On kuulemma väärä vaikutelma jos todistaja antaa ihmisille sellaisen kuvan että lahkon opit sitoisivat jotenkin häntä. Todistaja siis saa uskoa eri tavalla kuin lahko opettaa. Todistajan puhuessa erilaisia omia näkemyksiään raamatusta salilla, hän voi ottaa kopion tästä seuraavasta vartiotornin paikasta ja vedota siihen jos joku tulee valittamaan ettet usko oikealla tavalla.
“Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee.” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, sivu19)
“Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja välttävät myös antamasta sellaista väärää vaikutelmaa, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee.” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, sivu19)
Vastaukset 85
Vanhimmat
Heille suositellaan sanomaan "Raamattu tai Omatuntoni sanoo" varmaankin siksi, kun näin jäsen sidotaan seuran oppeihin ja panaan tappelemeen niitten puolesta.
Minutkin painostettiin menemään aikanani linnaan, vaikka mieluummin olisin mennyt sivariin.
Olen jyrkästi eri mieltä sen hämärän tahon kanssa, joka "Kuulemma sanoo. On kuulemma väärä vaikutelma jos todistaja antaa ihmisille sellaisen kuvan että lahkon opit sitoisivat jotenkin häntä. "
Tuo on täyttä hölynpölyä. VT seura määrä tarkoin, mitä jäsenet saavat ajatella ja sanoa. Todistajan tulee olla tarkoin perillä tämänhetkisestä kannasta sataan asiaan ja olla valmis puoustamaan Seuran dogmeja.
Esimerkiksi Jehovan todistajan tulee puolustaa ankarasti dogmia, että Jehovan todistajilla ei ole dogmeja.
Tarkoitin vain sitä että tässä seuraavassa paikassa seura itse sellaista kuvaa pyrkii itsestään levittämään valheellisesti.
“Välttääkseen väärinymmärryksiä Jehovan todistajat yrittävät olla huolellisia siinä, miten he esittävät ajatuksiaan. Monet todistajat käyttävät mieluummin esimerkiksi ilmauksia ”Raamattu sanoo” tai ”ymmärtääkseni Raamattu opettaa” kuin ”Seura opettaa”. Näin he korostavat sitä henkilökohtaista ratkaisua, jonka jokainen todistaja on tehnyt omaksuessaan Raamatun opetukset, ja VÄLTTÄVÄT myös antamasta sellaista VÄÄRÄÄ VAIKUTELMAA, että todistajia jollain tavoin sitoisi se, mitä jokin uskonnollinen lahko sanelee.” (Vartiotorni 15. maaliskuuta 1998, sivu19)
(korostus omani)
Tuossahan seura sanoo ettei todistajaa sido se mitä lahko sanelee. pyytää vielä todistajia valehtelemaan asiasta ihmisille. vaikka kaikki tietävät että todellakin todistajaa sitoo se mitä lahko sanelee
* vaikka kaikki tietävät että todellakin todistajaa sitoo se mitä lahko sanelee*
tuo on kyllä aivan sun oma henk.koht. mielipiteesi,
78979796.5.2012 12:23
Ainakin 7 miljoonaa ihmistä ovat asiasta aivan toista mieltä kuin sinä. ;)
"Ainakin 7 miljoonaa ihmistä ovat asiasta aivan toista mieltä kuin sinä. ;)"
Tarkoittanet 7 miljoonalla todistajia. se ei kyllä ole minun mielipiteeni vaan se on kiistaton tosiasia. todistaja ei saa luoda omia käsityksiään esim raamatusta. hänen on oltava aina samaa mieltä kuin seura opettaa. ainakaan julki ei saa tuoda ajatuksiaa.
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa (4. Moos. 16:1-3)." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)
Toisin ajatteleminen olisi lahkon kyseenalaistamista. jotkut ovat joistain raamatun paikoista olleet eri mieltä ja yrittäneet keskustella niistä seuran kanssa. lopputulos on aina se että joko muutat näkemystäsi tai sinut erotetaan.
jotenka aika erikoista jos itse jehovan todistajat ovat asiassa eri mieltä kun kerran he itsekin omakohtaisesti tietävät että seuraa ei koskaan saa kyseenlalaistaa ja omalla tavalla ei saa uskoa.
että kyllä ihan fakta on se että todistajaa sitää lahkon sanelut.
*vaikka k a i k k i tietävät että todellakin *
ketkä ovatkaan nämä "kaikki" ?
Tuo oli varmaan sitten noin 150. lainaus vartiotornista. Toisin ajattelijoita kuitenkin löytyy, pidät siitä eli et. He vain eivät pidä asiasta meteliä, koska uskovat seuran tulkinnan raamatusta olevan pääperiaatteissaan se oikea.
Miten paljon "totuus" voi perustua arvauksiin ja valehteluun? Miten paljon seuran "totuudessa" mielestäsi pitäisi olla raamatunvastaista, jotta sitä et enää katsoisi olevasi velvollinen pitämään sitä Jumalalta tulleena ja sellaisena minkä arvostelu olisi itse Jumalaa vastaan asettumista?
"On kuulemma väärä vaikutelma jos todistaja antaa ihmisille sellaisen kuvan että lahkon opit sitoisivat jotenkin häntä."
Kuka sanoo näin ja missä?
Laittanet linkin tähän viestiin.
"Todistaja siis saa uskoa eri tavalla kuin lahko opettaa"
Todistaja saa uskoa eri tavalla, mutta siitä ei kannata nostaa meteliä.
Sellaisia henkilöitä on, jotka ajattelevat opetuksen olevan väärin, mutta odottavat asiaan uutta valoa. Muuten he uskovat kuitenkin olevansa oikeassa uskonnossa, joten eivät julista näkemystään eivätkä ryhdy siitä kiistelemään.
ihme provo taas
>>Todistaja saa uskoa eri tavalla, mutta siitä ei kannata nostaa meteliä.>>
Niin, saako Jehovan todistaja todella uskoa eri tavalla, jos virallisesta opista eriävä näkemys täytyy salata siinä pelossa, että joutuu oikeuskomiteaan kuulusteltavaksi ja oikaistavaksi?
>>Sellaisia henkilöitä on, jotka ajattelevat opetuksen olevan väärin, mutta odottavat asiaan uutta valoa>>
Mitä arvoa sellaisella henkilökohtaisella uskolla mahtaa olla, josta täytyy vaieta uskonyhteisössä ja jota ei saa kertoa avoimesti ihmisille?
"saako Jehovan todistaja todella uskoa eri tavalla,"
Saa.
Etkö lukenut mitä kirjoitin? Sinulla ei ole asiasta kokemusta, minulla on.
Sellaisia henkilöitä on, jotka ajattelevat opetuksen olevan väärin, mutta odottavat asiaan uutta valoa. Muuten he uskovat kuitenkin olevansa oikeassa uskonnossa, joten eivät julista näkemystään eivätkä ryhdy siitä kiistelemään.
"Mitä arvoa sellaisella henkilökohtaisella uskolla mahtaa olla"
Sitä on vaikea selittää henkilölle, joka ei usko minkään uskonnon olevan se ainoa oikea. Toistan vielä tähän:
Muuten he uskovat kuitenkin olevansa oikeassa uskonnossa, joten eivät julista näkemystään eivätkä ryhdy siitä kiistelemään.
Sinä saat omasta puolestasi olla mitä mieltä haluat sellaisesta uskosta, ja ilmeisesti myös uskovista, mutta itse en näe tuosa ongelmaa silloin kun henkilö itse ajatttelee asian niin kuin sen esitin.
Käytännössä asiasta ei kuitenkaan voi ruveta paasaamaan eikä turhia keskustelemaankaan, se tie nousee nopeasti pystyyn. Tämä ei sovi kaikille.
lue tarkasti
>>Saa>>
Jos Jehovan todistaja SAISI uskoa järjestön virallisesta opista poikkeavalla tavalla, niin miksi hänen täytyy pitää suunsa kiinni omista näkemyksistään? Miksi "väärää opetusta" puhuvia todistajia uhkaa vanhinten antama neuvonta, oikeuskomitea ja viime kädessä seurakunnasta erottaminen, jos Jehovan todistajilla olisi lupa uskoa omalla tavallaan?
>>Etkö lukenut mitä kirjoitin?>>
Luin kyllä.
>>Sinulla ei ole asiasta kokemusta, minulla on.>>
Mistä sinä tiedät, ettei minulla ole asiasta kokemusta? Olen ollut useita vuosia Jehovan todistaja, vaan en enää.
>>Sellaisia henkilöitä on, jotka ajattelevat opetuksen olevan väärin, mutta odottavat asiaan uutta valoa.>>
Enhän minä väittänytkään, etteikö sellaisia todistajia olisi olemassa. Esitin vain, ettei todistajat saisi uskoa eri tavalla kuin "Jumalan viestintäkanava" opettaa. Asiaahan ei tietysti voida mitenkään valvoa, kun ei niitä ajatustenlukulaitteita olla vielä keksitty. Voihan Jehovan todistaja elää vuosikausia kaksoiselämää muutenkin vanhinten tietämättä ja harrastaa vaikka tupakan polttelua tai esiaviollisia iloja. Tämä mahdollisuus on kuitenkin aivan eri asia kuin sanoa, että Jehovan todistaja "saa" toimia siten.
Järjestö pyrkii käräyttämään omalla tavallaan toimivat (veli valvoo veljeä, eli todistajalla on velvollisuus raportoida vanhimmille toisen todistajan salatuista synneistä). Järjestö myös syyllistää kirjallisuudessaan ne, jotka eivät tottele sen ohjausta.
>>mutta itse en näe tuosa ongelmaa>>
Joo, jokaisellahan on oikeus toimia miten parhaaksi näkee. Jos tuollainen toimii sinulle, niin mikä ettei.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, etten itse kokenut tällaista useamman totuuden tietä rehelliseksi tavaksi. Toki näkökulmani laajeni kummasti senkin myötä, kun minulle pian avautui Vt-seuran järjestelmällinen epärehellisyys useissa eri asioissa. Ajattelin, että miksi ihmeessä minun täytyisi alistua tuollaisen uskonnon sääntöihin ylipäätäänkään, joka valehtelee jäsenilleen ja joka todistettavasti puhuu omiaan.
"miksi hänen täytyy pitää suunsa kiinni omista näkemyksistään? "
Koska seura määrittää viralliset linjat ja niitä noudatetaan. Saat kyllä ajatella toisin, JOS voit elää sen kanssa muuten. Kuten sanoin, henkilö joka USKOO jumalaan ja raamattuun, voi olla sitä mieltä, että uskonto nimeltä Jehovan todistajat on se ns. ainoa oikea uskonto joka edustaa totuutta.
Miksi siis riskeerata kiistelemällä osallisuutensa totuudesta, jos muuten siihen uskoo?
Ei Jehovan todistajat ole mikään demokratia, se on sisäinen teokratia. Liittymällä siihen hyväksyt asian.
"Mistä sinä tiedät, ettei minulla ole asiasta kokemusta?"
Siinä tapauksessa kummastelen, että et ole koskaan törmännyt asiaan, kun minä olen havainnut tämän käytännössä monesti.
Jopa vanhimman asemassa oleva henkilö on sanonut, että ei usko tiettyä asiaa, vaan odottaa siihen uutta valoa.
Ehkä olet itse ollut sitten niin mustavalkoinen, että kukaan ei ole uskaltanut esittää mitään.
"Voihan Jehovan todistaja elää vuosikausia kaksoiselämää muutenkin vanhinten tietämättä ja harrastaa vaikka tupakan polttelua tai esiaviollisia iloja."
Miksi liität tämän asian siihen, että ajattelee jostain asiasta eri tavalla kuin virallinen näkemys on? Kaksoiselämä on aivan eri asia.
"Järjestö pyrkii käräyttämään omalla tavallaan toimivat "
Jaa, en ole kuullut että tuota vanhinta olisi kuulusteltu hänen näkemysekstään, mutta ilmeisesti paikalla olleet eivät olleet tietoisia tuosta käräyttämismääräyksestä.
"Omasta kokemuksestani voin sanoa, etten itse kokenut tällaista useamman totuuden tietä rehelliseksi tavaksi."
Kuten sanoin, se ei sovi kaikille. Oletetavasti asian kulmakivi on se, että sinä et muutenkaan uskonut asiaan. Jos olisit uskonut seuralla olevan totuuden, niin olisitko jättänyt sen yk:n liittyvien mustamaalausten takia? Tuskin.
Kuten on havaittu, ihan kaikkea ei kannata uskoa mitä netistä löytyy.
Miksi et hyväksy Seuran kirjallisuutta todisteeksi? Eikö se juuri kerro mitä Seura vaatii?
Tässähän se lukee miten asia menee:
Todistaja saa uskoa eri tavalla, mutta siitä ei kannata nostaa meteliä.
Sellaisia henkilöitä on, jotka ajattelevat opetuksen olevan väärin, mutta odottavat asiaan uutta valoa. Muuten he uskovat kuitenkin olevansa oikeassa uskonnossa, joten eivät julista näkemystään eivätkä ryhdy siitä kiistelemään.
Sinä mustamaalaat ja lietsot vihaa todistajia kohtaan vaikka kokemuksesi perustuu vain ja ainoastaan netistä löydettyihin tietoihin.
En myöskään huomannut lainaamassasi kohdassa valehtelua, sen sijaan huomaan että sinä koetat pakottaa oman näkemyksesi kaikille, muuten he ovat epärehellisiä ja valehtelijoita.
SINÄ olet valehtelija ja valheen levittäjä.
jopeli joo
>>Koska seura määrittää viralliset linjat ja niitä noudatetaan. Saat kyllä ajatella toisin, JOS voit elää sen kanssa muuten.>>
Niin, tässä ei meidän käsityksissä ole nyt paljoakaan eroa. Itse korvaisin vain tuon sanan "saa ajatella" termillä "voi ajatella" tai "on mahdollista ajatella". Tämä siksi, että järjestö tuomitsee yksittäisen todistajan itsenäisen ajattelun leimaten sen ylpeydeksi:
"Jotkut kuitenkin mainitsevat, että järjestön on täytynyt tarkistaa näkemyksiään aikaisemmin, ja siksi he väittävät: ”Tämä osoittaa, että meidän täytyy päättää itse, mitä uskomme.” Tällainen on riippumatonta ajattelua. Miksi se on niin vaarallista? Sellainen ajattelutapa on osoitus ylpeydestä. Ja Raamattu sanoo: ”Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.” (Sananlaskut 16:18) Jos alamme ajatella, että tiedämme asiat paremmin kuin järjestö, niin meidän pitäisi kysyä itseltämme: ”Mistä ensiksi opimme Raamatun totuuden? Tuntisimmeko totuuden tien, ellemme saisi ohjausta järjestöltä? Voimmeko tosiaankaan tulla toimeen ilman Jumalan järjestön ohjausta?” Emme voi!”
(Vartiotorni 15. huhtikuuta 1983 s. 23)
>>Oletetavasti asian kulmakivi on se, että sinä et muutenkaan uskonut asiaan.>>
Oletat melko rohkeasti asioita toisten puolesta. Tuokaan olettamuksesi ei osunut oikeaan; minä kyllä uskoin Vt-seuraan ja sen opetuksiin ollessani Jt. Enhän muuten olisi alunperin liittynytkään kyseiseen järjestöön.
Käsitykseni tuosta järjestöstä kuitenkin muuttui sitä mukaa, kun sain lisää tietoa sen epärehellisyydestä ja oppien ristiriitaisuuksista.
>>Jos olisit uskonut seuralla olevan totuuden, niin olisitko jättänyt sen yk:n liittyvien mustamaalausten takia?>>
Ensinnäkin on todettava, että YK-liitännäisyys oli todellinen tapahtuma. Vt-seura kuului todistettavasti YK-DPI:in NGO -jäsenenä vuosina 1992-2001.
Toisekseen, en suinkaan eronnut järjestöstä vain tämän asian takia. Se oli ainoastaan lähtökipinä laajemmalle kriittiselle tutkimiselle sekä useille keskusteluille seurakunnan vanhimpien kanssa, jota suoritin noin vuoden verran ennen kuin vakuutuin siitä, ettei Jumala ohjaa Vt-seuraa. Vasta tämän jälkeen erosin Jehovan todistajista.
>>ihan kaikkea ei kannata uskoa mitä netistä löytyy.>>
Totta. Toinen puoli asiasta on se, että netistä löytyy myös aivan paikkansapitävää kritiikkiä, jonka Vt-seura on omalla toiminnallaan ansainnut. Mutta kyllä: kaikenlaiset väitteet kannattaa tarkistaa, koskivatpa ne sitten mitä asiaa tahansa.
"Ensinnäkin on todettava, että YK-liitännäisyys oli todellinen tapahtuma. Vt-seura kuului todistettavasti YK-DPI:in NGO -jäsenenä vuosina 1992-2001."
Tällä palstalla on annettu tästä asiasta tietoa, joka näyttä ihan asiallista näkökulmaa juttuun. Se osoittaa että netissä esitetty tieto ei vastaa todellisuutta.
¤%&
>>Tällä palstalla on annettu tästä asiasta tietoa, joka näyttä ihan asiallista näkökulmaa juttuun. Se osoittaa että netissä esitetty tieto ei vastaa todellisuutta.>>
Sen sijaan, että leimaat tiedot vääriksi, kannattaisi yksilöidä, mikä niistä ei vastaa todellisuutta? Osoita mikä tästä asiasta ei pidä paikkaansa:
http://www.guardian.co.uk/uk/2001/oct/08/religion.world
http://www.guardian.co.uk/uk/2001/oct/15/religion.unitednations
¤%&
>>netissä esitetty tieto ei vastaa todellisuutta.>>
Laitetaan vielä selvyyden vuoksi tästä YK-asiasta oikein virallinen tiedote näkyville. Tämä tiedote koskee nimenomaan Vt-seuran YK-DPI -jäsenyyttä, ja se oli aiemmin pitkän aikaa YK:n omillakin sivuilla luettavissa. Nykyään tuo tiedote on kaivettavissa Web Archivesista esiin, kas näin:
http://web.archive.org/web/20090126152929/http://un.org/dpi/ngosection/pdfs/watchtower.pdf
"Sen sijaan, että leimaat tiedot vääriksi, kannattaisi yksilöidä, mikä niistä ei vastaa todellisuutta? Osoita mikä tästä asiasta ei pidä paikkaansa"
Täällä on yksilöity ja perusteltu asiaa, miksi et siellä ole ottanut kantaa ja kommentoinut, jos kerran olet oikeassa?
näin se nyt on
>>Täällä on yksilöity ja perusteltu asiaa>>
YK-asiassa ei ole mitään epäselvää. Vt-seura liittyi omasta tahdostaan sen DPI-osastoon jäseneksi 1992 ja erosi välittömästi asian tultua julkiseksi 2001. Asia selviää tästä YK:n edustajan lausunnosta:
http://web.archive.org/web/20090126152929/http://un.org/dpi/ngosection/pdfs/watchtower.pdf
Kyllä siinä on epäselvää ja netissä mainostettu näkemys on liioitteleva.
Olisit ottanut kantaa siellä missä asiasta esitettiin perusteltu näkemys. Sen sijaan tuot kuin varkain asiaa esiin muissa aloituksissa, joiden aihekin on aivan muuta.
"asia on epäselvä" >> Kyllä siinä on epäselvää ja netissä mainostettu näkemys on liioitteleva.
Yleisluontoinen kritiikkisi on hyödytöntä. Mikäli todella haluat korjata virheelliset väittämät, niin yksilöi ne kaikkien hyödyksi.
Ohessa oikaisuja joita olen itse asian suhteen tehnyt. Se ei kuitenkaan muuta oleellista, joskin kritiikissä esitetyissä yksityiskohdissakin tulee pyrkiä täsmällisyyteen muutoin vatapuoli saa aiheen niihin takertua ja leimata kaiken kritiikin tahalliseksi vääristelyksi.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/8665017#comment-54457775
Ps. On kiintoisaa havaita miten eräs "Rintille" ( 9.4.2012 13:50 ) osoittamani täsmennetty ja yksilöity palaute koskien ko. asiakirajan ei allekirjoitusta on poistettu. Joidenkin on näemmä vaikea sietää perusteltua palautetta. Periaatekysymys vaikka se ei Seuran sitoutumista asian suhteen muutakaan.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/10574009#comment-54586789
Vastaavat ko. dokumentin allekirjoitusta koskevat kommentit ovat myös korjaamatta VS:n sivuillakin ja savat olla paikoillaan kaikessa rauhassa. Moniakaan (?) täsmällisyys ei suuremmin vaikuta huolettavan ja sen vuoksi perusteltukin kritiikki leimataan vääristelyksi.
Odottelin sinua paikalle.
Jos sallit niin laitan sen tähän:
- § -
9.4.2012 13:50
0
Sulje
"Rintti-" >> Sanaa "allekirjoittaa" käytetään yleisesti hyväksymisen synonyyminä.
Vaikka järjestö ei kirjaimellisesti a l l e k i r j o i t t a n u t , mitään se kuitenkin julkaisutoiminnallaan osoiti sitoutuneensa ilmestyskirjan pedoksi nimeämänsä järjestön periaatteisiin.
Yleisesti edelleenkin useimmat sopimukset yritysmaalilmassa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa todellakin _ a l l e k i r j o i t e t a a n _ konkreettisesti.
Toisaalta tätä käsillä olevaa asiaa vähänkin tunteva tietää, että yksi Vartiotorniseuran puolusutus asiassa on nimenomaan se, että mitään sopimusta _ e i _ o l e _ a l l e k i r j o i t e t t u _.
On siis siksikin lievästikin ilmaisten melkoista puoskarointia väittää Seuran alekirjoittaneen sopimuksen ja suurin elein uhoten upottaa yhteen ainoaan virkkeeseen yhtä massiivisa vääriä elementtejä syytöksinä: "... liittyy YK:n NGO-jäseneksi, allekirjoittaen YK:n periaatteet."
Yksi oleellisin argumentti on asiakirja, joka oli vuosia UN:n sivulla luettavissa ja joka osoitti kriteerien olleen muuttumattomina samat kaikille NGO:lle jotka olivat UN-DPI:n jäseninä.
Netissä näkee myös melko usein yhtenä kritiikin argumentin osana sovellettuna UN-ECOSEC:n kriteerit jäsenille / Seuran jäsenyydelle, joka on väärin.
Toisaalta ei tule myöskään sekoittaa keskenään seuraavia asioita.
UN-DPI:n kriteerit poikkeavat edellisistä monilta osin. Toki nekin edellyttivät YK:n perustuslauselman hyväksymistä ja tukemista.
- ECOSOC ( Economic and Social Council ) jäsenyys NGO:na mahdollista
- UNDPI ( Department of Public Information ) jäsenyys NGO:na mahdollista
Valitettavasti oheisilla muutoin varsin hyvin tehdyillä sivuilla juuri tuodaan täysin väärin yhtenä argumentina esiin nuo UN-ECOSEC kriteerit.
"In 1968, the Economic and Social Council, by Resolution 1297 (XLIV) of 27 May, called on DPI to associate NGOs, bearing in mind the letter and spirit of its Resolution 1296 (XLIV) of 23 May 1968, which stated that an NGO "...shall undertake to support the work of the United Nations and to promote knowledge of its principles and activities, in accordance with its own aims and purposes and the nature and scope of its competence and activities". un.org/en/civilsociety/1297.shtml (1 Jun 2010)"
- http://www.jwfacts.com/watchtower/united-nations-association.php
Ps. Toisinaan vaikuttaa kuin jotkut yksilöt, ryhmät ja saitit olisvat jo itsessään suorastaan rasistissävyisiä liki mitään keinoja kaihtamattatomia anti-Vartitorniseura lahkoja.
Itse sanoudun täysin irti edellämainitusta "arvomaailmasta."
"a. arkistoija"
Kiitos. Tuossa oli vastine "Rintille" ko. asiakirjan allekirjoitusta koskien ja viittaus / lainaus kolmenen henkilön tekstiin samassa ketjussa jota hän puolusteli.
Kerroppas, omegasmurffi, mihin kaavakkeeseen ja kuka jt-järjestöstä sen allekirjoituksen sutaisi,
kirjastokortin saadakseen ?
NIMI?
>> Ps. On kiintoisaa havaita miten eräs "Rintille" ( 9.4.2012 13:50 ) osoittamani täsmennetty ja yksilöity palaute koskien ko. asiakirajan ei allekirjoitusta on poistettu. Joidenkin on näemmä vaikea sietää perusteltua palautetta. Periaatekysymys vaikka se ei Seuran sitoutumista asian suhteen muutakaan.
Oletkohan nyt ymmärtänyt minut väärin? Olet takertunut kirjoitukseeni ikäänkuin minä olisin väittäinyt jotain allekirjoitetun, ja kumoat sen. Korjaa, jos olen väärässä, mutta sellainen kuva tuosta alla olevasta ainakin jäi.
Ymmärrykseni mukaan olen kuitenkin ollut kanssasi samassa käsityksessä: Seura ei ole allekirjoittanut mitään (minkä selvästi toin esiin), mutta antanut kirjoituksillaan ymmärtää sitoutuneensa ilmestyskirjan portoksi nimittämänsä järjestön periaatteisiin.
En usko, että kirjoituksesi on kellekään harmaita hiuksia tuottanut. Minäkin näin sen nyt ensi kertaa ja omaanikaan en enää löydä. Liekö koko ketju poistettu. Kenen etuja se ajaa?
Tai tuossa yläpuolella se esille otettu lainaus nyt on.
Asiahan on niin, että kuitenkin _kaikki tietävät_ että aloitus on tarkoitushakuisesti kirjoitettua mustamaalausta ja potaskaa.
"Asiahan on päivän selvä"
Ei mielestäni ollenkaan.
........
Siinäpä Vartiotorni omin sanoin tunnustautuu "LAHKOKSI" jos joku vielä väittää ettei se ole mikään cultti lahko!
Mitä pelkoa kellään pitäisi olla noihin lahkoihin?
>...."uskonnollinen lahko sanelee."....
Niin epärehellinen kuin vt-seura yleensä onkin, niin kaksi asiaa on missä se on rehellinen. se nimittää itseään lahkoksi ja uskonnoksi.
sinänsä outoa että uskonto nimittää itseään uskonnoksi. uskonnot kun ovat rypäs erilaisia uskonnollisia uskontoja.
jos seura on ainoa oikea totuus jonka kautta on ainoa tie pelastua, niin erikoista että se kutsuu itseään uskonnoksi eli laittaa itsensä samalle viivalle muiden uskontojen kanssa.
lahgo
>>se nimittää itseään lahkoksi ja uskonnoksi>>
Järjestön tarkoitus on tässä ilmeisesti korostaa ja alleviivata jäsenilleen sitä yksityiskohtaa, että Jt-liike ei olisi lahko vaan terveeltä pohjalta toimiva uskonto. Järjestön johtajathan ovat hyvin tietoisia siitä kritiikistä, jota Vt-seura saa julkisesti osakseen ja tietävät oikein hyvin senkin, että myös Jehovan todistajat kuulevat mediassa ja ihmisten ovilla uskontoaan kutsuttavan toisinaan lahkoksi. Siksi heille täytyy iskostaa mieleen, että sellainen ei pitäisi paikkaansa. Tässä toinen ilmeisesti samaa tarkoitusta ajava merkillinen lausunto:
”Tosi uskonto ei harjoita minkäänlaista salailua. - - Jos mielessäsi on joskus käväissyt sellainen ajatus, että Jehovan todistajat saattaisivat olla salainen kultti tai lahko, se on johtunut todennäköisesti siitä, että sinä et ole tiennyt heistä tarpeeksi.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 1997, s. 5, 6)
>>sinänsä outoa että uskonto nimittää itseään uskonnoksi>>
Aina ei ollut näin. Vt-seura opetti aikoinaan, että kaikki uskonnot ja organisaatiot ovat paholaisesta; Vt-seuran oma porukka oli yksinkertaisesti raamatuntutkijoita ja Jeesuksen tosi seuraajia.
Kun Vt-seuralle sitten selvisi, että uskonnon statuksella valtiolta saa tietyn aseman ja etuja/toimintavapautta, niin he päättivät ilmoittautua uskonnoksi. He varasivat tietenkin itselleen "ainoan tosi uskonnon" aseman, ja samalla syntyi myös termi "väärä uskonto".
>>jos seura on ainoa oikea totuus jonka kautta on ainoa tie pelastua, niin erikoista että se kutsuu itseään uskonnoksi eli laittaa itsensä samalle viivalle muiden uskontojen kanssa.>>
Kuten jo todettua, käytännön syistähän tähän tultiin. Jumalan aiempi puhekanava ja "orja" C. T. Russell opetti tästä asiasta aivan päinvastaista:
"Beware of "organization." It is wholly unnecessary. The Bible rules will be the only rules you will need. Do not seek to bind others' consciences, and do not permit others to bind yours. Believe and obey so far as you can understand God's Word today." (Watchtower Sept. 15, 1895, p. 216)
Eli vallattoman vapaasti suomennettuna jotenkin näin:
"Varokaa järjestöjä, ne ovat täysin tarpeettomia. Raamatun säännöt ovat ainoat säännöt, joita tarvitsette. Toisten omaatuntoa ei saisi sitoa, eikä kenenkään tule antaa sitoa omaa omaatuntoaan. Usko ja tottele Jumalan Sanaa tänä päivänä niin hyvin kuin taidat"
"(Watchtower Sept. 15, 1895, p. 216) "
Tämä koskee raamatuntutkijoita, Jehovan todistajat -niminen liike on perustettu 1930-luvulla.
Raamatuntutkijoiden ja todistajien näkemykset eroavat toisistaan.
Todistajat eivät allekirjoita raamatuntutkijoiden oppeja, siitä kertoo jo 1930-luvulla tapahtuneet oppimuutokset, joissa oikeastaan kaikki Russellin näkemykset menivät uusiksi. Se, että he puhuvat myönteisesti raamatuntutkijoista, ei ole sama asia kuin opillisesti pitää heitä yhtenä jatkumona.
ai tämä ainoan oikean totuuden lahko on nuorempi kuin vaarini .
Mitäs tekemistä silä on tämän kanssa?
ei vaan sinä esität asian niin.
eikä tämä muutu miksikään poistoilla. ilmeisesti pitää aloittaa viestiesi ilmoittelu
selventäjä
>>Tämä koskee raamatuntutkijoita, Jehovan todistajat -niminen liike on perustettu 1930-luvulla. Raamatuntutkijoiden ja todistajien näkemykset eroavat toisistaan.>>
Nykyinen Vt-seura ratsastaa täysin C. T. Russellin oppien auktoriteetilla ja käsittelee koko Vt-seuran historiaa omana historianaan:
"Heinäkuussa 1879 nämä raamatuntutkijat alkoivat julkaista lehteä, joka tunnetaan nyt nimellä Vartiotorni. Sen ensimmäisen numeron levikki oli vain 6000 kappaletta. Mutta ”Jehovan käsi” oli näiden todistajien kanssa, sillä tätä lehteä julkaistaan nyt 111 kielellä ja jokaisen numeron keskimääräinen painos on yli 15 miljoonaa." (Vartiotorni 1. toukokuuta 1991)
"Kun Jehovan todistajat nykyään tarkastelevat Charles Taze Russellin tekemää työtä, hänen opetuksiaan ja sitä, miksi hän niitä opetti, sekä hänen aikaansaannoksiaan, heillä ei ole epäilystäkään siitä, että Jumala tosiaan käytti häntä erityisellä tavalla ja merkittävään aikaan." (Valtakunnan julistajia 1993)
Lisäksi täällä olevista lainauksista käy selville, kuinka Vt-seura on perustanut uusiin seurakunnan kesken tutkittaviin Vartiotorni-lehtiin oikein uuden artikkelisarjan "Arkiston aarteita", joissa käsitellään Vt-seuran yli sata-vuotista historiaa ja siitä puhutaan Vt-seuran omana historiana:
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=4756
Olet lainannut tuon kohdan jo moneen kertaan. Meinaatko että se jotenkin lisää sanomasi vakavuutta? Lähinnä herättää epäilystä siitä, että et kykene keskustelemaan asiasta vaan postaat uudelleen yhtä ja samaa.
"Raamatuntutkijoiden ja todistajien näkemykset eroavat toisistaan.>>
Nykyinen Vt-seura ratsastaa täysin C. T. Russellin oppien auktoriteetilla ja käsittelee koko Vt-seuran historiaa omana historianaan:"
Yritätkö ihan oikeasti esittää tässä, että raamatuntutkijoiden ja todistajien näkemykset eivät eroa toisistaan?
Veljesseuran foorumin kirjoitukset eivät ole todiste mistään muusta kuin kirjoittajien näkemyksistä, niihin on turha vedota.
ihme pelleilyä taas
>>Yritätkö ihan oikeasti esittää tässä, että raamatuntutkijoiden ja todistajien näkemykset eivät eroa toisistaan?>>
En suinkaan. Jos lukisit mitä kirjoitan, niin sinullekin selviäisi, mitä olen väittämässä. Olen esittänyt, että: nykyinen Vt-seura itse käsittelee koko Vt-seuran historiaa yhtenä uskonnollisena ja Jumalan ohjaamana jatkumona.
>>Veljesseuran foorumin kirjoitukset eivät ole todiste mistään muusta kuin kirjoittajien näkemyksistä>>
Eivät varsinkaan, jos ei lueta, mitä linkitetyssä osiossa sanottiin. Tuossa oli _Vt-seuran materiaalista_ suoria lainauksia, joissa Vt-seura aivan itse esittää Vt-seuran varhaishistorian OMANA HISTORIANAAN.
Veljesseuran foorumin kirjoitukset eivät ole todiste mistään muusta
kuin kirjoittajien näkemyksistä, niihin on turha vedota.
Omasta kokemuksestani voin sanoa että todistaja saa olla erimieltä seuran oppien kanssa. Se mitä ei saa tehdä on levitellä näkemyksiään sen paimenjoukon ulkopuolelle jonka kanssa aiheesta konfereeraa. On toki muutamia perusoppeja eli näkemyksiä joista poikkeaminen tarkoittaisi sitä että käytännössä hylkää järjestön ja sen opetukset.
Jos on sitten senluontoinen ihminen että haluaa tulla lasketuksi hyvien eli uskollisten todistajien joukkoon joka voi tavoitella erityyppisiä palvelusetuja on erimielisyyden jäätävä sille tasolle että toteaa ettei ymmärrä jotain asiaa, mutta jää odottamaan jumalan aikanaan selventävän kuvion. Varsinaista erimieltä olemista ei enää tämmöiselle henkilölle sallita, siinä onkin vissi ero että on niin vajavainen ettei ymmärrä asiaa, tai ymmärtää sen ja asettuu vastahankaan.
Mutta kyllä vain tietyissä rajoissa eri mieltä oleminenkin sallitaan ilman että ulosheittämistoimenpiteet alkavat.
Siitä sitten voidaankin keskustella että onko oikein ettei poikkeavista näkemyksistä saa vapaasti keskustella. Tämä nyt on vähän nivoksissa sellaiseen suureen periaateeseen kuin kompastuttamiskielto. Mitään sellaista, omasta mielestä oikeaakin asiaa, ei saa tehdä joka sisältää riskin siitä että saa toisen todistajan uskon horjumaan tai heikkenemään. Tämmöinen riski on ilmeinen mikäli synnyttää keskustelua jostain opinkappaleesta mihin ei usko "yhteisellä" tavalla. Jos on tämän periaatteen kanssa suostunut elämään, niin silloin on aika ilmeistä ettei muiden kanssa epäilyksistä ja ristiriidoista keskustella. Omassa päässään vain sitä keskustelua voi käydä ja rajoitetussa määrin hengen valitsemien seurakunnan vanhinten kanssa.
Vinohaarukka
>>Omasta kokemuksestani voin sanoa että todistaja saa olla erimieltä seuran oppien kanssa.>>
Asiahan selviää kysymällä vaikka seurakunnan vanhimmilta, saako Jehovan todistaja uskoa joistakin opetuksista orjaluokan seliteyksestä poikkeavalla tavalla. Pointtihan tässä on kaiken aikaa ollut se, että mahdollisuus omien uskomusten pitämiseen ei tarkoita, että niitä järjestön mielestä saisi olla. Järjestöhän on leimannut itsenäisen ajattelun vaaralliseksi ylpeydeksi:
“Ja niin kuin ensimmäisellä vuosisadalla oli vain yksi oikea kristillinen järjestö, myös nykyään Jehova käyttää vain yhtä järjestöä. (Efesolaisille 4:4, 5; Matteus 24:45–47). Jotkut kuitenkin mainitsevat, että järjestön on täytynyt tarkistaa näkemyksiään aikaisemmin, ja siksi he väittävät: ”Tämä osoittaa, että meidän täytyy päättää itse, mitä uskomme.” Tällainen on riippumatonta ajattelua. Miksi se on niin vaarallista? Sellainen ajattelutapa on osoitus ylpeydestä. Ja Raamattu sanoo: ”Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.” (Sananlaskut 16:18) Jos alamme ajatella, että tiedämme asiat paremmin kuin järjestö, niin meidän pitäisi kysyä itseltämme: ”Mistä ensiksi opimme Raamatun totuuden? Tuntisimmeko totuuden tien, ellemme saisi ohjausta järjestöltä? Voimmeko tosiaankaan tulla toimeen ilman Jumalan järjestön ohjausta?” Emme voi!" (Vartiotorni 15. huhtikuuta 1983 s. 23)
"Nykyään jotkut harvat Jumalan palvelijat ovat tulleet tyytymättömiksi johonkin kristillisen opetuksen piirteeseen ja nurisseet Jehovan järjestön maallista osaa vastaan. Miksi tällaista tapahtuu? Nurina johtuu usein siitä, ettei ymmärretä Jumalan tapaa hoitaa asioita. Luoja paljastaa totuuden kansalleen edistyvästi. Siksi Raamatun ymmärryksemme täsmentyy aika ajoin. Suuri enemmistö Jehovan kansasta iloitsee näistä tarkennuksista. Joku harva tulee ”liian vanhurskaaksi” ja on harmissaan muutoksista (Saarnaaja 7:16). Syynä voi olla ylpeys, ja jotkut lankeavat riippumattoman ajattelun ansaan. Onpa syy mikä tahansa, tällainen nuriseminen on vaarallista" (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2006)
"omegawave"
"Nykyään jotkut harvat Jumalan palvelijat ovat tulleet tyytymättömiksi johonkin kristillisen opetuksen piirteeseen ja nurisseet Jehovan järjestön maallista osaa vastaan. Miksi tällaista tapahtuu? Nurina johtuu usein siitä, ettei ymmärretä Jumalan tapaa hoitaa asioita. Luoja paljastaa totuuden kansalleen edistyvästi. Siksi Raamatun ymmärryksemme täsmentyy aika ajoin. Suuri enemmistö Jehovan kansasta iloitsee näistä tarkennuksista. Joku harva tulee ”liian vanhurskaaksi” ja on harmissaan muutoksista (Saarnaaja 7:16). Syynä voi olla ylpeys, ja jotkut lankeavat riippumattoman ajattelun ansaan. Onpa syy mikä tahansa, tällainen nuriseminen on vaarallista" (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2006)
Tuossa yhdessä ainoassa kappaleessa tulee jälleen tiivistettynä useampiakin Järjestön systemaattisesti käyttämiä suoria ja epäsuoria metodeja, sekä Vartioitirniseuran erityisen taitava ristiriitaisten ajatuksien ja mielleyhtymien sisällyttäminen teksteihinsä.
Vähätellään esille nostettuja asioita ja niiden merkitystä, sekä perustellun kritiikin esittäjien henkilöön käyminen. Toisin sanoen sellaisiin asioihin tarttuvilla on omaan asenteeseen ja mentaaliin liittyvä ongelma, koska kokevat tarpeelliseksi takertua epäoleellisiin "piirteisiin" ollen lähinnä pikkumaisia saivartelijoita. Heidät malataan alentaen vähätellen ja leimaten "joiksikin harvoiksi" muista poikkeaviksi nuriseviksi poikkeustapauksiksi, eli heidän sanomisilleen ei tarvitse edes antaa huomiota.
Sitten pelottelun ja uhkaavan sävyisesti kerrotaan kyseessä olevan todellisuudessa "nurina Jumalan järjestön maallista osaa vastaan." Järjestö kuittaa omat virheensä, vääryytensä ja mm. väärät ennustelunsa "Jumalan tapana hoitaa asioita" eli delegoi oman vastuunsa itse Jumalalle. Kuka nyt uskaltautuisi kritisoimaan Jumalan tapaa hoitaa asioita. Tehokas tapa koettaa torpata perusteltu kritiikki, sulkea ja nujertaa ajattelavat mielet, sekä alistaa mielet. Tämäkin lienee osa sitä ns. hengellistä sodankäyntiä.
Ovatko mm. kaikki nuo väärät mailmanlopun / Harmagedonin ennustukset ja ajoituksetkin olleet vain "Jumalan tapa hoitaa asioita"?
Eikö pikemminkin Vartiotorniseura itse ole tullut "liian vanhurkaaksi" korottamalla itsensä liki Jumalan rooliin ja menemällä pelkän sanansaattajan roolissaan toistamiseen yli sen mitä on kirjoitettu ja itsepintaisesti, sekä kovasydämisesti vielä vierittämällä toistamisen vastuun siitä toisaalle?
Karkeatkin vääriksi osoittautuneet opit ja ennustukset ovat vain "tarkennuksia" ja ymmärryksen "täsmennyksiä" joista tulisi olla kiitollinen. Käännetään tehokkaasti huomio aivan toisaalle oleellisesta.
Yksi kouluesimerkki tästä on Järjestön toiminta puoluettomuuskysymyksessä, sanktioiden alaisessa totaakieltäytymisdirekstiivissä ja reagoinnisa siihen jälkikäteen. Vastuu siitä ja sen seurauksista siirretiin täysin häikäilemättömästi ja silmää räpäyttämättä Jt-veljille itselleen. Kun tämäkään ei olisi riittänyt, niin asiaan tyytymättömiä alettiin piestä nujertavan-alentavasti ja uhkaavan sävyisesti, verbaalisesti, hengelisesti ja moraalisesti, vertaamalla heitä luvatun maan rajalla kapinoineisiin. Valitettavan konkrettinen esimerkkin millainen on Vartiotorniseuran todellinen rivijulistajille ja heidän elämälleen antama arvostus. Tulee mileen mikä tahansa ihmisten johtama valtainstituutio jossa yksilöt uhrataan moraalisen rehellisyyden ja vastuunoton sijaan häikälemättä aatteen, valtion edun tai vastaavan alttarille. Yksilöistä ja heidän elämiensä arvosta tulee pelkkiä kylmiä numeroita, ilmaa.
