SYYLLISTYIKÖ KOIVISTO VALTIOPETOKSEEN ?
Vakaan markan politiikka johti Suomen talouden tuhon tielle. Talouspolitiikan virheet moninkertaistuivat liberalisoinnin kanssa. Vahvan markan politiikasta tuli tappava myrkky.
Presidentti Mauno Koivisto nimitti Suomen Pankin johtajan Harri Holkerin sinipunahallituksen. Hän oli sinipunahallituksen kätilö. Vahvan markan politiikka kirjattiin Holkerin hallituksen ohjelmaan kuten myös Esko Ahon hallituksen ohjelmaan. Kun vahvan markan politiikan aikana rahaa tuotiin keinottelutarkoituksiin, yhteiskunta salli sen tapahtua. Valvojat eivät valvoneet.
Siitä syystä lamasyyllisiä löytyy pankkien ohella Suomen Pankista ja Pankkitarkastusvirastosta. Suomen Akatemian tutkimuksen mukaan Suomen 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten ja talouden päättäjät aikaansaama.
Koivisto ei toiminut yksin. Hänen sisäpoliittiseen junttaansa kuuluivat Suomen Pankin johtokunnan jäsenet Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Junttaan kuului myös sinipunahallituksen valtionvarainministeri Erkki Liikanen, jonka kardinaalimunaus oli verotuksen keventäminen noususuhdanteessa. Tutkija Kalevi Kannuksen mukaan vahvan markan politiikalla aiheutettiin Suomeen yli 500 000 ihmisen työttömyys. Ylivelkaantuneita oli yli 280 000 ja velkasaneerauksessa on vieläkin n. 70 000 ihmistä. Markkinoilta poistettiin n. 60 000 elinkelpoista yritystä ja itsemurhia tehtiin Stakesin tilaston mukaan n. 14 500. http://www.saunalahti.fi/~promer1
Suomen Akatemian teettämä ja 25 miljoonaa markkaa maksanut tutkimus Suomen lamasta osoittaa selkeästi, että laman syyllisiä olivat Suomen talouden vastuulliset päättäjät. Pohjoismainen hyvinvointivaltion perusrakenteita tuhottiin korvaamattomalla tavalla. "Down from the heavens, up from the ashes", kirjoittajat Kalela, Kiander, Kivikuru, Loikkanen ja Simpura. Suomalainen painos on huomattavasti ohuempi nimeltään Laman opetukset ja sen on tehnyt Jaakko Kiander. Ns. Koiviston konklaavia on selvittänyt ansiokkaasti tutkija Kalevi Kannus Turusta yhdessä oikeuspoliittisen työryhmän kanssa. Lisää aineistoa löytyy "Rahan pelureista -suomen pankkikriisi 1991-1995" Internetistä osoitteesta http://www.saunalahti.fi/~promerl/rahanpelurit.html Vakaan ja vahvan markan puolustajia olivat presidentti Mauno Koiviston ohella Suomen Pankin Rolf Kullberg, Sirkka Hämäläinen ja Markku Puntila sekä johtokunnan jäsenet Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa. Pääministereinä toimivat Kalevi Sorsa, Harri Holkeri ja Esko Aho. Valtionvarainministereinä toimivat Erkki Liikanen, Matti Louekoski ja Iiro Viinanen. Suurimpien pankkien pääjohtajina toimivat Jaakko Lassila, Ahti Hirvonen, Ulf Sundqkvist, Seppo Lindholm ja Christopfer Wegelius sekä Pertti Voutilainen. Lisäksi on mainittava nimet Juhani Riikonen, Jorma Aranko, Heikki Koivisto ja Pekka Laajanen. Kovan markan juntan puheenjohtajaa Mauno Koivistoa ei syytetä mistään.
Koivisto oli mukana myös VS-yhtiöiden alasajossa sekä teki inkeriläispäätöksen. Kauko Parkkinen on kirjoittanut VS-yhtiöiden asiasta kirjan Laillinen Murha. Näyttää siltä, että herrat pelastuvat kuin ihmeen kautta. Oikeus ei voita koskaan, mutta totuus on armoton. Kettuherrat ja miljoonakonnat eivät osaa edes hävetä. He ovat meidän häpeämme, Suomen häpeä.
KOIVISTON KONKLAAVI ON VALTIOPETOS?
Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 06.05.1992 tasavallan presidentin linnaan oikeusjärjestelmän edustajia kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niissä johtuvissa rikosasioissa. Kokouskutsu oli Martti Mannisen allekirjoittama ja päivätty 16.04.1992. Kokouksessa teemoina olivat:
1. Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus
2. Tuomioistuimen toiminnan arvostelu
Kokouksessa johti puhetta silloinen KKO:n presidentti Heinonen. Palaveriin osallistuivat: tasavallan presidentti Mauno Koivisto, rouva Tellervo Koivisto, KKO:n presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, oikeusneuvos Per Lindholm, KHO:n hallintoneuvos Pekka Hallberg, kihlakunnantuomari Markku Arponen, ylituomari Olli Karikoski, pormestari Juha Kettunen, Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala, oikeusneuvos Mikko Tulokas, professori Allan Rosas, professori Heikki Ylikangas, tutkija Martin Schein, professori Aulis Aarnio, apulaisprofessori Jukka Kekkonen, erikoistutkija Jyrki Tala, professori Leena Kartio, professori Olli Mäenpää, dosentti Juha Pöyhönen, professori Kirsti Rissanen, professori Kaarlo Tuori, oikeustiet.lis. Veli-Pekka Viljanen, Antti Kivivuori, professori Jaakko Uotila, kansliapäällikkö Jaakko Kalela, erityisavustaja Martti Manninen ja Ratan johtaja Jorma Aranko. Oikeustaistelijat ry:n puheenjohtajan Jorma Uskin mukaan poliittisen siunauksen ohjeistus sai Esko Ahon hallituksen ministerivaliokunnalta, johon kuuluivat pääministerin lisäksi Iiro Viinanen, Mauri Pekkarinen, Jan-Erik Enestam ja Toimi Kankaanniemi. Menettelyn yhtenä osana solmittiin 14.10.1993 SSP:n pilkkomissopimus, mikä allekirjoitettiin valtion puolesta 22.10.1993. Sopimukseen sisältyi nimetyillä aloilla toimivien yritysten omaisuuden vapaa realisointioikeus ja aikaa järjestelyjen tekemiseen annettiin 31.12.1994 saakka.
Käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoittaa Lakimiesuutiset lehdessä 2/2002, että tuomarikunta on organisoitu poliittisten valtaelinten alaisuuteen. Näinhän se asia on. Kysymys on valtiopetoksesta, kun presidentti puuttuu riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Hän joka hallitusta johtaa on vastuussa!
Jos talous menee kuralle on valittu väärä talouspolitiikka!
Erittäin lapsellista alkaa selitteleen"en minä mutta kun pojat oli tehneet väärin"!
Jos ei pysty itse vastaamaan tekemisistään on väärässä paikassa!
Jäätteenmäkin syytti edeltäjäänsä kaatumisestaan!
On perin kummallista löytää syy muista ja itse ollaan"puhtoisia pulmusia"!
Vielä Mauno Koiviston aikaan pääministeri oli pelkkä presidentin juoksupoika. Pääministeri oli eräänlainen valtakunnan isäntärenki. Presidentti oli isäntä joka johti myös talouspolitiikkaa.
Näin teki varsinkin Koivisto. Hän piti itseään ylivoimaisena talouden asiantuntijana. Hän oli varmaan jotakin oppinut, olihan hän työskennellyt pitkään Suomen pankissa. Mitään talouskoulutusta hänellä ei kuitenkaan ollut. Hänen teoreettinen tietämuksensä talouselämen lainalaisuuksista oli siis hyvin ohut. Häntä voidaan sanoa itseoppineeksi talousmieheksi. Olisiko hän pärjännyt yksityisenä yrittäjänä, ei ole tiedossa. Tohtoriksi hän oli väitellyt sosiaalista suhteista Turun satamassa. Väitöskirjan aihe on taloudesta yhtä kaukana kuin kuu maasta.
Pääministereistä vasta Lipposella ja nyt Vanhasella on niin vahva asema, että heidät hallitustensa päämiehinä voidaan vetää vastuuseen talouden epäonnistumisesta.
Että kahden vuoden kuluttua tilastoja luettaessa
hallitus on ollut hyvä,jos työttömyys on vähetynyt!
Jos työttömyys on lisääntynyt, syy on edellisen hallituksen!
Tämä on ennuste jonka uskon pitävän paikkansa ja perustuu pitkä aikaiseen kokemukseen!
