Azona

Sain tänään reseptin psykiatrilta Azona nimiseen lääkkeeseen. Diagnoosi on vakava masennus ja siihen liittyy myös unettomuutta. Pyysin lääkkeeksi sellaista, joka ei vaikuttaisi seksuaalitoimintoja heikentävästi ja lääkäri oli sitä mieltä, että tämä voisi olla hyvä lääke.

Olen siis mies ja tietenkin huolena on se priapismi, joka luetellaan mahdollisena sivuvaikutuksena. Eli pitkittynyt ja kivulias erektio. Se voi pahimmillaan johtaa pysyvään impotenssiin.

Löytyykö täältä miespuolisia henkilöitä, jotka ovat käyttäneet/käyttävät tätä kyseistä lääkettä? Onko tullut pahoja sivuoireita tai onko lääke ylipäätään auttanut masennuksessa ja unettomuudessa?
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kyllä nainen mutta minulla on ollut Azona "unilääkkeenä" jo monta vuotta ja teho on ollut hyvä, nyt tosin viime aikoina tuntuu että teho on heikentynyt, mutta voi johtua toisen lääkkeen vaihdosta. Alkuun oli pahoja sivuoireita mutta jos ne jaksaa niin saa hyvän nukuttavan masennuslääkkeen jolla pystyy nukkumaan hyvät ja pitkät yöunet.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Mukava kuulla, että tuo lääke on oikeasti myös auttanut. Aloitin itse sen käytön eilen ja nyt sitten odottelen miten alkaa vaikuttamaan. Ihan hyvät yöunet sillä kyllä ainakin sai, joten ei ihan hukkaan mennyt ainakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epävarma kirjoitti:

Sain tänään reseptin psykiatrilta Azona nimiseen lääkkeeseen. Diagnoosi on vakava masennus ja siihen liittyy myös unettomuutta. Pyysin lääkkeeksi sellaista, joka ei vaikuttaisi seksuaalitoimintoja heikentävästi ja lääkäri oli sitä mieltä, että tämä voisi olla hyvä lääke.

Olen siis mies ja tietenkin huolena on se priapismi, joka luetellaan mahdollisena sivuvaikutuksena. Eli pitkittynyt ja kivulias erektio. Se voi pahimmillaan johtaa pysyvään impotenssiin.

Löytyykö täältä miespuolisia henkilöitä, jotka ovat käyttäneet/käyttävät tätä kyseistä lääkettä? Onko tullut pahoja sivuoireita tai onko lääke ylipäätään auttanut masennuksessa ja unettomuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu