Perheemme tuki Kreikkaa 3500 euroa

En köyhdy enää

http://yle.fi/uutiset/hallitus_vaikenee_mahdollisista_kreikka-menetyksista/6093010

Tai siis Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen hallitus tuki perheemme puolesta Kreikkaa. Yhteensä suomalaisilta on nyhdetty lähes 3.000.000.000 euroa kreikkalaisten pelastamiseksi. No, eihän se nyt paljoa ole, mutta mieluummin olisin kyllä lyhentänyt perheemme velkoja tuolla summalla.

Nyt tiedän erittäin hyvin, mihin käytän AIVAN VARMASTI tulevaisuudessa rahaa ja aikaa: VEROSUUNNITTELUUN. Valtio ei tule saamaan perheeltämme enää yhtään ylimääräistä senttiä. Siis ei yhtään ylimääräistä. Valtio saa vain sen, minkä laki kirjaimellisesti edellyttää, ja aina kun on mahdollisuus kiertää joku vero, niin se tehdään.

Mikä ottaa eniten päähän tuossa Kreikka-Irlanti-Espanja-Italia -hässäkässä? Se, että kun varoittelijoita oli pilvinpimein siitä, mitä tulee tapahtumaan, niin heitä ei uskottu. Se vain piti kokeilla. Mentiin heikoille (siis todella heikoille) jäille ja ilman pelastusliivejä. Sitäpaitsi heikoille jäille ei pitäisi mennä ollenkaan.

15

116

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Romahdus tulee

      Suomalaisten rahat meni, mutta ketään ei pystytty Suomen pennosilla pelastamaan.

      Ei pelastettu ainoatakaan yksittäistä EU-maata eikä pystytty pelastamaan kovasti kohkattuja, pelastusapua tarvitsevia vientimarkkinoitamme Euroopassa. Suomen vienti Eurooppaan romahti joka tapauksessa.

      EKP:n pumppaamalla lisärahalla tehtävä velkaevytys kiihtyy lähikuukausina vielä lisää. Ennen romahdusta Eurooppaa vedetään vielä vaan syvemmälle rotkoon.

      Koko Euroalue tulee hajoamaan kuluvan vuoden 2012 aikana.

      • €$$ Paremminvoiville

        Lohdutukseksi rahat eivät kadonneet. Ne menivät mm. Saksan ja Ranskan aseteollisuuden johtajille pedofiilimatkoja yms. riettautta kustantamaan, kreikkalaisille virkamiehille heidän sukujensa suunnitelmien toteuttamiseen, ja varmaan jotakin meni myös "hädässä oleville" pankeille, jotka voivat asiakkaan pyynnöstä luoda rahaa olemaan. Ja mikään ei estä sitä että pankin asiakas on sen itsensä omistama firma.


    • kymmenissä miljaarde

      EU-globalisaatio on tullut kalliiksi tälle maalle, lopullista hintaa ei vielä tiedä moni.

    • dce311

      Onko sula jotaki näyttöä tuosta 3500 eurosta, että tosiaan olet senverran Kreikkaan rahaa antanut? Joku kuitti tai vastaava? No, sitä minäkin, ei taida olla. Unta olet nähnyt.

    • 18

      No ette tukeneet. Verorahat eivät ole oikeasti omianne missään vaiheessa. Me olemme valtion rahataloudessa pelkkiä laskennallisia suureita. Joten laske sinäkin vaan netostanne se, mihin rahanne menevät. Paljonko olette siitä Kreikkaan pistäneet? No sitähän minäkin.

    • FagerZ

      Siinä pelattiin rahat näille saksalaisille sijoituspankeille ym,nyt kun ne ovat suurin piirtein turvassa aletaankin puhumaan että kreikka ehkäpä voisikin erota eurosta eikä se olisikaan nyt niin paha juttu. Juuri näin katainen sanoi kuluneella viikolla mutta en löydä linkkiä haastatteluun (Jossain eurooppajuhlassa) ...ENÄÄ.

    • Katasen kuitit?

      > Onko sula jotaki näyttöä tuosta 3500 eurosta, että tosiaan olet
      > senverran Kreikkaan rahaa antanut?

      Kataisella ei ole ollut tapana varastamisistansa mitään kuitteja jaella. Mutta selkeästi se raha on jokaikisen suomalaisen köytettävissä olevista rahoista poissa.

      Ei se raha tyhjästä ole Kataisen varastelupussiin ilmaantunut, vaan kansalaisilta se raha on varastettu. Ja annettu muka "Kreikan apuna". Kuitenkin oikeasti välitetty Euroopan pankeille, tukemaan niiden sijoitustappioita Etelä-Euroopan maissa.

      Saksa ja Ranska olisivat aivan hyvin pystyneet itse maksamaan omille pankeilleen tarvittavat pankkituet.
      Mutta nöyrä juoksupoika Katainen ehätti väliin huutamaan, että oottakaa, hän kyllä varastaa suomalaisilta!!

      Ja tuon teille useita miljardeja euroja rahaa, ja voin auttaa pankkiirejanne hädässä.

      Raha on varastettu, ja varas on Katainen. Kataisen hallitus hallitsee maata, ja on siksi asemassa jossa varastaminen kansalaisilta on mahdollista.

    • Pycca (fin)

      Kreikka eroaa tai erotetaan euro-rahaliitosta jollei ihmeitä tapahdu. Mutta se jää EU:n jäsenmaaksi. Sen eu-tuet säilyvät. Kreikka on ollut alusta alkaeen saamapuolella. Ruokaa kreikkalaisille riittää ja myös tupakkaa. Se on siellä halpaa. Mediassa aikanaan oli ihmettelyä siitä, kun Kreikan tupakanviljelyä tuetaan EU:n toimesta, vaikka näinä aikoina on ankaranlainen tupakoinnin vastustamiskamppanja käynnissä. Kreikan ottaessa käyttöön oman rahansa, niin siitäkin huolimatta turismi jatkuu ja euron setelit ja kolikot antavat nostetta jonkinverran alentuneeseen elintasoon sekä sokeat taksinkuljettatjat saavat pitää vammaistukensa. Harmi vain saksalaisten säästötilien puolesta, niiden korkotuotto laskee lähelle nollaa tai peräti miinukselle. Se ei haitanne, jos Suomessa sadoille tarvikkeille, kuten suolalle tulee hintaa verojen kautta.
      Tämä aika on mielenkiintoista . Sekin, miten asiat järjestyvät välimeren maiden osalta niiden elettyä velaksi yli velanmaksukykjensä.

    • Tehkää jo jotain?

      Suomen Kreikka-riskiä kysyä pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.).

      - Jokainen suomalainen tietää jos vain haluaa. Kaikki raha mikä sinne on lainattu, on riskirahaa.

      -kyllä kansa on tienyt mutta sinä palmekäteinen et ole tienyt sitä ja olet koko ajan elänyt eri maailmassa kuin kansa ja kuvitellut että suomi teinaa näillä kreikan tukilainoilla jotka ovat olleet vaan sinun fantasiakuvitelmia ja narsismia jossa todellisuuden taju on pois koko ajan.Josta saat varmaan mieli hyvää.

      Nyt sitten viellä jo kehtaa syylistää omaa kansaa omien mokien takia .

    • niin aina

      Nuo ovat vasta pelkkiä roposia verrattuna tulevan talousromahduksen hintalappuun.

    • uutisissa sanottiin

      Uusi arvio kreikkakuprun hinnasta: VÄHINTÄÄN 3 mrd euroa.

      • menimirkki

        3 mrd on ennuste. Todellinen hintalappu on piilotettu (salainen valtioasiakirja), jotta hölmöt suomalaiset eivät saa tietää totuutta. Veroprosentit nousee satakymppivarmasti ja huonot ajat odottaa.


    • tämä rahojen anto

      kriisipankeille on tyypillistä vapaamuurarillista hyväntekeväisyyttä.

    • Kunnon rangaistukset

      Hirtetäänko Suomessa enää lainkaan ihmisiä? Siis jos tekee oikein suuren, miljardien luokan kavalluksen Valtiota vastaan, niin eikä siitä mitään hirttorangaistuksia muka saa enää nykylakien perusteella antaa?

      Pitäisi olla jotakin poikkeuksia olemassa, pääministeritason suur-huijareita varten.

    • Maksa Jykä velkas!

      Koska Jykä alkaa makselemaan velkojaan takaisin kansalaisille? Saa vissiin parituhatta vuotta painaa duunia ennen kuin velat on kuitattu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe