Saisinkohan täältä neuvoja tilanteeseeni. Olen ollut kotipalveluyrittäjä vajaa viisi vuotta. Työllistin itse itseni. Kovin pientä on liikevaihtoni ollut: yhden kerran sain 5000€/kk, kaksi kertaa 4000€/ rikki. Eli liikevaihto sis. ALV:n on ollut 3000-3500€.
Yeliä olen maksanut 14 000 edestä eli päiväraha on 32€/pv miinus verot. Toki enemmän olisin maksanut, mutta kun ei ole mistä maksaa. Vuokrakin on liki 700
Äskettäin minulta leikattiin kättä. Lääkäri määräsi neljän vko:n sairausloman, josta pidin vajaa kolme. (sain ks ajalle kelalta 284€) Käsi on kyllä kutakuin kunnossa, mutta nivelrikkoinen ja kertaalleen leikattu polvi alkoi vihotella. Syksyllä olisi vielä toisen käden leikkaus edessä.
Nyt muutama asiakas ilmoitti, ettei heille tarvise enää tulla! Kesä on muutenkin ollut hiljaista aikaa, kun esim. opettajat eivät tarvitse siivoojaa.Tosin muutto- ja rakennussiivouksia saattaa saada.
Tästä minun raihnasuudesta eivät ole asiakkaat kärsineet. koska vaikka olen tehnyt työni hitaammin, niin olen laskuttanut sen mitä on sovittu.Kerrankin siivosin neljän tunnin kohdetta seitsemän tuntia.
Katselin tuossa työpaikkoja, mutta kupapa ottaisi 50-akan töihin. Etenkään kun akalla ei ole mitään erityisosaamista.
Jos minä nyt lopetan tmi:ni, niin mistä saan toimeentuloni? Onko ainut keino luututa itseni niin kelvottomaan kuntoon, että olen totaalisesti pois pelistä? Voi kyllä käydä niin, että tuo kipeiden hartioiden välissä oleva möykky, jota pääksi kutsutaan voi tehdä tenän!?
Mukavan simaista vappua kaikille
Yeliä olen maksanut 14 000 edestä eli päiväraha on 32€/pv miinus verot. Toki enemmän olisin maksanut, mutta kun ei ole mistä maksaa. Vuokrakin on liki 700
Äskettäin minulta leikattiin kättä. Lääkäri määräsi neljän vko:n sairausloman, josta pidin vajaa kolme. (sain ks ajalle kelalta 284€) Käsi on kyllä kutakuin kunnossa, mutta nivelrikkoinen ja kertaalleen leikattu polvi alkoi vihotella. Syksyllä olisi vielä toisen käden leikkaus edessä.
Nyt muutama asiakas ilmoitti, ettei heille tarvise enää tulla! Kesä on muutenkin ollut hiljaista aikaa, kun esim. opettajat eivät tarvitse siivoojaa.Tosin muutto- ja rakennussiivouksia saattaa saada.
Tästä minun raihnasuudesta eivät ole asiakkaat kärsineet. koska vaikka olen tehnyt työni hitaammin, niin olen laskuttanut sen mitä on sovittu.Kerrankin siivosin neljän tunnin kohdetta seitsemän tuntia.
Katselin tuossa työpaikkoja, mutta kupapa ottaisi 50-akan töihin. Etenkään kun akalla ei ole mitään erityisosaamista.
Jos minä nyt lopetan tmi:ni, niin mistä saan toimeentuloni? Onko ainut keino luututa itseni niin kelvottomaan kuntoon, että olen totaalisesti pois pelistä? Voi kyllä käydä niin, että tuo kipeiden hartioiden välissä oleva möykky, jota pääksi kutsutaan voi tehdä tenän!?
Mukavan simaista vappua kaikille
Vastaukset 10
Vanhimmat
laita meiliosoite, mulla on sulle töitä.
Hormonit pitää työvireessä.
Hei!
Missäpäin asut? Saattaisi löytyä tilanteeseesi ratkaisu :)
> Katselin tuossa työpaikkoja, mutta kupapa ottaisi 50-akan töihin.
> Etenkään kun akalla ei ole mitään erityisosaamista.
Meilläkin emännän duunit yrittäjäpuolella (ei Kotipalvelua) eivät onnistuneet 4 vuoden yrittämisen jälkeenkään. Yrittäjän urasta piti tulla se "kyllä mä vielä pystyn näyttämään..." tilaisuus viittäkymppiä lähestyttäessä.
Hänellä on kaupallinen keskiasteen tutkinto, ja aikoinaan oli myyntipäällikkönä, osastopäällikkönä ja myyntijohtajana, asiakashallintapäällikkönä ym. hyvissä hommissa, vakavaraisissa firmoissa, ennen yrittäjyyteen siirtymistään.
Yrittäjyden jälkeen tuon tyypin hommiin ei päässyt 52 vuotiaana enää millään palaamaan takaisin, kukaan ei kutsunut edes haastatteluihin.
Duunia löytyi sitten kuitenkin tuttavan kautta siivousalalta. Uudellamaalla kunnalla riittää kouluja laitoksia ym. siivottavaksi aina. Palkka on vain noin 2000€/kk brutto, joka on tietenkin huono verrattuna aikaisempiin ansioihin.
Toisaalta yrittämisajan 4 v. kituutuksen, niiden olemattomien riksarahojen ja tulojen rinnalla se on hyvinkin kohtuullinen ja riittävä. Ja kun ei ole asuntovelkojanaan ollut enää vuosikymmeneen, ja työaikaa on vain 8 h/vrk, ei mitään 12-14 h raadantoja.
Yllättäen vaimo on myös viihtynyt siivoojan duunissa oikein hyvin. Fyysinen kunto on kohentunut ja kehuu työkavereita ja kunnan tarjoamia uimahallilippuja ja jatkuvasti tarjolla olevia kurssituksia ym.
Sisäisen haun kautta voi myös päästä ylenemään ja siirtymään muihin hommiin.
Ei siis mikään hirmuinen tuhkimotarina ollut tämä. Mutta kohtuullinen normaali tarina kuitenkin. Kyllä viisikymppisenä voi päästä kohtuullisiin hommiin kuitenkin, ja saada elämänsä ihan hyvällein mallille.
"Duunia löytyi sitten kuitenkin tuttavan kautta siivousalalta. "
Tässähän se on sanottu. Yli viisikymppinen nainen työllistyy suhteilla ja arvoasteikon alimpiin duuneihin. Työmarkkinat on vinoutuneet jo aikapäiviä siten, ja paikkoja tarjotaan niille, jotka ovat valmiita uhraamaan itsetuntonsa sen eteen, että saavat tehdä työtä. Tämä tosin koskee yhtä hyvin myös nuoria koulutettuja. Mahtaisiko johtua siitä, että työnantajat hakee keinoja jollakin tavoin kontrolloida työntekijöitään, ja mikäs sen paremmin pysyy lieassa kuin hyvinkoulutettu, mutta kolutustaan ja osaamistaan vastaamattomia tehtäviä tekevä. Sekin on vielä lisänä, että yli viisikymppisille tyrkytetään fyysisesti raskaita aloja, juuri näitä siivoojan lähihoitajan paikkoja, niitä on tietysti tarjolla, eivätkä vaadi pitkää sisäänajoa, mutta kuitenkin, paremmin sitä jaksaisi istumatyössä, tai ylipäätään, siinä hommassa jonka osaa ja johon on kiinnostusta.
""Tässähän se on sanottu. Yli viisikymppinen nainen työllistyy suhteilla ja arvoasteikon alimpiin duuneihin. Työmarkkinat on vinoutuneet jo aikapäiviä siten, ja paikkoja tarjotaan niille, jotka ovat valmiita uhraamaan itsetuntonsa sen eteen, että saavat tehdä työtä.""
No niin, arvasinkin jo ennalta tämän tulevaksi.
Naiset haluaa vetää tässäkin jonkun saamarin sukupuolikysymyksen esille. Että vain ja ainoastaan yli 50-vuotiailla *naisilla* on kurjaa ja vaikeata työllistyä hyviin viiden tonnin duuneihin.
Ja vain naisen itsetuntoa tässä koetellaan, miehille on aine hyvät ylevät hommat tarjolla. Kyllä se on kuule ihan yhtä vaikeata yli viiskymppisellä teollisuuden työntekijälläkin. Vaikka metallimiehellä tai prosessinhoitajalla tms., jos iso tehdas omalta paikkakunnalta lopettaa.