Hallituksien tekemät ratkaisut vaikuttavat vähintään sen kaksi vuotta. Samalla viiveellä uuden hallituksen tekemiset alkavat vaikuttaa. Kun odottelemme vielä vuoden, näkee mitä tämä nykyinen hallitus on saanut aikaan.
--------------------------------------------
Jos talous menee kuralle on valittu väärä talouspolitiikka.
Jos ei itse pysty vastaamaan tekemisistään on väärässä paikassa..
NIINPÄ NIIN !!!!!
Niin, vanhvan markan Mauno Koivisto, tohtori Turun sosiaalisten suhteiden tutkimisesta.
Ehkä hän oli väärä henkilö määräämään Suomen talouspolitiikan suunnasta ja alistamaan RIIPPUMATTOMAN OIKEUSLAITOKSEN valtiovallan ohjaukseen määräämällä suosimaan tuomioissa tiettyä osapuolta.
------------------------------------
Erittäin lapsellista alkaa selitteleen" en minä mutta kun pojat olivat tehneet väärin!"
On perin kummallista löytää syy muista ja itse ollaan "puhtoisia pulmusia".
NIINPÄ NIIN !!!!!!
Irakin sodan perusteet alkavat olla melko lailla selviä.
Ja Lipponen alkaa olla kaikkea muuta kuin komission puheenjohtaja tai mikään muukaan Euroopan Unionin korkeissa viroissa.
Kun Lipponen pyrki SELKEÄSTI saamaan Atlanttisten voimien tuen päästäkseen korkeaan virkaan Euroopan Unionissa, kävikin ikävästi, kun astinlautana toiminut Suomi lipsahti Lipposen pikku-pikku kengän alta aivan pikku-pikku riikkisen, kun Jäätteenmäki kyseenalaisti pikku-pikku-pikkusen verran sitä asemaa, johon Suomi oli joutunut Lipposen Paavon, siis Paavo Lipposen, suuruudenhulluuden ja vallanahneuden vuoksi.
Jäätteenmäki maksoi täyden hinnan teostaan, suomalainen politiikka pysähtyi hetkeksi miettimään missä mennään ja Irakin invaasio tapahtui, koska niin oli päätetty jo kauan aikaa sitten vallan kabineteissä.
Jäätteenmäen teko on tuomittu poliittisella tasolla, oikeusistuimessa sekä kansan puolesta.
Poliittisella tasolla Anneli erosi pääministerin paikalta ja jätti puolueensa puheenjohtajan paikan. Jäätteenmäki kantoi täyden poliittisen vastuun teostaan. Kun historiassa mennään taaksepäin, niin vastaavanlaista vastuunkantoa Suomen tulevaisuudesta tulee vastaan Presidentti Risto Rytin kohdalla.
Historia muistaa Presidentti Rytin teon ja historia tulee varmasti muistamaan Jäätteenmäen.
Ryti tuomittiin teostaan liittoutuneiden vaatimuksia myötäilevässä oikeusistuimessa taannehtivasti säädetyn lain mukaan.
Suomi, joka joutui sotaan vastoin tahtoaan, puolustautui kaikin mahdollisin keinoin, viimeiseen asti. Ryti presidenttinä kantoi täyden poliittisen vastuun kansan kohtaloon vaikuttaneista päätöksistä.
Jäätteenmäki pyrittiin tuomitsemaan ensin eduskunnassa, sitten julkisuudessa ja viimein jopa oikeusistuimessa. Kyse ei ollut rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sodankäynnistä toista valtiota vastaan tai edes sodan suunnitteluun osallistuminen. Kyse ei ollut edes voimassa olevien Suomen Tasavallan perustuslain, rauhanturvalain tai hallituksen hyväksytyn ulkopoliittisen linjan rikkomisesta.
Suomi on vielä kaukana Zimbabwen, Burman ja samankaltaisten maiden opposition tukahduttamispyrkimuksistä. Kysymys kuuluukin kuinka kaukana ?
Jäätteenmäkeä syytettiin opposition suurimman poliittisen puolueen johtajana tehdystä kysymyksestä, joka kyseenalaisti Pääministeri Lipposen teot, niin hallituksen hyväksytyn ulkopoliittisen linjan, kuin perustuslain kuin rauhanturvalain suhteen.
Suomea pidetään maailman vähiten korruptoituneena maana. Liettuaa sitä vastoin ei.
