Kerronpa teille yhden asian...

sosionomi.

Arvatkaapa työttömät yksi asia. Aion lähteä mieheni kanssa etelän lomalle Kreikan saaristoon. Meidän ei tarvitse ilmoittaa kenellekkään missä olemme. Näin me teemme melkein joka vuosi. Kun on vakivirka ja tuota palkkaakin on, niin elämään tulee lisää mahdollisuuksia, Kuinka monella teistä esimerkiksi on edes autoa? Te olette köyhiä työttömiä penninvenyttäjiä, mutta minulla on vakivirka ja palkka juoksee. ja te joudutte tottelemaan meitä koska jos ette tottele, me annamme teille karenssia... Te ette voi kieltäytyä määräämistämme töistä/kursseista. Toimenpiteestä kieltäytyminen johtaa karenssiin... tuskinpa sitäkään sitten haluatte?

210

3557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtön-n-55

      Voi työtönkin olla 6 päivää ulkomailla, ja me kävimme mieheni kanssa Latviassa viime syksynä. Sitäpaitsi meillä on myös auto (mieheni on eläkeläinen)

      • sääli köyhää

        No eipä moni työtön ulkomaille voisi matkustaakaan, työttömän tuet siis työmarkkinatuki ja asumistuki eivät usein riitä, vaan minimitoimeentulon saamiseksi täytyy hakea vielä toimeentulotukea, jolloin elämiseen jää kohtuullisten asumismenojen (vuokra/vesi/sähkö) jälkeen hieman yli 400 euroa kuussa. Tällä siis maksetaan kaikki menot noiden mainittuja lukuunottamatta siis ruoka, vaatteet, kodintavara, huonekalut, hygienia, netti ja puhelinkulut, lehdet, matkakulut, harrastukset, kodintekniikka ym. ym. Kun katsoo nykyistä ruuan hintaa, se yksin vie jo suurimman osan rahoista. Enpä kadehdi ihmistä jonka työtä on selvitä arjesta penneillä.

        Kaiken lisäksi veronpalautus katsotaan tuloiksi ja summa vähennetään toimeentulotuesta. Ei siis joulurahoja.

        Ei saa 13 kuukauden palkkaa eli kesälomarahoja, jotka jokainen työssäkäyvä saa, ja joilla voi viettää hieman paremmin kesälomaa.

        Autoa käytännössä toimeentulotukiasiakas ei voi pitää sillä vaikka auton olisi ostanut ennen työttömyyttä, vakuutusmaksut, käyttömaksut, katsastusmaksut, huoltokulut, polttoaine- ym. maksavat niin paljon ettei niihin runsaan 400 euron kk-tuloilla voi olla varaa.

        Ja toisin kuin kuvitellaan reilu 400 eurolla ei juopotella lähiöbaareissa. Koska raha ei riitä edes kunnon elämiseen, miten se riittäisi vielä olueen? Eikä auta sekään että työttömät kaverit tarjoavat kun saavat korvauksen ja sinä maksat sitten kun sinä sen saat. katsos kun se 400 euron kuukausiraha ei siitä kasva, vaikka sitä lainaa muille. Kukaanhan ei rahoita toisten juomisia ilman että joutuu itse vastaavasti maksamaan. Sehän olisi jo sosiaalipoliittinen ikiliikkuja.

      • Anonyymi

        vuodessa on 12 kk, ei 13 kk

      • Anonyymi
        sääli köyhää kirjoitti:

        Töitä,töitä pitää sinun tekemän, mistä kuvittelet muuten saavasi eläkettä!? Kun se aika koittaa.
        Minä nääs alotin työnteon jo pikkulapsena syksyisin naapurin perunapellolla kuokkien. Viikon työstä sai 5 markkaa rahaa, raskaasta työstä! Kaikki koulusta kesälomat käytettiin , lapsenlikkana, ja mustikoita noukkien perheelle ja syksyisin sienimetsään , puolukkaan ja vielä myyntiinkin. Oulun korkeudella käytiin poimimassa lakat.
        12 vanhana kaitsin sisaren 3 lasta ja illaksi viidestä yhdeksään kioskilla töissä. Näistä nuorena tehdyistä töistä tosin ei kertynyt eläkettä, mutta käyttörahaa omiin menoihin kylläkin 12 lapsisessa perheessä kun ei ollut jakaa vkon loppu rahoja elokuviin tai muihin menoihin.
        Kun sitten 15 vanhana 1970 läksin töiden perässä (suomessa kun oli työttömyyttä) vanhempien sisarusten jäljessä Ruotsiin töitä hakemaan, vierähti 11 vuotta ja perheenperustaminen 2 lasta ja eläkettä sieltäkin kerryttäen muutimme takaisin suomeen vain kohdataksemme 1992/3 laman ja konkurssin ja 1.5 miljoonan velan joita 10 vuotta maksaen, vihdoin niskalimassa töitä tehden jopa 3 eri työtä jäi nukkumiselle ehkä 4-6 tuntia kaikki maksettu pois.
        Ei tullut pankit tai valtio silloin apuun.
        Huvittaa tuo yrittäjien pentikäinen joka maksattaisi kaikki valtiolla!!?? Nyt corona aikana, ja vielä kokoomus kiljuu naama punaisena kuinka hallitus on ottanut velkaa. En tiedä onko näillä kok laisilla mitään järkeä päässä, tai tj yrittäjillä yleensä.
        Mitä isot edellä sitä pienipalkkaiset perässä!! Eli ,
        Nyt jopa aikuiset ovat oppineet käyttämään kaikenlaiset tukipalvelut joten töitä ei edes haluta tehdä tai edes etsiä. Ja näin heidän omat jälkipolvensakin oppivat, ettei töitä tarvi tehdä.!!??
        ?????!!!!!!

        Kuule sosiaalituilla elelijä,, mees etsimään töitä, etkö ole kuullut TYÖVOIMA PULASTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma jutska, yrittäjien kok pentikäinen maksattaa veronmaksajilla 5 tuet valtion kirstusta, jopa semmosillekin, jotka jo valmiiksi konkurssikypsät yrittäjät. Pidetään väkisin pystyssä velkoineen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töitä,töitä pitää sinun tekemän, mistä kuvittelet muuten saavasi eläkettä!? Kun se aika koittaa.
        Minä nääs alotin työnteon jo pikkulapsena syksyisin naapurin perunapellolla kuokkien. Viikon työstä sai 5 markkaa rahaa, raskaasta työstä! Kaikki koulusta kesälomat käytettiin , lapsenlikkana, ja mustikoita noukkien perheelle ja syksyisin sienimetsään , puolukkaan ja vielä myyntiinkin. Oulun korkeudella käytiin poimimassa lakat.
        12 vanhana kaitsin sisaren 3 lasta ja illaksi viidestä yhdeksään kioskilla töissä. Näistä nuorena tehdyistä töistä tosin ei kertynyt eläkettä, mutta käyttörahaa omiin menoihin kylläkin 12 lapsisessa perheessä kun ei ollut jakaa vkon loppu rahoja elokuviin tai muihin menoihin.
        Kun sitten 15 vanhana 1970 läksin töiden perässä (suomessa kun oli työttömyyttä) vanhempien sisarusten jäljessä Ruotsiin töitä hakemaan, vierähti 11 vuotta ja perheenperustaminen 2 lasta ja eläkettä sieltäkin kerryttäen muutimme takaisin suomeen vain kohdataksemme 1992/3 laman ja konkurssin ja 1.5 miljoonan velan joita 10 vuotta maksaen, vihdoin niskalimassa töitä tehden jopa 3 eri työtä jäi nukkumiselle ehkä 4-6 tuntia kaikki maksettu pois.
        Ei tullut pankit tai valtio silloin apuun.
        Huvittaa tuo yrittäjien pentikäinen joka maksattaisi kaikki valtiolla!!?? Nyt corona aikana, ja vielä kokoomus kiljuu naama punaisena kuinka hallitus on ottanut velkaa. En tiedä onko näillä kok laisilla mitään järkeä päässä, tai tj yrittäjillä yleensä.
        Mitä isot edellä sitä pienipalkkaiset perässä!! Eli ,
        Nyt jopa aikuiset ovat oppineet käyttämään kaikenlaiset tukipalvelut joten töitä ei edes haluta tehdä tai edes etsiä. Ja näin heidän omat jälkipolvensakin oppivat, ettei töitä tarvi tehdä.!!??
        ?????!!!!!!

        Kokoomus ajaa vain hyväosaisten ja yrittäjien asioita, leikkaavat pienituloisilta, kuten tekivät viimehallitusvastuussa ollessaan persujen ja kepun kera 2015-2019. Pahin painajaishallitus ikinä tämä kolmikko oli. Kyykytti sairaanhoitajia, poliiseja, kuntatyöläisiä viemällä lomarahoistakin -30%. Kaikki muut eläkeläiset, opiskelijat ,työttömät saivat kärsiä. Tutkimustyöstä koulutuksesta leikkasi kokoomuksen sanni von lasoska 2 miljardia, ammattikoululaiset eivät saaneet lähiopetusta, kun ei ollut enää rahaa palkata opettajia a.kouluihin. voi hyvää päivää miten sotkivatkaan suomen asiat taxi uudistus oli katastrofi ym.ym.terrafamet.....lista on pitkä kiin nälkä vuosi kok orpo soinin .persu sipulin kepu leikkaajat

        Kokoomus, persut, kepu hallitus 2015 -19 on ollut pahin hallitus ikään , tosi painajainen suomelle.

        Onneksi nämä tampiot ( kok, persut) eivät ole nyt hallituksessa tälläisenä koronapandemia aikana puikoissa. Vaan oppositiossa, minne kuuluvatkin, valeutisinaan.. Muutenhan pienituloiset palkansaajat joutuisivat kärsimään näiden toimista.
        Ja hs n tekemät kallupit joutaa omaan arvoonsa, porvarien kannattajalehtinen.

        Melkoisen epätoivoista öyhötystä, jopa omatkin hylkäämässä marinin eikä ihme, pelkkää rötöstelyä ja kohuja viikosta toiseen. Edes kepulit ei tuoneet aktiivimallia mutta demarit tuo ja kepittää työttömiä soikein olan takaa. Samaan aikaan aikovat ottaa paperittomat matut pysyvästi elätettäväksi ja ennätysmäärä uusia, muualla lopetetaan elintasopakolaisten ottaminen ja laitetaan entisetkin pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule sosiaalituilla elelijä,, mees etsimään töitä, etkö ole kuullut TYÖVOIMA PULASTA.

        Kokoomuksen poppoo tekee hyvinvointialuetta yksityisille terveysjäteille yrittäjille taaas, orpon mielipuuhaa jakaa palvelusetelit ja kelakorvaukset valtion eli veronmaksajien pussista.
        Ja lopettaa julkiset terveyskeskukset....
        Voihan helavatta näitä porvareita, köyhät kyykkyyn kuten 2015 orpon hallituskaudella persusten ja kepun sipulin yrityspääministerin aikana:/

        Sisarpuolue demarit aloitti jo tuomalla aktiivimallin. Joskus sentään edustivat työläisiä, kokkareet olleet aina vain rikkaiden asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töitä,töitä pitää sinun tekemän, mistä kuvittelet muuten saavasi eläkettä!? Kun se aika koittaa.
        Minä nääs alotin työnteon jo pikkulapsena syksyisin naapurin perunapellolla kuokkien. Viikon työstä sai 5 markkaa rahaa, raskaasta työstä! Kaikki koulusta kesälomat käytettiin , lapsenlikkana, ja mustikoita noukkien perheelle ja syksyisin sienimetsään , puolukkaan ja vielä myyntiinkin. Oulun korkeudella käytiin poimimassa lakat.
        12 vanhana kaitsin sisaren 3 lasta ja illaksi viidestä yhdeksään kioskilla töissä. Näistä nuorena tehdyistä töistä tosin ei kertynyt eläkettä, mutta käyttörahaa omiin menoihin kylläkin 12 lapsisessa perheessä kun ei ollut jakaa vkon loppu rahoja elokuviin tai muihin menoihin.
        Kun sitten 15 vanhana 1970 läksin töiden perässä (suomessa kun oli työttömyyttä) vanhempien sisarusten jäljessä Ruotsiin töitä hakemaan, vierähti 11 vuotta ja perheenperustaminen 2 lasta ja eläkettä sieltäkin kerryttäen muutimme takaisin suomeen vain kohdataksemme 1992/3 laman ja konkurssin ja 1.5 miljoonan velan joita 10 vuotta maksaen, vihdoin niskalimassa töitä tehden jopa 3 eri työtä jäi nukkumiselle ehkä 4-6 tuntia kaikki maksettu pois.
        Ei tullut pankit tai valtio silloin apuun.
        Huvittaa tuo yrittäjien pentikäinen joka maksattaisi kaikki valtiolla!!?? Nyt corona aikana, ja vielä kokoomus kiljuu naama punaisena kuinka hallitus on ottanut velkaa. En tiedä onko näillä kok laisilla mitään järkeä päässä, tai tj yrittäjillä yleensä.
        Mitä isot edellä sitä pienipalkkaiset perässä!! Eli ,
        Nyt jopa aikuiset ovat oppineet käyttämään kaikenlaiset tukipalvelut joten töitä ei edes haluta tehdä tai edes etsiä. Ja näin heidän omat jälkipolvensakin oppivat, ettei töitä tarvi tehdä.!!??
        ?????!!!!!!

        Hölmöhän ne työt tekee, viisas pääsee vähemmällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule sosiaalituilla elelijä,, mees etsimään töitä, etkö ole kuullut TYÖVOIMA PULASTA.

        Töihin siitä, karpelat, soinit, nurmet ja muut veronmaksajien rahoilla loisijat!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töihin siitä, karpelat, soinit, nurmet ja muut veronmaksajien rahoilla loisijat!!

        Kyllä sosiaalivirkailijoilla pitää olla rahaa. Koska silloin heillä on varaa käydä lomamatkoilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töihin siitä, karpelat, soinit, nurmet ja muut veronmaksajien rahoilla loisijat!!

        Soini oli Persu. Hän kuului puolueeseen jota työttömät äänestävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule sosiaalituilla elelijä,, mees etsimään töitä, etkö ole kuullut TYÖVOIMA PULASTA.

        Käypä ihan huviksesi töitä etsimään niin huomaan tosiaan miten pitkään saat etsiä töitä. On se helpottaa huudella menkää töihin.
        Tuu sitten sanoo miten nopeasti sait töitä.
        Oletko valmis muuttamaan paikkakunnalta kun asuntosi menee puoleen hintaan ja velkaa jää. Ym...

    • Hah hah haa...!

      Olen käynyt monesti ulkomailla mutta en ole vain kertonut siitä teille! ;)

      • sosionomi.

        tiesitkö että jos jäät tuosta kiinni, voit menettää tukesi..

      • KivojaReisuja

        Työkkäri maksaa 3 kk matkan ulkomaille työnhakua varten. Pitää vain esittää todistus työhaastattelusta.
        Kysykää.

      • KivojaReisuja

        Vain tyhmä maksaa matkansa itse.

      • Anonyymi

        kuka siis maksa?

    • Säälin sinua

      Sulla täytyy tuossa hohdokkaassa elämässäsi ja vakivirassasi kuitenkin olla hirveän paha olo, kun täällä pitää käydä ilkkumassa ja vakuuttamassa, että elämäsi on parempaa kuin joidenkin muiden. Onko elämäsi niin sisällyksetöntä ja tyhjää, että saat tyydytystä vain vakuuttelemalla, että elämäsi olisi parempaa kuin joidenkin muiden elämä?

      • ?

        Niinpä, ihmetyttää mikä on "sosionomin" avautumisen syy.Aivan turha juttu ja typeräkin vielä. Toivottavasti osuu yksi Keikan lakoista kohdallesi,näin pikkusielu minäkin olen.

      • ?
        ? kirjoitti:

        Niinpä, ihmetyttää mikä on "sosionomin" avautumisen syy.Aivan turha juttu ja typeräkin vielä. Toivottavasti osuu yksi Keikan lakoista kohdallesi,näin pikkusielu minäkin olen.

        Ja työtön ja tyhmä kun olen, niin väärinhän kirjoitin, piti olla Kreikan.

      • Älä suotta

        sääli,koska aloittaja on oikeassa ja sinä olet vain kateellinen reppana.
        Töitä et viitsi ottaa vastaan,mutta jaksat kuitenkin narista sitä "Ei mulla oo varaa"-virttä,kun työssäkäyvällä duunarilla ja virkamiehellä on varaa ostaa se makuviili S-marketista.

      • Säälin nyt sinuakin
        Älä suotta kirjoitti:

        sääli,koska aloittaja on oikeassa ja sinä olet vain kateellinen reppana.
        Töitä et viitsi ottaa vastaan,mutta jaksat kuitenkin narista sitä "Ei mulla oo varaa"-virttä,kun työssäkäyvällä duunarilla ja virkamiehellä on varaa ostaa se makuviili S-marketista.

        Nyt kyllä sinun loanheittosi osui omaan nilkkaasi. Mutta minä en periaatteessakaan pysty hyväksymään aloittajan kaltaisija kiusaajia. Ennen oli koulukiusaajia, sitten typaiikakiusaajia ja nyt nettikiusaajia. Osalla se oma elämä ja sen lämmitys taitaa perustua siihen, että saa kiusata jotakuta toista.

    • mitäuuttaoli?

      Ei maksa kuin edestakaiset lentoliput jos Espanjassa vaikka Malagan suunnassa käy heh.. noin 300e summa jos haluaa vaikka kuukauden tai parinkin loman siellä.

      Mutta en tykkää Espanjasta, enemmän pidän Texasin kuivasta kuumasta kun on parempaa allergisille..

      • sosionomi.

        mutta mistä saat rahaa matkusteluun...? ei sinulla ole työtä

      • etelä kutsuu
        sosionomi. kirjoitti:

        mutta mistä saat rahaa matkusteluun...? ei sinulla ole työtä

        Hyvin sitä korvauksilla pärjää, sossusta huijataan osa. Voi vaikka koko kesän olla ulkomailla, nakittaa vain ystävän suomessa postittamaan hakemukset kelaan ja sossuun!

      • Come Undone
        etelä kutsuu kirjoitti:

        Hyvin sitä korvauksilla pärjää, sossusta huijataan osa. Voi vaikka koko kesän olla ulkomailla, nakittaa vain ystävän suomessa postittamaan hakemukset kelaan ja sossuun!

        Nehän voi lähettää netistä jos olet juuri silloin ulkomailla! ;)

      • Anonyymi
        sosionomi. kirjoitti:

        mutta mistä saat rahaa matkusteluun...? ei sinulla ole työtä

        Rahaa työttömille annetaaan roppakaupalla asumistuki kattaa miltei koko vuokran ja omavastuun saa takaisin tt tukena ei ketään haluakaan tehdä töitä hallitus ei tiedä kuinka hyvin ne lykkii työttömille rahaa.Työeläkeläiselle jää käteen 300 euroa sillä pitäis elää.

        Hahah, kaikki eläkkeet isommat kuin peruspäiväraha ja lisöksi saa samat tuet kuin työttömätkin jos tarvitsee. Ahneille sijoittelijoille ne asumistuet menee, vuokrasääntely takaisin niin ei edes tarvitse asumistukia.

    • vertaa.

      Sosionomin palkka 3600 eur/kk
      vrt
      Lentäjä 10.000 eur/kk
      Lakimies 5000 eur/kk

      • eläkepalkka

        Joo, naapurin jätkä jäi eläkkeelle 47 vuotiaana RVL.ta. Eläke on reippaasti korkeampi kuin hänen akkansa palkka, joka toimii hoiturina. Kyllä evp helikopterilentäjän elo eläkeläisenä on niukkoo.

      • ymmyrkäinen

        Missä sosionomi (AMK?) saa tuollaista palkkaa?

      • hähää!
        ymmyrkäinen kirjoitti:

        Missä sosionomi (AMK?) saa tuollaista palkkaa?

        Varmaan kuule siellä suojatyöpaikassaan työkkärissä.Ja kohtuuhyvää palkkaa vastaan saa vielä vittuilla ihmisille.

    • Valkoinen hetero

      Kreikkahan onkin tunnettu homojen lomapaikka, sopii siis teille hyvin.

    • onko hyvä olla?

      Sinuna en kehuskelisi,ainakaan isoon ääneen,vakivirallasi ja sosionomin koulutuksellasi tai voithan sen tietty tehdä,mutta.....

      Se on hienoa että olet saanut vakiviran työttömien ja muun roskasakin kyykyttäjänä.
      Mutta etpä ole itsekään tuon työttömän roskasakin yläpuolella - ainakaan hirveän paljoa.Oikeasti olet paskassa duunissa paskalla palkalla ja paskalla koulutuksella.
      Ja se johtuu ainoastaan siitä,että käytyäsi 3 vuotta lukiota,ei tuo kolmen vuoden pänttääminen riittänyt kirjoituksissa muuta kun hikisiin Ceen papereihin.Niillä et sitten päässyt haluamaasi tiedekuntaan yliopistolle,joten vaihtoehdoiksesi jäivät puolen vuoden talouskoulu (minkä jälkeen olisit päätynyt nälkäpalkalla kaupan kassalle osapäiväiseksi) tai ammattikorkeakoulu (sinnehän kaikki huonot arvosanat YO-kirjoituksissa saaneet päätyy).
      No,koska ylpeytesi ei antanut periksi mennä talouskouluun rahvaan joukkoon,olethan sentään ylioppilas,hakeuduit ammattikorkeaan lukemaan sosionomiksi,jokai ei muuten ammattina ole lähihoitajaa kummempi,ja olet reittä pitkin saanut alipalkatun koiranviran työkkäristä.
      Että kivat sulle ja koulutukselles.olet täysi nolla!

    • Sanoisin että...

      Kaksi on turhaa tässä ketjussa. Toinen on työttömyystuet ja toinen on niitä jakavat virkamiehet. Kyllä tekevälle töitä löytyy eikä pummeja kannata tukea.

      • kysymys.

        Paljonko virkailijoiden palkka on? Käsittääkseni ketjun aloittaja tienaa jotain 3600 eur/kk

      • hi-hii-hii

        Tämän kirjoittajan kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä.Ja myös aloittajan.

        En ymmärrä,miksi näiden työtävieroksuvien pitkäaikaistyöttömien eli pummien pitäisi vielä saada kaiken sen hyysäämisen ja kadehtimisen jälkeen matkustella ilman minkäänlaista velvoitetta ilmoittaa menemisistään ja matkoistaan.Jos yhteisestä pussista maksetut etuudet,tuet ja sossun rahat nostetaan kuukausittain tekemättä mitään,olisi edes ilmoitusvelvollisuus matkasta viranomaisille kohtuullinen korvaus veronmaksajien rahojen tuhlaamisesta turhuuksiin.
        Olen usein kuullut työttömän suusta virren "Ei mulla oo varaa".No,ei ne tuet ja etuudet suurensuuria ole,eikä ole tarkoituskaan,mutta voisivatko nämä lutvehtijat jo vihdoin ruveta ymmärtämään työnteon merkityksen?

      • Anonyymi
        kysymys. kirjoitti:

        Paljonko virkailijoiden palkka on? Käsittääkseni ketjun aloittaja tienaa jotain 3600 eur/kk

        Koko ikäni oon ollut pienipalkkaisella alalla töissä eläke puhtaana kuukaudessa 970e ei saada mitää toimeentulotukea.

    • Sossunelätti;)

      Siis mihin lakiin tää perustuu, että sossunelätin pitää muka ilmottaa ulkomaanmatkoistaan sossuun? En oo IKINÄ kuullut vastaavaa, muuta kun Turussa. Muualla sellasia ei kysellä, eikä ne sossuille kuulu. Toisaalta Turussa tarvii toimeentulotukihakemukseen laittaa myös virkaote, joka on siis täysin turhaa rahanmenoa, kun sossu saa ne tiedot Kelaltakin.

      • mitense menee

        Eikös nyt oo tulossa muutos että työtön saisi olla ulkomailla jos "on silti työmarkkinoiden käytettävissä"

    • Sossunelätti;)

      Joo, työmarkkinatuki on eri juttu, mutta tuo toimeentulotuki Turussa ihmetyttää. Tuntuu aika vanhoilliselta ja oudolta, enkä usko että sosiaalikeskuksella on todellisuudessa oikeutta urkkia matkatietoja yms.

      • Sanoisin että...

        Yksityisyyden suoja on Suomessa vahva. Tuskin sossu noita tietoja saa. Kyse onkin siitä, ettei normaali suomalainen hyväksy pummeja. Täällä ei koskaan ole ollut kiinostusta ihmisen seksuaaliseen tai uskonnolliseen suuntautumiseen, ihonväriin tms. kunhan hoitaa hommansa. Suomalaiset halveksivat, syystä, ihmisiä jotka eivät tee omaa osuuttaan yhteiskunnassa.

        Minä halveksin myös niitä poliitikkoja, jotka mahdollistavat näiden pummien elämän minun rahoillani. Samaa roskasakkia, joka elää minun ja sinun kustannuksellasi.

      • tätämieltä.
        Sanoisin että... kirjoitti:

        Koko KELA systeemi voitaisiin lakkauttaa. Kansalaispalkka olisi parempi

      • ääliö!
        tätämieltä. kirjoitti:

        Koko KELA systeemi voitaisiin lakkauttaa. Kansalaispalkka olisi parempi

        Et ole vissiin saanut Kelalta riittävästi tukia ja etuuksia ja olet siksi Kelan lakkauttamisen puolesta.

    • All you need is love

      Jeesus sanoo ettei rahalla ole väliä. Rakastakaa lähimmäisiänne, jotka ovat tasa-arvoisia

      Jesus is everything!

    • juuh..

      "Arvatkaapa työttömät yksi asia. Aion lähteä mieheni kanssa etelän lomalle Kreikan saaristoon. Meidän ei tarvitse ilmoittaa kenellekkään missä olemme. Näin me teemme melkein joka vuosi. Kun on vakivirka ja tuota palkkaakin on, niin elämään tulee lisää mahdollisuuksia, Kuinka monella teistä esimerkiksi on edes autoa? Te olette köyhiä työttömiä penninvenyttäjiä, mutta minulla on vakivirka ja palkka juoksee. ja te joudutte tottelemaan meitä koska jos ette tottele, me annamme teille karenssia... Te ette voi kieltäytyä määräämistämme töistä/kursseista. Toimenpiteestä kieltäytyminen johtaa karenssiin... tuskinpa sitäkään sitten haluatte?"

      Ensinnäkin en usko että olet nainen. Naiset eivät kirjoita noin tyhmiä, syrjäytyneet teinit kyllä. Naimisissakaan tuskin olet, sillä ikäsi ei voi olla yli 18v. Toisaalta noin tyhmää puhetta en ole koskaan kuullut työpaikassani Turun yliopistossa, joten tuskin sielläkään olet, varsinkaan vakivirassa. Toisaalta yliopistossa ei ole enää virkoja vaan työsuhteita.

      • Anonyymi

        Etköhän luule vähän liikoja itsestäs?

    • Jaska.

      Mikä sinäkin olet arvostelemaan työttömiä. Taidat olla HUORA! Pthyi hitto soikoon mikä lehmä.

    • kysymys.

      Miksi et anna rahaa Zambiaan? Sielä on köyhiä paljon. Ja suomessakin on paljon köyhiä

      • niin se on

        Luulenpa ettei ko sosiologi viitsi antaa penniäkään Zambiaan, vaan istuu lämpimässä syöden rasvaista ruokaa ja piereskellen

    • on se niin

      Että työttömällä ei ole varaa matkustella.

    • ei ole.

      Sosionomien palkka on 3700 eur/kk. Onko se hyvä jos vertaa esim silmäkirurgiin?

      • ymmyrkäinen

        Suurin osa sosionomeista (AMK) ei pääse lähellekään 3700euroa kuukaudessa.

    • -sheriffi-

      Ihmettelen miksi vastaatte trollille. Tuo pelle rasvaa anustappiaan ja hekumoi teidän tyhmiä kommentteja ja hytkyy päätteensä äärellä.

      Aloitus on pelkkä säälittävä provo.

      • norjanpeikko

        Me varmaan vastataan trollille samasta syystä kun sinäkin.
        Oma anustappisi vaan on niin pystyynkuollut ettet pysty sitä enää edes rasvaamalla käyttöönottamaan,joten kouluttautumattomana moukkana katsot aiheelliseksi leikkiä "sivistynyttä" kommentoijaa Suoli24-palstalla.

        Hanki elämä tai mene hoitoon!

    • Noin.
      • HamillChumad.

        En usko että tuo demarien ehdotus toimisi. Se loisi vaan lisää työttömyyttä

      • työllisyys100
        HamillChumad. kirjoitti:

        En usko että tuo demarien ehdotus toimisi. Se loisi vaan lisää työttömyyttä

        TEM:n Takuutyöllisyys ohjelma takaa että kaikki työttömät saavat harjoittelupaikan; he tekevät töitä ilman palkkaa.

      • SDP, turku
        työllisyys100 kirjoitti:

        TEM:n Takuutyöllisyys ohjelma takaa että kaikki työttömät saavat harjoittelupaikan; he tekevät töitä ilman palkkaa.

        Demarit ovat kyllä ehdottaneet muitakin toimintamalleka.

    • matkusteleva

      Olen ollut muutaman kuukauden työttömänä välillä, ja kyllä me ollaan käyty Kreikassa, Unkarissa, Espanjassa jne. En edes tiennyt etten saisi matkustaa työttömänä ollessa??! Olen saanut siis sillon toimeentulotukea. Eikä ole ketään missään vaiheessa matkustelua kieltänyt. Työmarkkinatuesta ja siihen liittyvistä säännöistä en sitten tiedä.

    • Työkkärin Keisari

      Sait varmaan rintasi kohotettua ja nenäsi pystyyn ilmoittamalla asemasi mikä olet kreikkaan lähtiessäsi autoinesi? Parantaisi varmaan ilmapiiriämme maassamme kun jäisitte miehenne kanssa kokonaan kreikkaan heidän ylimmystönsä kanssa komentelemaan köyhempää kansannosaa?Mutta ette ilmeisesti mahdu heidän tulojaan tasaamaan,vaan teidän täytyy tulla kynimään vaivaista Suomea rahoistaan pystyäksenne taas matkustamaan sinne?

    • Tuottavassa työssä

      hah hah hah... siinä joku akateeminen matalapalkkaduunari kehuu kun pääsee käymään Kreikassa. Miltä nyt tuntuu kun tili on tyhjä ja loma ohi?

    • SannaJaJari

      Sosionomi on matalasti palkattu virka, johon apinakin on pätevä 2 vuoden opetuksella. Että tee sinä vaan töitä sillä 1700 euron nettokuukausipalkalla. Samalla meidän työtön lapsiperhe asustaa mukavasti uudessa aso-rivarissa ja ajaa 2008-mallin audilla : ) Lomamatkaankin on varaa kerran vuodessa. Hyvinvointiyhteiskunta on hieno asia.

      Rahaakin jää enemmän kuukaudessa käyttöön kuin ns. paskaduunareilla. Tuet rapsahtaa säännöllisesti tilille. Asumisen käyttövastike maksatetaan melkein kokonaan yhteiskunnalla. Autorahoituksen maksamme itse ja otamme aina neljän vuoden välein uuden auton rahoitussopimuksella. Loppuvelkaahan emme maksa koskaan pois.

    • vanha juttu!

      Näitkö paljonkin vaivaa kun kopioit tämän aloituksen tuolta Työ ja Opiskelu -osiosta?
      En toki ole se, joka tekstin sinne on laittanut, mutta tokko sinäkään olet se alkuperäinen provoilija? Eli oletpa välkky, osaat kopioida!

    • Love ja smile

      Miksi et arvosta rakkautta?

      • Kirkoton

        Tottakai kainsainvälinen hedonisti arvostaa rakkautta!

        Haleja pikkuisille :) Hymyä huuleen <3

    • sadface69

      Aktiivimallin myötä työttömien mahdollisuus matkustella vähenee, koska aina on oltava valmis työhaastatateluun

    • Työstäainapalkkaa

      Suomessa on pula palkanmaksajista. Työntekijöitä kyllä on.

    • nominomi

      arvaappa sosionomi mitä. kukaan ei oikeasti pidä sinusta. sinulla ei ole yhtään oikeaa ystävää. kaikki haluavat vain rahasi. ja jos menetät ne et ole yhtään mitään
      ja miehesi muuten todennäköisesti pettää sinua sillä ilman meikkejä olet kuvottava sekä ulkoa että sisältä.
      jonain päivänä kun olet yksi köyhistä ja maistelet halpaa kiljua kalliin sampanjan sijaan muistat kirjoituksesi suomi24 palstalle sekä matkat kreikan saaristossa.
      hauskaa Kreikanmatkaa!

    • Toopetttttti

      No ei siihen kreikan matkaan mitään huipputuloja tarvita. Sinne pääsee köyhäkin tyyppi,joten ei täällä kannata kehuskella kreikan reissuilla. Kukaan varoissaan oleva ei Kreikkaan tyydy vaan lähtee lomalle ihan muualle. Höööööö.

      • köyhäolet

        onko mielestäsi lentokoneessa istuminen tärkein asia matkan aikana

    • MatkailuAvartaa

      Vain köyhä ja tyhmä rasisti ei matkustele

    • Vaan voipipa sunkin matkustelut loppua. Noin koppava henkilö saa yleensä osuman omaan nilkkaan muodossa tai toisessa.
      Ei kaikkia kyllä edes kiinnosta matkailu eikä autoilu. Järki- ihminen ei pilaa ilmastoa huvin vuoksi.

      • Anonyymi

        aika monet matkustelee koska tietää että ne ilmastopuheet on virheellistä tietoa, tahallaan levitettyjä valheita

        ilmasto toki lämpenee, mutta ei ihmisen ansiosta.

        terveisin biologian opettaja

      • Anonyymi

        Vain pallinaama ei matkustele mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain pallinaama ei matkustele mihinkään.

        Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole varaa matkustella ja kenellä on, voi rahat käyttää järkevämmin. Ei tarvitse lapsiperheidenkään valittaa rahapulasta jos on varaa matkustella ulkomailla, miksi muiden veronmaksajien pitäisi se kustantaa. Suomessa on maailman suurimmat tuet lapsiperheille ja silti pitäisi saada lisää. Lentomatkailuun pitää laittaa saastevero todellisten päästöjen mukaan kun kerran autoilijoitakin verotetaan.

    • Anonyymi

      Khih, heeh, tirsk.

    • Anonyymi

      Raataa vuoden töissä, että pääsee viikoksi pariksi samaan lomakohteeseen muiden orjien kanssa. Suuri osa maksaa asuntoakin koko ikänsä ja stressiä pukkaa, ei sitten ehdi eläkkeelläkään rentoutumaan kun päätyy hautaan.

      Niin kauan kuin lahtarit rahastaa suurimman osan tuloista vuokrina tai lainanlyhennyksinä, ei työssä käynnissä tavallisella palkalla juuri järkeä ole. Vuokrat pitäisi olla kohtuullisia kuten 70-luvulla vuokrakaton aikaan, menkööt lahtarit töihin loisimasta toisten työllä. Asumistukiin menee miljardeja vuodessa ja suuri osa ulkomaille.

    • Anonyymi

      kreikan turismi on kalliimpaa nyt kuin ennen

      • Anonyymi

        Käytännössä Soinin kreikkatakuu johtivat siihen että turismibisnes pyörii entisellään

    • Anonyymi

      Internetin avulla voimme havaita, että maailma on täynnä egosentrisiä perverssejä, joilla ei elämässään ole mitään muuta tarkoitusta kuin toisten häpäiseminen ja keinottelu.

    • Anonyymi

      Itse olen työttöminä aikoina nimenomaan MATKUSTELLUT ja paljon, sillä eikös kotona istuessa vain hajoo pää? Nyt töissä käyvänä taas kaipaan sitä, kun oli oikeesti aikaa vaan lähteä. Kyllä niihin kaiken maailman kursseihin ehtii ja työkkäriin voi aina ilmoittaa olevansa vaikkapa sukulaisten luona ;)

      • Anonyymi

        Mistä saat rahat matkusteluun?

    • Anonyymi

      Kommenteissa natsien itkua

      • Anonyymi

        Natsiharhat valvottaa.

    • Anonyymi

      Vähänpä sinulla onkaan.

      • Anonyymi

        Nykyään rahalla keikaroidaan ja keimistellään

    • Anonyymi

      Toivottavsti saat koronan mukaasi, hauskaa lomaa.

      • Anonyymi

        Kreikassa ei ole Koronaa, vaan, italian pohjois-osissa

    • Anonyymi

      Tomuista, ei kannata.

      • Anonyymi

        Käypäs esim Zakynthoksella... upeita rantoja, luonto on ihana

    • Anonyymi

      Kreikassa käy nyt Koronankin aikaan ihmisiä

      Pitää vain olla negatiivinen koronatesti

      • Anonyymi

        Kesällä Finnair alkaa vaatimaan Covid-rokote-passia

    • Anonyymi

      Matkoilta saa mukavia muistoja, koronaa, sukupuolitauteja, värillisiä lapsia...

    • Anonyymi

      Hommaa mökki tai joku koira sieltä. Omaa omaisuutta saa käydä vahtimassa.

      • Anonyymi

        pitää ola covid passi

    • Anonyymi

      saatatte joutua karanteeniin 14 vrk

      • Anonyymi

        Covid-passin myötä karanteenia ei enää määrätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Covid-passin myötä karanteenia ei enää määrätä

        Riittää jos on negat testi

    • Anonyymi

      Hahaa, tunnen tämän aloittajan! enkä ihmettele tuota katkeraa sävyä kun hän on sellainen epävarma läski ja hänen "elämänkumppani" on käynyt vieraissa jo ainakin vuodesta 2012.

      • Anonyymi

        Onko koulutus sosiaalityössä?

    • Anonyymi

      Mee vaa ja älä tule takasin!

      • Anonyymi

        Se kuoli jo koronaan, ihosyöpään olisi kuollut kohta muutenkin.

    • Anonyymi

      En menisi aloittajana kauheasti keulimaan moponsa kanssa, teillä virastoissa siellä syrjäseudulla on pienet palkat. Terveisin kollegasi täältä Suomesta eli stadista.

      • Anonyymi

        aika yleinen sosionomin palkka on 3800 eur/kk

        riippuu tittelistä, millä teet työtä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika yleinen sosionomin palkka on 3800 eur/kk

        riippuu tittelistä, millä teet työtä

        sosionomeille raha on vain väline jolle he osoittavat sosiaalista ylemmyyttään

    • Anonyymi

      kyllä minä ainakin olen espanjassa talvella pitkiäkin aikoja eikä ilmoita kellekään, työttömyys anomuksen teen kerran kuussa puhelimella liittoon hyvin toimii.

    • Anonyymi

      Juokse sinä oravanpyörää ja ole pomojen komenneltavana. Olet luonteeltasi täysi paska.

    • Anonyymi

      En oo koskaan käynyt, mutta Turussahan juntteja asuu.

    • Anonyymi

      Parempi onkin tantta,että et kerro missä olet tai mihin menet. Meinaan,kun tossa virassa on varmaan paljon vihamiehiä ja naisia. Siinä se on hyvä esimerkki,kun akalle antaa valtaa,niin ei se muuta teekkään,kun käyttää sitä asiakkaitaan vastaan. Onhan se kyllä ymmärrettävää ,että ei voi antaa töitä,kun niitä ei ole.meinaan asiallisia töitä. Mutta annetaan karenssia,niitä löytyy. Eihän niille tantoille muuta opetetakkaan,kuin karenssin anto.

      • Anonyymi

        Jos työtön määrätään johonkin matalampiarvoiseen työhön (mainostenjakelu ym) hänen on mentävä siihen

        Ei työtön voi asettaa mitään mulle vähintään 5000 eur kuukaudessa ehtoa
        Koska silloin ei olisi työmarkkinoiden käytettävissä

        Juu, kaikki tukijullit ja muut yrittelijät määrättävä töihin tukien saamiseksi ja enintään peruspäivärahan verran 9€/päivä jos suorittavat työvelvoitteensa.

    • Anonyymi

      Kyllä oot mulkku mulkun virassa oikein kyrpä. Toivottavasti hai syö teidät siellä rannalla,mihin sitten menettekään. Ukon saa säästää,tuskin se on niin mulkku. Otan osaa.

      • Anonyymi

        Mikäs itse olet, joku tyhjätasku pelle

      • Anonyymi

        Mekää nyt jo hoitoon helvetin sekopäät.

    • Anonyymi

      Arvaapas mitä,"työllinen" ? Sinähän et juurikaan kenenkään karensseihin ja asioihin vaikuta, vaan pysyt ihan vaan siinä Bayerin lääkelinjastolla. Siitähän ei paljoa liikuta ja päällä on vielä hiostava Tyvekki ja muut kamat, eli kehu nyt sitten siitä etelänmatkastasi... Ja Kreikka taitaa tarkoittaa Airismaata ja H-veneen kanssa siihen Krampin ankkuripaikkaan kahdeksi yöksi, kuseksien pottaan ja syöden rokkaa retkikeittimessä lämmittäen. Nuo 2100 euron tulot eivät oikein riitä edes tuohon, joten H-veneen perämoottorikin on pitänyt myydä ja mikäli ei tuule, niin melotaan.
      Sitävastoin me työttömät painetaan työttömyyskorvauksilla, mitkä mullakin on 2600 euron entisistä tuloista ihan yhtä paljon, kuin sulla töitä tehden. Ei mun tarvitse lähteä Krampin ankkuripaikalle H-veneellä, mulla on moottorivene ihan vessalla ja lavuaarilla sekä keittimellä. Eli herää, nimittäin sun kirjoituksesi ulosanti on niin paskaa, että sitä ei kukaan Kreikan saaristoon lähtevä voi käyttää, kato eihän ne sua ymmärrä ! Nimittäin savonmurre ei ole vakio Kreikassa...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Halvemmallakin saa hyviä hotelleja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halvemmallakin saa hyviä hotelleja

        Aika harvalla työttömällä on varaa matkustaa espanjaan edes halpaan hotelliin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvalla työttömällä on varaa matkustaa espanjaan edes halpaan hotelliin

        Lapsiperheillä liikaa rahaa kun varaa matkustella jatkuvasti, mutta ne tuethan ovatkin Suomessa maailman suurimmat, samoin matuilla ja nekin matkustelee kotimaissaan, sinkuilla ei ole varaa töissäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsiperheillä liikaa rahaa kun varaa matkustella jatkuvasti, mutta ne tuethan ovatkin Suomessa maailman suurimmat, samoin matuilla ja nekin matkustelee kotimaissaan, sinkuilla ei ole varaa töissäkään.

        madud saa kotimaahan ilmaisen matkan

    • Anonyymi

      Vähän huono vinkki, oon työttömänä viettänyt aina kesät Kreikassa, kiitos Sinulle.
      Muista maksaa veros, suunnittelen jo seuraavaa matkaani.

      • Anonyymi

        Et siis ole työmarkkinoiden käytettävissä

        Tiedätkö että toimit rikollisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ole työmarkkinoiden käytettävissä

        Tiedätkö että toimit rikollisesti?

        Sopeutumisrahatkin pois jos matkustelee ulkomailla?

    • Anonyymi

      Jyräysnäkemyksiä.

    • Anonyymi

      Tasaarvoo, hautajaiskaavussa ei ole taskuja.

    • Anonyymi

      Eipä tarvi tuollaisia miettiä koskaan. Tein viisaan ratkaisu reilu 4vuotta sitten ja sijoitin rahaa bitcoin. Myin voitolla osan ja suurin "ongelma" on mitä teen voitto tuotolla? Ei tarvi miettiä saanko lähteä lomalle. Ei tarvi ilmoitella sossuun eikä työkkäriin. Eli aloittajalle tiedoksi vaan että "köyhät" kyykkyyn. Sä joudut tekemään töitä että pääset lomalle yms.. Mun ei tarvi tehdä.

      • Anonyymi

        Veikkaanpa että et ole bitcoin miljonääri. Olet oikeasti face-2-face kaupustelija. Tai joku ketjumyyntituotteiden myyjä, verkostomarkkinoija tms

        Säälittävää. Mutta nämä pellet luulee oikeasti olevansa menestyjiä

        Taidat itse olla. Oli miten oli, niin mun ei tarvi miettiä edes tuollaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat itse olla. Oli miten oli, niin mun ei tarvi miettiä edes tuollaista.

        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

    • Anonyymi

      Kun on hyvä palkka voi ostella kaikkea kivaa, asua hienossa talossa ja matkustella

      • Anonyymi

        Työttömissäon myös varakaita jotka nauravat kaltaisillesi öykkäreille.
        Mene duuniin niin saat haaskattua eelämäsi, minä keskityn elämään 24/7.

        T. Virallisesti pitkäaikaistyötön mutta oikeasti vapaaherra.

    • Anonyymi

      Kun on työtön, kerkeää tekemään, mitä haluaa

      • Anonyymi

        Työtön ei voi mennä elämysmatkalle kreikkaan
        Ja vaikkapa ajaa vesiskootterilla pienen saaren hiekkarannalle ja snorklailla sen rantavesissä simpukoita etsien.

        Sosionomina tällaiset elämyspaketit kuuluvat osaksi matkan sisältöä , ei ne niin paljoa maksa

        Tämä ranta jossa kävimme etsimässä simpukoita ei muuten ole sama kuin se missä se laivanhylky on- Zakynthoksella on useita pieniä hiekkarantoja ja osan löytämiseen tarvitsee matkaoppaan neuvoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työtön ei voi mennä elämysmatkalle kreikkaan
        Ja vaikkapa ajaa vesiskootterilla pienen saaren hiekkarannalle ja snorklailla sen rantavesissä simpukoita etsien.

        Sosionomina tällaiset elämyspaketit kuuluvat osaksi matkan sisältöä , ei ne niin paljoa maksa

        Kyllä voi, raha-asiansa kun järjestelee oikein. Samaan aikaan kun katsos voi olla työtön ja silti käydä damissa huorissa ja kreikassa vaikka runkkamassa simpukoita etsien. Sosionomi, yhteiskunnan eliittiiä....

    • Anonyymi

      Raataa 11kk, että voisi käydä halpamatkalla ja mietiä montako päivää lomaa vielä jäljellä :D

      • Anonyymi

        Mikäs itse olet? Joku pienipalkkainen mainostenjakaja tai vastaava? Teillä taitaa lomatkin olla palkattomia.

        Älä tule arvostelemaan muita jos et ole saavuttanut itse elämässäsi mitään!

        Ai halpaloma saavutus, mikä kenellekin.

    • Anonyymi

      Päätimme että ensi maaliskuussa menemme kanarian saarille- Hieman vaihtelua siis - vuoden ajasta johtuen. Kanarialla on hyvää mm hiekkadyynit ja isot modernit ostoskeskukset. shoppailu on osa lomamatkaamme

      • Anonyymi

        Olen minäkin käynyt kanarialla vaikka olen työtön

        Tai en silloin ollut kun olin myyjänä, mutta työtönkin voi olla käynyt Kanarialla

      • Anonyymi

        Shoppailemaan kanarialle halpoja feikkituotteita, noloa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shoppailemaan kanarialle halpoja feikkituotteita, noloa :)

        No voin nyt kertoa sen että ostin miehelleni joululahjaksi (Suomesta) 1870 euroa maksavan läppärin ja Hugo Bossin paidan

      • Anonyymi

        Olen aloittanut lomaan valmistautumisen. Yksi asia mikä tästä listasta puuttuu on solarium. Kun menee talvella kanarialle, kannattaa käydä solariumissa, niin ei pala iho

        https://www.tui.fi/inspiration/aktiiviloma/

        Ennen lomaa halutaan laittaa perusasiat kuntoon. Matkakohteesta etsitään tietoa joko netistä tai matkaoppaista ja luetaan matkavinkkejä. Jotkut myös säästävät ennen lomalle lähtöä, jotta lomalla olisi enemmän käyttörahaa.

        Matkakohteesta riippuen tärkeäksi tulee myös passin voimassa olon tarkistaminen, valuutanvaihto ja rokotukset. Huomionarvoista on myös se, että useat vastaajat mainitsivat yhdeksi "tehtäväksi" ennen matkalle lähtöä tunnelmoinnin ja ajan kuluttamisen.

        Matkakohteeseen tutustumisen ja käytännön asioiden hoitamisen lisäksi ennen lomaa huolehditaan ulkonäöllisistä asioista. Yhteenvetona voisi sanoa, että lomalla halutaan näyttää hyvältä.

        Kyselyyn vastanneista neljännes käy kampaajalla ennen lomaa ja ostaa uusia vaatteita matkaa varten. 20 prosenttia laitattaa ripset ja kulmat kuntoon ja 10 prosenttia käy käsi- tai jalkahoidossa – tosin näitä harjoittavat vain naispuoliset vastaajat.

        13 prosenttia laihduttaa ennen lomaansa. Ylimääräisistä karvoista eroon hankkiutuu 10 prosenttia vastanneista ja 5 prosenttia vastanneista hankkii pohjaväriä ihon pintaan joko purkista tai solariumista.

        - Kampaaja
        - Erääntyvät laskut kannattaa maksaa
        - Sovi naapurin kanssa lumen aurauksesta

    • Anonyymi

      tyottomilla seisoo kullit ... Torkeaaa

      • Anonyymi

        Työlliset ovat seksuaalisesti kiinnostavampia kuin työttömät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työlliset ovat seksuaalisesti kiinnostavampia kuin työttömät

        Totta, horot ovat aina rahan perässä. Työttömät ei joudu maksamaan :)

    • Anonyymi

      Kuinka moni sosiaalityöntekijä jää lomalle Suomeen kesällä?
      Eipä monikaan koska he haluvat nauttia auringosta

      • Anonyymi

        Harvassa maassa on enemmän aurinkoa kuin Suomessa kesällä, etelässä on usein myös kylmempää, voi tulla vaikka lunta. Loman tuhlaaminen ruuhkaisessa halpalomakohteessa surkeassa hotellissa on tyhmintä mitä tiedän.

        Kesällä Suomessa todennäköisesti paras ilma, ei liikaa hellettä eikä lunta, 30-40+ helteet ovat aivan liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesällä Suomessa todennäköisesti paras ilma, ei liikaa hellettä eikä lunta, 30-40 helteet ovat aivan liikaa.

        Meidän tuttu on sosiaalityöntekijä. He olivat käyneet Filippiineilä

    • Anonyymi

      Julkisen kalkkunat ovat kaikki demareita.

      • Anonyymi

        ehkä, mutta he ovat rikkaita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä, mutta he ovat rikkaita

        Enemmän tienaa lakialalla

    • Anonyymi

      Kalkkunan vain kanan aloitus?????????????????????????????????????????????????????????????

      • Anonyymi

        Miksi ei ihmisen?

    • Anonyymi

      Ihastuimme kanariaan sen verran että kävimme myös nyt tänä kesänä kanarialla. Inglesin ranta on aivan ihana ja ravintolatarjonta on huippuluokkaa

      Talvella onkin vaikea päättää lähdemmekö kanarialle vai meille tuttuun kreikkkaan, molemmissa on hyvät puolensa

      • Anonyymi

        Luuletko olevasi parempi ihminen kuin työttömät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko olevasi parempi ihminen kuin työttömät?

        Minä ainakin olen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ainakin olen

        Säälittävää jos paras käyttö vähille rahoille on tuollainen lomakohde :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää jos paras käyttö vähille rahoille on tuollainen lomakohde :D

        Meillä oli 5 tähden hotelli...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää jos paras käyttö vähille rahoille on tuollainen lomakohde :D

        Missäs sitten itse matkailet?

        Luuletko että mitä pidempi lentomatka, se parempi loma. Ei se niin mene

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäs sitten itse matkailet?

        Luuletko että mitä pidempi lentomatka, se parempi loma. Ei se niin mene

        En tuhlaa rahoja matkailuun ja jos matkailisin niin katselisin oikeasti hienoja kohteita kuten pyramideja, mutta ne näkee helpoimmin netissä ja TV:ssä, ei tarvitse saastuttaa maapalloa sen takia, eikä hakea seksiseuraakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tuhlaa rahoja matkailuun ja jos matkailisin niin katselisin oikeasti hienoja kohteita kuten pyramideja, mutta ne näkee helpoimmin netissä ja TV:ssä, ei tarvitse saastuttaa maapalloa sen takia, eikä hakea seksiseuraakaan.

        Kiinnostus pyramideihin paljastaa että et ole matkustellut . Niissä kiviläjissä ei ole mitään kiinnostavaa ja Egyptissä yhdistyy kuumuus ja paskan haju .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostus pyramideihin paljastaa että et ole matkustellut . Niissä kiviläjissä ei ole mitään kiinnostavaa ja Egyptissä yhdistyy kuumuus ja paskan haju .

        Jalkoväliähän sinä matkustelet haistelemaan.

    • Anonyymi

      Jokaisella suomalaisella on ilmoitusvelvollisuus lähtiessään pois maasta. Ei ole merkitystä ilmoitatko vaiko ei, jokatapauksessa paikkasi ja menemisesi tiedetään.

      • Anonyymi

        Olen opettaja joten minun ei tarvitse ilmoittaa sosiaaliviranomaisille mitään

        Ajan vain autolla ruotsiin

    • Anonyymi

      Työttömät on lutusia ja uhreja heitä pitää paapoa

    • Anonyymi

      Pienituloisille valtion tissiä

    • Anonyymi

      Lähdemme taas talvella Kreikkaan

      tällä kertaa päätimme ette menemme Zakynthokselle - tuttu kohde meille, mutta nyt hotelli on 5 tähden lomamökki, Villa omalla rantakaistaleeella ja täydellä palvelulla

      • Anonyymi

        Elämä on liian lyhyt köyhänä ruikuttamiseen.

      • Anonyymi

        Kärsi siellä kuumuudesta, en sinne lähtisi vaikka maksettaisiin.

    • Anonyymi

      Sosionomeilla on yleensä jokin keskitason auto (Wv Passat, Scoda Suberb tai vastaava)

      • Anonyymi

        Voi olla myös bemari

    • Anonyymi

      Älkää ruikuttako köyhät, olen koko talven etelässä.
      t. maajussi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kovat jätkät tekee vitusti töitä ja tienaavat vitusti,
      Käyvät salilla, eivätkä tuhlaa rahojaan päihteisiin

    • Anonyymi

      Ovatko nämä työttömiä arvostelevat ja pilkkaavat teheneet päivääkään itse ns ruumiillista työtä? Väitän, että eivät ole. Puku päällä istuvat vaan jossain toimistossa tietokoneen ääressä. Tai palaveeraavat jossain.

      Minä olen tehnyt, mutta aina vaan ei ole töitä tarjolla kun irtisanotaan ja tehdään työspimus vain tietyksi ajaksi ja jota ei jatketa sen päätyttyä.

    • Anonyymi

      Tosi kovat jäbät ottaa hyvät liksat helpoista duuneista, ryyppää ja rellestää ja silti jää rahaa muuhunki. Eikä mee mihinkään tissiposkien salille, ne menee hiekkakuopalle ja reuhtoo siellä kivien ja mahdollisten puunrunkojen kanssa farkut jalassa eikä mitkään Lonsdale salihousut. Saattavat pierastakin reuhtoessaan eikä mitään suihkuja tämmösen jälkeen. Salityypit ottavat kultasen suihkun.

      • Anonyymi

        Feministisiä Demarimiehiä siis.

    • Anonyymi

      Et pärjää taloudellisessa kilpailussa opettajille joilla palkka yli 5000 kuukaudessa

    • Anonyymi

      Ylu puolet työssäkäyvistä kannattaa ansiosidonnaisen porrastusta siten, että se kiihottaa ottamaan työtä vastaan. Vain 30% vastustaa.

      • Anonyymi

        Vastustajat ovat karjuja, jotka tekevät sulan maan aikana päivät täyteen ja ovat talvet Thaimaassa töpselinokkien hyvässä hoidossa . Osoite Thaimaassa Pattaya batchelor free hotel Soi 6 .

      • Anonyymi

        Pitäisi laittaa laiskat nuoret, matut, mustalaiset, yh-ämmät ja lesket töihin loisimasta toisten rahoilla. Leskeneläkkeet pois kokonaan ja matut pois maasta elleivät työllisty, yh-tuet ja kodinhoitotuet pois, kansalliset maataloustuet pois, vuokrasääntely takaisin ja eläkekatto suuriin eläökkeisiin. Tolkuton rahanjako EU:ssa lopetettava esim Italiaan, Unkariin jne lopetettava.

    • Anonyymi

      Kun olet ulkomailla kaikki eurot jotka käytät on Suomen taloudesta pois.
      Työtön antaa kaiken takasin yhteiskunnan hyväksi.

      • Anonyymi

        Työtön elää kädestä suuhun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työtön elää kädestä suuhun

        Taitaa tiukempaa olla monilla velkaisilla työssä käyvillä.

    • Anonyymi

      Työttömät on laiskoja pummeja ja suomalainen "köyhyys" on itseaiheutettua.

    • Anonyymi

      Mä olen lakimies ja tienaan enemmän kuin sosiaalivirkalijat. Mulla on lounassetelit

    • Anonyymi

      Hallitus sortaa julkisen puolen sosialidemokraattisia virkanaisia.

    • Anonyymi

      Emme muuten tänä keväänä mene kanarialle kuten aiemmin sanoin

      Suunnitelmaan tuli muutos koska eräs hyvä tuttava pariskuntamme päätti mennä naimisiin ja juhlat pidetään Levillä. Varasimme nyt ison kelotuvan kahdeksi viikoksi, kaikilla mukavuuksilla varustettuna

      Pitäähän sitä vähän harrastaa kotimaan matkailuakin ja meille laadukas kelomökki tuo mukavaa vaihtelua matkailukohteena.

      Itseasiassa enemmänhän se maksaa kotimaassa matkustaa mutta kun on johtavassa asemassa oleva sosiaalityöntekijä niin raha ei ole este...

      • Anonyymi

        Rakkaus voittaa <3

      • Anonyymi

        Eikö ole varaa ostaa omaa mökkiä, köyhät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole varaa ostaa omaa mökkiä, köyhät.

        Voin kertoa sen että kelohirsimökisämme on
        - uusi sähköistetty keittiö
        - lämmitetyt laattalattiat
        - sauna jonka yhteydessä kylpytynnyri - iso puinen kylpyamme pihalla

        tuskinpa joku työtön pelle pystyy tähän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kertoa sen että kelohirsimökisämme on
        - uusi sähköistetty keittiö
        - lämmitetyt laattalattiat
        - sauna jonka yhteydessä kylpytynnyri - iso puinen kylpyamme pihalla

        tuskinpa joku työtön pelle pystyy tähän

        Köyhät vuokraa Bemareita ja Ferrareitakin kun ei ole varaa ostaa omaa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät vuokraa Bemareita ja Ferrareitakin kun ei ole varaa ostaa omaa :)

        Ostatko sinä aina hotellin jossa yövyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ostatko sinä aina hotellin jossa yövyt?

        Hotelliko se mökki nyt onkin? Omistan auton ja sekin on vain kulkuväline, ei ole tarvetta tuhlata ylihintaisiin tuotteisiin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2022
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      146
      1475
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      126
      997
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      111
      976
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      812
    Aihe