ARABIT HYLKÄSIVÄT YK:N JAKOSUUNNITELMAN
Miksi arabit sen hylkäsivät?
Arabien suunnitelman hylkäys johtui yhteisön johtajuudesta, mikä ei vielä palestiinalaisten keskuudessa ollut selkeytynyt. Todellakin brittimandaatin alussa palestiinalaiset arabit olivat syvästi eri mieltä poliittisten lojaliteettiensa suhteen - tulisiko heidän identifioitua muiden arabikansojen mukaan, käsitellä itseään Etelä-Syyrian kansalaisina, vai kutsua itseään palestiinalaisiksi ja tunnustaa näin ímperialististen voimien vetämät rajat?
Vastuu brittien vastustamisesta ja asettumisesta juutalaisia maahanmuuttajia vastaan kaatui palestiinalaisen poliittisen eliitin niskoille perinteisten paikallisten perheiden toimesta. Jännite kahden tunnetuimman perheen - Husaynien ja Nashishidien välillä - tuli pääasiaksi arabien vallankumouksessa 1936-39. Tämä kahina sai britit rajoittamaan juutalaisten maahanmuuttoa ja maanhankintaa, mutta ei johtanut turvallisesti kohti Palestiinan itsehallintoa. Huomattava palestiinalainen oppinut Rashid Khalidi sanoi:
- Palestiinan arabien kapina ... oli monin tavoin ratkaiseva toimi Palestiinan arabien vastustaessa brittien aikomusta mandaattihallinnon juutalaisten kansalliskodin perustamisesta Palestiinassa... Sitä on ihailtu paljon Palestiinan historiankirjoituksessa, mutta... ehdottomasti kapina tulee tuomita epäonnistuneena... Tämän tapauksen aikana johtajuuden jakautuminen jatkui... Nämä jakautumiset aiheuttivat Palestiinan epäonnistumisen mahdollisten tilaisuuksien hyödyntämiseksi.
Kun jakopäätös tuli YK:iin, saatiin pientä toivoa poliittisesta ratkaisusta poliitikkoja jakavaan ongelmaan: Arabien haluttomuus hyväksyä juutalaisvaltio Palestiinaan ja vaatimus sionistien sinne asettumisen estämiseksi. Arabien leppymättömyys oli ilmeistä, kun Juutalaistoimiston edustajat David Horowitz ja Abba Eban tekivät viime hetken tarjouksen kompromissiin pääsemiseksi kokouksessaan Arabiliigan pääsihteerin Azzam Pashan kanssa syyskuun 16. päivänä 1947. Pasha kertoi heille tylysti:
- Arabimaailma ei ole kompromissituulella. Todennäköisesti teidän suunnitelmanne on järkevä ja looginen, mutta kansojen kohtaloa ei päätetä järkevällä tavalla. Kansat eivät koskaan myönny, ne taistelevat. Te ette saa aikaan mitään rauhanomaisilla kompromisseilla. Voitte ehkä saavuttaa jotakin, mutta vain aseiden voimalla. Me yritämme tuhota teidät. En tiedä onnistummeko, mutta me yritämme. Ajoimme pois ristiretkeläiset, mutta toisaalta me menetimme Espanjan ja Persian. Saatamme menettää Palestiinan. Mutta on liian myöhäistä puhua rauhanomaisesta ratkaisusta.
Kategorinen jakosuunnitelman hylkäys Arabiliigan komiten johtajan Jah Amin al-Huseinin ja samoin vasta luodun Arabiliigan kaikki-tai-ei-mitään -asenteen vuoksi oli äärimmäisen hedelmätön. Se aiheutti Palestiinan itsenäisyyden todellisen unelman romahtamisen ainakin puoleksi vuosisadaksi.
Arabit eivät ainoastaan hylänneet jakosuunnitelmaa, vaan hyökkäsivät Israelin kimppuun joka puolelta. Egyptin, Syyrian, Transjordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin 15.5.1947, päivä Israelin itsenäisyysjulistuksen jälkeen. ja heidän selvänä tarkoituksenaan oli tappaa vastaperustettu valtio kehtoonsa.
15.5.1947 Azzam Pasha julisti "jihadin".
- Tämä sota on tuhoamista ja valtavaa massamurhaa, josta puhutaaan Mongolien massamurhien ja ristiretkeläisten murhien kaltaisena.
Haj Amin al-Husseini, Jerusalemin mufti oli Pashan kanssa samaa mieltä:
- Julistan pyhän sodan, muslimiveljeni! Murhatkaa juutalaiset! Murhatkaa heidät kaikki!
Kirjeessään YK:lle Transjordanian pääministeri kirjoitti:
- Asemamme on selvä, ja se on julistettu kaikissa tilanteissa. Me emme koskaan salli juutalaisvaltion perustamista Palestiinaan osana jakosuunnitelmaa. Aiomme työskennellä muiden arabivaltioiden kanssa Palestiinan vapauttamiseksi. Kun tavoite on saavutettu, ratkaisu tulevaisuudesta on oikeudenmukainen ja koskee Palestiinan omaa kansaa. Heillä yksin on viimeinen sana. Meillä ei ole mitään muuta tarkoitusta edessämme.
Miksi arabit sen hylkäsivät?
Arabien suunnitelman hylkäys johtui yhteisön johtajuudesta, mikä ei vielä palestiinalaisten keskuudessa ollut selkeytynyt. Todellakin brittimandaatin alussa palestiinalaiset arabit olivat syvästi eri mieltä poliittisten lojaliteettiensa suhteen - tulisiko heidän identifioitua muiden arabikansojen mukaan, käsitellä itseään Etelä-Syyrian kansalaisina, vai kutsua itseään palestiinalaisiksi ja tunnustaa näin ímperialististen voimien vetämät rajat?
Vastuu brittien vastustamisesta ja asettumisesta juutalaisia maahanmuuttajia vastaan kaatui palestiinalaisen poliittisen eliitin niskoille perinteisten paikallisten perheiden toimesta. Jännite kahden tunnetuimman perheen - Husaynien ja Nashishidien välillä - tuli pääasiaksi arabien vallankumouksessa 1936-39. Tämä kahina sai britit rajoittamaan juutalaisten maahanmuuttoa ja maanhankintaa, mutta ei johtanut turvallisesti kohti Palestiinan itsehallintoa. Huomattava palestiinalainen oppinut Rashid Khalidi sanoi:
- Palestiinan arabien kapina ... oli monin tavoin ratkaiseva toimi Palestiinan arabien vastustaessa brittien aikomusta mandaattihallinnon juutalaisten kansalliskodin perustamisesta Palestiinassa... Sitä on ihailtu paljon Palestiinan historiankirjoituksessa, mutta... ehdottomasti kapina tulee tuomita epäonnistuneena... Tämän tapauksen aikana johtajuuden jakautuminen jatkui... Nämä jakautumiset aiheuttivat Palestiinan epäonnistumisen mahdollisten tilaisuuksien hyödyntämiseksi.
Kun jakopäätös tuli YK:iin, saatiin pientä toivoa poliittisesta ratkaisusta poliitikkoja jakavaan ongelmaan: Arabien haluttomuus hyväksyä juutalaisvaltio Palestiinaan ja vaatimus sionistien sinne asettumisen estämiseksi. Arabien leppymättömyys oli ilmeistä, kun Juutalaistoimiston edustajat David Horowitz ja Abba Eban tekivät viime hetken tarjouksen kompromissiin pääsemiseksi kokouksessaan Arabiliigan pääsihteerin Azzam Pashan kanssa syyskuun 16. päivänä 1947. Pasha kertoi heille tylysti:
- Arabimaailma ei ole kompromissituulella. Todennäköisesti teidän suunnitelmanne on järkevä ja looginen, mutta kansojen kohtaloa ei päätetä järkevällä tavalla. Kansat eivät koskaan myönny, ne taistelevat. Te ette saa aikaan mitään rauhanomaisilla kompromisseilla. Voitte ehkä saavuttaa jotakin, mutta vain aseiden voimalla. Me yritämme tuhota teidät. En tiedä onnistummeko, mutta me yritämme. Ajoimme pois ristiretkeläiset, mutta toisaalta me menetimme Espanjan ja Persian. Saatamme menettää Palestiinan. Mutta on liian myöhäistä puhua rauhanomaisesta ratkaisusta.
Kategorinen jakosuunnitelman hylkäys Arabiliigan komiten johtajan Jah Amin al-Huseinin ja samoin vasta luodun Arabiliigan kaikki-tai-ei-mitään -asenteen vuoksi oli äärimmäisen hedelmätön. Se aiheutti Palestiinan itsenäisyyden todellisen unelman romahtamisen ainakin puoleksi vuosisadaksi.
Arabit eivät ainoastaan hylänneet jakosuunnitelmaa, vaan hyökkäsivät Israelin kimppuun joka puolelta. Egyptin, Syyrian, Transjordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin 15.5.1947, päivä Israelin itsenäisyysjulistuksen jälkeen. ja heidän selvänä tarkoituksenaan oli tappaa vastaperustettu valtio kehtoonsa.
15.5.1947 Azzam Pasha julisti "jihadin".
- Tämä sota on tuhoamista ja valtavaa massamurhaa, josta puhutaaan Mongolien massamurhien ja ristiretkeläisten murhien kaltaisena.
Haj Amin al-Husseini, Jerusalemin mufti oli Pashan kanssa samaa mieltä:
- Julistan pyhän sodan, muslimiveljeni! Murhatkaa juutalaiset! Murhatkaa heidät kaikki!
Kirjeessään YK:lle Transjordanian pääministeri kirjoitti:
- Asemamme on selvä, ja se on julistettu kaikissa tilanteissa. Me emme koskaan salli juutalaisvaltion perustamista Palestiinaan osana jakosuunnitelmaa. Aiomme työskennellä muiden arabivaltioiden kanssa Palestiinan vapauttamiseksi. Kun tavoite on saavutettu, ratkaisu tulevaisuudesta on oikeudenmukainen ja koskee Palestiinan omaa kansaa. Heillä yksin on viimeinen sana. Meillä ei ole mitään muuta tarkoitusta edessämme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kumma kun tämän palstan rasistit ja terroristien ihailijat eivät uskalla vastata.Totuuden edessä ovat kaikki hiljaa.
jako ei ollut reilua lähelläkään! Siinä huomioitiin Israel ensisijaisena. Tasa arvoinen ratkaisu kelpaa heille, olen jutellut kyllä asiasta.