Niin kovin tyypilistä Vartiotorniseuran harrastamaa taitavaa ja monimielistä sanailua, vähättelyä, vastuun pakenemista, syyllistämistä, uhkailua, henkilöön käymistä, huomion ohjaamista toisaalle, mustan muuttamista valkoiseksi ja päinvastoin, sekä suorastaan nujertavaa alistamista. Tuosta käy myös hyvin ilmi miten rivijulistaja on pelkkä numero ja ilmaa, mikäli uskaltautuu nostamaan esille epämieluisia asioita, sekä se miten yksilön elämällä ei todellisuudessa ole mitään arvoa Järjestön jyrätessä ylitse. Dialogi on yksisuuntaista. Sinulla on arvoa niin kaunan kuin alistat ehdoitta ajattelun- puheen ja omantunnonvapautesi Järjestölle alistuen sen direktiiveille. Kuten eri maiden armeijoissa.
Toisaalta Järjestön toimintatavasta, puheesta ja venkoilusta tulee mieleen minkä tahansa poliittisen puolueen puhetorvi hänen joutuessaan vastaamaan toimistaan vaikkapa jossakin debaatissa. Hyvin samanlaiset metodit ja reaktiomallit. Omia tekoja ja niiden seurauksia vähätellään tai kielletään kokonaan, ajetaan toistuvasti keskustelu sivuraiteille, aletaan syytellä kiusallisen asian esillenostajaa ja vaikuttimiaan, käydään käsiksi vastapuoleen, leimataan ja samalla kuitenkin itsensä kehuminen ja korottaminen jne.
- § -
>>Karkeatkin vääriksi osoittautuneet opit ja ennustukset ovat vain "tarkennuksia" ja ymmärryksen "täsmennyksiä" joista tulisi olla kiitollinen.>>
Tämä kuvaa varsin hyvin sitä asemaa, jossa Vt-seura haluaa yksittäisen Jehovan todistajan pysyvän: lapsen asemassa. Kiitollisuuden lisäksi järjestö kääntää asian vielä niinkin, että kaikki oppimuutokset itseasiassa vain _vahvistavat luottamusta_ orjaluokan hallintoelimeen:
"Nykyaikana joitakin Raamatun opetuksia koskevaa ymmärrystämme on tarkennettu. Sen ei tulisi vaivata meitä vaan päinvastoin vahvistaa luottamustamme "uskolliseen ja ymmärtäväiseen orjaan". Kun orjaluokan edustajat huomaavat, että käsitystämme jostakin totuuden piirteestä on tarpeen selventää tai korjata, he eivät pidäty tekemästä tarkennusta. Orjaluokalle on tärkeämpää toimia sopusoinnussa Jumalan paljastuvan tarkoituksen kanssa kuin suojautua tarkennusten herättämältä kritiikiltä." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 30)
Mielenkiintoinen oli myös tämä lainauksen lopussa ollut ajatus, jolla Vt-seura pyrkii luomaan kuvan itsestään rohkeana ja kritiikkiä kavahtamattomana totuuden edustajana.
"omegawave" >> Kiitollisuuden lisäksi järjestö kääntää asian vielä niinkin, että kaikki oppimuutokset itseasiassa vain _vahvistavat luottamusta_ orjaluokan hallintoelimeen:
Asia olisi täysin hyväksyttävissä pienine inhimillisine marginaalivirheineenkin, mikäli "uusi valo" ja ymmärryksen lisääntyminen" vastaisi Russelin aikoinaan lausumaa johdonmukaista perusperiaatetta ja mikäli se kunnioittaisi lisäksi myös yksilön omaa omatuntoa ja valintoja Jumalan edessä kuten tuo toinen aiemmin ketjuun laittamasi lainaus kuvaa:
NEW LIGHT
Zion’s Watch Tower, February, 1881, where RUSSELL said,“A new view of truth can never contradict a former truth.‘New light’ never extinguishes older ‘light’, but adds to it....So is it with the light of truth; the true increase is by adding to, not by substituting one for another”.
-- >
"Beware of "organization." It is wholly unnecessary. The Bible rules will be the only rules you will need. Do not seek to bind others' consciences, and do not permit others to bind yours. Believe and obey so far as you can understand God's Word today." (Watchtower Sept. 15, 1895, p. 216)
Nyttemmin ollaan hyvin kaukana yksilön henkilökohtaisesta asemasta Jumalan edessä ja omantuntonsa ja ymmärryksensä mukaan toimimisesta.
Nykyisin järjestökeskeisyys ja sille ehdoton alistuminen ovat keskeisessä asemassa niin, että jopa kastekysymykset ovat muokatut sitä vastamaan.
On kiinnostavaa laittaa merkille miten kastekysymykset ovat vuosien saatossa muuttunet. Ohessa vain kaksi esimerkkiä joista käy ilmi miten nykyisin sitoudutaan voimakkasti Järjestöön aiemman yleisluontisemman Jumalan tahdon alaisuuteen vihkiytymisen sijaan.
Luonnollisestikin Vartiotorniseuran kielenkäytössä on kyse Ainoasta Jumalan Hengen ohjaamasta Järjestöstä ja ainoasta pelastuksen mahdollisuuden tarjoavasta seurakunnasta.
Kastekysymykset 1942:
(1) Uskotko Jehova Jumalaan, ja siihen että pelastus kuuluu Jehovalle, siihen että Jeesus Kristus on hänen poikansa jonka veri pesi syntisi pois ja jonka kautta pelastus tulee Jumalalta?
(2) Oletko katunut syntejäsi Jumalan edessä, ja pyytänyt puhdistusta Jeesukselta Kristukselta, ja täten kääntynyt pois synnistä ja maailmasta ja omistanut itsesi varauksetta Jumalalle tehdäksesi Hänen tahtonsa?
Kastekysymykset 1985:
1) Oletko Jeesuksen Kristuksen uhrin perusteella katunut syntejäsi ja vihkiytynyt Jehovalle tehdäksesi hänen tahtonsa?
2) Ymmärrätkö, että vihkiytymisesi ja kasteesi osoittavat sinun olevan yksi Jehovan todistajista Jumalan hengen ohjaaman järjestön yhteydessä?
Kysytty on ja oli ihan ok, kunhan pidän huolen etten saastuta muiden mieltä. Kun sanoin että omasta kokemuksesta, niin tarkoitin ihan oikeasti että oman henkilökohtaisen jo koetun kokemuksen kautta. Kyseessä ei ollut sellainen pääopinkappale, mutta olen aivan selvästi eri linjalla kirjallisuuden elikä orjan kanssa pienemmässä asiassa. En siis hämmentynyt ja ymmärtämätön vaan reilusti eri mieltä. Seuraukset, nada.
vinohaarukka
>>Kysytty on ja oli ihan ok, kunhan pidän huolen etten saastuta muiden mieltä.>>
Seurakunnan vanhin siis sanoi sinulle, että on ihan ok olla uskomatta orjaluokan raamatunselitystä jossakin asiassa? No huh.
Mutta ei mitään... hienoa kehitystähän tämä todellisuudessa vain on. Tuo oli vain minulle aivan uutta; ei vain minun aikanani tuollaista olisi suvaittu (ainakaan niissä muutamassa seurakunnassa, joissa olin). Ja kuten laitoinkin näkyviin järjestön virallisen kannan asiaan, joka ei tällaista optiota kyllä asiaan jätä.
>>kunhan pidän huolen etten saastuta muiden mieltä.>>
Tämä kuitenkin kertoo siitä, että tuokin vanhin kyllä tiesi, ettei nyt liikuta aivan turvallisilla vesillä. Kuinka muuten seurakuntalaisen oma vilpitön raamatuntulkinta voisi olla "saastutusta" ilmi tullessaan?
Syyhän tähän on se, että järjestössä pyritään säilyttämään ykseys hinnalla millä hyvänsä. Vt-seuran opin mukaan järjestön maailmanlaajuinen opillinen ykseys on tulosta pyhän hengen toiminnasta, mutta kuten nyt itsekin huomaat, ovat todelliset syyt huomattavasti maanläheisempiä ja raadollisempia: vaihtoehtoisia tulkintoja ei sallita.
>>En siis hämmentynyt ja ymmärtämätön vaan reilusti eri mieltä. Seuraukset, nada.>>
Tuo on kyllä hyvä juttu! Alkaisikohan se Vt-seura tästä hiljalleen kehittymään vapaampaan suuntaan... Sitä eivät rivivanhimmat kylläkään päätä.
