Itselläni on muka hyvät hampaat, mutta ne on suussa hajallaan. Kävin hammashoidoissa vuosia kuten kaikki ikäiseni (olen nyt 20) joilla oli vinoon kasvavat hampaat. Pidin rautoja laiskasti, ja kun viimeisetkin yöraudat jätettiin pois, ylähampaat pakenivat. Hampaat ovat kyllä suorassa, mutta nyt hampaiden väleissä on kolme vähän yli millin rakoa: etuhampaiden välissä ja näiden molemmin puolin. Ärsyttävää ja rumaa.
Lisäksi minulla on jostain syystä kamalan isot ikenet. Näytän ihan hevoselta nauraessani ja hymyillessäni kun suupielet nousevat ja ikenet loistavat, joten en enää tuota julkisesti uskalla tehdä, tai peitän suuni kädellä.
Kamala yhdistelmä, isot ikenet ja rumat hampaat, jommat kummat vielä menisi. Ikenille ei varmaan pysty mitään tekemään, joten olen pohtinut menisinkö vielä näin aikuisena suoristuttamaan hammasrivistä rakoset pois. Kannattaako? Ja kuinkakohan pitkä projekti on ja paljonkohan tulee maksamaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.