Maailman muuttuu, vai muuttuuko?

korppis

Luppopäivän mietteitä.

Euroopassa syntyy maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia puolueita, niitä syntyy ja hiiltyy aallottain. Suomessa ja Hollannissa ääriajattelu on laskusuunnassa, mutta mm. Kreikassa noususuunnassa. Maahanmuuttoa vastustetaan taloudellisilla syillä ja sillä, että integroitumisen tulokset ovat surkeita.

On sanomattakin selvää, että eri kulttuurista tulleiden elämäntavat ovat esteenä intergoitumiselle ja se johtaa muukalaisvastaisuuteen. Kuka on valmis ottamaan työhön täysin mustiin verhotun naisen.

Koetin kartoittaa Korven katukuvaa suurennuslasin kanssa. Suurennuslasin kanssa siksi, että Hollannissa erilaisuus on jokapäiväistä. Olen tottunut Hollannissa kohtaamaan erilaisuutta normaalista näkökulmasta. Erilaisuus on antoisaa etenkin sivusta seuraavalle, aivan kuten täällä palstallakin meille kaikille, sivusta seuraaville, asioita tarkkaaville ja ohikulkeville ; )

Korvessa kahden päivän aikana koettua.

Tiistaina nuori peruskouluikäinen romanikerjäläistyttö anoi pahvimukiinsa rahaa Citymarketin sisääntulotasanteella.

Keskiviikkona somalialainen peruskouluikäinen tyttö hänkin, puhui kännykkään samaisen Citymarkettia pihalla. Tyttö oli kokonaan mustiin verhottu. No, jotain väriä sentään vilahti hänen hameensa alta. Pinkit nilkkasukat ja valkeat remmikengät. Tytön integroituminen on ilmeisesti alkanut jalkoteristä.

Nuori blondi työnsi lastenvaunuja vierellään tumma vierasmaalainen. Korven kansa jalostuu.

Aamulla kahvipöydässä seurasin ikkunasta vammaiskoululaisten välituntia. Somalityttö potki jalkapalloa pitkässä hameessaan koulun poikien kanssa. Jotain toivoa antavaa tuokin asetelma.

On aikaa kun jututustelimme maahanmuutosta ja integroitumisesta. Joko aihe on loppuun kaluttu vai riittääkö vielä kommentoitavaa?

28

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivusta seuraava

      Nitalla on aloitus aiheesta romanikerjäläiset.

    • ^^^^^^^^

      Eipä innostanut kirjeesi muuhun, kuin sanomaan, että jos olisin työantaja, ja tarvitsisin näppäräkätistä työntekijää, palkkaisin sellaisen, vaikka olisi violetti joukkueteltta päällänsä.

      • Vaan kut et ole työnantaja vaan eläkeläinen. Nuoret ovat tulleet ja vaikuttavat se nähtiin prssavaaleissa, maamme toivot ja jos oikein arvioin meidän sanamme ei juuri tippaakaan paina suomalsiessa maahanmuuttopolitiikassa. Vaan saahan sitä eläkeläiset aikansa kuluksi höpistä niitä näitä ; )

      • ^^^^^^^^
        korppis kirjoitti:

        Vaan kut et ole työnantaja vaan eläkeläinen. Nuoret ovat tulleet ja vaikuttavat se nähtiin prssavaaleissa, maamme toivot ja jos oikein arvioin meidän sanamme ei juuri tippaakaan paina suomalsiessa maahanmuuttopolitiikassa. Vaan saahan sitä eläkeläiset aikansa kuluksi höpistä niitä näitä ; )

        Mistä sinä täällä kenenkään eläköitymiset tiedät?
        Ei 50-luvulla syntyneistä monikaan vielä liene eläkeläinen?
        Työ, työ, tiijäks työ, mikä se on?

        Höpinää, mitä muuta, täällä on?

      • ^^^^^^^^ kirjoitti:

        Mistä sinä täällä kenenkään eläköitymiset tiedät?
        Ei 50-luvulla syntyneistä monikaan vielä liene eläkeläinen?
        Työ, työ, tiijäks työ, mikä se on?