Taitaa mennä niiden paikallisten soveltamisten piikiin tämä, ja ei minulla ei ollut kyseisestä vanhimmasta mitään törkyä jota käyttää vastapainona. Todennäköisesti tulos olisi ollut eri jos olisin joillekin muille avautunut. Sen verran minulla on tietoa että kiepparikin on harhoistani tietoinen ainakin jollain tasolla.
Vastaus tähän on helppo:
Lausuttaisiinko Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa, tai salin tai konventin lavalta koskaan IKINÄ, että seuran opeista ja näkemyksistä saa olla omia näkemyksiä?
Ei.
Ikinä.
Koskaan.
Päinvastoin sekä kirjallisuudesta että lavoilta toistetaan mantrana, että seuran näkemyksiä EI TULE kyseenalaistaa.
Näin on ollut aina.
Ja tulee olemaan.
Aina.
"Lausuttaisiinko Vartiotorni-seuran kirjallisuudessa, tai salin tai konventin lavalta koskaan IKINÄ, että seuran opeista ja näkemyksistä saa olla omia näkemyksiä?"
Ei, eikä niin tehdä muissakaan uskonnoissa. Onko suhteellisuudentaju sinulle tuttu näkemys?
Ja onko poikkeavien miepiteiden sietäminen mahdotonta joten poistaminen on ainoa mahdollisuus. Oletko uskovainen?
Nyt ei satu sattuneesta syystä tuo library olemaan ladattuna tälle koneelle, mutta minun muistikuvissani kirjallisuudessa ja puheissakin on otettu kantaa siihen että jos epäilee jonkin asian olevan oikeasti eri tavalla kuin sillä hetkellä opetetaan niin siitä ei pidä järjestää suurta draamaa ja ruveta asiaa selvityttämään haarakonttorien ja pääkonttorien kautta vaan antaa ajatuksen muhia mielessä ja jumala sitten aikanaan selventää olitko oikeassa ja korjaa yhteisen näkemyksen tai sinulle selviää että järjestö oli koko ajan oikeassa ja sinä väärässä. Väärintekemisen ja luopioiden raja kulkisi nimenomaan siinä että rupeaako edistämään siihen hetkeen sopimatonta opetustaan, ei siinä että näkee jonkin opin eri tavalla.
Olen ihan satavarma että tällaista on käsitelty julkisestikin, omasta päästäni en olisi tällaista keksinyt.
Kyllä. Näin se menee. Ääneen ei tule kyseenalaistaa vaikka olisikin asioista eri mieltä.
Tuosta päästäänkin sitten jo toiseen kysymykseen siitä, onko ko. menettelytapa rehellistä. Jehovan todistajan odotetaan olevan julkisesti seuran kanssa kaikesta samaa mieltä. Entäs sitten jos näin ei ole, ja Jt löytää itsensä keskustelemassa (itselleen epäselvästä) aiheesta jossakin yhteydessä? Tällaisessa tilanteessa Jt ei voi olla rehellinen.
sama mielikuva.
Jotkut tahtoo sitten olla niin Drama Queen
että pitäs ihan kinastelemaan asiasta päästä,
muuallakin kuin luoppis--sivuilla :)
Kompastuttaminenkin on aiks paha juttu.
Vähän niinkuin menis AA:ssa käyvälle alkkikselle vartavasten tarjoomaan ryyppyä.
Olen sellaistakin pahantahtoisuutta maailmallisten parissa nähnyt.
Tuloksena rattijuoppous ja kuolemntuottamus.
Ryypyn tarjonnut oli aikas pahoillaan kauan, kunnes päätti päivänsä.
Luterilaisia olivat.
Se OMATUNTO kun sallii kaikenlaista...?
ainakin jonkin aikaa..
Kolossalaisille 3.luku
8 Mutta pankaa nyt todellakin ne kaikki pois itsestänne:
vihastus, suuttumus, pahuus, herjaava ja rivo puhe suustanne
. 9 Älkää valehdelko toisillenne. Riisukaa pois vanha persoonallisuus tottumuksineen
10 ja pukeutukaa uuteen persoonallisuuteen,
jota uudistetaan täsmällisen tiedon avulla hänen kuvansa mukaan,
joka sen loi,
11 missä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, vierasmaalaista, skyyttalaista, orjaa, vapaata,
vaan Kristus on kaikki ja kaikissa.
Kristus kaikissa
>>Kompastuttaminenkin on aiks paha juttu.>>
No on se. Mitäpä ajattelet, kummanlainen toiminta mahtaa olla kompastuttamista:
a) Jumalan virallisena viestintäkanavana esiintyminen, vallan käyttö, kaiken kritiikin kieltäminen ja jatkuva väärä ennustelu ja valehteleminen.
b) Edellämainitusta toiminnasta varoittaminen ja perusteltu kritiikki?
Asiaan liittyvää löytyy wikistäkin:
"If a baptized Witness teaches contrary to Witness doctrines, it is considered apostasy and grounds for disfellowshipping. Elders usually try to reason with the individual before such action is taken.[64] If a person believes that a teaching should be adjusted or changed, he is encouraged "to be patient and wait on Jehovah for change"."
Eli tuossa on jo tilanne jossa joku opettaa toisin, silti kehotetaan olemaan kärsivällinen ja odottamaan Jehovaa. Mitä sitten onkaan, jos joku ei edes yritä opettaa näkemystään muille vaan tyytyy olemaan siitä itsekseen eri mieltä ja odottaa uutta valoa.
Jumalasta erottaminen on kompastuttamista.
tiedätte kyllä sen.
Siis kuka allekirjoitti mitä sen YK:n "kirjastokortin" saadakseen?
Näyttö allekirjoituksesta?
>>Jumalasta erottaminen on kompastuttamista.>>
Jumalia on aika monia. Ensimmäisenkään olemassaolosta ei vain ole näyttöjä.
>>Jumalasta erottaminen>>
Jos tosiasioiden kertominen on "Jumalasta erottamista", niin se kertoo vain ja ainoastaan tämän Jumalan epätodellisuudesta.
kompastettu jo
>>kompastettu jo>>
On aivan samantekevää, MITEN tuo rekisteröityminen teknisesti suoritettiin. Pääasiahan tässä on se, että Vt-seura liittyi NGO-jäseneksi YK-DPI:in. Tämän asian on myöntänyt sekä YK, että Vartiotorni-seura itsekin.
http://web.archive.org/web/20090126152929/http://un.org/dpi/ngosection/pdfs/watchtower.pdf
http://www.randytv.com/secret/gillies.jpg
"On aivan samantekevää"
Ei ollenkaan. Asioissa pitäisi pysyä totuudessa, eikä harrastaa otsikointia kissankorkuisilla kirjaimilla, jotka johtavat lehden loppupuolelle pieneen plänttiin, jossa lukee jotain sinne päin tai ei lainkaan.
Kun jääkiekkoharrastukseen tuotu nuori huomaa, että kiekko on liian kova ja tulee liian lujaa, niin...
...muuttaako (IIHF, SM-liiga, NHL, KHL, jne...) säännöt niin, että kaikki pelaavatkin nyt pehmeämmällä pallolla, vai...
...eroaako hän itse jääkiekkoporukasta ja alkaa harrastaa vaikka kaukalopalloa tai ringetteä?
Vai etsiikö hän edelleenkin vikoja niistä jääkiekon pelaajista jotka jatkavat pelaamista voimassa olevien sääntöjen mukaan!?!
Jos jääkiekkojoukkueiden toimintaan kuuluu entisten joukkuekavereiden järjestelmällinen karttaminen, esimerkkisi on perusteltu. Jos taas ei kuulu, esimerkkisi on käsittämätöntä kuraa.
Käännös
>>eroaako hän itse jääkiekkoporukasta ja alkaa harrastaa vaikka kaukalopalloa tai ringetteä?>>
Toki eroaminen sellaisesta porukasta, jossa ei koe oloaan hyväksi, on pelkästään suotavaa. Ja aivan erityisen suotavaa olisi, että lähteminen olisi mahdollista ILMAN SANKTIOITA. Jehovan todistajistahan ei ole kunniallista poistumistietä olemassa, ja lähtijä kohtaa merkittäviä sanktoita päätöksestään erota.
>>Vai etsiikö hän edelleenkin vikoja niistä jääkiekon pelaajista jotka jatkavat pelaamista voimassa olevien sääntöjen mukaan!?!>>
Mikäli olet nyt jälleen vertaamassa jääkiekon pelaajia yksittäisiin Jehovan todistajiin, on sinua muistutettava: kritiikki _ei kohdistu yksittäisiin Jehovan todistajiin_ vaan Vt-seuraan. Kykenetkö ymmärtämään tätä aivan yksinkertaista mutta merkittävää eroa?
Mikä tahansa julkinen toimija, joka toimii järjestelmällisen epärehellisesti ja huijaa muita, ansaitsee julkista kritiikkiä. Ellet ole huomannut, niin meidän mediassakin (esim. A-studion kaltaiset ohjelmat) paljastetaan yritysten, pankkien ja poliitikkojen toiminnan epärehellisyyksiä. Tällainen toiminta on aivan perusteltua.
Jääkiekossa (esim. nyt MM-kisoissa) pelaaja, joka rikkoo sääntöjä, joutuu jäähylle.
Säännöt pysyvät edelleen voimassa.
Sääntöjä ei muuteta vaikka pelaaja olisi tuomiosta eri mieltä.
Käännös
>>Jääkiekossa (esim. nyt MM-kisoissa) pelaaja, joka rikkoo sääntöjä, joutuu jäähylle.>>
Voi hyvänen aika tuota sinun vääristelevää logiikkaasi.
En ole väittänyt, etteikö yksilön pitäisi erota Jehovan todistajista, mikäli kokee asian hankalana. Kysymys jota nyt kiertelet, onkin siinä, että Vt-seurasta ei lähdetä samoin kuin urheiluseurasta. Vertauksesi ei tältä osin toimi, eikä kyllä muutenkaan, kun mietitään sitä ihmisoikeuksien polkemista ja jatkuvaa valheellisuutta, jota Vt-seura harjoittaa.
Lyhyesti sanottuna jääkiekon säännöt ovat perusteltuja ja koskevat ainoastaan yhtä asiaa. Vt-seuran kaikki säännöt eivät ole lainkaan perusteltuja, mutta ne koskevat jäsenen koko elämää; jopa hengenvaarallisissa asioissa.
>>Sääntöjä ei muuteta vaikka pelaaja olisi tuomiosta eri mieltä.>>
Juuri tästä syystä Jehovan todistajista pitäisikin saada lähteä kunniallisesti ja ilman sanktioita pois.
*eroaako hän itse jääkiekkoporukasta *
-jos peli on mulle liian kovaa, mä ainakin eroan ja alan harrastaa
mulle sopivampaa peliä.
En suinkaan vaadi entistä seuraani muuttamaan
sääntöjään MINUN peliin sopimattomuuteni takia,hehheh....
"Juuri tästä syystä Jehovan todistajista pitäisikin saada lähteä kunniallisesti ja ilman sanktioita pois."
2. Johanneksenkirje jakeet 10 ja 11
”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.
- Raamattu 1992 (Kirjoittaja: Jeesuksen apostoli Johannes)
Onko perussyy siis Raamatussa ja raamatunkirjoittajissa?
"Onko perussyy siis Raamatussa ja raamatunkirjoittajissa?"
Selvästikin on. Hehän hyväksyvät orjuudenkin. Ja kasan muita sairaita ilmiöitä.
Maailmassa on yli miljardi kristityksi tunnustautuvaa ihmistä. He perustavat uskontonsa Raamattuun, Jeesuksen ja hänen seuraajiensa opetuksiin.
Kaikki väärässä... vai?!?
"Arvostelu eli kritiikki (kreik. krinein 'erottaa, ratkaista') on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely.
Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa.
Arvostelija on alansa asiantuntija, ja hän pystyy analysoimaan arvioitavaa asiaa esimerkillisesti." - Wikipedia, suom.
Mielipide on eri asia kuin kritiikki.
(Maailmasta löytyy yli 7 miljardia mielipidettä)
Minustakin nikotiinin orjana olo on sairasta, samoin alkoholin orjana olo.
Raamattu tuomitsee kuitenki ruumiin ja hengen saastuttamisen.
"Vt-seuran kaikki säännöt eivät ole lainkaan perusteltuja, mutta ne koskevat jäsenen koko elämää; jopa hengenvaarallisissa asioissa."
Entä mitä Raamattu sanoo?
Maailmassa on yli miljardi kristityksi tunnustautuvaa ihmistä. He perustavat uskontonsa Raamattuun, Jeesuksen ja hänen seuraajiensa opetuksiin. He käyttävät monia raamatunkäännöksiä ja monilla eri kielillä.
Esim.!
Karta...” Titus 3:10, 11 - (Kirjoittaja: Paavalin työtoveri)
”Älkää edes aterioiko...” 1. Kor. 5:11 - (Kirjoittaja: Jeesuksen apostoli Paavali)
”...lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu...” - 2. Johanneksenkirje jakeet 10 ja 11 (Kirjoittaja: Jeesuksen apostoli Johannes)
”...etteivät kaikki kuulu meihin." - 1. Joh. 2:19: - (Kirjoittaja: Jeesuksen apostoli Johannes)
"Uusi kirkkoraamattu tarkoittaa Raamatun suomennosta, joka hyväksyttiin virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännökseksi kirkolliskokouksessa vuonna 1992." - Wikipedia (suom.)
Vai... onko Raamattu ja raamatunkirjoittajat ongelman perussyy?
"Vertauksesi ei tältä osin toimi, eikä kyllä muutenkaan, kun mietitään sitä ihmisoikeuksien polkemista ja jatkuvaa valheellisuutta, jota Vt-seura harjoittaa.”
Kristityiksi tunnustautuvien ihmisten uskonnon harjoittaminen perustuu Raamattuun!
Esim.!
Room. 12:18 - ”Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” - Raamattu 1992
Ja toisaalta...
Titus 2:10 - ”Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti. ” - Raamattu 1992
Raamatun ohjeiden
noudattamatta jättäminen
voi todellakin olla kuolemaksi.
Nimimerkki ”ehnjen” vastasi kysymykseen ”Onko perussyy siis Raamatussa ja raamatunkirjoittajissa?” 9.5.2012 18:08:
”Selvästikin on. Hehän hyväksyvät orjuudenkin. Ja kasan muita sairaita ilmiöitä.”
Koska Raamattu ja raamatunkirjoittajat ovat väärässä...
...niin kaikki, jotka pyrkivät noudattamaan Raamatun ja Jeesuksen opetuksia, toimivat myös vastoin ihmisoikeuksia jne...?
Nimimerkki ”ehnjen” vastasi kysymykseen ”Onko perussyy siis Raamatussa ja raamatunkirjoittajissa?” 9.5.2012 18:08: ”Selvästikin on.”
Nimimerkki ”omegawave” kirjoitti 8.5.2012 17:45:
”...mietitään sitä ihmisoikeuksien polkemista ja jatkuvaa valheellisuutta, jota Vt-seura harjoittaa”
Ja...
"Vt-seuran kaikki säännöt eivät ole lainkaan perusteltuja, mutta ne koskevat jäsenen koko elämää; jopa hengenvaarallisissa asioissa."
Mihin uskonnollisen järjestön säännöt perustuvat?
Raamattuunko?
Vai...miten ne "eivät ole lainkaan perusteltuja”?
Nimimerkki ”omegawave” kirjoitti 8.5.2012 17:45:
”Vt-seuran kaikki säännöt eivät ole lainkaan perusteltuja, mutta ne koskevat jäsenen koko elämää;”
Kritiikki on kohdistunut mm. suhtautumiseen järjestöstä erotettuihin tai eronneisiin. Ja siihen mihin suhtautuminen perustuu (tai ”eivät ole lainkaan perusteltuja”).
On perusteltua myös pyytää keskusteluun osallistujien peusteluja sille, miksi ”karttaminen” on kritiikin kohteena.
Raamattuun (kristillisten uskontojen opin peruste), yleisesti tunnustettuihin ihmisoikeuksiin vai yksityisen henkilon omaan mielipiteeseen?
...Vt ; seuran säännöt ... " -
Täytyypi taas , kerran , kun puhutaan Seuran jäsenten ajatusvapaudesta, muistuttaa Seuran varapresidentin , (aik, ) ,Covingtonin oliko se nyt Skotlannin oikeudessa valalla antamastaan lausunnosta, jossa tulee täsmällisesti esille se , että jokainen , joka astuu hivenenkin viimeisimmän tulkinnan ulkopuolelle , astuu ulos " moitteettomasta" marssirivistöstä, ja näin ollen kieltää seuran uskon .
Ei vieläkään kommenttia perusteista / todisteista!
Uskonnollinen toiminnan lähtökohta länsimaissa on Raamattu.!
Vai sittenkin Raamatun TULKINTA?
2. Johanneksenkirje jakeet 10 ja 11
”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.
- Raamattu 1992 (Kirjoittaja: Jeesuksen apostoli Johannes)
Tästä "Raamatun TULKINTA" niin asia selviää.