Kiinalainen "ihmelääke"

Jauhettu sikiö

Etelä-Korean tulli yrittää suitsia järkyttävää lääkekauppaa.

Kiinalaisilla lääkkeillä on kova kysyntä eri puolilla maailmaa. Koreassa ollaan innostuttu jauhettua sikiönlihaa sisältävistä pillereistä.

Tullin haaviin on jäänyt yli 17 000 kiinalaista ihmepilleriä, joiden sisältö on varsin karu: niissä on kuivattua ja jauhettua ihmislihaa. Kiinasta tuoduilla pillereillä on kova menekki, sillä niitä pidetään kaikkiin vaivoihin tepsivänä ihmelääkkeenä.

Daily Mail -lehden mukaan pillereiden sisältö on peräisin sairaaloiden korruptoituneilta työntekijöiltä. He ovat myyneet abortoituja sikiöitä ja kuolleena syntyneitä vauvoja pillereiden tehtailijoille. Jäännökset on kuivatettu mikroaaltojen avulla ja jauhettu hienoksi pulveriksi, joka on pakattu kapselin sisään. Kapselilöydöt ovat olleet rankka paikka jopa kaiken nähneille tullivirkailijoille. Tulli on valvonut kiinalaisia lääkkeitä tehostetusti viime elokuusta asti. Sitten elokuun tulli on pysäyttänyt 35 salakuljetusyritystä, ja saanut talteen yli 17 000 sikiöjauhetta sisältävää kapselia.

Kiinan viranomaiset ovat tienneet hurjasta käytännöstä, ja yrittäneet pysäyttää laitonta toimintaa. Kiinalaisten vaihtoehtolääkkeiden kysyntä on kuitenkin niin kova, että toimenpiteet ovat olleet tehottomia. Tuhansia paketteja ihmislihatabletteja on salakuljetettu Etelä-Koreaan.

Aasialaiset terveysviranomaiset haluavat epätoivoisesti saada kapselikaupan kuriin. Pelkona on, että sikiöjauhetablettien kauppa laajenee internetiin, ja pillerit alkavat levitä ympäri maailmaa.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012050815544201_ul.shtml

2

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eipä yllätä yhtään.
      Ei sitä edes tiedetä kuinka paljon lääketeollisuus tekee "laittomia" kokeita, vääryyksiä jne.
      Se on helppoa kun raha puhuu ja valtio/hallitus ei voi asialle mitään.

      Aika ajoin julkisuuteen tulee uusia tapauksia eri puolilta maailmaa, joskus lieviä ja joskus suuria.

    • ST

      En suosittele käyttämään jauhettuja sikiöitä, koska niiden tehosta ei ole mitään lääketieteellistä näyttöä. Tietääkseni yhtään kaksoissokkotutkimusta niiden vaikutuksista ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2756
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1300
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1207
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      95
      1172
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe