World invasion

jumankekka..

Menee hiukka ohi aiheen, mutta ostin joku aika sitten Prismasta scifi-videoleffan (DVD): "World Invasion: Battle Los Angeles. No sehän ei toiminut kuin alun, eli vajaan puoli tuntia, testattiin kolmella eri tietokoneella pari niistä erityisen tehokkaita ja useammalla katseluohjelmalla. Palautettin puotiin ja siellä todettiin, että tökkii, uusi video annettiin tilalle, ainoa positiivinen seikka tässä uudessa korvausvideossa oli, etä se toimi liki kymmenen minuuttia pitemmälle ja sitten kaatoi katseluohjelman. Ei kai tämän aivan näin pidä olla? Eikä tämä edes ole ensimmäinen kerta, kun nämä "tarjousvideot" tökkivät ja jumittavat koneita. ohje kuitenkin kaupoissa on, että videoita ei vaihdeta(kopioinnin pelon takia), mutta kyllähän tämäkin ongelma on, että ostetut videot eivät toimi!

Tuli ostettua samalla reissulla silloin aluksi useampiakin dvd-videoita, tosi halpojakin, ne taas toimivat kaikki, paitsi tämä sci-fi, jota ei nyt sitten tullut nähtyä, hieman harmittavaa. Ei jaksaisi kaupassa kovin monasti juosta vaihtamassa, jos liikkeen koko erä näitä on pilallisia.

Onko DVD-:n tuotanto siirtynyt johonkin halpamaihin, missä tehdään, vähän mitä sattuu ja ne tuotteet toimii, jos toimii?

4

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scifisti1977

      Hmm..parasta varmaan katsella ihan DVD-soittimella eikä tietokoneella. Luulis toimivan siten.

      • Hmm...

        Eiköhän niissä soittimissa ole jokseenkin samanlainen rakenne kuin tietokoneiden dvd/blue ray asemissa?

        TV taas on semmoinen laite, että se tuli lahjoitettua pölyä keräämästä kierrätykseen jo muutama vuosi ennen digikauden alkua. Aivan viime aikoihin asti pärjännyt oikein hyvin tietokoneiden ja ison näytön kanssa.


      • Scifisti1977
        Hmm... kirjoitti:

        Eiköhän niissä soittimissa ole jokseenkin samanlainen rakenne kuin tietokoneiden dvd/blue ray asemissa?

        TV taas on semmoinen laite, että se tuli lahjoitettua pölyä keräämästä kierrätykseen jo muutama vuosi ennen digikauden alkua. Aivan viime aikoihin asti pärjännyt oikein hyvin tietokoneiden ja ison näytön kanssa.

        Mulla ainakin on aina dvd:t tökkinyt tietokoneella. Siksi katson aina dvd-soittimella. Parempi niin ja varmasti aina toimii. Ellei sit ole tosi naarmuuntunut tai jopa rikkinäinen levy.


    • 15+15

      Levyn tietyt kopiointisuojaukset saattaa olla ongelma tietokoneella levyä toistettaessa varsinkin vanhemmilla toisto-ohjelmilla, jotka ei kyseistä suojausta ymmärrä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4292
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3493
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3384
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2910
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      30
      1766
    Aihe