Faktoja: kirjoitin tälle palstalle sairaslaomani ajan, n.viisi vuotta. Sain kymmeniä yksityisviestejä, joihin en joutanut vastaamaan. Huoli omasta tilanteestani oli liian suuri.
Kukaan, ei kukaan, teistä uskovaisista välittänyt. Jokainen viesti lähti siitä lähtökohdasta että olin terve.
En ollut terve.
- Kerroin yhdelle ihmiselle nimeni. N. viisi vuotta sitten. Tänään sain asiasta tietävältä viestin, jossa se mainittiin.
Kukaan teistä uskovista ei puutu tilanteeseen. Vaikka luulisi kaikkien tietävän että on rikos ilmoittaa yksityishenkilön nimi palstalle. Tätä palstaa lukee koko Suomi.
Kerroin nimeni vain yhden kerran siis, viisi vuotta sitten. KIUSAAJANI tekee kerta kerran jälkeen RIKOKSEN, ja rikkoo intimiteettisuojani - hän kertoo nimeni.
Sheriffi on joutunut puuttumaan, ja hän on kielänyt yksityishenkilöiden nimien mainitsemisen. Se ei auta.
Sääntöjä rikotaan. Hellarit antavat rikokselle hiljaisen hyväksyntänsä postaamalla Jeesus-aiheisia tektejään kuin mitään ei olisi tapahtunut. He eivät välitä.
"Jumalan rakkaus"
1
128
Vastaukset 1
- on huomioon
Ei täällä ole montaa hellaria. Tiedän sen vaikka en hellari olekaan.
Ateistit, epäuskoiset ja jehovantodistajat ovat pilanneetsotkuillaan kaikki uskoville tarkoitetut keskustelupalstat Suomi24.fi:n saitilla,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644