Liettuassa presidentin vaalikampanjaa tukenut liikemies sai presidentiltä vastalahjana kansalaisuuden. Liettuassa vastoin lakeja toiminut presidentti erotettiin. Liettuassa edes presidentti ei ole lain yläpuolella.
Suomessa perustuslain ja rauhanturvalain rikkomisesta sekä hyväksytyn ulkopoliittisen linjan rikkomisesta saavuttaakseen henkilökohtaista etu korkeana EU-virkana ulkovaltojen tuella tuomittiin myös, ei kuitenkaan itse tekijää, vaan täysin sivullinen henkilö silminnäkijänä ja aivan toisessa oikeudenkäynnissä.
Liettuaa pidettiin korruptoituneena maana. Suomea pidettiin maailman vähiten korruptoituneena maana.
Mutta onko se totta ?
Vai johtuuko se siitä, että Liettuassa presidentti palkitsi jälkikäteen henkilökohtaisen palveluksen, kun taas suomalainen rötöstelijä yritti maksaa palveluksista jo etukäteen Ovaalihuoneen tuesta EU:n presidentin virkaan ?
Suomessa suuret virheet on yleensä katsottu läpi sormien. Suomessa rikollisella on huomattavasti enemmän oikeuksia kuin uhreilla.
Suomessa suurilla virheillä on suurempi merkitys kuin pienillä saavutuksilla...Miksi ???
Liikanen oli Suomen valtiovarainministerinä, kun Suomen talous sukelsi.
Sosiaalidemokraattinen Presidentti Ahtisaari nimitti vastustuksesta huolimatta Liikasen Suomen EU-komissaariksi.
Liikasen talouskomissaari kaudella EU:ssa taloudelliset väärinkäytökset ja epämääräinen rahankäyttö sekoittivat EU:ta, kunnes komission erosi...
Liikasen komissaarikausi yritystoiminnasta ja tietoyhteiskunnasta vastuullisena muistetaan niin yritystoiminnan ajautumisesta kriisiin Euroopassa kuin myös katastrofaalisista UMTS-lisenssien huutokaupoista, jotka edistivät "rivakan UMTS-palvelujen käyttöönotosta kuluttajille" sijasta kalliita UMTS-lisensseja huutaneiden teleyritysten joutumista selvitystilaan tai lähelle sitä.
Kun Liikanen kahden komissaarikautensa jälkeen palasi riemusaatossa Suomeen sanoen hakevansa vain vakavasti otettaviin toimiin, joihin Liikanen on ainoa ehdokas, niin hoplaa...
Finanssiasioissa täydellinen tumpelo ajettiin väkisin Suomen pankkiin vaikuttamaan finanssipolitiikasta seuraksi toiselle taloustieteiden impropaturille, jonka sosiaalidemokraattinen Presidentti Halonen oli valinnut sitoutumattoman pätevämmän sijasta sopivampana sosiaalidemokraattina.
Niin, on perin kummallista löytää syy muista ja itse ollaan "puhtoisia pulmusia"..
Kansa äänesti omantuntonsa ja oikeuskäsityksensä mukaan. Jäätteenmäki valittiin Euroopan Unionin parlamenttiin selkeällä äänten vyöryllä.
Jäätteenmäki on vastuun kantaja. Vaikka Jäätteenmäki selkeästi yritettiin tuomita muiden rikoksista, Jäätteenmäki kohtasi oikeuden pystypäin, sillä vastuunkantaminen on sellaista.
Jäätteenmäki ei piiloutunut oman selkänsä taakse, vaikka naisten selän taakse piiloituminen onkin suosittu poliittinen seura (ja seksi)-leikki joissakin poliittissa suuntauksissa.
Kunnallisvaalit syksyllä ja presidentin vaalit 2006 ovat äänestäjille mahdollisuus vaikuttaa politiikan tekoon.
Politiikassa viestinviejät, naisten selän taakse piiloutujat, naistenitkettäjät, naisten raiskaajat, - niin heistä ei tosi paikan tullen ole vastuunkantajiksi.
Vastuunkantajiksi niin vaikeina kuin todella vaikeina aikoina vaaditaan vakaumusta.
Vakaumusta, joka kestää Suomen Tasavallan tulevaisuuden, maan itsenäisyyden, yhteiskunnan selviytymisen ja kansakunnan jatkuvuuden raskaan taakan kantamisen.
Kaikkina aikoina
kaikissa oloissa
kaikin tavoin.
Anneli Jäätteenmäen Risto Rytiin. Olisikohan tuossa jonkun verran mittakaavavirhettä? Eikä ihan vähääkään.
paikkansa ::::::::puhtaita pulmosia:::jne
naapuri mukana.
Tukimuksen loputtua tämä tuttu sanoi suomen valtiojärjetyksen romahtavan jos nämä Koivistonajan asiat tulevat julki. Josta syystä ne on piilotettu salaisuuksien arkistoihin.
Neljänkymmenen vuoden kuluttua on jännä seurata mitä siellä todellisuudessa on tapahtunut, joka on näkemässä sen. Luulen että 1980- luvun lopun johtavat poliitikot ovat silloin pikkuisen menettäneet "naamaansa". Toivottavasti olen sen näkemässä.
No tämän seurauksena Presidentin valtoikeuksia on karsittu. "Siisti" ratkaisu presidentin oikeuteen joutumisen sijasta.
ainoastaan sinun oma vikasi, että teit konkan. Ota lisää Lasolia. DSe ehkä helpottaa kesämasennustasi.
paljonko joit lasolia?
unohditko käydä wc:ssä aamukakilla?
milloin löit viimeksi vaimoasi?
Jos sinulla on tuollaisia ongelmia, tilaa aika lääkäriltä.
on tulossa ja sehän pidetään siellä Kiljavan entisessä politrukkiopiston jumppasalissa.
Silloin avataan suut ja arkistot, kaikki. Säälittä ja titteleitä kumartamatta.
Ei muuten kannata sekoitella vastuullista liberalismia ja vasemmistolaista anarkismia/sosiaalifasismia. Vissi ero.
Historian kirjoituksen sivulla.
Tulee mieleen, että demarit on Suomen talouden tuhonneet.
Älä äänetä demareita.
Kirjoitus on aivan paikallaan. Vahvan markan politiikka oli suurin yksittäinen syy, miksi meillä lama oli syvempi kuin muualla. Minäkin olen lukenut tutkimuksia siltä ajalta ja ne yhtäpitävästi asettuvat samalle kannalle.
Suurin yksittäinen syy v.87 vaalien jälkeen oli, että Koivisto esti Väyrysen muodostaa porvarihallituksen, vaikka vaalit voittaneiden porvaripuolueiden johtajat olivat niin sopineet, oli se, että Väyrynen oli jo 85 moittinut markan olevan liian vahvan. Koivisto pelkäsi Väyrysen pääministerinä junailevan oitis devalvaation. Niin olisi tapahtunutkin ja maa olisi pelastunut pahemmalta.
Sitten Koivisto junaili kaverinsa Suomen pankin johtokunnasta pääministeriksi. Holkeri pitikin kiinni tiukasti vahvasta markasta. Sitähän vielä muistaakseni Holkerin aikana revalvoitiin, jotta varmasti tuho olisi täydellinen.
Kun kansa näki tuhon tulevan, se äänesti 91-vaaleissa keskustalle suuren voiton. Koivisto asetti Ahonkin hallitukselle ehdoksi vahvan markan politiikan. Aho Väyrysen kohtalosta viisastuneena suostui. Olisihan voinut nytkin käydä niin, että Koivisto olisi junaillut mieleisensä vahva markka-hallituksen. (Vanhan perustuslain aikana presidentti oli keskeisessä asemassa hallituksen muodostamisessa.) Väyrynen oli myös Ahon hallituksessa.
Hallitus ei käytännössä tehnyt mitään markkinoiden paineessa syntyneen pakkodevalvaation estämiseksi. Se tapahtui puolen vuoden kuluttua hallituksen perustamisesta 91. Seuraavana vuonna markka jätettiin kellumaan. Se devalvoitui yhteensä n.30 %. Tällä saatiin talouden syöksykierre pysätymään ja muutos parempaan alkoi jo vuoden 91 ja 92 vaihteessa.
Devalvaatio on aina paha kotimarkkinayritysten kannalta ja suosii yksipuolisesti suuria vientiyrityksiä. Väyrysen talouspolitiikka oli devalvaatio-inflaatio-devalvaatio -linjaa, mikä on ja oli tuhoisaa kansantalouden kannalta.
Vahvan markan politiikkaa 80-luvun lopulla oli virhe kun markkinat ylikuumenenivat. Aho jatkoi samaa virheellistä politiikkaa kunnes tuli pakkodevalvaatio n. 31% tasossa. Väyrysen kohtalosta viisastuuneena Aho suostui Koiviston... jne. on taas ehtaa Härkösen omaa keksintöä, jolla Härkönen haluaa tosiasioiden vastaisesti valkopyykätä kepulaiset virheistä.
Monet Härkösen keksimistä väittäistä eri aihepiireissä ovat sellaisia, että tapahtumia kuvataan suunnilleen oikein, mutta sitten on fiktiivinen käänne, joka "todistaa" kepulaisten viisauden milloin missäkin asiassa.
Oletko unohtanut Georg. C. Ehnroothin ennustukset silloisen devalvaation välttämättömyydestä ja Koiviston härkäpäisesti ajaman vahvan markan politiikan tuhoisuudesta (silloisessa tilanteessa). Hänen ennustuksensa toteutuivat valitettavasti viimeistä pilkkua myöten.
Väyrynen luotti G.C.E:n arvostelukykyyn niin paljon enemmän kuin Koiviston, että pani peliin koko poliittisen tulevaisuutensa. Väyrynen oli oikeassa mutta hävisi poliittisen pelin.
Ei demarit hallitse talouselämää. Talous täytyy olla aina päin peetä. Silloin demareilla oli äänestäjiä. Nyt on toisin. Äänestäjät on valistuneita. Osaavat katsoa tarkoin ketä äänestää. Älä äänestä demaria.
tuontiyrityksiä, siis ulkomaisia yrityksiä.
Kumpi olisi kansantaloudellisesti ollut parempi siinä tilanteessa suosia kotimaisia vientiyrityksiä, kuin ulkomaisia tuontiyrityksiä?
Vahvanmarkan Mauni toimi kansallista etua vastaan Holkerin kanssa revalvoidessaan -99. Ja tämä oli lähtölaskenta suomen suurimpaan taloudelliseen katastrofiin mitä suomen historia tuntee.
Turhaa väännät tosiasioita vastaan. Mauni ja Harri oikeuteen vastaamaan tekosistaan, olisi ollut oikeus ja kohtuus ja kansan oikeustajunmukainen ratkaisu.
...tarkoittanet revalvaation tapahtuneen.
Vai sotketaan kansakin tähän mukaan. Kepuloiset hörhöt kuvittelevat olevansa jotain kansan tuntojen tulkkeja :-))
Kansa vaatii Paavo Väyrysen valtakunnanoikeuteen kassakaappisopimuksen takia. Yritti mokoma mulkosilmä vallankaappausta ohi presidentin.
Devalvaatio tarvittiinkin silloin, kun vientimaita suuremman inflaation takia kotimainen vientiteollisuus menetti kilpailukyjynsä. Kun Ahon aikana devalvoitiin, vienti lähti heti vetämään ja talous alkoi kohentua.
Sodanjälkeinen talouspolitiikka ei moninen devalvaatioineenkaan ollut kovin tuhoisaa. Suomi nousi sinä aikana sodan kurimuksesta maailman rikkaimpiin kuuluvaksi maaksi, jossa vallitsi pohjoismainen hyvinvointi ja alueellinen tasapaino. 80-luvun lopulla näin jonkun tilaston, missä Suomi oli Yhdydsvaltain jälkeen toiseksi rikkain maa. Tosin tämä pli mitattuna sillä 30 prosenttia väärällä kurssilla. Sijoitus romahti tietenkin devalvaatioiden ja vahvan markan aiheuttaman syvän laman jälkeen.
Kepulaiset ovatkin talouspolitiikassa viisaita. Väyrynen oli aikoinaan suorastaan näkijä. Devalvaatiovaatimuksensa lisäksi hän ennusti N-liiton kaupan romahtavan. Tämäkin suututti Koivistoa ja Sorsaa, jotka eivät sitäkään uskoneet.
Et näköjään ymmärrä devalvaation luonnetta. Väität, että se oli vahvan markan politiikka oli virhe talouden ylikuumennuttua 80-luvun lopulla.
Virhe se kyllä oli, mutta ei talouden ylikuumenemisen takia. Vahvaa valuutan arvoahan perustellaan juuri ylikuumenemisen vastustamisella. Ja sitähän se tekeekin, mutta Koivistolla, Sorsalla ja Holkerilla homma meni överiksi. Tuhoisinta oli, että Koivisto vaati Ahon hallituksen sitä jatkavan, vaikka olimme jo syvällä lamassa kun Aho aloitti.
Demarit on kansan syöpä.