Ns. pahimmista pienimpään: Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. On sanottu että ylpeydestä ja itsekkyydestä olisivat juuri peräisin nuo muutkin paheet. Mitä näkemyksiä teillä on näihin synteihin? Mikä synneistä on pahin uhka sielulle ja ihmisen hyvinvoinnille? Mikä pahe on tuntunut vaivanneen/hallineen sinua eniten jossakin elämänvaiheessa? Minkä paheiden voidaan sanoa näkyvän nyky-yhteiskunnan ihmisissä eniten?
Nuoruusvuoteni olin suorastaan itsekkyyden perikuva ja ystäväpiirini itserakkain ihminen. En osannut erottaa maailmaa ja ihmisiä oikealla tavalla koska olin vihan ja omahyväisyyden vankina. Nykyään kadun suuresti paheellista menneisyyttäni, juuri siksi että ylpeys on vain taakka joka tulee heittää pois eikä ylpeä ihminen voi koskaan hengellisesti hyvin. Olen yhä nuori joten himolla on suuri osa elämässäni vaikka yritänkin hallita sitä parhaani mukaan. Seksuaaliset haluthan tähtäävät jumalan suunnitelman mukaan vain hyvään eli lisääntymiseen, mutta kun ihminen hyväksikäyttää tätä tarkoitusta vain omaan nautintoonsa hän unohtaa jumalan rakkauden ja järjen lujuuden ajautumalla yhä lähemmäs eläimellistä luontoa. Ylpeys ajaa ihmisen kauimmas jumalasta ja näivettää nopeiten sielun hyvyyden. Jumalaa rakastavan ihmisen tulee olla nöyrä ja oppia välittämään tasavertaisesti muista ihmisistä.
Seitsemän kuolemansyntiä
4
187
Vastaukset 4
- Kyllä varmasti
epäusko on se eräänlainen emäsynti.
Yksikin tunnustamaton synti riittää kuolemaan,ei tarvitse olla seitsemää syntiä.
Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.Joh 16:9- .....
Ensinnäkään ihmisellä ei ole oikeutta sanoa jotain syntiä kuolemansynniksi.
Paavali sanoi, hän ei laita kytkyttä kaulaan, vaan kuin rakkaita lapsia neuvoen.
Älköön kukaan teitä tuomitko syömisestä eikä juomisesta jne.
Hän vain tahtoi opettaa ihmisiä kohtuullisuuteen.
Mielettömät harhaopit ovat paholaisesta lähtöisin.
Miten ihmeessä seksuaalinen himo olisi syntiä, koska Jumala on sen luonut.
Ilman seksihaluja olisit näivettynyt.
Tietenkin jos Jumala sallii, on hyvä toteuttaa sitä vain rakastamansa henkilön kanssa.
Kateellisuus on äärimmäisen raskasta, jos itse on kohteena. - Ainoa kuolemansynti
on Pyhän Hengen pilkka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591270
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571198Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331142- 1011014
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71010- 50849
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6823Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27771Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71679