Olen useamman vuoden sisällä joutunut toistuvasti pettymään halvemmilta optikoilta ostamiini laseihin, koska linsseissä on heti alussa sellainen "revontulikuvio" joka aiheuttaa sopivassa kulmissa olevista valonlähteistä tulevan valon muodostaman valokaaren näkökentän yläosaan.
TAI sitten jos linssit ovat alussa ok, niin jo puolen vuoden sisällä linsseihin on muodostunut ihmeellinen viivojen ristikkäiskuvio joka aiheuttaa jälleen kerran sen että valonlähteet hajoavat päin näköä niin että joudut katselemaan varsinaista valoshow'ta.
En käytä laseja saunassa tms. eli kuumuudessa materiaali ei pääse menemään pilalle. Putsaan varovaisesti. Yksinkertaisesti en enää keksi muuta syytä linssien huonoon laatuun ja nopeaan pilaantumiseen kuin sen että ne on valmistettu AASIASSA ja he käyttävät materiaalia jossa korkeataitekertoimen linssit eivät pysy kunnossa.
Mikä liike, jos mikään, myy laseja jotka on tehty jossain muualla? Jos tällainen liike löytyy, niin onko sieltä mahdollista ostaa osamaksulla ja pelkät linssit? Sankojahan minulla alkaa olla jo riittämiin...
TAI sitten jos linssit ovat alussa ok, niin jo puolen vuoden sisällä linsseihin on muodostunut ihmeellinen viivojen ristikkäiskuvio joka aiheuttaa jälleen kerran sen että valonlähteet hajoavat päin näköä niin että joudut katselemaan varsinaista valoshow'ta.
En käytä laseja saunassa tms. eli kuumuudessa materiaali ei pääse menemään pilalle. Putsaan varovaisesti. Yksinkertaisesti en enää keksi muuta syytä linssien huonoon laatuun ja nopeaan pilaantumiseen kuin sen että ne on valmistettu AASIASSA ja he käyttävät materiaalia jossa korkeataitekertoimen linssit eivät pysy kunnossa.
Mikä liike, jos mikään, myy laseja jotka on tehty jossain muualla? Jos tällainen liike löytyy, niin onko sieltä mahdollista ostaa osamaksulla ja pelkät linssit? Sankojahan minulla alkaa olla jo riittämiin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pokista reunoilla voi syntyä sellainen valokuvio linssiin, kun aurinko osuu pokaan. Ellet tarkoita muuta systeemiä. Ota linssiin tummennus, siis hieman, jos se auttaa? Tai sitten päälle aurinkosuoja? Minulla linssiin jossa on naarmuuntumisen esto, tuli jo naarmu, tosin pieni. Onko linsseissäsi naarmuuntumisenestoa?? Ja puhdistatko linssejä millä aineella? Mieto saippua tai sitten liikkeestä puhdistusaine, pehmeää paperia ja linssiliina.
On totta että aika rimpuloita nykyään myyvät! Koska kehykset ovat huteran oloiset. Köyhille ikävä juttu, koska uusia laseja ei voi koko ajan ostaa! Itsekään en voi kuin harvoin. Samaa voisi sanoa vaatteista ja varsin pienikokoisia, muotia tarvitsevat kaikenkokoiset.
Entä aiheuttaako se valo sinulle mitään aurallista migreeniä jossa ei ole särkyä? Valoshow voi siihenkin viitata. Tosin tajusin että puhut linssien ongelmasta. Eli ne eivät ole hyvälaatuiset ja kestävät.
Sangat ovat hyvin sirot, ei osu niihin aurinko. Kaikenlaiset kovapinnoitteet on ihan vakiona. Tummennusta en halua, sitä varten on omat aurinkosilmälasinsa tarpeen mukaan.
Mitenkähän tätä nyt selittäisi... Kysymys on korkeataitelinsseistä eli käsittääkseni materiaali on puristettu kasaan useammasta muovikerroksesta että likinäköisen linssistä saadaan mahdollisimman ohut ja kevyt. Epäilen että nämä kerrokset jotenkin irtoilevat toisistaan että linssin SISÄLLE muodostuu tuollainen kirottu viivakuvio kuin joissain laseissani on ollut. Sitä en tiedä mistä se revontulikuvio johtuu mikä on ollut joissakin laseissa jo alusta asti - parit olen palauttanutkin netissä laseja myyvälle firmalle takaisin.
Ne ristiviivakuviot on toinenkin henkilö nähnyt kun laseja olen esitellyt hänelle. Revontulikuvio on kinkkisempi sillä sitä ei huomaa kuin todella perusteellisen tarkastelun jälkeen, ja siksi sieltä yhdestä liikkeestä yritettiin aikoinaan jopa palauttaa minulle lasit takaisin kun ne laitoin valituksen kera heille.
Sekä ristiviivat että revontulikuvio jos linsseistä löytyy, lopputulos on se että kun auringonvalo ja (pahempana) kauppaliikkeiden kattovalot yms. sattuvat osumaan linssiin tietyssä kulmassa niin se luo joko vaakasuorat valoviivat näkökenttään tai sitten valo siroutuu ällöttävällä tavalla valaistujen kohteiden ympärille valohunnuksi. Nyt kun tällä hetkellä käytössä olevissani laseissa ongelma on vain toisessa linssissä, voi eroa normaaliin linssiin vertailla sulkemalla se silmä jonka edessä se kehno linssi on. Olenkin miettinyt että jos vaihdattaisi jollain optikolla sen paskan linssin. Ottaa vaan päähän että nämäkin lasit ovat olleet vasta puoli vuotta käytössä!
Se miksi olen ostellut halpaliikkeistä laseja johtuu siitä että olen aika epäileväinen sen suhteen että missään olisi nykyään sen parempaa kamaa. Nämä halpaliikkeethän toitottavat että heidän linssinsä tehdään ihan asiallisissa paikoissa ja ovat ihan normaaleita linssejä.
Koko elämäni ajan olen putsannut lasit aina astianpesuaineella, nykyään vieläpä laimennetulla sellaisella. Nuoresta jonnekin 2000-luvulle EN IKINÄ havainnut linssien kuluvan ja muuttuvan mitenkään, korkeintaan tuli naarmuja, mutta tämä ihmeellinen viivoittumisilmiö ja revontulet on ollut riesana jostain 2000-luvun loppupuolelta asti.
Muutamat ikivanhat lasit ovat vieläkin ihan käyttökelpoisia, en vaan tee niillä mitään kun niiden arvot eivät enää sovi.
Elikä jos minä nyt menen joltain isolta optikolta hakemaan vaikka vaan sen yhden ainoan linssin ja sekin on 6 - 12 kk kuluttua paska, niin sitten varmaan lentää kyllä jo kakkulat seinään... Kertakaikkiaan.
Silmäasema. Erittäin hyvä palvelu mm. Asematunnelin liikkeessä.
Laadukkaat linssit, kestävät käyttöä.
"linsseihin on muodostunut ihmeellinen viivojen ristikkäiskuvio"
Niin kutsuttu häikäisysuojapinnoite, josta ei ole mitään muuta kuin harmia. Se on oletuksena, joten sinun pitää pyytää, että sitä ei ole, eli linssi on kovapintainen.
Teknisten tutkimusten mukaan kalliit ja halvat linssit erottaa toisistaan hinta. Kalliiden linssien myyjillä on tapana valehdella niiden ominaisuuksista ja voi ne raastupaankin haastaa valehtelustaan.
Olisikohan se syypää sitten häikäisysuoja... Käsittääkseni se on minulla ollut iät ajat laseista laseihin, ja kunnollisiakin laseja on ollut joissa tällaista ristikkäisyyttä ei ole tullut. Ekat siitä kärsineet ostin varmaan joskus 2006 jos oikein muistan. Siitä eteenpäin onkin sitten ollut yhtä "riemua". Parit lasit on olleet jotka eivät ole muuttuneet miksikään, mutta olivat muuten huono ostos kun ovat niin halvatun RUMAT ettei niitä kehtaa pitää...