Hyvä Susanna!

ei enää ääniä

Minusta, kun jäljellä on enää kaksi kilpailijaa on ikävää, kun tuomarit hehkuttavat kokoajan sitä toista. Eivätkö he ymmärrä miltä tästä toisesta tuntuu suorittaa omaa osuuttaan, kun tuomarit ovat jo ratkaisseet kisan.
En edes usko, että katsojat ovat äänestäneet sellaisen lopputuloksen.Onko muuten kokonaan unohtunut, että tässä kisassa piti ratkaista muutkin tekijät, kuin pelkkä lauluääni?
Paras ensivuonna äänestää jaloillaan.

Toisaalta Susanna saa nyt levyttää rauhassa ja tehdä keikkaa ilman kaikkea sitä kieputusta, joka voittoa olisi seurannut. Jää myös aikaa enemmän Jaakolle ja lapsille. :)
Kakkosen osa on useimmiten tässä kisassa paras.

13

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Who cares

      No johan se oli selvää siitä hetkestä alkaen, Diandra lauloi alkukarsinnoissa, että se voittaa koko kisan. Hyvä ääni ja teinipoptähtityyppinen. Parempi tulkitsija Susanna toki on, mutta ei vetoa Idolsin teinikohderyhmään kuten Diandra. Mutta kakkonenhan on yleensä menestynyt sitten "oikeassa maailmassa" paremmin kuin ykkönen. On muuten aivan hirveä se Idols-voittajabiisi. Susannan laulamana se oli vielä mukiinmenevä, mutta Diandran versio on aivan kauhea. Biisi ei sovi sille yhtään.

      • Onnea, onnea Susanna

        SUSANNA ONNEA SINULLE. SINÄ OLET VOITTAJA!!!

        Olet ihanan omaperäinen niinkuin etelä-pohojanmaan likan pitääkin olla. Sinussa särmää ja ääni mitä parhain.
        Omaan tyynen rauhallisen olemuksen kun toinen ei tiedä mitstään vielä mitään. Eikä koskaan tulekaan olemaan senkummempi. Näitä riittää.
        Pelokas olemus.
        Tuomarit vain hehkutti liikaa eikä kiinittäneet huomiota olennaiseen. Onko jatkossa mitään!

        Tommille annan pisteet ensikerran. Hän tiesi mistä on kysymys ja Susannalla on hyvä tulevaisuus.
        Onnea vielä perheellesi. Elä heidän kanssaan ja miehesi ja ihanan suoraluonteinen;);) O N N E A!!!


    • Paskan saa kysymmättä, ??

    • yleisö päättää

      Niinpä niin. Jos on lahjakkuutta nii pärjää ilman voittoakin. Tuota kisaa seuratessa oli selvää että Didi on ylivoimainen taidoiltaan, myös persoonaltaan lämmin, ihastuttava, valoisa, sitä ennen kaikkea ja kaikin puolin sopiva idols.

      Moni alan ammattilainen on todennut samaa, ettei ole moista lahjakkuutta vielä nähty meillä. Nuori joka voi päästä pitkälle. Minusta tuomarit olivat hyvin kannustavia myös Susannaa kohtaan viime viikkojen aikana ja Susanna kehittyi kisan aikana paljon. Hänellä on hyvät mahikset menestyä kakkosenakin ja sen näyttää aika ja yleisön suosio. Kansa sen menestyksen päättää mistä tykkää oli sitten voittaja tai muu sija ko kisassa.

    • taidolla

      Didi lauloi paremmin suuremman osan lauluistaan kuin kukaan muu kilpailija!! Susanna on hyvä laulaja,mutta ääni on liian kova ja kylmän oloinen!Ehkäpä Susanna pärjää paremmin tämän koitoksen jälkeen ja saa keikkailla enemmän,

      • Susanna on tähti

        Susannalla on oma persoonallinen soundinsa. Hänen levynsä ostaisin. Susannalta voi odottaa mielenkiintoista musiikkia kunhan ei päästä levy-yhtiön pörssimeklareita päättämään ja tyrkyttämään tusinapoppistaan.
        En jaksaisi kuunnella Didin laulamaa hömppä R&B sontaa sekuntiakaan.


    • molempi parempi

      molemmat olivat hyviä laulajia mutta eri tyyppisiä. Henkilökohtainen suosikkini oli Susanna mutta ei huono voittanut, joten mitään vääryyttä ei ole tapahtunut. Samaa mieltä siitä ettei tuomareiden olisi tarvinnut hehkuttaa kummankaan puolesta, vaan kansahan se valitsee. Kaksi parasta kuitenkin vei voiton joten ollaan tyytyväisiä:))

      • hyvä näin

        susanna oli myös minunkin suosikkini , mutta jos edes kerran olisi tehnyt jotain elettä tai luonut katsettaan yleisöön ja vienyt sen yleisön mennessään tulkinnallaan , mutta ei , köyhäksi jäi mutta silti tykkäsin .


    • Diandra voitti, koska oli paras!

    • Susanna pidä linjasi

      Susanna olet paras! Kakkosen on helpompi saada tehdä oman näköistään musaa ja siten hänellä on mahdollisuus pitempään uraan! Susanna, älä anna levy-yhtiön moguleiden määrätä musasuuntaasi. Muuten joudut vetämään jotain Asikaisen paskoja biisejä ja levyt löytyy syksyllä alelaareista, eikä kukaan osta niitä edes sieltä. Seuraavaa levyä ei sitten osta kukaan. Näin näille ammattisäveltäjien kuten Asikaisten ja Makien säveltämille levyille vaan on yleensä käynyt.

      • Äimistynyt

        Äh, en nyt tiedä, mutta ontuuko tuttavani vertaus, mutta hän ihaili Susannaa kovin ja rinnasti hänet 2010 tangolaulukisaan osallistuneeseen Annukkaan. Itse en kyllä samaan kategoriaan laittaisi jos hän Susannaa palvoo.

        http://www.youtube.com/watch?v=5YSG3gnPFUA


      • RepeSolisti
        Äimistynyt kirjoitti:

        Äh, en nyt tiedä, mutta ontuuko tuttavani vertaus, mutta hän ihaili Susannaa kovin ja rinnasti hänet 2010 tangolaulukisaan osallistuneeseen Annukkaan. Itse en kyllä samaan kategoriaan laittaisi jos hän Susannaa palvoo.

        http://www.youtube.com/watch?v=5YSG3gnPFUA

        Näin äkikseltään on vaikea löytää samankaltaisuutta noiden laulajien välillä.


      • xf

        Näillä näkymin Susannan levyä ei löydy edes alelaareista, ellei saa sopimusta jostain muualta, kuin Idolsien takana olevasta levy-yhtiöstä. Panostavat nyt täysillä Didiin ja Torsten sekä Susanna tulevat sitten perässä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe