Jos naapurin lapset varastavat omenen meidän omenapuusta, pystyn kyllä antamaan heille anteeksi ilman että kidutan ja teurastan oman poikani.
Olenko moraaliton kun oma moraalitajuni poikkeaa Jumalan moraalista näin radikaalisesti?
Olenko moraaliton kun oma moraalitajuni poikkeaa Jumalan moraalista näin radikaalisesti?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olet jumalaton ja epäuskoinen matkalla kadotukseen.
Et ymmärrä lainkaan millaisen hirmuteon teit tappamalla synneilläsi Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen.
Tämä AU-lapsi nimeltä Jesus kuoli pari tuhatta vuotta ennen kun synnyin. En koe olevani vastuussa siitä mitä tapahtui ennen kun synnyin.
Tajuatko sinä minkälaisen hirmuteon sinä teit, tappamalla 6 miljoonaa juutalaista keskitysleireillä?
Meistä ei kukaan ole tappanut synneillämme Jeesusta.
Adam ja Eeva tekivät syntiä ja me kaikki saamme kärsiä siitä, joten heitä lässyttämästä tyhjää paskaa.
Jumala olisi voinut toimia toisinkin eikä kidututtaa omaa poikaansa hengiltä.
Aina nimittäin on vaihtoehtoja. Jumala vaan kaikessa kieroudessaan vieritti syyt meidän viattomien niskoille omasta mokastaan ja tapatti poikansa joka muka onkin meidän pelastajamme.
Kysympä vaan että mistä meidät pitää pelastaa. Itse hän on meidät tänne luonut.
Tämä on ihan sama tilanne kun raiskattu syyllistetään ja raiskaaja selviää kuin koira veräjästä. Jos joku pitää asettaa tuomiolle niin juuri Jumala itse.
Taitaakin olla viisainta lähettää jälleen ylläpidolla ilmoitus asiattomasta viestistä.
Onko asiatonta kurkistaa ulos pahvilaatikosta missä elät?
>Jos naapurin lapset varastavat omenen meidän omenapuusta, pystyn kyllä antamaan heille anteeksi ilman että kidutan ja teurastan oman poikani.<
Niin varmasti. Minäkin pystyn. Mutta jos naapurin lasten pelastuminen vaatisi sinulta rakkaan poikasi uhraamista, en tiedä olisitko siihen valmis, kun ovat pilkanneet sinua ja poikaasi, varastaneet ja rikkoneet omaisuuttasi. Rakkaudessasi ja myötätunnossasi heitä kohtaan varmasti tekisit sen, mutta siinä tapauksessa omakin sydämesi särkyisi katsoessasi poikasi kärsimystä, eikö niin?
En tiedä kaikkia syitä siihen miksi Jumala valmisti meille sovituksen nimenomaan Poikansa uhrissa, ja olisiko ehkä ollut käytettävissä toisenlainen ratkaisu, mutta ei Jumalan sovitustapa myöskään ole minulle syy potkia totuutta vastaan. Sen ainakin tiedän että uskoontultuani Jumala on vapauttanut minua monenlaisesta moraalittomuudesta.
Olennaisempaa kuin pähkäillä sellaista mitä emme koskaan pysty järjellä täysin käsittämään olisi kysyä onko Jumalaa, ja jos on niin mistä ja kuinka Hänet löydän?
Uskoontulon myötä pääsemme ymmärtämään monia asioita, jotka ennen olivat tuntemattomia kun katselimme niitä ainoastaan ulkoapäin teologisina väittäminä ja oppilauseina, nyt tunnemme asian sisällön, joka on elämää Kristuksen yhteydessä. Tunnemme Jumalan rakkaudenlahjan Hänen sovitustyössään.
Kristinuskon oppirakennelmahan ON aika omituinen.
Oppi toisten puolesta uhrautuvasta pelastajasta on lainattu egyptiläisiltä.
"Sen ainakin tiedän että uskoontultuani Jumala on vapauttanut minua monenlaisesta moraalittomuudesta."
Näkökulmakysymys. Ruiippuu siitä, mitkä asiat määrittelet "moraalittomiksi". Ihmisen EI tarvitswe olla uskossa toiakseen loogisesti ja omatakseen moraalin.
"Olennaisempaa kuin pähkäillä sellaista mitä emme koskaan pysty järjellä täysin käsittämään olisi kysyä onko Jumalaa, ja jos on niin mistä ja kuinka Hänet löydän?"
Miksi ihmisen pitäisi ETSIÄ jumaluutta? Miten niin asiaa ei järjellä käsittäisi? Eikö uskoa voi tutkia kuin olemalla itse uskossa? Kykeneekö silloin olemaan objektiivinen?
>Miten niin asiaa ei järjellä käsittäisi? Eikö uskoa voi tutkia kuin olemalla itse uskossa? Kykeneekö silloin olemaan objektiivinen?<
Totta kai asioita voi ja pitää tutkia myös järkiperäisesti. Ajattelu on kuitenkin aina sidottu minuun joka ajattelen, joten siinä on subjektiivinen värityksensä. Tiedekin on objektiivinen vain määrättyyn rajaan saakka. Kun tutkija tekee tulosten pohjalta tulkintoja ja äärimmillään ulottaa tulokset alueille joita ne eivät kosketa kyse on mitä suuremmassa määrin subjektiivisuudesta.
Uskon sisältöä ei voi tutkia eikä ymmärtää ulkoa käsin koska usko ei ole pelkästään ajatusrakennelma vaan hengellinen todellisuus.
Pohjimmiltaan evankeliumi on hengellinen asia, jonka sisältö voidaan kokea vain hengellisen tiedostamisen kautta. Ei-uskovalta tämä kokemisen ulottuvuus puuttuu. Siksi hän tarkastelee asiaa vain sielunelämänsä (järjellinen ajattelu ja emootiot) läpi. Totta kai evankeliumia voidaan ja tulee tarkastella MYÖS järjellisesti. Jotkut ovat jopa tulleet uskoon sitä tietä. Mutta jos henkilökohtaista uskoa ei synny kaikki jää ulkokohtaiseksi pähkäilyksi. Asian sisin todellisuus ei avaudu.
Jos et koskaan ole kokenut tuntemuksia joita voitaisiin nimittään rakastumiseksi, ja jotkut, jotka kokevat rakastuneensa, kertovat sinulle mistä rakastumisessa on kyse, voitko tutkia asiaa objektiivisesti? Tai onko asia siis niin, että ainoastaan sinä voit tutkia sitä objektiivisesti?
Otatko huomioon että tässä väistämättä syntyy puolueasetelma eli puolueellisuus, jossa se että et ole kokenut sitä mitä tutkit, vääjämättä vaikuttaa tulkintaasi niiden ajattelusta, jotka väittävät kokeneensa...
Ajatellaan vaikkapa merimatkaa. Voiko ainoastaan se, joka ei ole koskaan luonnossa nähnyt laivaa eikä merta (puhumattakaan että olisi ollut laivan sisällä, tutustunut käytännössä sen rakenteeseen, kosketellut sen sisustusta yms., seisonut kannella ja tuntenut merituulta kasvoillaan) suhtautua laivalla matkustamiseen objektiivisesti?
Vuosia sitten eräs nuori mies sanoi:
- En kertakaikkiaan voi ymmärtää mitä hauskaa näette siinä, että istutte jossakin homeisessa kirkossa kuunnellen tyhjänpäiväisiä, ikävystyttäviä puheita.
Ehkä hän suhtautui asiaan objektiivisesti, ja varmasti suhtautuikin, omasta näkövinkkelistään. Hänellä oli takissaan sukelluskerhon merkki. Kysyin harrastaako hän sukeltamista. Myöntävä vastaus. Kysyin - en muista sanatarkasti mutta sisältö oli tämä:
- Voitko selittää minulle niin että ymmärtäisin, mitä itua on ahtautua naurettavalta näyttävään sukelluspukuun ja heittäytyä vieraaseen, vastenmieliseen maailmaan, jossa ei voi edes hengittää?
Jonkin ajan, muistaakseni kahden kolmen vuoden kuluttua, tapasin hänet uudelleen. Hän oli tullut uskoon. Hän muistutti minua keskustelustamme ja sanoi:
- Nyt ymmärrän mitä tarkoitit.
Voimme tutkia piirrustuksia. Tarkastelemme laivojen kaavakuvia ja selostuksia merimerkeistä. Tutustumme historiankirjoihin kuinka laivanrakentaminen on kehittynyt jne. Olennaista kuitenkin on että toinen on kokenut merimatkan, toinen ei ole. Se joka ei ole kokenut voi jopa epäillä koko tarinaa - tässä on laivan piirustukset, ok, mutta onko ensimmäistäkään laivaa oikeasti rakennettu. Jos laivoja ehkä onkin rakennettu, onko merta olemassa - onko laivat rakennettu vain kuivalle maalle, kuvittelevatko ihmiset olevansa matkalla johonkin vaikka istuvat kuivalla maalla purkeissaan, joiden rakentamiseen on tuhrattu, järjenvastaisesti, tuhoton määrä energiaa ja rahaa.
Tietysti voin miettiä, käyttikö Jeesus tarkoituksellisesti hyväkseen jo olemassa olevaa myyttistä kuvaa, joka oli ihmisten ajattelulle tuttua ja siksi ymmärrettävää, sanoessaan itseään hyväksi paimeneksi - oliko jossain ehkä jo olemassa Jumalasta kumpuava tieto ja käsitys tulevan Vapahtajan luonteesta, uskonnollinen toive, joka heidän kultissaan vain vääristyi epäjumalan palvonnaksi - onko jopa niin että epäjumalan palvonnan keskellä oli joitain joilla oli sisällinen kosketus ja yhteys tulevaan hyvään paimeneen - tai ehkä niin, että koko kultti oli sielunvihollisen inspiroima tehdäkseen tyhjäksi tai pilkatakseen hyvää paimenta joka oli tuleva, kuten Egyptin noidat myöhemmin jäljittelivät Mooseksen kautta tapahtuneita Jumalan ihmeitä ja kuten sielunvihollinen aina vääristää uskonnolla sitä, mikä on hengellistä?
Uskoni ei kuitenkaan rakennu sen kautta että saan selvityksen kysymykseen. Jumalan johdatus ja parantava työ ei tule elämääni sitä kautta. En opi tuntemaan Jeesusta ja elämään Hänen yhteydessään ja vaikutuksessaan, tutkimalla kertomusta Hyvästä Paimenesta uskonnonhistorian valossa!
Minulle tärkeintä on tuntea tuo hyvä paimen ja elää Hänen yhteydessään. Se tapahtuu rukouselämän ja sisimmän kuuliaisuuden kautta - ei kaavakuvien historiallista kehittymistä ja "mahdollisia esikuvia" pähkäilemällä.
"Otatko huomioon että tässä väistämättä syntyy puolueasetelma eli puolueellisuus, jossa se että et ole kokenut sitä mitä tutkit, vääjämättä vaikuttaa tulkintaasi niiden ajattelusta, jotka väittävät kokeneensa."
Esimerkkinä ateistin tai agnostikon ajattelusta.... vaikkapa, hmm:
OOO
Uskovainen kokee asiallisen tutkimuksen ja kritiikin uhkaksi, jota uhkaa torjumaan muodostaa defensiivisiä kuvitelmia. "Ei-uskovalta tämä kokemisen ulottuvuus puuttuu" tarkoittaa tosiasiassa: AINOASTAAN ME olemme erityisen tiedon omaavia, valaistuja, kaikki muut ovat syntipimeydessä = heillä ei ole mahdollisuutta ymmärtää todellisuutta, koska eivät kuulu meihin.
Tällainen uskonnollisesti rajoittunut, tunne-elämältään voimakkaasti ehdollistunut henkilö kuvittelee emotionaalisia tunnekokemuksiaan ja suggestiotilojaan erityiseksi hengellisen kokemisen tilaksi, siis joksikin joka on kokonaan toisenlaista kuin muiden ihmisten ja uskontojen edustajien tunnekokemukset ja tilat. Hän kuvittelee ainoastaan oman kokemusmaailmansa edustavan hengellistä kokemista - kaikki muu on sielullista ja ruumiillista (ei hengellistä) kokemista TAI vääristynyttä hengellistä kokemista!
Tällä tavalla uskovainen tekee asiallisen keskustelun heti kättelyssä mahdottomaksi asettaessaan itsensä muiden yläpuolella olevaksi, ikäänkuin erityiseksi ihmislajiksi, jolla on "alemmalta ihmislajilta = ateisteilta ja toisin uskovilta" puuttuvia kykyjä.
Sanomattakin on selvää että kuvatunlainen uskovaisuus tuottaa ahdasmielisyyttä, rasismia ja uskonsotia. Kaikkia muita ihmisiä saa halveksia ja heidän oikeuksiaan rajoittaa "jumalallisen erityistietoon" ja "erityiskokemukseen" vedoten!
Uskovainen vääntelee asioita: "Ateisti on kokemusmaailmaltaan rajoittunut ja ehdollistunut. Hänen on mahdotonta ottaa vakavasti huomioon edes mahdollisuutta, että uskovien kokemukset (joiden hän ymmärtää olevan vain emotionaalista hourailua, aivokemian temppuilua ja itsessuggestiivista tunnetilaa) voisivat todella kertoa yhteydestä Jumalaan. Hänen mielestään heillä EI VOI OLLA yhteyttä Jumalaan, koska Jumalaa ei ole. Vakaumuksellinen lähtökohta ja ennakko-oletus (Jumalaa ei ole tai jos on hän ei ole hyvä, joten häneen ei kannata uskoa) sanelee hänen tulkintansa, jossa hän, omasta sielullisuudestaan (subjektiivisesta, tunteellisesti värittyneestä, ennakkokäsityksiä sisältävästä ajattelustaan ja psykologisista defenseistään) käsin määrittelee hengelliset kokemukset pelkäksi sielullisuudeksi (subjektiiviseksi, tunteellisesti värittyneeksi, ennakkokäsityksiä sisältävän ajattelun ja psykologisten defensien mukaiseksi hourailuksi)."
Mitä tähän sanomme?
Uskovaisten defensiivisiä ja asiallista tarkastelua kestämättömiä väitteitä emme kykene murtamaan, vuosituhantisten myyttien ja taikauskon kahleet ovat liian vahvat ja niiden tuottama psykologinen ehdollistuma liian sokaiseva. Voimme ainoastaan kertoa ateistiset tosiasiat maailmankaikkeuden luonteesta ja uskontojen synnystä ja mekanismeista. Toivomme että Siperia opettaa.
Tyhmimmänkin uskovaisen elämässä tulee joskus hetki jolloin hän, joutuessaan yhteisössään hengellisen väkivallan uhriksi tai muuten ratkaisemattomaan ristiriitaan oman ideologiansa kanssa, kokee tarvetta ajatella asioita johdonmukaisesti, järkiperäisesti!
Silloin hän toivottavasti muistaa asialliset varoituksemme, kommenttimme ja selvityksemme - ja ehkä - toivottavasti - tulee järkiinsä ja käsittää juuri meidän olleen oikeassa. Se on kipeä havahtumisen hetki kun uskonnolliset illuusiot murtuvat, mutta - parempi kipeä vapaus ja vastuullisuus, kuin vastuuton pakeneminen epärealistisiin, vuosituhansien takaisiin myytteihin.
OOO
Hyvää kevättä.! Jumala on Rakkaus.
Etko voi teapot kirjoittaa lyhyemmin?
Runoilua, teapot.
Uskontoja voi tutkia ja niitä PITÄÄ tutkia rationaalisin perustein.
Uskonnot ovat TÄYNNÄ rakenneosasia, joita voidaan tutkia käyttäen samoja metodeja kuin muussakin tutkimustyössä.
Esim. Raamatun historiallisuutta voidaan tutkia. Lukuisat eri tieteenalat antavat meille selviä näkemyksiään siitä, ovatko jotkut tapahtumat tapahtuneet Raamatussa kuvatulla tavalla vaiko eivät. Uskontojen kehittymistä voidaan tutkia. Esim. Raamatun muilta lainatut osaset ovat löydettävissä.
Uskonnollisia kokemuksia voidaan tutkia. Psykologia auttaa. Ne syyt, jotka ajavat vaikkapa ongelmissa olevan ihmisen uskoon, ovat löydettävissä. Uskonnon nimissä harrastettu manipulaatio on nähtävissä. Uskovaisia ohjaillaan samoilla tavoilla kuin muitakin ihmisyhteisöjä.
Enin osa tekstoistäsi on vanhaa tuttua uskovien tekstiä, johon aina uudelleen törmää uudelleen ja uudelleen - sanojen järjestys vain vaihtelee. Ihan kaikkia ihmisen kokemuksia voidaan tutkia ja arvioida useista eri näkökulmista. Mieluiten uskovat vain vaikenevat sellaisesta, mikä ei heidän näkemyksiään tue tai niihin sovi.
Kun jonkin asian määrittelee absoluuttiseksi totuudeksi, sitä ei kykene puolueettomasti arvioimaan. Enin osa ateisteista ja skeptisesti suhtautuvista ihmisistä muuttaisi mielipiteitään, jos siihen löytyisi syitä. Minua itseäni jokainen uskovaisten kanssa käyty keskustelu ohjaa vain tyystin eri suuntaan; niin hataralla pohjalla monien haihattelut ovat.
"Voimme ainoastaan kertoa ateistiset tosiasiat maailmankaikkeuden luonteesta ja uskontojen synnystä ja mekanismeista."
Hyvä, että lainasit tuon pätkän. Kirjoittajahan puhuu asiaa!
Juuri noista asioista yksikään uskova ei ole halunnut asiallisesti keskustella. Et Sinä eikä kukaan muukaan.
Hei. Niin kuin sanoin totta kai uskontoja saa ja pitääkin tutkia rationaalisin perustein kuin myös uskonnollisia kokemuksia. Mutta uskon todellisuudesta ne eivät sinällään kerro mitään. Tutkimustuloksista vedetyt johtopäätökset esimerkiksi Jumalan olemassaolosta ovat tulkintaa. Tulkintojen syntyyn vaikuttaa henkilön oma vakaumus, ennakkokäsitys ja sen mukaiset psykologiset tarpeet.
Paljon on puhuttu psykologisesta tarpeesta keksiä ja kehittää jumalia, vähemmälle on jätetty ihmisen luontainen, psykologinen tarve kieltää Jumala. Pyhän kohtaaminen merkitsee aina jonkinlaista traumaa, se on konflikti sen välillä mitä ihminen on uskonut olevansa ja mitä hän todella on. R. C. Sproul käsittelee aihetta mielenkiintoisessa ja oivaltavassa kirjassa Jos Jumala on olemassa, miksi on ateisteja?
Mutta uskovainen tietää ettei kukaan tule uskoon sitä kautta että esitämme psykologisia tarpeita kieltää Jumala. Lopultakin se jää pelkäksi älylliseksi näpertelyksi. Havaitsemme joitain tosiasioita ihmisen käyttäytymisestä ja mitä sitten. So what? Havainnoistamme riippumatta hän jatkaa elämäänsä jumalankieltäjänä. On varmasti hyvä että tästäkin puolesta - "ateismin psykologiasta" - kirjoitetaan ja keskustellaan, mutta tärkeämpää kuin esittää tosiasioita ateistin tarpeesta paeta Jumalaa on rukoilla hänen puolestaan. Rukoilla ja rakastaa. Se vaatii enemmän vastuullisuutta kuin ulkokohtainen keskustelu näistä ja noista havainnoista.
Ei kukaan tosi uskova myöskään luovu uskostaan "eri tieteenalojen antamien selvitysten" perusteella. Niin voisi tapahtua jos kyse olisi vain ajatusrakennelmista, mutta usko on hengellinen kysymys. Kyse on henkilökohtaisesta jumalasuhteesta.
Ymmärrän siis varsin hyvin ettei uskovilla ole syvällistä mielenkiintoa perehtyä niin sanottuun moderniin raamattukritiikkiin ym. Tämä ei kuitenkaan ole sääntö. Kristityt eivät ole yksi homogeeninen, samanlaiset luonteenpiirteet ja mieltymykset omaavien yksilöiden joukko. Jotkut perehtyvät asioihin hyvinkin laaja-alaisesti. Ei siinä mitään, kunhan jää aikaa tärkeimmälle eli rukoukselle ja omakohtaiseen rakentumiseen Jumalan ilmoituksen äärellä.
Itse olen lukenut paljon ja monenlaista kirjallisuutta, viime vuosina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Luen valikoivasti, mutta jonkin verran tulee edelleenkin selailtua kaikenlaisia tutkimuksia ja kannanottoja, ihan mielenkiinnosta, että millä tavalla nämä ihmiset ovat asioita tutkineet ja millä tavalla uskonnolliset (on kyse sitten teistista tai ateistista) ihmiset ko. havaintoja, tutkimustuloksia ja teorioita käyttävät omissa johtopäätöksissään ja maailmankuvassaan.
Paljon on myös varteenotettavaa tietoa ja kritiikkiä. Aika ajoin tulee eteen asioita joissa joutuu miettimään omaa tai ylensä uskovien ajattelua ja käyttäytymistä. Niiden asioiden kanssa on hyvä mennä rukouksessa Jumalan eteen.
>Enin osa ateisteista ja skeptisesti suhtautuvista ihmisistä muuttaisi mielipiteitään, jos siihen löytyisi syitä.<
Ehkä, ehkä ei. Ihmisellä on aina myös syitä kieltäytyä uskomasta, kuten edellä viittasin psykologiaan ja pyhyyden pelkoon.
>Enin osa tekstoistäsi on vanhaa tuttua uskovien tekstiä, johon aina uudelleen törmää uudelleen ja uudelleen - sanojen järjestys vain vaihtelee.<
Sanoja on rajallinen määrä ja niistä muodostetaan lauseet. Miksi pyrkiä rakentamaan uudenlaisia sanontatapoja ja erikoisia lauseita jos tuttu terminologia riittää ilmaisemaan asiat?
Sitä paitsi. Juuri näin se on ateisminkin suhteen. Samat tuhansia kertoja esitetyt ja vastatut ateistiset vänkäykset ja ns. raamattukritiikit toistuvat palstoilla...
>Kun jonkin asian määrittelee absoluuttiseksi totuudeksi, sitä ei kykene puolueettomasti arvioimaan.<
Pitää paikkansa. Ihmisellä on psykologinen tarve saada muut uskomaan mitä itse uskoo. Tämä pätee aivan varmasti myös ateistin kohdalla. Täydellinen puolueettomuus ei ole mahdollista. Uskovalla on kuitenkin puolellaan eräs etu joka ei-uskovalta puuttuu. Ajattelumme on aina sidottu meihin jotka ajattelemme, mutta Jumala, joka on ajattelustamme riippumaton ja sen yläpuolella, antaa uskovalle oikeaa perspektiiviä, auttaa ajattelutottumusten muutoksessa ym. :)
"Voimme ainoastaan kertoa ateistiset tosiasiat maailmankaikkeuden luonteesta ja uskontojen synnystä ja mekanismeista."
>Hyvä, että lainasit tuon pätkän. Kirjoittajahan puhuu asiaa!<
Niin juuri... Kiitos ja kumarrus. Kyseinen runoilu syntyi vähän kieli poskessa, eilen klo 13 aikoihin tuollaisena nopeana hahmotelmana ja esimerkkinä ateistin ajattelusta tai kuinka ehkä itse ajattelisin, jos olisin ateisti.
Siinä on paljon sellaista minulle luonteenomaista mitä ajattelin kun uskoin ettei Jumalaa ole muualla kuin uskovaisten päässä. Uskoin että "Jumala" on uskovien sisimmässä muodostunut henkinen rakennelma, jonka perustana on kyvyttömyys kohdata elämän realiteetit ja ottaa todesta omakohtainen vastuunsa maailmassa, jossa ei yksinkertaisesti ole olemassa ihmisen ulkopuolista auktoriteettia. Sisimmässään muodostuneen "Jumalan" he sitten projisoivat ikäänkuin "itsensä ulkopuolelle" kuvitellen seurustelevansa jossakin taivaassa olevan Olennon kanssa, vaikka koko seurustelutapahtuma eli rukoileminen (ja siinä koettava dialogi) ei ole muuta kuin säälittävän uskovan aivokemiaa ja emootioita. :)
Monenlaisia väitteitä ja kiperiä kysymyksiä minulla oli esitettäväksi uskoville... osan niistä olen jo unohtanut, osa on sellaisia että en viitsi palstalle laittaa... saavat vielä ateistit turhaa inspiraatiota.
Kas, keskustelua...
"Tulkintojen syntyyn vaikuttaa henkilön oma vakaumus, ennakkokäsitys ja sen mukaiset psykologiset tarpeet."
Uskovaisillako sitten ei vaikuta? Eniten uskonnollisilta näkemyksiltä on vienyt tilaa tieteen kehittyminen. Tämän käsittäminen ei liene vaikeaa? Muinaisilla ihmisillä ei ollut keinoja hahmottaa maaiomaa kuin uskomusten kautta.
Tiede EI kehittynyt siksi, että tavoite olisi ollut kumota Jumalan olemasssaolo. Tiede kehittyi siksi,, että älykkäät ihmiset havbaitsivat todellisuuden olevan jotakin muuta kuin se, mitä uskon nimissä väitettiin. Raamatun kautta määritelty "todellisuus" vain ei ollut totta. Havainnot maailmasta eivät tukeneet sitä kuvaa, mikä uskon kautta absoluuttiseksi totuudeksi määriteltiin.
R. C. Sproul on lähinnä saarnamies, joka lisäksi kirjoittelee kirjoja.
"Ei kukaan tosi uskova myöskään luovu uskostaan "eri tieteenalojen antamien selvitysten" perusteella."
Ei siitä ole kysymyskään. Kysymys on siitä, että HARHAKUVITELMISTA pitäisi luopua.
"Ehkä, ehkä ei. Ihmisellä on aina myös syitä kieltäytyä uskomasta, kuten edellä viittasin psykologiaan ja pyhyyden pelkoon."
Uskovien kehittelemä kuvitelma.
" Ajattelumme on aina sidottu meihin jotka ajattelemme, mutta Jumala, joka on ajattelustamme riippumaton ja sen yläpuolella, antaa uskovalle oikeaa perspektiiviä, auttaa ajattelutottumusten muutoksessa ym. :)"
Uskomatonta höpöttelyä. Jos todella kuvittelet noin, en voi asialle mitään.
Jokainen meistä on oman menneisyytensä tuotos. Niin ilmeisesti Sinäkin. Ateistista olet muuttunut päinvastaiseksi ehdottomuuden kannattajaksi ja se lieneekin varsin tyypillistä. Itse suosittelisin ihmisille enemmänkin joustavaa ajattelua.
Jokainen uskova kuvittelee, että hänen mallinsa uskoa on se oikea. Jokaisen uskovan tulkinnnat Raamatusta ovat oikeat. Jokaista ohjaa Pyhä Henki ja jokaisen usko on jotakin ainutlaatuista, aitoa ja erikoista. Jokainen on asiastaan varma.
KJumma kyllä, todellisuus ei oikein tuota ajattelua tue. Uskovasten ryhmiä riittää ja Raamatun painotukset vaihtelevat. Jokaisella on sama henki tuklenaan, mutta tulkinnat viestistä vaihtelevat. Autuaasti kukaan ei näe sitä mahdollisuutta, että se oma psyykekin aika lailla asioihin vaikuttaa.
Jumala voi olla olemassa tai sitten ei. Ihmisten kuvitelmat Jumalasta ovat monista eri asioista johtuvia. Varmaa on se, että Jumalan kaltaista olentoa emme ymmärtäisi. Ne asiat, joita hänen nimissään väittetään, ovat usein vallankäyttöyrityksiä.
Kerrot lukeneesi "paljon". Oletko todellakin sitä mieltä, että Raamatun muilta ottamia vaikutteita ei näe?
Missä on paljon sanoja, siinä on tyhmä äänessä, on kirjoitettu.
Peräänkuulutat keskustelua mutta ongelmana on että se pitäisi käydä sinun ja edustamasi maailmankuvan ehdoilla. Kaikki muu on sinulle vain höpöttelyä...
Uskonnollissävyinen asenteesi näkyy kautta linjan, vaikka kauniisti vetoatkin joustavaan ajatteluun:
>Jumala voi olla olemassa tai sitten ei.<
Toisaalta JUMALA VOI OLLA OLEMASSA, mutta: on pelkästään uskovien kehittämä kuvitelma että ateisteilla ja skeptikoilla olisi psykologisia sytitä olla uskomatta Häneen. Jos Jumala on olemassa niin TOTTA KAI ihmisellä on syitä olla uskomatta Häneen.
Teapot: "Ajattelumme on aina sidottu meihin jotka ajattelemme, mutta Jumala, joka on ajattelustamme riippumaton ja sen yläpuolella, antaa uskovalle oikeaa perspektiiviä, auttaa ajattelutottumusten muutoksessa ym."
Inhottava realisti:
>Uskomatonta höpöttelyä. Jos todella kuvittelet noin, en voi asialle mitään.<
Et tietenkään voi asialle mitään. Et saa minua käännytettyä vaikka haluaisitkin. En minäkään voi mitään sille että toisaalta myönnät tai ainakin olet myöntävinäsi että "Jumala voi olla olemassa" ja samalla - erittäin epätieteellisesti ja vastoin psykologisia tosiseikkoja - väität että ihmisen pelko Jumalan pyhyyttä ja ehdottomuutta kohtaan (JOS HÄN ON OLEMASSA) on pelkkää kuvitelmaa ja höpöttelyä.
>Ateistista olet muuttunut päinvastaiseksi ehdottomuuden kannattajaksi ja se lieneekin varsin tyypillistä. Itse suosittelisin ihmisille enemmänkin joustavaa ajattelua.<
Jaa-a. Sanoinko että olen ollut ateisti? Nuoruudessani oli kyllä vaihe jota voitaisiin luonnehtia ateistiseksi - jos puhutaan ateismista vakaumuksena. Kieltäydyin rippikoulusta koska uskoin vakaasti ettei ole mitään Jumalaa missään. Se usko kuului nuoruuden ehdottomuuteen, mutta ei kestänyt pitkään.
Seuraavina vuosina en edelleenkään uskonut Jumalaan, ja arvostelin uskovia joskus kovastikin, mutta ateisti ei liene oikea määritelmä, paremminkin agnostikko. En uskonut Jumalaan mutta minulla ei myöskään ollut vakaumuksellista, ehdotonta uskoa että Häntä ei ole.
Uskontoja ja aivan erityisesti kristinuskoa kohtaan tunsin antipatiaa, koska näin sen olevan pelkkää ihmisten kusetusta: petosta ja itsepetosta, vallankäyttöä, arkielämän realiteettien ja vastuullisuuden pakoilua. Vähitellen ajateluni painopiste siirtyi panteismin ja teosofian puolelle. Itämaiset uskonnot kiinnostivat mutta edelleen ajattelin ettei ns. Jumala, jos jotakin sellaiseksi sanottavaa on olemassa, löydy erityisesti mistään uskonnosta tai ehkä kaikkien niiden takaa jonkinlaisena alkuideana, joka on hukattu. Olin taipuvainen ajattelemaan että "jumaluus" löytyy ihmisestä itsestään. Ehdoton ajatukseni "ei ole mitään Jumalaa missään" (ateismi) oli kääntynyt vastakohdakseen "ehkä kaikki on pohjimmiltan jumalaa" (panteistisesti värittynyt agnostisismi).
Erinäisten vaiheiden kauta päädyin kristityksi.
Mielestäni olennaista on, että suostuin myöntämään itselleni että jos jokin ns. perimmäinen totuus on olemassa, sanottakoon sitä sitten Jumalaksi tai miksi tahansa, jotakin ajattelustani riippumatonta totta - en voi sitä löytää omalla ajattelullani ja pohdiskelullani koska tällaisena olen henkilöhistoriani tuote, olen sidottu omaan, subjektiiviseen ajatteluuni - tarvitsen ns. perimmäisen todellisuuden apua, jos jotakin sellaista siis on olemassa.
En vertaillut uskontoja ja ideoita ja siten päättänyt: jees, tämä vaikuttaa kivalta, ryhdynpä kristityksi. Sanot sitä hölynpölyksi tai et mutta kokemukseni on että Jumala, jota en vielä silloin osannut sanoa Jumalaksi, johti minut Jeesuksen vastaanottamiseen, jonka seurauksena sisimpääni avautui uusi, minulle ennestään tuntematon tapa hahmottaa maailmaa. Huomaa: en omaksunut vain jotakin uutta ajattelutapaa jonka mukaisesti sitten olisin alkanut tulkita asioita ympärilläni, ahtaen niitä ajatusrakennelmani kaavaan, vaan sisimmässäni syntyi yhteys ja suhde todelliseen olemassaolevaan persoonaan:
PYHÄÄN, jonka läsnäolo vaikutti muutoksen. Jos otan välittömiä esimerkkejä uskoontulosta niin esim. kielenkäyttöni muuttui. Minun ei tarvinnut lopettaa kiroilemista, huomasin vain sen jääneen pois. Suhtautumiseni päihteisiin muuttui jne. Ei siksi että USKONTO olisi sanonut "kristitty ei saa käyttää päihteitä" vaan koska UUSI ELÄMÄ SISIMMÄSSÄNI osoitti sen.
Minulla ei ole tarvetta saada sinua uskomaan että tämä uusi elämä on nimenomaan Jumalasta syntyisin ja että Jumala niin ollen on totta. Mutta en myöskään voi ryhtyä keskustelemaan ateistisesta näkökulmasta ja tarkastelemaan uskoa siitä näkökulmasta. Voin tietysti tarkastella Jeesusta MYÖS ajatusrakennelmana ja pohtia Hänestä esitettyjä väitteitä ja kaikkea mitä Hänen nimissään on tehty - mutta kaikessa tässä menen sen todellisen Jeesuksen eteen, jonka tunnen, ja rukoilen:
Auta sinä minua käsittämään nämä asiat tasapainoisesti ja oikein.
Oletko sitä mieltä että oikeus keskusteluun pitäisi olla ainoastaan älykkäillä ja tiivistämistaitoisilla ja että muita ei kannata kuunnella?
Pitkästi kirjoittavalla ei voi olla todellista jumalayhteyttä, koska jos olisi, niin Jumala auttaisi Häntä kirjoittamaan lyhyesti. Mitä hyötyä Jumalalle on, että joku Häneen uskova kirjoittaa niin pitkään ja väsyttävästi, ettei kukaan jaksa enää suhtautua häneen vakavasti...
Pitkänomainen jaaritteluni on siis jälleen yksi todiste, ettei Jumalaa ole - tai että Hän on piittaamaton eikä Häneen siis kannata uskoa? :)
Halauksia sinne.!
-pot
Totta kai "pyhyyden pelko" on uskovien kehittämä harhakuvitelma sinun mielessäsi. Mielipiteelläsi ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Se on puhtaasti vakaumuksen alueelle kuuluva asia.
Vielä keskustelua - vai onko tämä jo monologia?
>Tiede EI kehittynyt siksi, että tavoite olisi ollut kumota Jumalan olemasssaolo.<
Ei tietenkään enkä ole sitä väittänytkään. Joillain ateisteilla vain on taipumus käyttää tieteen tuloksia sellaisen todistamiseen mitä tiede ei todista, mihin se ei oikeastaan ota edes kantaa. Kuitenkin he pitävät itseään kaikessa tässä objektiivisina, puolueettomina, rationaalisina jne. Asiassa on ilmeinen ristiriita. Ainoa looginen johtopäätös on että heidänkin ajattelunsa on luonteeltaan enemmän uskonnollissävytteistä kuin varsinaisesti tieteellistä. Tieteen tulokset ovat vain yksi tapa pönkittää ja perustella ateistista uskoa, eli uskoa siihen ettei Jumalaa ole. Sellainen ei ole tieteellistä.
>Uskovasten ryhmiä riittää ja Raamatun painotukset vaihtelevat. Jokaisella on sama henki tuklenaan, mutta tulkinnat viestistä vaihtelevat. Autuaasti kukaan ei näe sitä mahdollisuutta, että se oma psyykekin aika lailla asioihin vaikuttaa.<
Väite ei ole todenmukainen tai on sitä vain osittain. Tosiasiassa suurin osa kristityistä myöntää että oma psyyke, henkilöhistoria, tunne-elämä, kulttuuritausta, seurakunnilliset painotukset ym. vaikuttavat. Siksi onkin erityisen tärkeää myöntää oma rajallisuutensa ja nöyrtyä rukoilemaan Jumalan johdatusta. Se on rehellisyyttä.
En ole koskaan väittänyt ettei oma psyykeni vaikuta tapaani kokea ja elää uskonelämää.
>Ihmisten kuvitelmat Jumalasta ovat monista eri asioista johtuvia.<
Varmasti. Nuo kuvitelmat eivät kuitenkaan tarkoita ettei Jumalaa ole. Ne eivät sinällään todista puolesta eivätkä vastaan. Samalla tavalla ateistin vakaumus ettei Jumalaa ole syntyy hyvin erilaisista taustoista ihmisestä riippuen eikä sinällään ole todiste Jumalan olemassaolosta ja vielä vähemmän olemattomuudesta.
Voimme havaita tiettyjä psykologisia lainalaisuuksia ja reaktioita uskontoon (teismi ja ateismi) liittyvissä kysymyksissä, mutta nämä havainnot eivät sinällään ota kantaa Jumalan olemassaoloon. Kun ryhdytään liittämään sinänsä objektiivisia/tieteellisiä/psykologisia havaintoja omaan maailmankuvaan ja tältä pohjalta perustelemaan Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta, on siirrytty tieteen (objektiivisuuden, tieteellisyyden, psykologian) puolelta uskon alueelle.
>Varmaa on se, että Jumalan kaltaista olentoa emme ymmärtäisi. Ne asiat, joita hänen nimissään väittetään, ovat usein vallankäyttöyrityksiä.<
Jälkimmäisestä lauseesta olen yhtä mieltä. Ne asiat joita Jumalaan vedoten tehdään ovat usein vallankäyttöä ja alistamista. Inkivisitio ja ristiretket ovat tästä todiste, mutta samaa tapahtuu koko ajan pienemmässä mittakaavassa, valitettavasti. Edeltävä lause sen sijaan on jälleen silkkaa vakaumusta ja henkilökohtainen mielipiteesi. Kiitän mielipiteestä...
Hyvä että tulee sinunkin puolelta näkyviin että keskustelemme ihmisinä joilla on omat subjektiiviset väritykset keskusteltavaan asiaan. Emme ole vain "ateistisia" tai "kristillisiä" oppilauseita latelevia automaatteja. :)
Minä ajattelen että Jumala voi ja haluaa tehdä itsensä ymmärrettäväksi. Aivan riittävissä määrin.
"...mutta Jumala, joka on ajattelustamme riippumaton ja sen yläpuolella, antaa uskovalle oikeaa perspektiiviä, auttaa ajattelutottumusten muutoksessa ym."
Kysymys on siitä, että tuo on TÄYSIN uskonnollisuudestasi kumpuava kuvitelma, joka ei ole millään tavoin reaalimaailmassa todennettavissa. Oletat uskovaisen ihmisen olevan jotakin erikoista, joka on muita ylemmällä tasolla arvioimaan asioita. Sinun logiikallasi uskoa ei kykene analuysoimaan kuin uskova.
Tottahan se ei ole.
Minun tavoitteeni ei EDELLEENKÄÄN ole ohjata Sinua uskosta pois. Usko mihin haluat, mutta väitteet pitää kyetä oikeiksi osoittamaan. Sinun tapauksessasi niin vain ei ole.
Usein ihminen ajautuu uskoon "erinäisten vaiheiden kautta".
Minua ei kiinnosta Jumalan olemassaolemattomuuden todistaminen. Minua kiinnostaa vain se, että uskovien haihattelut sellaisiksi osoitetaan.
Hmm...
Onko tuo "pyhyyden pelko" virallinen psykologian termi?
Hmmm... Jumalan ymmärtäminen?
Onko Sinulla todisteita siitä, että joku on "ymmärtänyt Jumalaa"? Millaisia todisteita? Miten nämä todisteet on oikeiksi vahvistettu?
Millä todistat sen, että ylipäätään kukaan on ikinä ymmärtänyt Jumalan tarkoitusperiä?
Millä erotat oikeasta ymmärtämisestä (?) inhimilliset tarkoitusperät?
"Minä ajattelen että Jumala voi ja haluaa tehdä itsensä ymmärrettäväksi. Aivan riittävissä määrin."
Millä perusteella?
>Kysymys on siitä, että tuo on TÄYSIN uskonnollisuudestasi kumpuava kuvitelma...<
Niin varmasti onkin, sinulle, sinun ajatusmaailmassasi. Mitä se on TODELLISUUDESSA ei ole vakaumuksesi ratkaistavissa.
>Oletat uskovaisen ihmisen olevan jotakin erikoista, joka on muita ylemmällä tasolla arvioimaan asioita. Sinun logiikallasi uskoa ei kykene analuysoimaan kuin uskova.<
Tuohan on lähes sanatarkasti toissapäiväistä runoiluani - kun heittäydyin muistelemaan "ateistista" mentaliteettiani ja sen tuotoksia:
"Uskovainen kokee asiallisen tutkimuksen ja kritiikin uhkaksi, jota uhkaa torjumaan muodostaa defensiivisiä kuvitelmia... AINOASTAAN ME olemme erityisen tiedon omaavia, valaistuja, kaikki muut ovat syntipimeydessä = heillä ei ole mahdollisuutta ymmärtää todellisuutta, koska eivät kuulu meihin... Tällä tavalla uskovainen tekee asiallisen keskustelun heti kättelyssä mahdottomaksi asettaessaan itsensä muiden yläpuolella olevaksi, ikäänkuin erityiseksi ihmislajiksi, jolla on 'alemmalta ihmislajilta = ateisteilta ja toisin uskovilta' puuttuvia kykyjä."
Näin minä edelleenkin ajattelisin, ellen olisi tullut tuntemaan että Jumala on totta. Kritiikkisi on ymmärrettävä mutta ei kerro koko totuutta.
Ei siis ole kyse muiden yläpuolelle asettumisesta vaan yksinkertaisesti siitä että ihminen on myös hengellinen olento, ja että Jumalan Pyhä Henki avaa ihmiselle hengellisen kokemusmaailman, joka häneltä muuten puuttuu. Tiedän kyllä miltä se ateistin korvaan kuulostaa mutta ei voi mitään. Asiat ovat niin kuin ovat ajattelet niistä mitä tahansa.
Samalla tavalla sinäkin ajattelet että asiat on niin kuin on, ajattelen minä niistä mitä tahansa. So?
>Minun tavoitteeni ei EDELLEENKÄÄN ole ohjata Sinua uskosta pois. Usko mihin haluat, mutta väitteet pitää kyetä oikeiksi osoittamaan. Sinun tapauksessasi niin vain ei ole.<
Ei minun tarvitse kyetä osoittamaan näitä väitteitä todeksi sinulle. Miksi pitäisi?
>Millä erotat oikeasta ymmärtämisestä (?) inhimilliset tarkoitusperät?<
Tämä on erittäin hyvä ja kristitylle olennainen kysymys. Siitä voisi keskustella paljonkin... Joitain asioita voi tietysti havaita jo ihan ihmistuntemuksen ja psykologian alkeiden perusteella.
Minulle tärkeintä on olla rehellisesti Jumalan edessä ja siinä suostua kohtaamaan itseäni. Olen usein sanonut että vain se, joka suostuu kohtaamaan ja tuntemaan itseään, voi kasvaa Jumalan tuntemisessa. Jumala johtaa aina ihmisen kohtaamaan inhimillisyytensä, myös raadollisuutensa, nöyrtymään ja kasvamaan ihmisenä. En usko muunlaiseen Jumalaan.
Muussa tapauksessa Hän ei ole Jumala vaan "Jumala": uskonnollisen ihmisen luoma käsite ja uskomusrakennelma hänen paetessa Jumalan pyhyyttä - koska Jumala aina merkitsee konfliktia, törmäystä kuvitellun ja todellisen minän välillä.
Tässä ollaan tietysti - taas - tekemisissä subjektiivisen kanssa. Henkilöstä, joka ei ollenkaan usko Jumalan olemassaoloon, voi tuntua ärsyttävältä tai sitten vain huvittavalta, kristityn ajattelu toisin uskovista. Kärjistäen:
Meillä täällä on oikea Jumala, joka voidaan tuntea, ja joka auttaa erottamaan hengelliset ja inhimilliset vaikutteet, mutta teillä, koska ette usko samaan Jumalaan kuin me tai samalla tavalla kuin me, ei ole mitään mahdollisuutta erottaa hengellistä ja inhimillistä.
Toisin sanoen: MEIDÄN JUMALAMME kertoo meille että TEIDÄN JUMALANNE ei ole mikään Jumala. :)
>Onko Sinulla todisteita siitä, että joku on "ymmärtänyt Jumalaa"?<
Todisteet eivät sinulle olisi mitään todisteita koska ajatteluasi ohjaa vakaumuksellinen ennnakkokäsitys Jumalasta, että Häntä ei ole muualla kuin uskovien mielessä: Jumala = uskovien ja uskontojen luoma kuvitelma.
Olenko oikeassa?
>Miten nämä todisteet on oikeiksi vahvistettu?<
Ongelmasi on että Jumala pitäisi kyetä osoittamaan tieteellisesti että Hän olisi Jumala. En ole koskaan väittänyt että Jumalan olemassaolo olisi tieteellisesti todistettavissa. Hänen vaikutuksistaan on näyttöä mutta tämä ns. näyttö on aina tulkinnallista.
Niin, minä todellakin ajattelen että Jumala voi ja haluaa tehdä itsensä ymmärrettäväksi, aivan riittävissä määrin.
>Millä perusteella?<
Siis millä perusteella ajattelen että Jumala voi ja haluaa tehdä itseään ymmärrettävksi? Kokemukseni perusteella. Kristittyjen kokemuksen perusteella. Pyhän Hengen antaman todistuksen perusteella. Raamatun ilmoituksen perusteella. Jumalan rakkauden perusteella.
Ateistille nämä eivät ole muuta kuin kuvitelmia, inhimillisistä vaikuttimisista ja psykologisista tarpeista syntyneitä tuntemuksia ja harhaluuloja. Totta kai ne ovat sitä. Mitä muuta ne voisivat olla, kun lähtökohtana jo on, että Jumalaa ei ole (ei saa olla) olemassa.
>Onko tuo "pyhyyden pelko" virallinen psykologian termi?<
Varsin hyvin tiedät ettei ole. Tässä mennään psykologian reuna-alueille. Mitä psykologia pyrkii ja edes kykenee tutkimaan, mihin se rajoittuu. Psykologia tutkii ihmismieltä, sen prosesseja ja mekanismeja, psyyken reaktioita. Myös uskonnollisia kokemuksia voidaan tutkia tältä pohjalta, tässä kontekstissa, mutta Jumalan olemassaoloon ei oteta kantaa.
Väiitteeni tässä keskustelussa on ollut ja on:
1) Se että voidaan havaita tarpeita keksiä Jumala ja tarpeita kieltää Jumala, ei vielä kerro mitään siitä onko Jumala olemassa tai ei.
Kun ihminen ulottaa tieteen päätelmät ja tutkimustulokset koskettamaan aluetta jota se ei kosketa, asiaa johon se sinällään ei ota minkäänlaista kantaa, ja käyttää näitä päätelmiä aiheen ulkopuolelle menevien johtopäätösten tekoon, ei enää ole kyse tieteellisyydestä vaan on menty henkilökohtaisen vakaumuksen ja uskon alueelle.
2) Ihmisellä on tarve uskoa olevansa oikeassa, ja myös että muut uskoisivat samoihin asioihin. Tämä tarve on olemassa niin uskovilla kuin ateisteilla. Henkilöhistoriamme eli persoonallisuutemme ja luonteemme varmasti vaikuttaa siihen kuinka käyttäydymme toisin uskovia kohtaan. Se vaikuttaa myös siihen kuinka hyvin tai huonosti kykenemme havaitsemaan ja erottelemaan omaa (ja toisten) käyttäytymistä...
Hengelliseksi/tieteelliseksi mieltämämme ajattelu on usein jotain aivan muuta. Uskova saattaa kuvitella itseään hyvinkin hengelliseksi silloinkin kun hänen toimintaansa ohjaavat lähinnä psykologiset tarpeet ja defenssit. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei Jumalaa ole, ei välttämättä myöskään että hänellä ei ole Jumalaa. Uskossa olevakin on rajallinen ja erehtyvä ihminen.
Samoin ateisti voi luulla itseään hyvinkin tieteelliseksi ja objektiiviseksi vaikka käyttäytymistä värittävät ja jopa sanelevat ainoastaan yksilölliset intressit ja tarve todistaa omaa oikeassaolemistaan. Ateistin hörhöily ei kuitenkaan sinällään ja automaattisesti todista että Jumala on.
Tällaiset seikat kertovat ihmisestä ja hänen toiminnastaan. Hänen käyttäytymistään ja sen lainalaisuuksia voidaan tutkia. Henkilön ajattelusta ja vakaumuksesta sitten riippuu mitä lisämerkityksiä asioille annetaan.
Nyt pitää lähteä asioille. Voi olla että ehdin illalla koneelle, ehkä en, sitten olen reissussa sunnuntaihin saakka. Moiks. :)
Ja sorry monisanaisuuteni. Lyhyemminkin vois varmaan kirjoittaa.
Suo anteeksi teapot, mutta minulle tulee lyhennyksestä -pot joka kerta väistämättä mieleen Kambodzan hirmuhallitsija ja punaisten khmerien johtaja Pol Pot (pol-pot), jonka oikea nimi oli Saloth Sar.
Tiedän, että olet teapot ja se on mielestäni hyvä nimimerkki.
Sinulla on oikeutesi käyttää -pot lyhennettä. Se on täysin oman valintasi varassa. Kerron vain, minkälaisen mielikuvan -pot luo minulle.
Otsikkoon viitaten mietin, olenkohan moraaliton tällaisen mielleyhtymän perusteella, vaikka en mitenkään samaista sinua diktaattoriin. Pois se minusta.
Kaikkea sitä ihmisen mieleen pot-kahtelee. :)
http://diktaattoriporssi.com/diktaattori/pol-pot
Sama mielleyhtymä on itsellekin tullut. Toinen mielleyhtymä on englanninkielistä huumeslangia ja liittyy ruohon pössyttelyyn. Kolmas negatiivinen mielleyhtymä on potta, niin kuin joku jo keksinytkin nimittää teepotaksi. :)
Tosiasiassa se on ainoastaan nimimerkin lyhenne. Ei nimi miestä pilaa jos ei mies nimeä. Nytkin tässä parhaillaan teetä juon. Tosin sekin voi mennä synnin puolelle jos liikaa juo.
Hienoa, että jaksoit ottaa huumorilla. :)
Minäkin olen teen, nimenomaan teapotissa haudutetun teen ystävä. Ruohoa en pössyttele enkä mitään muutakaan sen tapaista.
Illalla ja aamuyöllä en kuitenkaan juo teetä. Se voi valvottaa, varsinkin vihreä tee.
Olet oikeassa, ettei nimi miestä pilaa, ja olen varsin hyvin ymmärtänyt lyhenteesi muuttelematta nimimerkkiäsikään.
En nimittele. Kerroin vain, minkälainen mielleyhtymä minulle on lyhenteestä syntynyt.
Tsemppiä! Kokeile eri teelaatuja. Minulla niitä on kymmenittäin; kaupasta ostettuja, ulkomailta tuotuja ja netistä tilattuja. Vaihtelu virkistää siinäkin suhteessa.