Vaimon uusi kumppani tungettelee

Meille on ero tulossa, vaimollani on jo uusi miesystävä. Olemme sopineet että lapsia ei tähän asiaan sotketa, mutta nyt tämä mies oli ollut vaimoni ja kahden tyttäremme kanssa lapsimessuilla. Koittanut kovasti tehdä lapsiimme vaikutusta ja nyt oli jo pyytänyt vanhempaa tytärtä Facebookissa kaverikseenkin. Mitä tässä nyt kannattaisi tehdä, kun kuitenkin olemme koittaneet pitää hiukan huolta lapsiemme kaveripiiristä ja siitä ettei lapsia manipuloitasi mitenkään. Pitäisikö tuolle vitun olmille laittaa jotain suitsia lastemme kanssa tekemisiin. Vai miten tämän asian saisi hoidettua järkevästi?

Muutenkin vähän ottaa päähän kun vaimo on minulle raivonnut että asiasta ei saa puhua vielä kenellekään. Suuttui jopa kun kerroin vaimon veljentyttärelle jonka kanssa minä olen paljon enemmän tekemisissä. Kuitenkin vaimo on vienyt tätä uutta miestään näytille jo useammalle omalle kaverilleen. Ei oikein tunnu siltä että saadaan erottua sovinnolla jos toinen ei noudata mitään mitä on sovittu.

Ero on siis aivan tuore tapaus, asumme vielä saman katon allakin emmekä ole edes eropapereita vielä tehneet.
10409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vaimosi on aivoton kana, ei voi mitään!

Äänestä

Älä tee mitään, pahentaisit vain omaa asemaasi.

Rakasta lapsiasi kokosydämestäsi ja näytä heille rakkautesi täysillä, niin teoin kuin sanoin! Älä missään nimessä lähde lahjomaan, sillä et todellakaan osoita rakkuttasi.

Äänestä
  • "Älä tee mitään, pahentaisit vain omaa asemaasi"

    No kyllä minua arveluttaisi jos uusi kumppani olisi noin kovasti tunkemassa lasten elämään.

    Vähän kun valaa vaan bensaa liekkeihin niin kyllä ne lapset kääntyy uutta kumppania vastaan.

    Äänestä

Sano nyt jo aivan tiukasti sille muijalle, että lapsia ei viedä minnekään, missä tuo ukko on mukana.
Ja Facebookiin ehdotin kielto sille, että ukko saisi sitä kautta keskustella lapsen kanssa. Kuulostaa täysin pervolta mieheltä.
Eukkosi on täysin seonnut, mutta nyt niin tiukka kuri, että todellakaan lapsia ei samaan paikkaan ukon kanssa viedä. Pyydä vaikka lastensuojelu apuun.

Äänestä

Vaimosi selvästi pyrkii kontroloimaan eroprosessiannekin. Ilmeisesti hän oli aika päällepäsmäri kotonakin?

Tämä on ihan normitapaus: vaimosi kskee sinun olla kertomatta erosta kenellekään, koska hän haluaa kertoa ensin ja nimenomaan oman tarinansa. Sinä et siinä tarinassa sankari ole. Vaimosi ei halua, että eroon sotkaan lapsia, hän haluuaa monopolisoida sen mitä ja milloin lapsuille kerrotaan. Enpä usko, että sinua aivan hirveän positiivisessa valossa lapsille esitellään.

Näitä naisia on hyvin paljon. Itsellänikin oli juuri tuollainen. Minä menin todella pahasti halpaan.Yritin käyttäytyä herrasmiesmäisesti, enkä asiaa puinut vieraissa pöydissä. Noh, exäni pui kyllä senkin edestä.

Minä otin opikseni. En ole exääni missään yhteydessä. En lainkaan. hän saa hankkia pompoteltavansa muualta.

Äänestä

Aikuinen mies pyytää lapsia/teini-ikäisiä kaverikseen?