Niidenkin pitää nykyään kouluttautua johonkin ihme hoiva-aloille, tai koti- ja kesämökkitalkkareiksi. Tai sitten miehetkin tosiaan siivoamaan ja muihin tuon tyypin kahen tonnin (ja alle..) hommiin.
Hyvistä palkkatöistä ei tosiaan kannata kenenkään lähteä yrittäjäksi, ellei siellä varmaksi myös pärjää.
Parempi on paskaduuneissakin olla, kuin terveenä jäädä kotiin toimeentulotuella eläkeikää odottelemaan.
Sukupuolikysymyksen nostaminen tässä yhteydessä esille on aivan perusteltua, mutta se ei ole laisinkaan niin yksioikoinen asia kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Ikääntyviä työntekijöitä syrjitään työmarkkinoilla sukupuolesta riippumatta, mutta naisilla työuran pudotuksessa on lisänä fysiologisista syistä johtuva taantuminen, kun oletettavasti miehillä elimistön rappeutuminen tapahtuu tasaisemmin, vaikka yksilölliset erot voivat luonnollisesti olla näissä suuria puoleen tai toiseen. Se on yhteiskunnan voimavarojen todellista tuhlaamista, jos vuosikausia ammattiin kouluttautuneet ihmiset joutuvat pakosta tekemään täysin ammattiaan vastaamatonta työtä, ja johon välttämättä heillä ei ole edes riittävää osaamista. Jossakin täytyy olla se väärä raide, niin että joko koulutetaan liikaa tai työmarkkinoilla on markkinavoimien pullonkauloja, meillähän ei esimerkiksi kannusteta yliopistoissa suoraan yrittäjyyteen, vaan tie on kulkenut perinteisesti oppipoika-kisälli-mestari väylää.
Hei,olen vähän samassa tilanteessa kuin sinä. Terveys alkoi romahtaa kuutisen vuotta sitten ja menikin äkkirytinällä.Tuli diabetes,joka paheni nopeasti,nyt oma haima ei tuota insuliinia enää lainkaan.Siis monenmoisia piikkejä päivässä ja tabletteja muihin vaivoihin.Lisäksi rappeutumat niskassa,polvissa,lonkissa ym.Työ ollut fyysistä,kovaa rasitusta.Vuoden päivät ollut täysin työkyvytön,firma "nukkuu."Mutta lääkärin mielestä ei kuulu sairaslomaa minulle,ei korvaansa lotkauta kun olen yrittäjä.Uusia lääkkeitä ja piikkejä vaan vaihdellaan ja kokeillaan,ja olo vain mennyt huonommaksi.Olen vuoden ollut siis mieheni elätettävä,mikä harmittaa,kun aina yrittänyt tulla omillaan toimeen.Mihinkä sitä pitäisi mennä,että saisi edes sairaspäivärahan?Tuntuu,että kun olet yrittäjä,nämä ei koske sinua lainkaan.
Olen raihnaisen kohtalotoveri.Sairastuin muutama vuosi sitten kahden aivoinfarktin jälkeiseen masennukseen.Yritykseni oli lähes vuoden telakalla,koska kunto romahti täysin.Lääkärissä käynnit eivät auttaneet mitään,siis ei yhtään mitään.Mitä kummallisimpia lääkkeitä määrättiin,mutta en ole syönyt niistä mitään,koska niillä ei kipujani voi poistaa.Sairaslomaa kysyessäni sitä ei ollut tarvetta kuulemma määrätä!Pienin maksettu yel ei silloin korvannut euroakaan.Kyllä ihan oikeasti olen tuntenut itseni pienyrittäjänä alhaisimpaan kastiin kuuluvaksi,sairaslomaa ruinaavaksi loiseksi.Ja sittemmin kun jatkoin yritystäni pienimuotoisempana,voimieni mukaan,niin asiakkaistani monl on ihmetellyt,miten en päässyt sairaseläkkeelle.Moni heistä on tuntenut minut pitkään ja huomasivat toki sen suuren muutoksen,mm.liikkumisen hitautena.Kun sanon ,etten saanut edes sairaslomaa,niin useimmat luulee, että valehtelen!Näin meillä hyvinvointivaltiossa.
Pitää vastata metsänä vaan huutoon. Eli sitä saa mitä antaa. Tukekoot Kreikkaansa, minä tuen ENÄÄ vain itseäni ja perhettäni. Pienemmät ja isommat loiset elättäkööt itse itsensä.