Jonkin sorttista politiikkaa tämäkin.

Mtv3 uutisoi tänään, että tutkimus osoitta että vain 27% suomalaisista uskoo Kristinuskon mukaiseen Jumalaan! Uskovien määrä on vähentynyt viidessä vuodessa 10%!
Tämä oli MTV3 uutistoimituksen mielestä tärkeää ilmoittaa ja varmaa olikin. Miksi Mtv3 samoin kun Yle:n uutiset eivät hiiskahtaneet Vappupäivänä olleesta kulkueesta, jossa uskovat toivat esille kaikille tärkeitä elämäneväitä.
Liitän tähän kirjoitukseni Maailman menoa palstalla Vappu päivänä.
On tärkeää huomata, että Yle uutisoi kommunistien kulkueen, mutta jätti kristittyjen kulkueen huomioimatta millään tavalla.
Miksi Yle toimii näin?!

Miksi YLE kertoi ja näytti kun 450 kommunistia marssi Hakaniemessä, mutta mainitsi vain sivuhuomautuksena, että Jeesus-marssilla oli yli tuhat ihmistä. Meitä oli ainakin 1300 ihmistä Hesassa marssilla iloisella mielellä! Miksi meitä ei näytetty? Suomessa oli monella muullakin paikkakunnalla vastaavia marsseja ja tapahtumia, mutta Yle vain jatkaa uutissulkuaan!
Haluaako Yle edelleenkin ohjelmoida suomalaisetn mielikuvamaailmaa entiseen tapaansa! Punaliput ja työväki kokoontui siellä ja täällä. Yle ei ole koko kansan palvelija! Sentähden mediamaksu on irvikuva oikeudenmukaisuudesta. Miksi minun pitää maksaa ns. meediamaksua, vaikken edes omista töllötintä ja uutisenne tulevat netissä tallenuksina pitkällä viiveellä sekä ovat puoluekantanne mukaisia?!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taivaantalikynttilät kirjoitti:

Mtv3 uutisoi tänään, että tutkimus osoitta että vain 27% suomalaisista uskoo Kristinuskon mukaiseen Jumalaan! Uskovien määrä on vähentynyt viidessä vuodessa 10%!
Tämä oli MTV3 uutistoimituksen mielestä tärkeää ilmoittaa ja varmaa olikin. Miksi Mtv3 samoin kun Yle:n uutiset eivät hiiskahtaneet Vappupäivänä olleesta kulkueesta, jossa uskovat toivat esille kaikille tärkeitä elämäneväitä.
Liitän tähän kirjoitukseni Maailman menoa palstalla Vappu päivänä.
On tärkeää huomata, että Yle uutisoi kommunistien kulkueen, mutta jätti kristittyjen kulkueen huomioimatta millään tavalla.
Miksi Yle toimii näin?!

Miksi YLE kertoi ja näytti kun 450 kommunistia marssi Hakaniemessä, mutta mainitsi vain sivuhuomautuksena, että Jeesus-marssilla oli yli tuhat ihmistä. Meitä oli ainakin 1300 ihmistä Hesassa marssilla iloisella mielellä! Miksi meitä ei näytetty? Suomessa oli monella muullakin paikkakunnalla vastaavia marsseja ja tapahtumia, mutta Yle vain jatkaa uutissulkuaan!
Haluaako Yle edelleenkin ohjelmoida suomalaisetn mielikuvamaailmaa entiseen tapaansa! Punaliput ja työväki kokoontui siellä ja täällä. Yle ei ole koko kansan palvelija! Sentähden mediamaksu on irvikuva oikeudenmukaisuudesta. Miksi minun pitää maksaa ns. meediamaksua, vaikken edes omista töllötintä ja uutisenne tulevat netissä tallenuksina pitkällä viiveellä sekä ovat puoluekantanne mukaisia?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu