotkut vanhemmat yrittävät elää lapsensa kautta ja saattavat alkaa ohjailla lapsensa tulevaisuuden suunnitelmia siihen suuntaan mitä olisivat itse kulkeneet jos lapsi ei olisi tullut heidän suunnitelmiaan sotkemaan.
Aika vaikea aihe tuo kunnioittaminen niin että se menee oikein. Helposti sitä yhdelle kumartaa ja toiselle pyllistää. Raamattu neuvoo että "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi..." Koska itseäänkin pitää rakastaa niin itseään ei saa antaa kohdella miten tahansa. Joka paikassa on vaarassa joutua kohdelluksi epäkunnioittavalla tavalla ja elämä voi mennä siihen että sitä vaan koko ajan odottaa että mistä se seuraava lyönti tulee. Jeesuksen ohje kääntää toinen poski selitetään milloin mitenkin. Ilmeisesti tarkoitus oli se, että ei pidä alkaa pahalla kostamaan saamaansa väärinkohtelua. Mutta väärin kohdelluksi joutuminen jää usein jäytämään mieleen ja jälki on tuhoisaa jos katkeruus saa vapaasti tehdä juurensa. Siksi joka päivä pitäisikin tehdä parannusta katkeruudesta koska elämä tuo päivittäin uusia mahdollisuuksia katkeroitua. Mahdoinko eksyä jo kauas alkuperäisestä aiheesta...
Yleensähän tuon voisi ajatella olevan molemminpuolista. Jos lapsi kunnioittaa vanhempiaan niin vanhempikin kunnioittaa lastaan? Ihan toinen juttu kylläkin, mutta kun Raamattu opettaa sitä että vaimon pitää olla alamainen miehelleen niin eihän se sitä tarkoita että vaimo on lattiamatto johon mies pyyhkii jalkansa. Jos mies rakastaa vaimoaan ja kohtelee tätä hyvin niin vaimon on helpompi kunnioittaa miestään. Mutta nämä ihmissuhteet on yleensä sellainen alue johon jokaikinen ulkopuolinen tunkee arvostelemaan ja neuvomaan.
Miten lasten kunnioittaminen sellaisessa tapauksessa jos lapsi ei esim. taloudellisesti pärjää. Jos vanhemmat ovat varakkaampia niin he saattavat alkaa avustamaan lastaan. Lapsen ei ole helppoa ottaa vastaan apua varsinkin jos sisaruksista toiset tulevat toimeen omillaan. Onhan se hienoa jos on varaa avustaa toista huonommin pärjäävää - mutta siinä helposti sitoo toisen kiitollisuudenvelkaan tai alkaa tavalla tai toisella määräilemään toisen elämää. Tuollainen hyväsydämisyyteen verhottu dominoiminen ei oikein sovellu lapsensa kunnioittamiseen.
Vanhemmat saattavat uhrautua lapsensa takia. Lapsi voi olla "vahinko" - jota äiti on alkanut odottaa ja on joutunut hylkäämään omat tulevaisuuden suunnitelmansa. Tai isä on joutunut aikoinaan kiikkiin epämieluisaan suhteeseen kun yllätyslapsi on ilmoittanut tulostaan. Jotkut vanhemmat yrittävät elää lapsensa kautta ja saattavat alkaa ohjailla lapsensa tulevaisuuden suunnitelmia siihen suuntaan mitä olisivat itse kulkeneet jos lapsi ei olisi tullut heidän suunnitelmiaan sotkemaan.
Aika vaikea aihe tuo kunnioittaminen niin että se menee oikein. Helposti sitä yhdelle kumartaa ja toiselle pyllistää. Raamattu neuvoo että "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi..." Koska itseäänkin pitää rakastaa niin itseään ei saa antaa kohdella miten tahansa. Joka paikassa on vaarassa joutua kohdelluksi epäkunnioittavalla tavalla ja elämä voi mennä siihen että sitä vaan koko ajan odottaa että mistä se seuraava lyönti tulee. Jeesuksen ohje kääntää toinen poski selitetään milloin mitenkin. Ilmeisesti tarkoitus oli se, että ei pidä alkaa pahalla kostamaan saamaansa väärinkohtelua. Mutta väärin kohdelluksi joutuminen jää usein jäytämään mieleen ja jälki on tuhoisaa jos katkeruus saa vapaasti tehdä juurensa. Siksi joka päivä pitäisikin tehdä parannusta katkeruudesta koska elämä tuo päivittäin uusia mahdollisuuksia katkeroitua. Mahdoinko eksyä jo kauas alkuperäisestä aiheesta...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Vähän epäselvää kun kerrot lasten taloudellisesta pärjäämisestä.
Tarkoitatko aikuisia lapsia vai ymmärrätkö asiaa mistä haluat keskustella?
Sinun moraalittoman kantasi lapsen kunnioituksen suhteen tiedänkin aiempien viestien perusteella.
Nimitttelit joskus aviottomia lapsia äpäriksi, joita on oikeus syrjiä.
Nyky-yhteiskunnassa tuollaista pidetään äärimmäisenä käytöksenä ja itsekin haluaisin sen olevan laissa ankarasti tuomittavaa.
Olet ehkä väärä ihminen puhumaan moraalista. :)
Eikä aloituksessa keskustella lapsityövoimasta vaan aikuisista lapsista - selvennykseksi kun et ymmärtänyt.
Osuiko kalikka oikeaan koiraan aiemmassa kirjoituksessani vai miksi elämöit edelleen äpäröistä? Se, onko joku lapsi syntynyt avioliitossa vai sen ulkopuolella ei ole lapsen syytä tai ansiota niin kuin ei kukaan ole itse itseään tehnytkään vaan lapset ovat aiheutuneet (yleensä) aikuisten tekemisistä.
Koska itse kajosit vanhaan keskusteluun niin totean edelleen, että minua ei kiinnosta onko joku ihminen äpärä vai avioliitosta syntynyt. Enkä pidä näitä ryhmiä toinen toistaan parempina tai huonompina. Minua vain ihmetyttää se nykyaikainen suuntaus että lapsia tehdään usein yksin ja avoliitoissa. Avo liitto ei ole muuten mikään liitto. Sitoutumiskammo kai tähän on johtanut. Maailma on pullollaan lapsia joista kukaan ei halua pitää huolta. Miksei useammat tee jotakin näiden hyväksi vaan lähes jokainen haluaa sen oman pienoismallin vääntää?
Eikä ole tarkoitus loukata ketään mutta toki on vapaus myös loukkaantua jos siltä tuntuu.
Olet sentään muuttanut kantasi päinvastaiseksi edellisistä viesteistäsi.
Avauksessasi et sitten tarkoitakaan ollenkaan lasten kunnioittamista, vaan tarkoitat aikuisen jälkipolven kunnioittamista.
Se aikuinenkin lapsi on vanhempiensa lapsi. Näin minä olen kuullut puhuttavan enkä näe tuossa ristiriitaa. Mutta sinähän aina haluat saivarrella joka asiassa ja hakea joitakin ihmeellisiä piilomerkityksiä joita kukaan toinen ei ole huomannutkaan.
"Avauksessasi et sitten tarkoitakaan ollenkaan lasten kunnioittamista, vaan tarkoitat aikuisen jälkipolven kunnioittamista". Eivät kai nuo sulje pois toisiaan? Olisiko minun pitänyt laittaa aloitukseeni selvitys siitä, minkä ikäisiä lapsia kirjoitukseni käsittelee? Vanhemmillesi olet aina lapsi vaikka olisit jo 70-vuotias! Ja saahan tähän ketjuun kirjoittaa myös kunnioituksesta niitä pikkupilttejä kohtaan - ei kukaan ole kieltänyt näin tekemästä.
"Olet sentään muuttanut kantasi päinvastaiseksi edellisistä viesteistäsi". En tiedä mitä tällä tarkoitat. En ole aikoihin täällä mitään viestejä kirjoittanutkaan.
""Olet sentään muuttanut kantasi päinvastaiseksi edellisistä viesteistäsi". En tiedä mitä tällä tarkoitat. En ole aikoihin täällä mitään viestejä kirjoittanutkaan."
Ei kirjoituksiaan tekemättömiksi saa.
Voit lukea tuolta ketjusi, jota et nyt halua muistaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10246636#comment-52135691
"Mutta ajattelin sitä niin päin että pitääkö vanhempien kunnioittaa lapsiaan? "
Tottakai pitää kunnioittaa. Jos sinulla on lapsia, niin sinähän ne olet tehnyt. He ovat osa sinun elämääsi, miksi et kunnioittaisi jälkeläisiäsi. Jos kunnioitat ja olet tasapainossa itsesi kanssa, niin jälkeläiset ovat myös tasapainoisia, he ottvat sinusta mallia ja kunnioittavat sinua.
Minkälainen äiti tai isä ei kunnioita omaa jälkikasvua, varmaan sellainen joka ei pidä itsestään, ja jos ei pidä itsestään niin kuinka voi pitää lapsistaan?
Jumlaa kyllä kunnioitetaan ja rakastetaan, mutta miten on omien lasten kanssa? jäävätkö he Jumlan varjoon?
Jos lapsi on vahinkolapsi ja lapsi huomaa ettei ole toivottu, niin kuinka lapsi voi silloin kunnioittaa vanhempiaan?
"Jos lapsi on vahinkolapsi ja lapsi huomaa ettei ole toivottu, niin kuinka lapsi voi silloin kunnioittaa vanhempiaan"?
Mitenkäköhän moni meistä paljastuisi alunperin "vahinkolapsiksi" jos asiaa alettaisiin tarkemmin tutkia? Elämässä kun ei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan. Moni "vahinkolapsi" on voinut osoittautua varsin rakkaaksi vanhemmilleen alkuhämmennyksen laannuttua. Tai toisin päin: joku odotettu lapsi on voinut olla sellainen kauhukakara ja mustalammas, että vanhemmat ovat toivoneet että haikara olisi vienyt korin jonnekin muualle...
En oikein sitäkään ymmärrä, kun usein kuulee vanhemman suusta että "tämä minun lapseni on minulle kaikki kaikessa, kaikkein tärkein". Se kuulostaa että lapsi on jo vähän liian tärkeä. Mutta ehkä se on seurausta siitä että lapsi on ainokainen eikä joudu sisarustensa kanssa mitään jakamaan ja saa kaiken vanhempiensa huomion osakseen. Jos lapsi saa aina tahtonsa periksi niin hän ei opi kohtaamaan pettymyksiä joita elämä aina tuo tullessaan.
Jos lapsi on tärkeämpi kuin oma puoliso, niin usein lasta käytetään kiistakapulana vanhempien riidoissa tai erotilanteissa. Koska vanhemmat taistelevat lapsensa huomiosta ja rakkaudesta niin heidän täytyy antaa aina periksi kun lapsi jotakin haluaa. Tällaisten kaiken saaneiden pikkuprinssien ja -prinsessojen kanssa onkin sitten haastavaa puuhastella vaikkapa samassa työpaikassa.
"Moni "vahinkolapsi" on voinut osoittautua varsin rakkaaksi vanhemmilleen alkuhämmennyksen laannuttua. Tai toisin päin: joku odotettu lapsi on voinut olla sellainen kauhukakara ja mustalammas, että vanhemmat ovat toivoneet että haikara olisi vienyt korin jonnekin muualle... "
Laitat nuo hyvät ja pahat asiat lapsen itsensä aiheuttamiksi.
Lähes poikkeuksetta vika on kuitenkin oikeasti kasvattajissa.
Suosittelen Sinulle Pe.ku Jirina Prekopin kirjoittamaa kirjaa "Pikku tyranni". Luultavasti kirjastosta löytyy.
"Laitat nuo hyvät ja pahat asiat lapsen itsensä aiheuttamiksi.
Lähes poikkeuksetta vika on kuitenkin oikeasti kasvattajissa". Näin varmaan usein on, mutta ei kuitenkaan aina. Sinulla on paljon syytöksiä. Haluatko kenties kannustusta hyvänä isänä vai mikä sinua nyt potuttaa? Vai oletko kateellinen naisille kun et itse pysty synnyttämään?
Ei tarvi lukea, "Pikku tyranni"-kirjoja ellei halua laittaa lapsensa syyksi omaa huonoa kasvatustaan ja hakea kirjoista niihin perusteita.
Raamatussahan tuo kasvatus kehoitetaan suorittamaan pieksämällä ja sillä on oikeasti pulusteltu lapsien pieksämistä nykyäänkin.
Joillain harvoilla lapsilla on sairauksia, joiden oireita on esim. keskittymishäiriöt ja niihinkin pitää kasvattajien osata suhtautua oikein laittamatta asiaa lapsen syyksi, kuten sinä teet, jopa hakemalla tukea kirjoista.
Haethan Sinäkin Pe.ku turvaa kirjoista, mm. Raamatusta - koska tunnut niin hyvin olevan perillä mitä siellä milloinkin on sanottu Sinun mielestäsi VÄÄRIN.
Kyllä kirjojakin on hyvä joskus lukea, eikä kukaan käske uskomaan kaikkea mitä niissä kirjoitetaan. Joskus kirjoista voi jotakin oppiakin - hyvää ja pahaa tai jotain näiden väliltä. Lukeminen on myös hyvä harrastus.
"Joillain harvoilla lapsilla on sairauksia, joiden oireita on esim. keskittymishäiriöt ja niihinkin pitää kasvattajien osata suhtautua oikein laittamatta asiaa lapsen syyksi, kuten sinä teet, jopa hakemalla tukea kirjoista". Kertoisitko ystävällisesti, milloin olen pitänyt lasten sairauksia tai kehittymishäiriöitä heidän omana syynään - näinhän Sinä tuossa edellä väität.
Olen sen verran ollut työn kautta tekemisissä erilaisista vammoista ja sairauksista kärsivien lasten kanssa - etten todellakaan pidä niitä heidän syynään. Enkä pidä niitä myöskään vanhempien syynä (koska tästä kai seuraavaksi syytät) ellei nimenomaan joku vanhempi ole aiheuttanut lapsen vammaa esim. pahoinpitelemällä.
Sitten jos puhutaan aikuisista lapsista - niin heillä voi olla alkoholismia tai liikalihavuutta tms. ongelmaa. He ovat yleensä itse olleet aiheuttamassa näitä ongelmiaan - ethän sinäkään kai näistä pelkästään heidän vanhempiaan syytä?
Menit henkilökohtaisuuksiin jo edellisessäkin viestissäsi.
Itse vastauksissani pitäydyn siinä mitä itse olet kertonut palstalla, menemättä kuviteltuihin henkilökohtaisuuksiin.
"Menit henkilökohtaisuuksiin jo edellisessäkin viestissäsi".
"Itse vastauksissani pitäydyn siinä mitä itse olet kertonut palstalla, menemättä kuviteltuihin henkilökohtaisuuksiin".
Tämä vastauksesi vaikuttaa jokseenkin väkinäiseltä. Löysit sitten jotakin kehuttavaa itsestäsi - toivottavasti tuli hyvä mieli. :)
Hyppään tässä vaiheessa mukaan ja sanon muutaman sanasen. Oikean KODIN MUODOSTAVATt lapsen ISÄ ja ÄITI. Koti ei siis tarkoita rakennusta, täss mielessä. Kodin lapsi ei ole, eikä voi olla, kodin tähti ja keskipiste. Kodin keskiön muodostavat siis lapsen isä ja äiti. Tämä ehdoton asia on väärällä tavalla ja vaarallisestikin hämärtynyt viime vuosien aikana. Tämän olen nähnyt niin lastenpsykiatriassa, kuin aikuispsykiatriassakin. Rajat ovat myös muutenkin hämärtyneet perheen sisällä ja niitä on myös yhteiskunnan taholta hämärretty. Uskovien ei pitäisi mennä maailman mukana tällaisissakaan asioissa.
Avioliitossa syntyneet lapset ovat laillisia lapsia, ovatpa sitten uskovaisesta kodista tai eivät. Heillä on isä ja äiti ja yhdessä he muodostavat perheen. Lehtolapsilla tai äpärälapsilla on (tai voi olla) molemmat vanhemmat, mutta heitä ei voi kutsua isiksi eikä äideiksi samalla perusteella kuin laillisten lapsien vanhempia. He eivät muodosta sanan varsinaisessa merkityksessä perhettä.
Lapsi on tietenkin kaikin tavoin syytön siihen, mikä hänen asemansa on. Joka tapauksessa lapsen kunnioittamiseen liittyy aina olennaisesti se, että hän saa turvalliset rajat ja ohjauksen. Rajattomuus on rakkaudettomuutta, välinpitämättömyyttä. Rajattomuus on myös mitä suurimmassa määrin lapselle tehtyä henkistä väkivaltaa. Tämä nyt tällaisena sivujuonteena asiaan. Lapsen kunnioittamista lapsena, ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä on siis mitä suurimmassa määrin avioliittoon liittyvä vastuullinen vanhemmuus. Tämä on lapsen oikeus. Avoliitossa elävät tai tieten tahtoen yksinhuoltajuuden valinneet eivät toimi lapsen edun mukaisesti sillä tavoin, kuin Jumala on tarkoittanut.
Aivan niin kuin jumalanlapsellakin, niin on lapsellakin oikeus saada kasvaa terveessä kodissa, jonka vanhemmat avioliiton kautta muodostavat. Tämä aihe siis koskee mitä suurimmassa määrin uskosta osattomia ja heidän miniyhteiskuntiaan. Uskovissa perheissä ei ole, eikä saa olla laittomia lapsia, enempää kuin laittomia vanhempiakaan.
Vai oikein "laittomia lapsia"
Tuo on sellainen äärimmäinen vihakirjoitus ja kohteena lähinnä puolustuskyvyttömät lapset.
Raamatussa kaikki lapset ovat aviottomia eikä ole avioliittoja.
Avioliittohan on vasta myöhemmin termi ja myöhemmin se tuli Raamattuunkin.
Raamatun mukaiset "avioliitot" eivät nykyisin enää ole sallittuja.
Oikein hyvä aloitus. Totta kai vanhempien pitää kunnioittaa lastaan. Jos ovat kristittyjä tämän pitäisi olla heille selviö. Lasten väheksyminen ja heidän tarpeiden laiminlyöminen on Jumalan väheksymistä. Jumalan säätämys on että lasten tulee kunnioittaa vanhempia, mutta myös vanhemmilla on oma vastuu, toimia Jumalan tarkoittamalla tavalla, oikeudenmukaisesti ja rakkaudessa.
Kun puhutaan lapsen osoittamasta kunnioituksesta vanhempia kohtaan ja vanhempien kunnioituksesta lasta kohtaan, puhutaan osittain eri asioista, ainakin jos liitetään kunnioittamiseen kuuliaisuus, josta keskustelu lähti liikkeelle.
Vanhemman tulee kunnioittaa lapsen arvoa, joka on Jumalan antama ja loukkaamaton, ja tätä arvoa kunnioittaen ymmärtää vastuunsa kasvattajana, hoivaten ja vaalien hänelle uskottua lahjaa, mutta vanhempi ei voi kunnioittaa lasta kuuliaisuusmielessä, niin että lapsesta tulee auktoriteetti joka sanelee rajat. Vanhempi on edelleenkin se auktoriteetti. Tässä mielessä kunnioittamisella on eroa.
>Yleensähän tuon voisi ajatella olevan molemminpuolista. Jos lapsi kunnioittaa vanhempiaan niin vanhempikin kunnioittaa lastaan?<
Olen tässä samaa mieltä. Että kunnioituksen tulisi olla molemminpuolista. Niin uskon että Jumala on nämä asiat tarkoittanut. Kun vanhempi osoittaa lapselle hellyyttä, ehdotonta rakkautta, on oikeudenmukainen ja tasapuolinen, kiinnostunut lapsen tarpeista jne. - sanalla sanoen: kunnioittaa lasta (oikealla tavalla) - se synnyttää myös lapsessa kunnioitusta vanhempia ja vanhemmuutta kohtaan.
Mutta vanhemmat ovat epätäydellisiä... eivät kaikessa kykene oikeudenmukaisuuteen, maltillisuuteen... tekevät virheitä.
Kuitenkin meidän tulee kristittyinä ja varsinkin nyt aikuisina olla nöyriä Jumalan sanan edessä joka muistuttaa meitä Jumalan säätämyksestä. Lapsuuttani en voi muuttaa, mutta kuinka suhtaudun vanhempiinii nyt?
Jos olen katkera, anteeksiantamaton, en pidä vanhempiin mitään yhteyttä, vihaan ja inhoan heitä... ehkä minun tulisi nöyrtyä työstämään haavojani ja ottaa Jumalalta vastaan apua näiden asioiden käsittelyyn?
Vanhempien kunnioittaminen on siis asia joka yltää vielä aikuisuuteenkin. Se puhuu meille kristityille velvoittavaa kieltä. Vääriä asioita ei tule hyväksyä mutta Jumalan säätämyksen kunnioittaminen on tärkeää ja terveellistä. Vaikka se vie meitä kipeisiin prosesseihin ja oman(kin) raadollisuuden kohtaamiseen.
>Ihan toinen juttu kylläkin, mutta kun Raamattu opettaa sitä että vaimon pitää olla alamainen miehelleen niin eihän se sitä tarkoita että vaimo on lattiamatto johon mies pyyhkii jalkansa. Jos mies rakastaa vaimoaan ja kohtelee tätä hyvin niin vaimon on helpompi kunnioittaa miestään.<
Amen.
Hyvä aloitus. Siunausta!
"Kuitenkin meidän tulee kristittyinä ja varsinkin nyt aikuisina olla nöyriä Jumalan sanan edessä joka muistuttaa meitä Jumalan säätämyksestä. Lapsuuttani en voi muuttaa, mutta kuinka suhtaudun vanhempiini nyt"?
Niinpä. Ei lapsuuttaan muuttaa voi eikä yleensäkään menneisyyttään. Onnekas se ihminen jonka lapsuus on ollut suht koht tasapainoinen ja onnellinen. Niitäkin kun on monia joiden lapsuus on ollut sellaista ettei kärsi muistellakaan. Katkeruudesta on hyvä pyrkiä aina eroon kun huomaa sellaista mieleen tulevan mutta jotenkin vaikuttaa että monet haluavat helliä katkeruuden tunteitaan. Se on vaarallinen tie...
"Vanhempien kunnioittaminen on siis asia joka yltää vielä aikuisuuteenkin. Se puhuu meille kristityille velvoittavaa kieltä. Vääriä asioita ei tule hyväksyä mutta Jumalan säätämyksen kunnioittaminen on tärkeää ja terveellistä. Vaikka se vie meitä kipeisiin prosesseihin ja oman(kin) raadollisuuden kohtaamiseen".
Kunnioittaminen on ilmeisen vaikeaa. Ihminen varmaan kaikkein mieluiten kunnioittaisi vain itseään ja omia halujaan. Minä minä minä minä minä... Raamattu neuvoo että kilpailkaa toinen toistenne kunnioittamisesta mutta tuommoiset neuvot eivät Vanhaa Aatua miellytä.
Kerroit hyvin, kun on aikaa luen ajatuksella ja vastaan. Kiitos:)