Mietitäänpä heti.....Hmm!

Kyllä tällainen Epäilevä Tuomas miettii: Onko Hän Pedo-Bear?

Äänestä

Jospa laittaisit eukollesi suitset? Asutte saman katon alla ja muija kuljettaa uutta ukkoa näytille minne lystää? Määrittelee vielä säännötkin? Eropaperit tekemättä?
Ei toimisi mun elämässä! Älä ole lammas vaan pidä puolesi. Eropaperit käräjäoikeuteen ja kamat kahteen osoitteeseen hopi hopi. Et kertonut lastesi ikää, mutta jollain tavalla heille on kerrottava että isi ja äiti eivät kohta enää asu yhdessä. Älä lähde lahjontalinjalle, vaan tarjoa samoja tuttuja ja turvallisia juttuja, joita olette tehneet ennenkin - mitä ikinä ne ovatkaan. Älä katoa lasten elämästä.
Käsittämätöntä käytöstä muutenkin, mutta palstoilla ilmeisen yleistä. Omasta erosta on n vuosi ja erilleenmuutosta puoli vuotta, enkä vielä pysty uuteen suhteeseen. Olen ilmeisesti moraaliltani dinosaurusten ajalta :/

Äänestä

Muistan kuin eilisen kuinka vein poikani exäni mummolle hoitoon ja itse lähdin tekemään muuttoa omaan asuntoon, elämäni surullisen hetki kun muutuin etävanhemmaksi. Kuitenkin tänäpäivänä olen kiitollinen siitä että exäni uusi mies on ollut hyvä kasvattaja pojalleni, minä kuitenkin olen isä edelleen. Ehkä kuitenkin exäsi ja hänen uusi miehensä voisivat hidastaa tahtia, ainakin jos yhtään ajattelisivat lasten tunteita ja sopeutumista. Sitten ajan myötä on hyvä että uusi perhe on toimiva. Et voi olettaa exäsi toimivan järkiperäisesti koska ero on vähintäänkin yhtä raskas hänelle kuin sinulle, todennäköisesti exäsi on laittanut eron alulle ja se on vaikeempaa kuin olla se "potkittu" kumppani

Äänestä
  • Uusi rakkaussuhde niin palkitseva, että erotilanteessa esim. omatunto ei hirveästi ”potkujen” antajaa soimaa.
    Täähän on ihan alkeispsykologiaa.

    Äänestä

vedä uutta kumppania klyyvariin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-K- kirjoitti:

Meille on ero tulossa, vaimollani on jo uusi miesystävä. Olemme sopineet että lapsia ei tähän asiaan sotketa, mutta nyt tämä mies oli ollut vaimoni ja kahden tyttäremme kanssa lapsimessuilla. Koittanut kovasti tehdä lapsiimme vaikutusta ja nyt oli jo pyytänyt vanhempaa tytärtä Facebookissa kaverikseenkin. Mitä tässä nyt kannattaisi tehdä, kun kuitenkin olemme koittaneet pitää hiukan huolta lapsiemme kaveripiiristä ja siitä ettei lapsia manipuloitasi mitenkään. Pitäisikö tuolle vitun olmille laittaa jotain suitsia lastemme kanssa tekemisiin. Vai miten tämän asian saisi hoidettua järkevästi?

Muutenkin vähän ottaa päähän kun vaimo on minulle raivonnut että asiasta ei saa puhua vielä kenellekään. Suuttui jopa kun kerroin vaimon veljentyttärelle jonka kanssa minä olen paljon enemmän tekemisissä. Kuitenkin vaimo on vienyt tätä uutta miestään näytille jo useammalle omalle kaverilleen. Ei oikein tunnu siltä että saadaan erottua sovinnolla jos toinen ei noudata mitään mitä on sovittu.

Ero on siis aivan tuore tapaus, asumme vielä saman katon allakin emmekä ole edes eropapereita vielä tehneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu