Monet uhrit kokevat Tukholman syndroomaa

Ei narsistin uhri osaa määrätä omaa elämää. Siinähän se juuri on.

Narsistin uhri ei ole vapaa. On taloudellinen sidos, yhteiset lapset, sukulaiset tuttavat. Muuttujia on paljon.

Lähtökohta on hyvä, mutta kyse on selviytymisestä. Vaimo, jota mies hakkaa. Nykyäänkin sitä tapahtuu koko aja ja vaimo peittelee vammat ja uskoo rakkauden voimaan. Mies peittelee vammat ja sama homma.

Syvä häpeän tunne. Kulissit on pidettävä kunnossa. Turvakodeista löytyy näitä ihmisiä, jotka pakenevat ja palaavat takaisin väkivaltaiseen suhteeseen.

Mies hakkaa mutta seuraavana päivänä pusi pusi ja vähän kukkia ja nyrkki on saanut anteeksi. Jos joku puuttuu niin hakattu vaimo puolustaa rakasta nyrkkimiestään. Tukholman syndrooma. Sopeutuminen ja riippuvaisuus.
Seuraavana päivänä taas nyrkkiä ja mustaa silmää ja taas saa anteeksi ja suhde jatkuu vuosia piinaavaan väkivallan alla.

Markku Ahdeoja kirjoitti:

Ei narsistin uhri osaa määrätä omaa elämää. Siinähän se juuri on.

Narsistin uhri ei ole vapaa. On taloudellinen sidos, yhteiset lapset, sukulaiset tuttavat. Muuttujia on paljon.

Lähtökohta on hyvä, mutta kyse on selviytymisestä. Vaimo, jota mies hakkaa. Nykyäänkin sitä tapahtuu koko aja ja vaimo peittelee vammat ja uskoo rakkauden voimaan. Mies peittelee vammat ja sama homma.

Syvä häpeän tunne. Kulissit on pidettävä kunnossa. Turvakodeista löytyy näitä ihmisiä, jotka pakenevat ja palaavat takaisin väkivaltaiseen suhteeseen.

Mies hakkaa mutta seuraavana päivänä pusi pusi ja vähän kukkia ja nyrkki on saanut anteeksi. Jos joku puuttuu niin hakattu vaimo puolustaa rakasta nyrkkimiestään. Tukholman syndrooma. Sopeutuminen ja riippuvaisuus.
Seuraavana päivänä taas nyrkkiä ja mustaa silmää ja taas saa anteeksi ja suhde jatkuu vuosia piinaavaan väkivallan alla.

Lue lisää

Hakatut vaimot ja miehetkin sekä lapset ovat tulleet tutuiksi monellakin tavoin.

Peruspointti tuolla uhriutuneella on kuitenkin se, että hän kitsaasti pitää kiinni jostain mielestään arvokkaammasta kuin itsestään. Oma hyvinvointiko lähtee sosiaalisista sidoksista ja taoludellisesta hyvinvoinnista? Melkoisen narsistista. Ei osata luopua.

Ihminen pärjää vähemmäkin. Ja uusia kontakteja on mahdollisuus saada. Mutta pelko omien siipien kannattelevuudesta useimmiten estää sen.

Minä suomin näitä oman itsensä ja lastensa kustannuksella elämässä riippuvia ruikuttajia siksi, koska he pilaavat itsensä ja läheistensä elämän. Lapset kärsivät (jos eivät suoraan narsistin taholta, niin sitten kiusatun, joka kyllä tavalla tai toisella tuo pahoinvointinsa ilmi) eikä kukaan välitä heidän tarpeista.

Mitä väliä on maailman silmissä idyyliperheellä, kulisseilla ja tavaroilla kun emotionaalinen maailmaa kasvatetaan jo pienestä pitäen kieroon, auttaen taas yhtä sukupolvea kipuilemaan omien mielenterveyden ongelmien ja rikkonaisen tunnemaailman kanssa myöhemmässä vaiheessa?

Syndroomasta (olkoon uhritunut tai tukholma) kärsivä on usein itsekkäämpi kuin ymmärtääkään. Jos painoarvo on se, että mitä ympäristö ajattelee (käännetään katse taas itseen), miten selviää (Suomen yhteiskunta tukee kyllä), jos se silti tulee ja hakkaa, jopa tappaa (mitä sitten? hakkaahan se silti joka päivä ja tappaakin voi jonakin päivänä) ollakseen taas itse ja omat tarpeet etusijalla, niin millaisen mallin se antaa kehittyville?

Kaltoinkohtelevien suhteiden taustalla ei suinkaan aina ole kyse narsistisuudesta, vaikka väkivalta ja masokismi paljon narsistisia piirteitä sisältääkin. Suomalaisten kodeissa jatkuvasti joku kokee jonkinlaista väkivaltaa. Enemmän päätä pitäisi kääntää siihen suuntaan, miten tuo väkivalta saadaan katkaistuksi ja miten todella saada ihmiset itse auttamaan itseään. Koska vaikka uhriutuneita hetkellisesti auttaakin, he herkästi palaavat samaan toimintamalliin kuten ennenkin, kuten mainitsit tuossa.

Markku Ahdeoja kirjoitti:

Ei narsistin uhri osaa määrätä omaa elämää. Siinähän se juuri on.

Narsistin uhri ei ole vapaa. On taloudellinen sidos, yhteiset lapset, sukulaiset tuttavat. Muuttujia on paljon.

Lähtökohta on hyvä, mutta kyse on selviytymisestä. Vaimo, jota mies hakkaa. Nykyäänkin sitä tapahtuu koko aja ja vaimo peittelee vammat ja uskoo rakkauden voimaan. Mies peittelee vammat ja sama homma.

Syvä häpeän tunne. Kulissit on pidettävä kunnossa. Turvakodeista löytyy näitä ihmisiä, jotka pakenevat ja palaavat takaisin väkivaltaiseen suhteeseen.

Mies hakkaa mutta seuraavana päivänä pusi pusi ja vähän kukkia ja nyrkki on saanut anteeksi. Jos joku puuttuu niin hakattu vaimo puolustaa rakasta nyrkkimiestään. Tukholman syndrooma. Sopeutuminen ja riippuvaisuus.
Seuraavana päivänä taas nyrkkiä ja mustaa silmää ja taas saa anteeksi ja suhde jatkuu vuosia piinaavaan väkivallan alla.

Lue lisää

Häpeästäkin voi vaan päästää irti eikä jäädä piehtaroimaan siihen.

http://www.anittaoertel.net/index.php?option=com_content&view=article&id=3:haepeaen-voi-kaeaentaeae-voimavaraksi&catid=12:report

nisse.. kirjoitti:

Häpeästäkin voi vaan päästää irti eikä jäädä piehtaroimaan siihen.

http://www.anittaoertel.net/index.php?option=com_content&view=article&id=3:haepeaen-voi-kaeaentaeae-voimavaraksi&catid=12:report

Lue lisää

Äärimmäisen hyvä artikkeli.

Häpeän tunnistaminen on monasti se ensimmäinen avain vapauden (tarkoittaapa se vapaus omista ahdisteista tai ympäristön aikaansaamista) alkuun.

Miten voisimme oppia puhumaan häpeästä? Häpeämättä ottaa sitä puheeksi esimerkiksi kiusatulle tai kiusaajalle, pelkäämättä aiheuttavamme lisää häpeää toiselle? Pystyisikö häpeää markkinoimaan positiivisena voimavarana?

elisakettu kirjoitti:

Äärimmäisen hyvä artikkeli.

Häpeän tunnistaminen on monasti se ensimmäinen avain vapauden (tarkoittaapa se vapaus omista ahdisteista tai ympäristön aikaansaamista) alkuun.

Miten voisimme oppia puhumaan häpeästä? Häpeämättä ottaa sitä puheeksi esimerkiksi kiusatulle tai kiusaajalle, pelkäämättä aiheuttavamme lisää häpeää toiselle? Pystyisikö häpeää markkinoimaan positiivisena voimavarana?

Lue lisää

Tarja Korpela uskoo, että yksistään jo häpeän tunteen tunnistaminen ja tunnustaminen voi riittää vapautumaan häpeäkaavusta.
- Anna sen vain olla. Kaikille tunteille ei tarvitse tehdä mitään. Pelkkä tunteen myöntäminen estää meitä sekoilemasta häpeän kautta ohjautuvaan käytökseen."

Mä allekirjoitan tuon mutta jos tulee tarve puhua niin pitää olla sellainen henkilö kenelle voi puhua, kaikille ei voi puhua kaikesta.

nisse.. kirjoitti:

Tarja Korpela uskoo, että yksistään jo häpeän tunteen tunnistaminen ja tunnustaminen voi riittää vapautumaan häpeäkaavusta.
- Anna sen vain olla. Kaikille tunteille ei tarvitse tehdä mitään. Pelkkä tunteen myöntäminen estää meitä sekoilemasta häpeän kautta ohjautuvaan käytökseen."

Mä allekirjoitan tuon mutta jos tulee tarve puhua niin pitää olla sellainen henkilö kenelle voi puhua, kaikille ei voi puhua kaikesta.

Lue lisää

Aina ei ole sitä henkilöä. Ammattiauttajallekin voi olla ylivoimaista (johon ei ole tunnesidettä) avautua. Siksi kehoitan ihmisiä myös kirjoittamaan. Toiset hyötyvät myös piirtämisestä. Monesti sen avulla on mahdollisuus myös löytää se häpeä. Kirjoittamisen kautta tunnistaminen ja kohtaaminen pääsee alkuun ja sen kohtaaminen ei ole enää niin vaikeaa. Jonakin päivänä on valmis myös puhumaan. Eikä painavinta ole enää se kenelle puhuu.

elisakettu kirjoitti:

Hakatut vaimot ja miehetkin sekä lapset ovat tulleet tutuiksi monellakin tavoin.

Peruspointti tuolla uhriutuneella on kuitenkin se, että hän kitsaasti pitää kiinni jostain mielestään arvokkaammasta kuin itsestään. Oma hyvinvointiko lähtee sosiaalisista sidoksista ja taoludellisesta hyvinvoinnista? Melkoisen narsistista. Ei osata luopua.

Ihminen pärjää vähemmäkin. Ja uusia kontakteja on mahdollisuus saada. Mutta pelko omien siipien kannattelevuudesta useimmiten estää sen.

Minä suomin näitä oman itsensä ja lastensa kustannuksella elämässä riippuvia ruikuttajia siksi, koska he pilaavat itsensä ja läheistensä elämän. Lapset kärsivät (jos eivät suoraan narsistin taholta, niin sitten kiusatun, joka kyllä tavalla tai toisella tuo pahoinvointinsa ilmi) eikä kukaan välitä heidän tarpeista.

Mitä väliä on maailman silmissä idyyliperheellä, kulisseilla ja tavaroilla kun emotionaalinen maailmaa kasvatetaan jo pienestä pitäen kieroon, auttaen taas yhtä sukupolvea kipuilemaan omien mielenterveyden ongelmien ja rikkonaisen tunnemaailman kanssa myöhemmässä vaiheessa?

Syndroomasta (olkoon uhritunut tai tukholma) kärsivä on usein itsekkäämpi kuin ymmärtääkään. Jos painoarvo on se, että mitä ympäristö ajattelee (käännetään katse taas itseen), miten selviää (Suomen yhteiskunta tukee kyllä), jos se silti tulee ja hakkaa, jopa tappaa (mitä sitten? hakkaahan se silti joka päivä ja tappaakin voi jonakin päivänä) ollakseen taas itse ja omat tarpeet etusijalla, niin millaisen mallin se antaa kehittyville?

Kaltoinkohtelevien suhteiden taustalla ei suinkaan aina ole kyse narsistisuudesta, vaikka väkivalta ja masokismi paljon narsistisia piirteitä sisältääkin. Suomalaisten kodeissa jatkuvasti joku kokee jonkinlaista väkivaltaa. Enemmän päätä pitäisi kääntää siihen suuntaan, miten tuo väkivalta saadaan katkaistuksi ja miten todella saada ihmiset itse auttamaan itseään. Koska vaikka uhriutuneita hetkellisesti auttaakin, he herkästi palaavat samaan toimintamalliin kuten ennenkin, kuten mainitsit tuossa.

Lue lisää

"niin millaisen mallin se antaa kehittyville?"

Niinpä niin...itsekin mietin tuota...kahden tyttäreni kohdalla...millaisen naisen mallin annoin heille...ollessani aviovaimo...

mutta ehkä sittenkin...jälkimauksi jäi heillekin...että sellaisestakin voi selvitä, huonoa kohtelua ei tarvitse lopputtomiin sietää...

Eikä kaiken sen jälkeenkään tarvitse jäädä vihaan ja katkeruuteen sitä kaltoinkohtelijaa kohtaan...

elisakettu kirjoitti:

Aina ei ole sitä henkilöä. Ammattiauttajallekin voi olla ylivoimaista (johon ei ole tunnesidettä) avautua. Siksi kehoitan ihmisiä myös kirjoittamaan. Toiset hyötyvät myös piirtämisestä. Monesti sen avulla on mahdollisuus myös löytää se häpeä. Kirjoittamisen kautta tunnistaminen ja kohtaaminen pääsee alkuun ja sen kohtaaminen ei ole enää niin vaikeaa. Jonakin päivänä on valmis myös puhumaan. Eikä painavinta ole enää se kenelle puhuu.

Lue lisää

"Äärimmäisen hyvä artikkeli."

niin on...ja kannattaa lukea loppuun asti...häpeä on myös ihmisyyttä suojava ja rakentava tunne...

Sosiaalinen aisti

Häpeän tunne on pohjimmiltaan ihmisyyttä suojaava ja rakentava. Vaikka se on kipeä, kiusallinen ja epämiellyttävä tunne, se on myös moraalisia vaatimuksia vahvistava ja tärkeä kasvattava, sosiaalinen aisti.

Monen tutkijan mukaan häpeä on nimenomaan merkki sisäistetyistä vaatimuksista. Parhaimmillaan häpeä saa ihmisen toimimaan yksilöllistä hyvinvointia suojelevien sääntöjen mukaan. On tilanteita, joissa ihmisen ikään kuin kuuluukin hävetä.

- Tällainen häpeän kokemus on parhaimmillaan kuin pulahdus kylmään veteen: ohimenevä ja ravisteleva tunne, joka auttaa tarkistamaan suuntaa. Häpeän tunne voi myös estää meitä tekemästä uudelleen väärin, sanoo Korpela.

On siis olemassa myös hyvä häpeä, joka antaa luvan olla epätäydellinen, epäonnistua ja tarvita toisia. Se viestittää, että jotakin on vialla, tai jotakin on muutettava suhteessa ympäristöön.

Hyvä häpeä johtaa vastuuntuntoon ja pitää yhteiskuntaa pystyssä ja ihmisen oikeilla raiteilla. Ben Malisenkin mukaan häpeä on elämän kannalta välttämätön ja hyvä tunne. Siitä ei pidä pyrkiä pääsemään kokonaan eroon. Sen sijaan sitä on opittava sietämään ja käsittelemään samalla tavalla kuin ahdistusta ja muuta pahaa oloa.

17+11=28 kirjoitti:

"Äärimmäisen hyvä artikkeli."

niin on...ja kannattaa lukea loppuun asti...häpeä on myös ihmisyyttä suojava ja rakentava tunne...

Sosiaalinen aisti

Häpeän tunne on pohjimmiltaan ihmisyyttä suojaava ja rakentava. Vaikka se on kipeä, kiusallinen ja epämiellyttävä tunne, se on myös moraalisia vaatimuksia vahvistava ja tärkeä kasvattava, sosiaalinen aisti.

Monen tutkijan mukaan häpeä on nimenomaan merkki sisäistetyistä vaatimuksista. Parhaimmillaan häpeä saa ihmisen toimimaan yksilöllistä hyvinvointia suojelevien sääntöjen mukaan. On tilanteita, joissa ihmisen ikään kuin kuuluukin hävetä.

- Tällainen häpeän kokemus on parhaimmillaan kuin pulahdus kylmään veteen: ohimenevä ja ravisteleva tunne, joka auttaa tarkistamaan suuntaa. Häpeän tunne voi myös estää meitä tekemästä uudelleen väärin, sanoo Korpela.

On siis olemassa myös hyvä häpeä, joka antaa luvan olla epätäydellinen, epäonnistua ja tarvita toisia. Se viestittää, että jotakin on vialla, tai jotakin on muutettava suhteessa ympäristöön.

Hyvä häpeä johtaa vastuuntuntoon ja pitää yhteiskuntaa pystyssä ja ihmisen oikeilla raiteilla. Ben Malisenkin mukaan häpeä on elämän kannalta välttämätön ja hyvä tunne. Siitä ei pidä pyrkiä pääsemään kokonaan eroon. Sen sijaan sitä on opittava sietämään ja käsittelemään samalla tavalla kuin ahdistusta ja muuta pahaa oloa.

Lue lisää

Tuon edellisen hvän häpeää käsittelevän artikkelin lisäksi löysin osoitteesta toisenkin hyvän artikkelin...joka myös sopii aiheeseen...

"- Olemme oppineet rakentamaan tarinoita, joissa asetumme olosuhteiden, toisten ihmisten, menneisyytemme, jopa geeniemme ja välittäjäaineiden uhriksi. Uhrikertomukset alkavat ohjata toimintaamme ja saavat meidät kehittämään haitallisia tunteita, kuten katkeruus, masennus, kateus ja viha.

Uhriasemassa ihminen luopuu helposti omasta vastuusta. Mutta Laakso uskoo, että ihminen pystyy hyviin tavoitteisiin ja mielekkääseen elämään, ja ihmisellä myös on runsaasti vapaata tahtoa ohjata elämänsä kulkua parempaan suuntaan."

jos sallitaan pieni mainoslausekin...lukeminen kannattaa aina...
mutta ihminen silti on aina oman elämänsä paras asiantuntija...

http://www.anittaoertel.net/reportaasit/65-elaemaenohjeet-loeytyvaet-oman-mielen-sisaeltae

elisakettu kirjoitti:

Aina ei ole sitä henkilöä. Ammattiauttajallekin voi olla ylivoimaista (johon ei ole tunnesidettä) avautua. Siksi kehoitan ihmisiä myös kirjoittamaan. Toiset hyötyvät myös piirtämisestä. Monesti sen avulla on mahdollisuus myös löytää se häpeä. Kirjoittamisen kautta tunnistaminen ja kohtaaminen pääsee alkuun ja sen kohtaaminen ei ole enää niin vaikeaa. Jonakin päivänä on valmis myös puhumaan. Eikä painavinta ole enää se kenelle puhuu.

Lue lisää

Kirjoittaminen, maalaaminen, säveltäminen on itsensä luomista. Palstakirjoittelu voi parhaimmillaan olla itsensä ehjäksi luomista. Usein siinä auttaa myös vertaisten mietteet.

"Eikä painavinta ole enää se kenelle puhuu. "

*puhuu itsekseen, hyvää yötä* ;D