        Höpinää, mitä muuta, täällä on?

        En tiedäkään enkä ole selaillut kenenkään eläkepapereita, kuhan höpisen, kuten jo ystävällisesti totesit ; )

      • ^^^^^^^^
        korppis kirjoitti:

        En tiedäkään enkä ole selaillut kenenkään eläkepapereita, kuhan höpisen, kuten jo ystävällisesti totesit ; )

        Minäkin vain tuhahdellen höpäjän, minkä kerkeän. :))

      • ^^^^^^^^ kirjoitti:

        Minäkin vain tuhahdellen höpäjän, minkä kerkeän. :))

        Sadepäivien kuluksihan sitä minäkin, nyt pitänee ottaa välipalaa ja voimisteluttaa peffalihaksia ; )

    • "Syntinen, rapisevakyntiseni"

      Minä nyt peesaan Sivustaseuraajaa.
      Nitojax aloitti hyvin, ja sitäpaitsi tiedän sinun olevan puolueellinen, ehkä jopa kauhea Ajaxitar.
      H.

      • "Pippelipoika"

        Lyhyet vetävät , mutta pitkät eivät jaksa ohikulkevia kiinnostaa. Toisaalta olen huomannut, että jos aloittaa lyhyesti, ketju jatkuu yksi lause kerrallaan. Pitkät pohdiskelut ja kantaaottavat viestit ovat mielestäni kokonaisuudessaan mielenkiintoisempia.

        Voimmehan vastata lyhyesti "ei kiinnosta" jne.

        No olen syvällisemmin ajatteleva, you know .

      • korppis kirjoitti:

        "Pippelipoika"

        "kultakurkkuinen kultaseni"

        Olen nyt lukenut aloituksesi kolmeen kertaan, ihan ajatuksellakin.
        Valittaen on todettava että löysin siitä vain vanhojen aloituksien ajatuksia ja tautofoniaa.
        Mutta kuitenkin... en näe syytä moittia sinua, ihmisille tuppaa aina
        nousemaan, ajoittain pala kurkkuun.
        Ja aina se tuntuu samalta palalta.
        Tattis vaan, älä masennu, monet muutkaan eivät.
        Minusta olisi kiva jos joku tekisi aloituksen Catherinen uusimmasta halkiosta.

        Rakastavasti ja syvällisesti
        Tuus
        H.

      • suulaki------
        hunksz kirjoitti:

        Mitä muuta sieltäkään löytyy, kuin sitä samaa, kuin kaikilla muillakin naisilla.

      • suulaki------ kirjoitti:

        Mitä muuta sieltäkään löytyy, kuin sitä samaa, kuin kaikilla muillakin naisilla.

        "suulaki------"

        Tjaa... muistan katselleeni joskus hyvien piirtäjien luomuksia.
        Naisen reisi on parhaimmillaan monimuotoinen mutta aina kaunis, kunhan se vain vilahtaa, ammeessakin, eikä ole aina liikaa esillä.
        H.

      • suulaki------
        hunksz kirjoitti:

        "suulaki------"

        Tjaa... muistan katselleeni joskus hyvien piirtäjien luomuksia.
        Naisen reisi on parhaimmillaan monimuotoinen mutta aina kaunis, kunhan se vain vilahtaa, ammeessakin, eikä ole aina liikaa esillä.
        H.

        Erotiikka elää pienessä piilossa, ei kaikkensa näyttäneenä.
        Arvaillen aivan kaunis.

      • suulaki------ kirjoitti:

        Erotiikka elää pienessä piilossa, ei kaikkensa näyttäneenä.
        Arvaillen aivan kaunis.

        "suulaki------"

        Arvaillen aina vai aivan?
        Jos olet nainen, voisin harkita kanssasi suhetta..
        H.

      • suulaki------
        hunksz kirjoitti:

        "suulaki------"

        Arvaillen aina vai aivan?
        Jos olet nainen, voisin harkita kanssasi suhetta..
        H.

        Vanhaa sanontaa,'Hiljaa hyvää tulee, ajatellen aivan kaunis', mukaillen.
        En ole Hilja, mutta osaan olla hiljaa.
        Osaan myös kiljua, ilman kiljua.

      • hunksz kirjoitti:

        "kultakurkkuinen kultaseni"

        Olen nyt lukenut aloituksesi kolmeen kertaan, ihan ajatuksellakin.
        Valittaen on todettava että löysin siitä vain vanhojen aloituksien ajatuksia ja tautofoniaa.
        Mutta kuitenkin... en näe syytä moittia sinua, ihmisille tuppaa aina
        nousemaan, ajoittain pala kurkkuun.
        Ja aina se tuntuu samalta palalta.
        Tattis vaan, älä masennu, monet muutkaan eivät.
        Minusta olisi kiva jos joku tekisi aloituksen Catherinen uusimmasta halkiosta.

        Rakastavasti ja syvällisesti
        Tuus
        H.

        HUNKSZ@

        Niinpäs onkin vanhojen ajatuksien toistoa vanhoilla aivoilla jostain jota ei voi tavoittaa. Lopuksi lisään tuon sivistyssanasi, joka ei auvennut enkä kehtaa googlettaa ; )

      • korppis kirjoitti:

        HUNKSZ@

        Niinpäs onkin vanhojen ajatuksien toistoa vanhoilla aivoilla jostain jota ei voi tavoittaa. Lopuksi lisään tuon sivistyssanasi, joka ei auvennut enkä kehtaa googlettaa ; )

        "kauniisti kiiltäväni"

        Catherine on Englannin perillisen vaimo.
        Kurkkaa vain rohkeasti kuk..öh..kuuklesta.
        Rakastajasi
        H.

    • Pirre*

      Romanit on asuneet Suomea 500 vuotta ja nyt vasta alamme tottua heihin...kuinkahan päämme prosesia joudutettaisiin...

      • ;)

        Meillä suomalaisilla on iso puupää ja harvassa korvia.

      • Pirre@

        Somalit ovat asuttaneet maatamme vain oman sisällissotansa ajan. Joten vastauksesi jäi yhden asian arvioksi.

        En ole muuten vieläkään tottunut romaneihin saati Korven tumman tummiin.
        Ulkomaiset kokemukseni ovat neutraaleja. Suomi on monelle vastenmielinen, kylmä ja vielä kun vastassa on epäystävällinen kansa ; )

    • No niin tottunut kohtaamaan erilaisuutta, siinä kait se tuli.
      En enää kiinnitä huomiota juurikaan ihmisten erilaisuuteen koska täällä on erilaisia ja erivärisiä ihmisiä kaupungin kokoon nähden paljon.
      Ensimmäiseksi kun lähdin tänään kävelemään kaksi tummaa ulkolaista miestä asteli edelläni.
      Enkä tiedä läheskään aina mistä maasta eri ihmiset ovat.
      Kuka on heistä somali ja kuka mikäkin. Afrikkalaiset ihmiset toisinaan käyvät suomalaisesta. Huomasin sen kerran kun ihan vaalea nainen alkoi keskustella muiden siinä ympärillään olevien ulkomaalaisten kanssa. Hän oli Kamerunista.

      Jossain vaiheessa tänne otettiin erittäin paljon maahanmuuttajia, ja heitä tuli kaikkialta.
      Olin kurssilla sellaisessa paikassa missä oli myöskin maahanmuuttajien koulutusta.
      Ja siitä on aikaa noin seitsemän vuotta, vieläkin tapaan ihmisiä joihin silloin tutustuin, utelias ja hymyilevä kun olen noin ylipäätään niin minua oli helppo ilmeisesti lähestyä.

      Enää ei tännekään oteta maahanmuuttajia niin paljon mutta kutenkin niitä otetaan.

      Ja jälleen kerran tänään. vakiokaupassani oli ihan mustia ja sitten todella kalpeita ihmisiä :))

      • Korppis*

        Olen toiminut mamujen koulutustehtävissä. Tietty sitä kuusta on kulloinkin kuuleminen jonka juurella asustaa.

        Ei minulle mitään henkilökohtaista heitä vastaan ole. Mutta tiedän heidän tapojaan, joita en voi hyväksyä jos mielivät integroitua suomalaisuuteen.

        Mielestäni pitäisi lopettaa koko integroitumisnimitys, yhdentyä, yhdistää, yhtenäistää, integroida, summata. Yhdentyä/yhtenäistyä suomalaisuuteenko? Summata kaikki yhteen jne.

        Sopeutua sekaan omilla ehdoillaan, olisi parenpi ilmaisu, mikä tarkoittaa sitäkin, että alkuperäisväestön on myös sopeuduttava heidän tavoilleen.

        Joten ei tule missään maailman kolkassa täysin onnistumaan. Kuten sanoit heihin tottuu, niin kaikkeen tottuu, eikä mikään enää häiritse.

        Kuulut samaan sakkiin kuin minäkin, ihmisten on helppo tulla juttusilleni. Olisiko nauravat silmät se vetoapu ; )

    • Korppis*

      Maailman muuttuu, vai muuttuuko..

      Taas alkaa nälkäkeräyskampanjat. Joissain Afrikan maissa odotetaan vettä, jota ei ole taaskaan saatu vuoteen.

      Eräässä tv-lähetyksessä näytettiin iloista pientä tytön tylleröä jota ei vielä nälkä koskettanut. Tytöllä on kahdeksan sisarusta, miten heidän käy?.

      Ei muutu maailman. Tasan ei jaeta onnenlahjoja. Jos kehitysmaiden kodeissa olisi vähemmän ruokittavia suita voisi lapsetkin hädän keskellä selvitä..

      • L*

        Totta puhut, mutta mistä se heille kerrotaan. Kun lähes lapsista tehdään äitejä, ei ole koulutusta varsinkaan tytöille, jonka turvin pääsisi tietoiseksi nykyisestä maailmankuvasta.

        Tarkoituksellista alikehittämistä, jotta länsimainen lättäjalkahiilijalanjälki saa paksuta ja pidentyä.
        Polkea muita, jotta ahneita suita, ei vaivaa nälkä, eikä jano.

        Minulle jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ei ihmisyys ole kiinni väristä, saati lukutaidosta.

        Maailma muuttuu, mutta hilijalleen, Eskokin on oppinut kirjoittamaan.

      • L* kirjoitti:

        Olemme jo aijemmin keskustelleet kehitysapurahojen perille menosta. Niin taas aletaan keräämään rahaa Afrikkaan kuten kerättiin jo kuuskytluvulla. Liekö menneet koskaan tosihätään. Valokuvia nälkäänäkevistä lapsista levitettiin ja levitetään meidän "pullasorsien" maailmaan.

        En jaksa uskoa, että ihmiskunta muuttuu paremmaksi ja vähäosaiset ja lapset saisivat elää onnellisen lapsuuden, niin meillä kuin muuallakin, ei minun aikanani.

    • ohi kulkija

      Täällä missä asun,eli pääkaupunkiseudun itäisessä lähiössä,puhutaan muistaakseni 114 eri kieltä,joka päivä katukuvasto on kuin olis ulkomailla.

      Ei siihen edes kiinnitä enää mitään huomiota,niitä on ja tulee olemaan,siis eri kansalaisuuksia.Enempi silmään sattuu nää lähiöitten vakituiset kaljakuppiloiden örveltäjät,päivästä toiseen samat naamat samoilla betonipenkeillä istuksimassa aamusta iltaan koirineen ja kaljasalkkuineen.

      Mitä ajattelee ns.muumaalainen tästä näystä,ei liene mairittelevaa...

      • menoxs

        Onko siellä kaljakuppiloissa betonipenkit ja ihan omat kaljasalkutkinko saa viedä.

        Eiku sitte sinne.

      • menoxs kirjoitti:

        Onko siellä kaljakuppiloissa betonipenkit ja ihan omat kaljasalkutkinko saa viedä.

        Eiku sitte sinne.

        ohi kulkija@

        Mitä ne muut minusta ajattelevat ; )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2310
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1146
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      982
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      87
      880
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe